Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä

Amsterdam, Anne F ja minä
Terhi Rannela
198 s. 
2008











Nuortenkirja viikko jatkuu, moneen kertaan lukemallani Terhi Rannelan matkailua käsittelevän Kertusta ja Mirasta kertovan sarjan aloitus teoksella. Vai voiko nuortenkirjoja teoksiksi sanoa? Minun mielestäni, tavallaan ainakin, kyllä voi. Tykkään näistä kirjoista, tykkään ihan tosissani. Terhi Rannela on yksi suosikeistani, mitä tulee nuortenkirjojen kirjoittajiin, ensimmäiset kirjat kuten Puhdas valkoinen ei niinkään kolahda, mutta nämä myöhemmät ovat kyllä hyvää luettavaa. Matkakuume valtaa mielen!

Kirjan päähenkilö 15-vuotias Kerttu, joka on loukussa seksuaalisuutensa ja ihmissuhteiden kanssa. Hän on juuri eronnut Mirasta, jättänyt tämän tekstiviestillä, ja on nyt ihastunut Jimiin, johon on netin kautta tutustunut. Kuitenkin ikävä Miraa kohtaan on mielessä koko ajan, ja jokainen asia tuntuu muistuttavan Mirasta. Mitä pitäisi tehdä? Onneksi Kerttu pääsee pois tutuista maisemista viikon ajaksi, kun hän matkustaa kirjailija äitinsä kanssa viikoksi Amsterdamiin viettämään syyslomaa. Kirja onkin osaltaan ihastuttavaa matkakuvausta, ja todellakin sai aikaan matkakuumeen, olisi ihana matkustaa Amsterdamiin.

Suljen silmäni ja nojaan taaksepäin, kun kone kiihdyttää täyteen vauhtiin. Joka kerta tässä tilanteessa päässäni alkaa soida Ultra Bran vana biisi Helsinki-Vantaa, jonka kuulin kerran lentokentällä "Fokkeri kääntyy, rata on vapaa, suihkari nousee." Vauhti nopeutuu nopeutumistaan, kunnes kiihtyy niin kovaksi, että puristan käsinojia ja jauhan samaan aikaan purkkaa maanisella vimmalla. Ja sitten - pam - ilmassa! Lennon vastenmielisin hetki. Kone on hetken aikaa täysin käsittämättömässä kulmassa, niin vinossa, että liukuisin koneen takaosaan, ellei minua olisi ovelasti kytketty turvavöihin. Ja pian, mutta silti liian hitaasti, vaakasuorassa, melkein 10 000 metrissä. Vatsassa sieppaa, oksettaa, varmistan, että pussi on käsien ulottuvilla.

Kirjassa on siis matkakuvausta, ihmissuhdesotkuja, seksuaalipohdintaa sekä niiden lisäksi musiikki asiaa, ja paljon puhetta Anne Frankin päiväkirjasta, senhän jo nimestäkin huomaa. Hienosti on Rannela kuvannut Kertun elämää, pystyin jotenkin sieluni silmin näkemään millainen Kerttu oikeasti on, ja millainen Mira on, hänestä olen jo aiemmilla lukukerroilla luonut selkeän kuvan. Myös tämä seksuaaliosio, "lesbo, bi vai hetero"mietinnät on hienosti ja pitkälle pohdittuja.

Nuortenkirja viikolla tulen lukemaan muutakin Rannelaa, varmaankin ainakin Scarlettin puvussa - kirjan.

****

Kaisa Ikola: Jäitä hattuun Hullu luokka!

Jäitä hattuun Hullu luokka!
Kaisa Ikola
158 s.
1997











Aloitin nuortenkirja viikkoni Kaisa Ikolan hyvin huumoripitoisella Hullu luokka kirjalla, joita luin nuorena, vai pitäisiköhän sanoa lapsena, paljon. Tykkäsin silloin näistä kirjoista, ne olivat varmaankin sopivan kevyitä ja helppolukuisia. Nyt teksti sai kyllä hymähtelemään aina välillä, ja meni kyllä pienenä välipalana ja tällaisena aloituksena mutta eiväthän nämä mitään kirjallisia saavutuksia ole.

