Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Tiranan sydän
Pajtim Statovci
271 s. 
2016
Otava









Arvostelukappale kustantajalta


Kirjasyksy on polkaistu käyntiin tavalla josta ei voi tällainen lukutoukka kuin olla hirvittävän iloinen. Tuntuu että jokainen uusi kirja jonka luen on omalla tavallaan hieno ja minut onkin vallannut todellinen lukuflow. Onneksi on aikaa lukea, voin vajota näiden ihanien fiktiivisten tarinoiden pariin vaikka moneksi tunniksi kerrallaan.

Tiranan sydän oli yksi sellainen teos jonka maailmaan tahdoin vajota. Pajtim Statovci. Kirjailija joka kirjoitti Kissani Jugoslavian - kirjan, josta puhuttiin sen ilmestymisen jälkeen paljon, jota kehuttiin ja hehkutettiin. Eikä suotta, sillä minäkin olen lukenut kirjan kahteen otteeseen. Löytäen toisella lukukerralla kirjasta runsaasti uusia ulottuvuuksia ja rakastunut siihen syvemmin. Luulen että tulen lukemaan myös Tiranan sydämen toiseenkin otteeseen.

Ulkopuolisuus oli suuressa roolissa Statovcin esikoisromaanissa ja niin se on Tiranan sydämessäkin. Kovin eri tavalla - ehkä tavalla joka kiinnostaa minua vielä enemmän. Kirja alkaa 1990-luvun Albaniasta, ajasta jolloin maassa eletään muutosten ja erilaisten vaikeuksien keskellä. Bujarin lähipiirissäkin tapahtuu ikäviä asioita: hänen isänsä kuolee ja hänen paras ystävänsä Agim kokee elävänsä väärässä ruumiissa. Tämä ei ole helppo asia 90-luvun Albaniassa. On pakko lähteä ja pojat pakenevat länteen.

Bujarin ja Agimin tarina on omalla tavallaan hienoa kuvausta ystävyydestä ja läpi tarinan kulkee hienosti rakennettu jännite. Silti minuun vetosi enemmän Statovcin rakentama toinen tarina, joka kulkee poikien kertomuksen rinnalla. Mystinen transsukupuolinen kertoja vaihtaa persoonaa, tarinaa ja henkilöllisyyttä - minä olin aivan Statovcin ja kertojan armoilla. Ja hurmaannuin.

Kyllä, ihastuin Statovcin esikoisromaaniin, ihastuin siihen kovasti. Luin Tiranan sydämen viime viikolla, heti sen ilmestymisen jälkeen ja se on odotellut hetken bloggauspinossa. Kirja on ollut mielessäni moneen otteeseen lukemisen jälkeen ja nyt kun alan miettiä lukuelämystä tarkemmin - huomaan että olen vieläkin Statovcin vietävänä. Voisin tältä istumalta lukea Tiranan sydämen uudelleen, niin kauniiksi, herkäksi ja moniulotteiseksi kirjan koin.

Yksi suurimmista seikoista Tiranan sydämessä minulle oli sen suvaitsevaisuus. Se, miten Statovci käsittelee transsukupuolisuutta, aihetta jota ei vieläkään liiemmin kirjallisuudessa käsitellä. Minulle aihe on tärkeä, sillä todella läheinen ystäväni on transsukupuolinen mies, joten aihe on minulle tuttu. Luen aiheesta mielelläni, sillä minusta on mielenkiintoista tietää miten kukakin kirjailija sitä kirjoissaan käsittelee. Statovcin käsittelytapa on mahtava. Hän tuo asian esille, hän kirjoittaa siitä, mutta hän ei tyrkytä, ei surkuttele eikä sääli. Eikä tuo liikaa esille sitä miten suvaitsevainen hän on. Hän kirjoittaa juuri niin kuin minä toivon että aiheesta kirjoitetaan.

Tiranan sydämessä on kerroksia, siinä on ystävyyttä, transsukupuolisuutta sekä mikä tärkeintä - Statovci ottaa jälleen aiheekseen ihmiset, jotka eivät ole elämässä menestyneitä. Jotka eivät ole ykköspaikalla palkintoja jaettaessa, eivät taida olla palkintoa saamassa lainkaan. He ovat aitoja, mutta eivät menestyneitä. He ovat kiinnostavia hahmoja, ihmisiä joihin minä tahtoisin tutustua. He ovat hahmoja, jotka Statovci on hienosti luonut.

Pajtim Statovci ei petä toisella kirjallaan: se oli minulle vielä suurempi. Se oli kaunis, syvä ja suvaitsevainen. Tiranan sydän on hemmetin hienosti kirjoitettu romaani ja voin vain varoittaa: tämä vie mukanaan. Varatkaa aikaa!