Rauha S. Virtanen: Virva Seljan yksityisasia

Virva Seljan yksityisasia
Rauha S. Virtanen
238 s. 
1960











Pääsiäislukemisiini kuului myös nuortenkirja, Seljan tytöt sarjan kolmas osa Virva Seljan yksityisasia. Tämä oli mielestäni aika täydellistä luettavaa tähän mielialaan, ympärillä hälinää niin keskittyminen saattaa herpaantua välillä, mutta se ei haitannut yhtään.

Tässä osassa pääosaa näyttelee Virva, selviäähän se jo nimestäkin. Virva on tutustunut Jussi Raunio nimiseen rampaan poikaan,  joka kirjan alussa kulkee pyörätuolissa. Virva kuitenkin haluaa pitää Jussin omana salaisuutenaan, ja perheelle on mysteeri mihin Virva katoaa lähes joka päivä. Jussi on tyyppinä mielenkiintoinen, harrastaa rock musiikkia sekä kirjallisuutta, ja on noussut kieltämättä minulla fiktiivisesti kiinnostavaksi hahmoksi, johon vaikka voisin ihastua. Varsinkin uusimmissa Selja kirjoissa kuvattu käheä ääninen rocklaulaja Jussi vetoaa minuun suuresti. Onnistuuko Virva pitämään salaisuutensa?

"Auttakaa, auttakaa" huusi joku. Virva seisoi hievahtamatta siltalankulla ja kuunteli. Ääni oli varmasti kuulunut puron töyräällä seisovasta talosta. "Apua, apua!" huudettiin taas ja Virvan jalat alkoivat äkkiä toimia, joskin hiukan tutisten. Kiireesti hän harppoi kolahtelevia laattakiviä pitkin ylös taloon, pysähtyi kuistille ja pidätti henkeään. "Auttakaa!" kaikui sisältä. "Jos siellä on joku ihminen, tulkaa pian!"

Virva siis aiheuttaa Realle ja isälleen harmaita hiuksia. Sitä tekee myös Virvan sisar Margarita, joka harjoittelee aktiivisesti balettia, ja saa kohtalaisen suuren osan kissa nimisessä esityksessä. Parikseen Margarita ei saa haluamaansa Isto Pajuvirtaa vaan tavallisen arkisen, hieman kömpelön Tapsan. Margarita on kuitenkin päättänyt tulla tanssijattareksi ja treenata kissa balettiin Tapsasta mahdollisimman hyvän parin. Kotona kipinät lentelevät kun Margarita purkaa huoliaan...

Aiemmista Seljan tytöt sarjan osista tuttu lämmin henki pysyy myös tässä kirjassa. Ehkä tapahtumia on vähän enemmän, tai ennemminkin vakavia tapahtumia kuten Jussin vanhempien avioliitto ongelmat sekä Margaritan suhtautuminen perheen pieniin kaksospoikiin. Kirjaan siis saadaan uutta ulottuvuutta verrattuna kahteen ensimmäiseen. Virtanen on kehittänyt toimivan juonen josta ei onneksi lämpöä puutu. Ihana näitä on lukea, ihan jo vanhahtavan kielen ja ilmaisujen takia.

Lempihahmoni Seljan perheestä on edelleen Virva, ja häneen pystyn samaistumaan. Mutta hahmona pidän tosiaan suuresti myös Jussista, ja jos kohtaisin hänet elävässä elämässä sellaisena niin kuin olen hänet kuvitellut, niin voisin hyvinkin ihastua häneen todellisestikin. Tosin voihan fiktiiviseen hahmoonkin ihastua, seurusteleminen hänen kanssaan on vaan hieman hankalampaa.

++++

Arto Salminen: Kalavale

Kalavale - kansalliseepos
Arto Salminen
246 s. 
2005







Pääsiäishulinat senkun jatkuvat. Meillä se nimen omaan on ollut pääsiäishulinaa, ääntä on riittänyt kun 2- ja 7-vuotiaat lapset ovat mekastaneet. Nyt on vähän hiljaisempi hetki menossa kun dvd:ltä katsotaan Palomies Sami sarjaa ja toinen vähän maalailee munia. Siispä sain itsekin keskityttyä kunnolla ja luettua Salmisen Kalavale kirjan loppuun.