Hullu luokka-sarja kertoo siis 8B luokasta, joka näissä myöhäisemmissä jaksoissa on jo 9B luokka. Luokka on todellinen hullu luokka, se aiheuttaa opettajille, jotka ovat hahmoja sinänsä, harmaita hiuksia. Hullu luokka sarjan päähenkilöt ovat Emilia, Anna, Miina, Herbert ja Loiva. Lisäksi kirjoihin mahtuu myös noita mielettömiä opettajia, kuten matematiikan Lentävä komeetta, ruotsin Aku sekä historian Napsu. Tässä osassa äidinkielenopettaja sekä luokanvalvoja Aliisa saa sijaisekseen Matin, jonka sukunimeä ei kukaan tunnu muistavan, ja joka luokan ja opettajien "järkytykseksi" on tummaihoinen. Kirjassa kerrotaan myös siitä, kuinka luokka keksii luokkaretkirahaston kartuttamiseksi osallistua jännityselokuva kilpailuun.

En saanut samanlaisia fiiliksiä tästä kuin silloin ihan nuorena, mutta meinaan kyllä lukea tämän sarjan viimeisenkin osan, Se on moro, Hullu luokka, jonka myös lainasin eilen kirjastosta. Tosin en vielä seuraavaksi, seuraavana on vuoro jollekin vähän toisenlaiselle nuortenkirjalle.

**½

Sara Razai: Olen etsinyt sinua

 Olen etsinyt sinua
Sara Razai
Suomennos: Jaana Nikula
169 s. 











 Ennen nuortenkirja viikon aloittamista luin Sara Razain Olen etsinyt sinua romaanin, ihan yksinkertaisesti jo siitäkin syystä että sen palautuspäivämäärä näkyi kirjaston sivuilla olevan pian. Ja kannatti lukea, koska kirja oli oikeasti hyvä.

Olen etsinyt sinua kertoo 26-vuotiaasta Annika Anderssonista joka on muuttanut Turkuun Ruotsista ja puhuu ainoastaan huonoa suomea. Hän on ammatiltaan ekonomi, ja on löytänyt hyvän työpaikan jossa hänen ei tarvitse puhua suomea. Annika tekee työnsä aina hyvin ja vaikka työpaikka on väliaikainen, se tuo tiettyä turvallisuutta arkeen.

Annika tutustuu Sandraan ja Moaan, jotka johdattavat Annikan Bailandoon, baariin jossa käy paljon ulkomaalaisia, tummapintaisia poikia. Siellä hän tutustuu Samimiin kauniiseen 19-vuotiaaseen Talebanilais poikaan. Tosin Samimin ikä jää mysteeriksi koska hän on tekaissut syntymä aikansa Suomen viranomaisille eikä ilmeisesti tiedä itsekään milloin on syntynyt. Samim ja Annika ajautuvat suhteeseen, suhteeseen joka tuntuu olevan molempien lähipiirin mielestä tuhoon tuomittu, onhan Samim muslimi. Miten heidän suhteensa loppujen lopuksi käy?

 Kummallista ettei ollut yhtä paljon kavereita kuin Frendeissä. Varsinkin sen jälkeen kun olin tavannut Jesse Ahlrotin ja ajatellut etteivät rakkausjutut ehkä olleet minua varten. Silloin olisi pitänyt olla laumoittain kavereita ympärillä. Varsinkin kun kaupungissa oikein tunsi miten viikonlopputunnelma oli vispautumassa täyteläiseksi munakkaaksi. Silloin ei pidä istua kotona kuin yksinäinen muna.

Tuo oli suosikkikohtani kirjassa, kielikuva oli loistava, kiitos siitä kääntäjälle myös. Yksinäinen muna! :D Kirja jättää ainakin minun mielestäni paljon kysymyksiä ilmaan. Niitä jäin pohdiskelemaan, mutta muuten kirja oli kyllä hyvää luettavaa, se kertoi riemastuttavan taidokkaasti maahanmuuttajien elämästä, siitä miten heihin suhtaudutaan ja kuinka vaikea maahanmuuttajan on hankkia esimerkiksi asuntoa. Olen etsinyt sinua kuvaa myös hienosti kahden erilaisen maailman kohtaamisen, ja tietenkin myös rakkautta. <3

***½

Nuortenkirja viikko alkaa tänään!

Olen viettämässä kirjastopäivää ja kirjoitan tätä lyhyttä bloggausta kirjaston koneella. Tänään on hyvä päivä, aurinko paistaa ja tulin pitkästä aikaa käymään ihan täällä Joensuun pääkirjastossa, ja kerrankin on aikaa niin että voi viettää täällä pidemmän aikaa, mennä kirjan kanssa mukavaan kahvioon istumaan.

