Surunpotku
Leena Lehtolainen
432 s.
2015
Tammi
Arvostelukappale
Ensi alkuun kerrottakoon: minä olen Leena Lehtolaisen fani. Ihailen kirjailijaa, mutta erityisesti ihailen Maria Kallio sarjaa, ja ihanaa Mariaa hahmona. Bloggaukseni tulee siis olemaan siltä kantilta täysin puolueellinen, koska olen elänyt sarjan mukana koko sen ajan, kun olen aikuisille suunnattua kirjallisuutta lukenut.
Miten voimakkaita tunteita jalokivet voivatkaan ihmisessä tuoda esiin? Ja mitä tekoja ne voivat saada aikaan! Maria Kalliolle ja hänen kolleegoilleen tulee jälleen töitä, kun Tapiolan kirkosta löytyy jalokiviasiantuntija Jaakko Pulman ruumis. Pulman puolison ollessa kansanedustaja, eivät Maria ja kumppanit oikein tiedä mitä kautta lähteä rikosta ratkomaan. Epäilyjen määrä kasvaa, ja tutkimukset laajenevat. Samaan aikaan Maria joutuu pohtimaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Oli niin ihanaa palata jälleen tähän sarjaan. Kuten sanoin, olen lukenut Maria Kallio-sarjan kirjoja niin kauan, kuin olen lukenut aikuisille suunnattua kirjallisuutta. Monet sarjan kirjoista olen lukenut useampaan kertaan, vaikken yleensä dekkareita moneen kertaan lue. Näissä kuitenkin on niin paljon muuta, että samaan kirjaan palaaminen on helppoa.
Voi Maria miten olet ihana. Sarjan edetessä tärkeiksi ovat tulleet myös Marian kolleegat, etenkin Koivu ja Puupponen, jotka ovat Surunpotkussakin läsnä. Pidän molemmista, pidän Koivun jäyhyydestä ja suomalaisuudesta, Puupposessa erityisesti pidän hänen huumoristaan ja savolaisuudestaan. Mutta miten käy seuraavassa osassa? Missä Maria on, ja kenen kanssa?
Tämä kirja on omiaan Marian fanille, sillä toisin kuin sarjan edellisissä osassa, mukana on myös Marian perhe, joka on minulle ainakin olennainen osa sarjan ihanuutta. Mukana on nyt kaikki: rikoksen ratkaisu, kolleegat ja perhe. Mitä muuta voisin toivoa? En keksi.
Vaikka Leena Lehtolainen on nimenä tuttu varmasti lähes kaikille dekkarin lukijoille Suomessa, niin on varmasti niitäkin, jotka eivät ole Maria Kalliota lukeneet. Tämä ei ole ehkä oikea kirja aloittaa sarjaa, vaan kehotan palaamaan sarjan alkupäähän, joista Marian ura ja siviilielämä alkaa. Itse olen edennyt lähestulkoon oikeassa järjestyksessä, ja uusi sarjan kirja on aina ollut odotettu. Niin oli nytkin.
Mutta teille, joille Leena Lehtolainen ja Maria Kallio on tuttu: ehkä kirja ei tuo varsinaisesti kovin paljoa uutta sarjaan, mutta se antaa vinkkiä tulevasta, sillä paljon tulee muuttumaan. Ja onhan tämä taattua laatua, Lehtolainen ei petä. <3
Maria Kallio on minullekin rakas hahmo, mutta on aivan totta mitä kirjoitat: perhe-elämä ja työtoverit ovat tärkeitä viehätyksen tuojia. Tällä viikolla luin kirjaa töiden jälkeen samalla kun söin mieheni tekemää kanttarellirisottoa. Se oli sellainen mariakallio-hetki omassa elämässäni :D
VastaaPoistaAmma, perhe ja työkaverit ovat tosiaan niin hirmuisen tärkeitä näissä kirjoissa. Mitähän työkavereille oikein jatkossa tapahtuu? :o Voi, sulla on kyllä ollut ihan Mariakallio-hetki, Anttihan laittaa aina Marialle ruokaa tässäkin kirjassa! :D
PoistaMitkä ovat suosikkikirjojasi Maria Kallio -sarjassa? Omani ovat Kuparisydän ja Luminainen.
VastaaPoistaKaksi Maria Kalliota on sellaisia, jotka olen lukenut useamman kerran uudelleen, ehkä jo kolmesti! Toinen on Kuolemanspiraali ja toinen on Rivo satakieli. Kaiken kukkuraksi tuntuu että voisin taas lukea nuo kirjat! :D
PoistaTäällä myös Lehtolais- ja Maria Kallio -fani. Lehtolainen taisi olla niitä ensimmäisiä dekkaristeja, joita luin, kun aloittelin dekkareiden lukemista. Luen parhaillaan Surunpotkua ja pidän kovasti. Tämä rullaa paremmin kuin edellinen Kallio, Rautakolmio, joka jäi minulla vain ihan ok tasolle.
VastaaPoistaKuutar, mulla on ihan sama juttu. Lehtolainen, tarkemmin sanottuna Kuolemanspiraali, oli ensimmäinen dekkari jonka luin, ja ihastuin saman tien.
PoistaTotta, minuakaan ei Rautakolmio hirveästi sytyttänyt, mutta tämä on ihan eri tasolla. :)
Surunpotku oli Maria Kallio -dekkareista keskitasoa. Ei huono mutta jokin kipinä puuttuu.
VastaaPoistaEpätyypillisten rikosten tutkimusjaoksen lakkauttaminen voi olla ihan hyvä asia, sillä Koivu ja Puupponen ovat *liian* sympaattisia ollalseen kiinnostavia. Kaipaan poliiseihin sellaista särmää, mitä oli Pertti Strömissä ja Ursula Honkasessa. Mariakin on kesyyntynyt liikaa.