Kalavale jäi Arto Salmisen viimeiseksi kirjaksi, valitettavasti. Onneksi minulla lukemattomia Salmisia kuitenkin vielä useampi riittää! Kalavale kertoo Hanskista, vanhenevasta viihdegurusta joka omistaa yhtiön nimeltä Fisu-Hanski. Muita päärooleja kirjassa näyttelevät Oona, joka on Hanskin tyttöystävä ja on valmis tarjoamaan hieman tyhjäpäistä seuraansa sekä seksiä aina kun tarve vaatii. Lisäksi kirjassa on bisnesguru Kasperi, joka tarjoaa bisnesideoitaan Hanskille ja selittää asiat Hanskille käsittämättömillä sanoilla. 

Tämä kolmikko päätyy luomaan Auschwitzin, uudenlaisen tosi tv-ohjelman. Siinä pelataan kivulla, kärsimyksellä ja nöyryytyksellä. Se on monta astetta kovempi tosi tv kuin muut aikalaisensa, ja juuri siksi he arvelevat sen menestyvän. Nelonen ostaakin tämän ohjelman ja yhteistyökumppaneitakin löytyy. Oona valitaan juontajaksi näyttävän ulkonäkönsä ja kovan taustansa takia.

Oona oli juontajana kuin Neitsyt Marian ja Perkeleen liitosta syntynyt. Se esiintyi nahkahousuissa, nahkarintaliiveissä, rähinäremmissä, koppalakki päässä ja pieni piiska kädessä. Auschwitz oli järisyttävä, se iski kipinää jokaisen katsojan hermoissa, tuntui kuin teräsharjalla olisi harjattu hampaita tai mattoveitsellä ronkittu selkäydintä. Ensimmäinen osa keräsi Nelosen kaikkien aikojen ennätysyleisön.

Miten yleisö ottaa vastaan tämän uudenlaisen tosi tv:n? Ja miten kilpailijoiden käy kun yhtenä pääkohtana on selvittää voittaja sähköiskujen voimalla? Miten käy Hanskin ja Oonan suhteen?

Kalavale on kuvottava. Inhottava. Raaka. Ja mahtava!

Se tuo uudenlaisen kuvan tosi tv:stä, Salminen kritisoi kirjoittamallaan romaanilla ihmisten halua tirkistellä ja nähdä aivan kaikki. Hän on onnistunut sisältämään kirjassaan myös rahan suuren merkityksen tässä nykyisessä yhteiskunnassa.

Tyylillisesti se on minulle jo Paskateoriasta tuttua Salmista, jota haluan ehdottomasti lukea lisää. Mutta kyllä, jotkut kohtaukset kirjassa saivat kuvotuksen aikaan, johtuneeko kirjan aidon tuntuisesta kuvailusta vai minun vilkkaasta mielikuvituksestani. Varmaankin molemmista, sillä on Salminen niin helvetin loistava kirjoittaja!

Kalavaleessa kirjoitetaan vuorotellen Hanskin ja Oonan näkökulmassa, onpa lopussa pätkä Kasperinkin kerrontaa. Ehkä vielä enemmän pidin Oonan näkökulmasta, vaikka sisältöä olikin ehkä enemmän Hanskista kertovissa luvuissa. En samaistunut Oonaan millään tavalla, hän ei ole tyyppiseni henkilö, mutta pidin hänestä silti.

Kalavaleessa olevan Auschwitzin idea on raaka, mutta siinä on hersyviä huumorin pilkahduksia mukana jotka saivat nauramaan lähestulkoon vedet silmissä.  Ehkä tuo piilevä huumori oli juuri se, mikä parhaiten kantoi kirjan loppuun, ja sai minut niin paljon pitämään kirjasta, ja miettimään uudestaan ja uudestaan miksi en ottanut lisää Salmista mukaan pääsiäislomalle!

Ilmaan jää yksi kysymys. Miksi olen tutustunut Salmiseen vasta nyt?

+++++

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura sekä sananen pääsiäisen vietosta.

Oikeuden jalopeura
Leena Lehtolainen
332 s. 
2011











Tämä oli ensimmäinen kirja pääsiäisloma lukemisissani, joita kertyi mukaan aika monta. Täytyyhän aina olla vara kirjoja, siltä varalta että johonkin kirjaan ei sitten sytykään. Ja oma pääsiäiseni on rauhoittumisen aikaa, vaikka sukulaisia onkin vilisemällä ja parista lapsesta johtuen ääntäkin on aika paljon. Eli, rauhoittumisesta johtuen, lukemiseenkin löytyy paljon aikaa. Pääsiäislukemisiini kuuluu Bukowskia, Arto Salmista sekä Jonas Kostigia.