Lainaan tänään melkeinpä pelkkiä nuortenkirjoja, lukuunottamatta Riikka Ala-Harjan loistavaa kirjaa Maihinnousu, jonka olen kyllä kerran jo lukenut muitta jonka haluan lukea uudestaan, blogata siitä, sekä antaa lainaksi myös äidilleni joka on siitä hyvin kiinnostunut. Kirjoja kertyi taas vino pino, kotona ei nuortenkirjoja lainassa ole, joten niitä täytyi haalia iso kasa. Onnekseni löysin Salla Simukan Jäljellä sekä Toisaalla teokset, ja koska fanitan Simukkaa, luen nuortenkirja viikolla myös Moona & Tapio sarjaa. Luvassa myös Terhi Rannelaa, Kaisa Ikolaa, Marja-Leena Tiaista, hurmaavaa Rauha S. Virtasta,  Marja-Leena Lempistä, Tuija Lehtistä sekä Vilja-Tuulia Huotarista.

Tällähetkellä on yksi kirja kesken, mutta heti sen lopetettuani siis aloitan nuortenkirja viikon. Luen ainakin reilun viikon ajan siis pelkästään nuortenkirjoja, juuri noita edellä mainitsemiani. Sattuikin niin hassusti, että kaikki valikoimani nuortenkirjat yhtä lukuunottamatta ovat kotimaisia, joten tuetaan samalla kotimaista nuortenkirjallisuuttakin. :)

Nyt nauttimaan päiväkahvista viehättävään kirjaston kahvilaan. Lukutoukka toivottaa aurinkoista päivää, toivottavasti sielläkin paistaa aurinko!

Seppo Jokinen: Hervantalainen

Niinkuin haastepostauksessani mainitsin, niin saan turvallisuuden tunnetta tietyistä kirjasarjoista ja kirjailijoista. Yksi turvallisuutta tuova kirjasarja on Seppo Jokisen komisario Sakari Koskisesta kertovat kirjat, joita olen lukenut paljon. Olen päässyt tutuksi tämän nerokkaasti luodun komisarion kanssa, ja häneen on aina mukava palata. Olen lukenut sarjan viimeisimmän kirjan, Hervantalaisen, kerran aiemminkin, mutta se ei haitannut. Jotkut ihmettelevät tapaani lukea samoja dekkareita useamman kerran, ovathan loppuratkaisut jo selvillä, mutta hyviä kirjoja nyt muutenkin lukee mielellään uudestaan.

Hervantalainen kertoo väkivaltarikosten sarjasta, jossa uhria ei ainakaan tarkoituksellisesti tapeta, vaan pahoinpidellään poikkeuksellisen raa'asti. Kaikilla pahoinpitelyn uhreilla tuntuu olevan jotain yhteistä, ja yhdistävä tekijä on se että aikuiset uhrit ovat kohdelleet huonosti iäkkäitä vanhempiaan. Mutta mistä tekijä keksii uhrinsa? Onko poliisilaitoksella myyrä?

Komisario Koskisen loma, kolme juhannusta edeltänyttä viikkoa, lähestyi loppuaan. Maanantaina koittaisi paluu arkeen ja hehkein keskikesä menisi työpöydän takana. Hän oli päättänyt ottaa pari viimeistä vapaapäiväänsä rennosti, hermoja lepuutellen ja mielialaa nostattaen. Kokemuksen mukaan se onnistui parhaiten polkupyörän selässä. Hän lasketteli Ilkon mäkeä alas ja nautti hikisiä kasvoja hivelevästä ilmavirrasta. Juhannuspäivä oli vuoden otollisin ajankohta pyöräilyn harrastamiseen. Suurin osa ihmisistä oli lähtenyt maille ja vesille, pyörätiet olivat autioita ja maanteilläkin kulki sen verran harvakseltaan autoja, ettei pitänyt pelätä henkensä puolesta.

Hervantalaisessa on myös sivujuonia. Se kertoo tarinaa myös Rauli Pöyhösestä, yhdestä "Hervantalaisen" uhrista. Pöyhönen on saanut pelotteluja tuntemattomalta ääneltä joka on julkisilla paikoilla kuiskinut hänen korvaansa, ja vappuna hänet sitten pahoinpidellään. Hervantalainen kertoo myös kotisairaanhoitaja Mirkusta, joka tuntee Koskisen tämän entisen, nyttemmin kuolleen, naisystävän kautta. Mirkku joutuu kohtaamaan työssään vanhuksia jotka ovat ilmiselvästi joutuneet henkisen tai jopa fyysisen väkivallan kohteeksi mutta eivät tahdo sitä myöntää.