Oikeuden jalopeura on toinen Leena Lehtolaisen Hilja Ilveskerosta kertovassa sarjassa, jonka avausosa oli Henkivartija. Kirja alkaa Toscanasta, mihin Hilja on lähtenyt Davidin, rakastamansa hieman mysteerisen miehen luokse jolla on useita henkilöllisyyksiä ja erikoinen tausta. David kuitenkin katoaa yhtäkkiä jälkiä jättämättä, ja Hilja löytää heidän majapaikastaan ainoastaan miehen ruumiin. Koska Davidista ei näy merkkiäkään, Hilja palaa takaisin Suomeen ja yrittää sieltä käsin jäljittää Davidia. Mitä on tapahtunut? Onneksi Hiljan ystävätär Monika on palannut Afrikasta ja tarjoaa Hiljalle töitä uudesta ravintolastaan. Mutta käykö Hiljan elämä tylsäksi ravintolan sekatyöläisenä?

En pitänyt tästä aivan yhtä paljon kuin Henkivartijasta pidin. Jotenkin tapahtumat alkovat vasta muutamalla kymmenellä viimeisellä sivulla, tosin silloin ne tulivatkin ryntäämällä. Kirjassa oli myös ahdistavia asioita, kun käytiin läpi Hiljan äidin kuolemaa, se sai pyyhkimään kyyneleitä useammankin kerran. Lehtolainen kuvaa kuitenkin asioita hyvin, ja ehkä tässä toisessa osassa on paremmin pureuduttu Hilja Ilveskeroon ihmisenä, joka oli miellyttävä lisä. Hilja on tyyppinä mielenkiintoinen, mutta ei kuitenkaan yllä niiden fiktiivisten hahmojen listalle joita haluaisin ensimmäisenä tavata. Mielummin tapaisin Maria Kallion, onhan hän nuorena ollut kunnon punkkari.

Toivonkin ettei Leena Lehtolainen olisi hylännyt Maria Kalliota kokonaan. Koska Ilveskero-trilogia on nyt valmis, niin toivon että Lehtolainen kirjoittaisi Maria Kalliota lisää. Kunnollisen kirjan, eikä vain mitään pientä kokoelmaa!  Niitä pitäisikin lukea pitkästä aikaa, en ole blogissanikaan esitellyt kuin yhden.

Kirjaa mainostetaan trilleriksi. Enpä tiedä. En oikein osaa kategoroida tätä, mutta jännitystä tämä on eikä edes mitään kovin hyytävää sellaista. Ihan hyvä omassa lajissaan, ja aion kyllä lukea kolmannenkin osan.

***

Haruki Murakami: Sputnik - rakastettuni

Sputnik - rakastettuni
Haruki Murakami
Suomentanut Ilkka Malinen
252 s. 
1999










Minulla on välillä niin paljon kirjastolainoja, että joskus tekee omasta kirjastohyllystä löytöjä mitä ei muistanutkaan. Niin kävi tämän Sputnik -rakastettuni kirjan kanssa. Heti kun sen huomasin, päätin tarttua siihen.

Kirja on tavallaan kolmiodraama. Päähenkilö K rakastaa ja haluaa Sumirea, joka taas rakastuu häissä tapaamaansa naiseen nimeltä Miu. Miu palkkaa Sumiren työskentelemään omaan firmaansa, ja naiset lähtevät matkalle. Matkan aikana kuitenkin Sumire katoaa kuin tuhka tuuleen, ja Miu hälyttää paikalle K:n tutkimaan asiaa. Onnistuvatko he löytämään Sumiren, ja miten hän on onnistunut katoamaan pienelle saarelle?

Voisin saman tien sanoa asian suoraan. Olin rakastunut Sumireen. Tunsin vetoa häneen ensi hetkestä jolloin keskustelimme, ja kohta paluuta ei ollut. Pitkään aikaan en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin häntä. Yritin kertoa hänelle mitä tunsin, mutta jotenkin tunteille ei löytynyt oikeita sanoja. Ehkä niin oli parempi. Jos olisin pystynyt puhumaan hänelle tunteistani, hän olisi vain nauranut minulle. 

Pidän Murakamista. Pidin ensimmäisestä lukemastani hänen kirjastaan, Norwegian Woodista, ja pidin suuresti tästäkin. Tosin täytyy myöntää etten päässyt ehkä alussa kiinni kirjasta, vaan jotenkin tapahtumat ja henkilöt olivat sekamelskaa päässäni, enkä oikein tiennyt kuka on päähenkilö. Mutta jo pian sain kiinni kirjan juonesta ja henkilötkin alkoivat käydä selvemmiksi.

Ehkä eniten tässä kirjassa kuitenkin pidin sen tavasta käsitellä todellisuuden montaa puolta. Sitä, miten on olemassa toinenkin todellisuus ja monta minää, joita voi nähdä yhtäaikaa, ja liukua toiseen todellisuuteen. Se oli mielenkiintoinen teoria, joka saattaa jäädä mietityttäväksi pidemmäksikin aikaa.

Onneksi tämä ei ollut viimeinen lukematon Murakami!

***½

Salla Simukka: Virhemarginaali

Virhemarginaali
Salla Simukka
191 s. 
2007







Mistä tiesi, 
että ystävyys on loppumassa?


Tarkoitukseni oli lukea jotain pientä jonka ehdin viedä tänään kirjastoautolle muiden kirjojen kanssa, mutta puuhailin tänään kaikenlaista muuta päivällä, joten lukeminen jäi vähemmälle.

Virhemarginaali on Tapio & Moona sarjan toinen osa. Kipinä, joka aloitti sarjan, oli ohjelmassa nuortenkirja viikollani. Tässä toisessa osassa kerrotaan molempien, Tapion ja Moonan näkökulmista vuorotellen. Kuitenkin luku vaihtuu aina välissä, ja kirjaan on merkitty selkeästi kumman näkökulmasta kerrotaan.

Moona huomaa ihastuneensa Tapioon melkein huomaamattaan, eikä osaa enää olla luonnollinen Tapion seurassa. Tapio ei kuitenkaan huomaa mitään, ihmettelee ainoastaan miksi Moona on kummallinen, ja miettii onko tämä heidän ystävyytensä loppu. Tapio taas painiskelee moraalisten ongelmien kanssa tarkistaessaan enonsa Henrin väitöskirjaa ja huomaa tämän itse muutelleen mittaustuloksia. Kuinka ottaa tämä esille Henrin kanssa? Ja mikä tärkeintä, miten käy Moonan ja Tapion ystävyyden?

Tapio ajatteli sitä rihmastoa, joka kulki eri ihmisten välillä. Se oli tietysti näkymätön, mutta kyllä siinäkin säikeet saattoivat olla ohuempia tai paksumpia. Joskus jotkut säikeet ohenivat ajan myötä ja toisinaan taas jotkut vahvistuivat. Hänen ja enon välillä rihma oli muuttumassa paksummaksi vuosien ohenemisen jälkeen. Moonaan kullkeva säie taas saattoi olla uhkaavasti haurastumassa. Tapio toivoi, että olisi osannut tehdä jotain pitääkseen säikeen yhtä vahvana kuin se oli tähän saakka ollut. 

Salla Simukka tuo Moona & Tapio kirjoissa lämpimästi esiin nuorten välisen ystävyyden, ja minua suuresti ilahduttaa se miten hän kuvailee tytön ja pojan välisen ystävyyden, vaikka tässä kirjassa ihastumista onkin mukana. Kuitenkin, sen verran voin paljastaa että nuoret pääsevät takaisin ystävyys asteelle, eikä heidän välinsä muutu Moonan ailahduksesta huolimatta. Minulla on poika parhaana ystävänä, ja tällaisia kirjoja on mukava lukea. Tietenkin näihinkin kirjoihin on pitänyt mukaan mahduttaa tämä ihastuminen, mutta se on ehkä luonnollista kun kyse on nuortenkirjasta ja ihmissuhde kirjallisuudesta tavallaan.

Pidän ihan rehellisesti sanoen näistä kirjoista. Näissä on vähän samanlaista lämpöä niin kuin vaikka Seljan tytöissä, vaikka Tapio & Moona kirjat eivät niin naiveja olekaan. Tarkoitukseni on lukea uudelleen koko sarja, viisi osaa, läpi.

****

Vitosen haaste.

Minut on haastettu! Nämä haasteet tuovat paljon piristystä arkeen, ja tietenkin nämä kertovat myös paljon enemmän blogin pitäjästä, asioita mitä ei tulisi välttämättä muuten kerrottua. Tykkään ainakin itse näitä lueskella, toivottavasti muutkin tykkäävät. Tätä kirjoitellessani muuten kuuluu taustalla Tirlittan, äänikirja mitä parhaillaan kuuntelen. Ihastuttava Inkeri Wallenius on lukijana. <3

Haasteen tarkoitus siis on kertoa viiden ryppäissä erilaisia asioita itsestään. Ensin kiitetään haasteen antajaa, kiitos paljon Suvi! Sitten kerrotaan viiden ryppäissä asioita, ja sitten haastetaan viisi bloggaajaa. Näin se alkaa!