Hervantalainen on hyvä kirja. Se on ehkä parhaita Jokisia mitä olen lukenut, ja sen voi varmasti helposti lukea vaikkei olisi tutustunutkaan aiemmin Jokisen teooksiin. Pidän Jokisen kirjoissa paljon siitä, miten hän mahduttaa mukaan myös komisario Koskisen siviili elämää, eli ihan tavallisia asioita arjesta, eikä kirjoissa käsitellä ainoastaan rikos juttuja.

***½

Pitkästä aikaa oma runoni.

Olen ollut aina vähän outo ja erilainen 
Siitä johtuen useinkin liian yksinäinen

olen kuitenkin valmis pelaamaan näillä korteilla
jotka joku on mulle jakanut tuolla korkealla

Yksinäisyys on taidetta
Tuskaa ja painetta

Siitä rakennan runoni, muodostan säkeeni
keksin sanani

Ehkä ne sanat voi vielä auttaa jonkun yksinäisen kulkua
kun se astelee tätä samaa pimeää polkua. 

--

Tämä runo on vanha, voi ehkä arvata tuosta yksinäisyydestäkin koska enää en koe itseäni yksinäiseksi kuin ihan harvoin. Jostain syystä kuitenkin pidän tästä runosta paljon.      

Haaste ja tunnustus!

Sain Anna J:ltä Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogista minua suuresti piristäneen tunnustuksen sekä haasteen. Tunnustus sekä haaste ovat periaatteessa erilliset, mutta seuraan Annan viitoittamaa tietä ja haastan samat henkilöt molempiin. Eli kiitos Annalle tästä. :)

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

 Tässäpä minun kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni: 

1. Joskus on hyvä olla asioita jotka tuovat turvallisuuden tunnetta. Omia turvallisuuden tunnetta tuovia asioita ovat vanhempani, paras ystäväni, radio Suomipopin aamulypsy ja lastenohjelmat. Myös Simpsonit tuovat jollain tavalla turvallisuuden tunnetta, ja tietysti tietyt kirjat ja kirjailijat. Esimerkiksi kirjasarjat ovat sellainen asia, nyt halusin turvallisuutta ja otin käteeni Seppo Jokisen dekkarin. 

2. Kirjoitan itse runoja. Minulla on sekä tarinanopat, ja sanapussi. Olen kirjoittanut pienille lapuille sanapussiin mukavia sanoja, ja sieltä nostan pari sanaa kun haluan kirjoittaa runon. Ja niiden mukaan kirjoitan. 

3. Kirjoitan aina runoni riimeillä. Se tuo haastetta, ja riimit ovat mukavia. 

4.  Tänään on jännittävä päivä, tapaan kaimani, jonka kanssa olen sähköposteillut jo pitkään. Emme ole jostain kumman syystä tavanneet, vaikka hän asuu Joensuussa ja tapaaminen olisi ollut helppoa. Odotan tapaamista kovasti. :)

5. Olen aamu ihminen. Herään melkein aina aikaisin, ja laitan radion päälle. Sitten kömmin sohvan nurkkaan lukemaan. 

6. En lue koskaan kuin yhtä romaania yhtä aikaa. Nyt olen lisäksi lukemassa Kotiteollisuus.Com kirjaa, mutta se ei ole romaani joten sitä en laske. Runokirjoja voin myös lukea yhtä aikaa. 

7. Olen viimeisen puolen vuoden aikana vahvistunut ihmisenä enemmän kuin monen vuoden aikana yhteensä. Olen vahva!

8. Minusta on mukava miettiä mukavia sanoja. Esimerkiksi vompatti on erittäin mukava sana, mutta valitettavasti sitä ei voi käyttää kovin paljon. Harmistuttava on myös mukava, sitä onneksi voi käyttää. Myös mukkelis makkelis kolahti minulle eilen aika kovaa. 

Tunnustuksen sääntöihin kuuluu:  

- linkittää bloggaaja, jolta tunnustuksen sai

- valita viisi ihanaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa (ja kertoa se valituille jättämällä kommentti heidän blogiinsa)

- toivoa, että tunnustuksen saaneet laittavat tunnustuksen eteenpäin

Viisi ihanaa blogiani ovat: 

 Uppoa hetkeen
Aamuvirkku yksisarvinen 
 Pihin naisen elämää
Elegia 
Tarinoiden taikaa 

Kaikki nämä blogit ovat tämän tunnustuksen ansainneet, mukavaa että bloginne ovat olemassa. :)