5 asiaa joita tarvitsen päivittäin

tietokone

hyppynaru

kännykkä

musta kajal

hiusharja tupeeraamiseen

5 kirjaa joita suosittelen muille

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä

5 materialistista lahjatoivetta

Uusimpia Simpsonit kausia dvd:llä

Prätkämallinen nahkatakki

Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä (olisi ihana omistaa tuo kirja)

Uudet tarinanopat

Karppaajan keittokirja

5 paikkaa joissa haluaisin käydä

Australia

Japani

Islanti

Hollanti

Kroatia

5 adjektiivia jotka kuvaavat minua

Positiivinen, naurava, ujo, herkkä, luotettava

5 lempiruokaani

herkkusieniwok, munakas, raclette, grillattu kana, kylmäsavu lohi

5 elämänohjetta

Menneisyyttä et voi muuttaa mutta tulevaisuuteen voit vaikuttaa

Kyllä se aurinko paistaa risumajaankin

Älä ***** toisten lattioille

Onnea on elämän pienet asiat

Huumorinkukka on se kaunein kukka, vaikka se kukkisikin huonosti 

5 haastettavaa blogia

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä

Ilselä

Kaiken voi lukea

Kuuttaren lukupäiväkirja

Riinan kirjapinot

Toivottavasti haaste piristi teidänkin aamuanne, minun aikaista aamuani se vei mukavasti eteenpäin.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sekä antikvariaattikäynti.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Tuomas Kyrö
130 s. 
2012











Halusin jotain piristävää ja rentouttavaa luettavaa, jonka saisin nopeasti bussimatkoilla luetuksi, niin mikä olisikaan sopinut paremmin aiheeseen kuin Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, eli ihanaa Tuomas Kyröä jälleen kerran. Olen tästäkin kirjoittanut jo kerran, mutta koska samalla kerron sanasen antikvariaattikäynnistäni niin voin samalla kertoa pienesti kirjasta.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike kertoo samasta kärttyisästä eläkeläismiehestä kuin Mielensäpahoittajakin. Nyt vaan aihe on hieman erilainen. Mielensäpahoittajan luona käyvä kodinhoitaja vaihtuu, rumasta naisesta, Raisasta, kauniiksi naiseksi joka ei mielensäpahoittajan mielestä ole mukava. Niinpä tämä eläkeläisherra päättää lopettaa kodinhoitajan käynnit ja tarttua itse kauhan varteen. Nimensä mukaisesti tässä kirjassa käsitellään paljon ruokaa, ja nykyistä ruokakulttuuria. Myös sitä ruskeaa kastiketta.

Katsoin ruuan päälle aamutelevisiota. Miksi siellä on sohvat? Se on televisiostudio eikä mikään Isku taikka Asko taikka Nurmenperän Sohva ja kalustekauppa. Tänä aamuna paikalle oli tuotu kirjailijavieras. Siloposkinen kloppi röhnötti sohvalla ja luuli olevansa hauska. Se oli kirjoittanut vanhasta äkäisestä miehestä keksityn tarinan ja luuli selvästi tietävänsä sellaisesta jotain. Kyllä toivon että saa pian reuman moinen rahasta kuvittelija. Kyllä ei kukaan alle viisikymmentävuotias ole koskaan hauska. 

Tämä ei ole ihan yhtä vahva kuin Mielensäpahoittaja, juuri tuon aiheen takia. Mielelläänhän tätä lukee, ja päähenkilö on ihan yhtä ihana kuin Mielensäpahoittajassakin, mutta ehkä nuo ruoka-aiheet vievät osan terää pois. Lysti tätä on lukea, enkä halua lytätä tai haukkua tätä mitenkään, päinvastoin. Mutta jollain tavalla kuitenkin, ei saanut ihan yhtä paljon nauramaan kuin ensimmäinen. Ehkä niin käy aika usein jatko-osien kanssa. Mutta yhtä lämmöllä tämäkin oli tehty, kiitos Tuomas Kyrö!

****½

Kävin tosiaan tänään kaupungissa ja samalla pitkästä aikaa antikvariaatissa. Tuttu myyjäpoika oli yhä paikallaan, ja tervehti ystävällisesti, rauhallisesti hymyillen. Mukava myyjä siellä, tiskin takana rennosti aina lueskelee.

Tein ainakin omasta mielestäni aika hyviä löytöjä, paljon enemmänkin olisin saanut rahaa menemään jos sitä olisi vain ollut. Mutta tällaiset olivat löydöt tälläkertaa:

Sofi Oksanen: Puhdistus
Petja Lähde: Poika
Jonas Kostig: Totuus naisista

sekä lisäksi kaksi kautta Simpsoneita, 5 ja 9, joka on yksi lempisarjoistani.