Lukupiirissä: Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

Ghana ikuisesti
Taiye Selasi
Suomentanut Marianna Kurtto
2013
Otava









Lainattu kirjastosta


Taiye Selasin Ghana ikuisesti tuli minulle tutuksi jo kirjan ilmestyessä suomeksi. Rakastuin kirjaan, sen kieleen ja ennen kaikkea Marinna Kurton käännökseen, ja toki myös kirjan kiinnostavaan juoneen. Olikin ihana asia, kun lukupiirimme Lukevat leidit valitsi kirjan yhdeksi tämän kevään kirjoista, ja sain hyvän syyn lukea kirjan uudelleen. Nyt, maaliskuun tapaamisessa, pääsimme viimein keskustelemaan kirjasta.

Ghana ikuisesti pitää sisällään monta kiinnostavaa henkilöä ja tarinaa. On Kweku Sai, joka ponnistaa köyhistä oloista Ghanasta aina Amerikkaan asti opiskelemaan lääketiedettä. Hän menestyy, menee naimisiin Folan kanssa ja saa perhettä, mutta sitten jotain tapahtuu. Kweku Sai palaa nujerrettuna takaisin Ghanaan, ja perhe hajoaa ympäri maailmaa, yrittäen rakentaa itselleen oman elämän.

Me Lukevat leidit emme läheskään aina ole samaa mieltä kirjasta jota olemme lukeneet - eikä se tietenkään olekaan lukupiirin idea. Parasta on, kun kirja herättää keskusteluja, mielipiteitä puolesta ja vastaan, mielipiteitä sinkoilee. Se on hyvää keskustelua, mutta yhtä ihanaa on se, kun olemme kaikki yhtä rakastuneita johonkin teokseen. Muutaman kirjan kanssa olemme olleet yhtä mieltä sen hienoudesta, ja yksi niistä on Ghana ikuisesti.

Kaikki leidit olivat yhtä mieltä siitä että yksi kirjan ehdottomista hienouksista oli Marianna Kurton kännös. Koska Kurtolla itsellään on runoilijatausta, näkyy tietynlainen runollisuus myös kirjan käännöksessä. "Koko kirja on kuin yksi runo" totesikin yksi leideistämme. Totesimme käännöksen kauniiksi, hurmaavaksi ja ilmavaksi. Ihastelimme myös Selasin kykyä kuvata ihmistä: tarkka ja pienieleinen, hämmästyttävän hieno tapa, joka maalaa lukijan eteen kirjan hahmot sekä tapahtumapaikat. Selasin tavassa kertoa meitä miellyttivät myös lyhyet lauseet, jotka eivät töksähdelleet vaan olivat yksinkertaisuudessaan todella hienoja.

Minä en ollut meistä ainoa joka oli lukenut kirjan jo toiseen kertaan. Meitä kaikkia leidejä kiinnostaa afrikkalainen kirjallisuus, ja monet meitä olivat lukeneet kirjan heti sen ilmestymisen aikoihin. Lukupiirissämme olikin aika ainutlaatuinen kerta: olimme saaneet paikalla afrikkalaisen kirjallisuuden tuntijan, naisen joka tiesi aiheesta paljon. Oli kiinnostava kunnella hänen mielipiteitään krjasta, vaikka hänkin oli löytänyt kirjasta paljon samoja asioita kuin me muut.

Koska meille monelle varsinkin uudempi afrikkalainen kirjallisuus on tuttua, löytyi kirjoja joihin tätä kirjaa voisi verrata. Juurettomus ja siirtolaisuus toi mieleemme Adichie Kotiinpalaajat sekä Bulawayon Me tarvitsemme uudet nimet - kirjat jotka minullekin olivat todella tuttuja, ja jotka molemmat ansaitsisivat toisen lukukeran.

Lukevat leidit siis pitivät kirjasta, tuomitsevia mielipiteitä ei tullut ainoatakaan. Annamme tapaamisemme lopuksi arvion kirjasta, jokainen antaa pisteet, yhdestä viiteen. Yhteisarvioksi tuli 4,2. Meitä oli paikalla kaksitoista, joten keskimäärin annoimme aika hyvät pisteet. Eikä syyttä!

Äkkää ja tökkää

Äkkää ja tökkää
Fiona Watt
Kuvittanut Stephen Baker
Suomentanut Kalle Nuuttila
Lasten keskus



Kustantajalta 



Pääsiäinen on vietetty ja täytyy palata takaisin arkeen. Sanonpa vaan, että vietin ihanan pääsiäisen, läsnä olivat molemmat siskojeni perheet, jota ei meillä turhan usein tapahdu. Syötiin hyvin, leikittiin, halailtiin ja juteltiin. Ihan luksusta!

Vietimme myös ihanan kummityttöni 1-vuotis syntymäpäiviä. Onko yllättävää että kummi antoi lahjaksi kirjoja? Annoin muutaman ihanan lastenkirjan, joista yksi oli tämä Fiona Wattin kirjoittama ja Stephen Bakerin kuvittama Äkkää ja tökkää. Tämä kirja on saanut blogeissa aika paljon huomiota, ja jännitinkin hieman miten nämä meidän pikkutyyppimme kirjaan suhtautuvat. Ja kyllä, molemmat pitivät.

Läsnä olivat siis jo mainitsemani juuri taaperoiän saavuttanut kummityttöni, sekä herra viis vee, toisen siskoni poika. Molempien kanssa katselimme kirjaa useamman kerran, ja molemmat taisivat kirjaan kovasti tykästyä. Kummi on iloinen että lahja miellytti.

Äkkää ja tökkää pitää sisällään värikkäitä kuvia, sivun kerrallaan yhdestä aiheesta. Jokaisella sivulla on omia yksinkertaisia tehtäviä, esimerkiksi etsi kolme meritähteä ja etsi rusettikaulainen koira. Siis yksinkertaisia juttuja jotka ovat mukavaa etsittävää ihan pienellekin ihmiselle.

Kummityttöni oli tuohon etsimistouhuun vielä hieman liian pieni, mutta hän nautti kyllä kirjan kuvituksesta. Hän tutki mielellään kirjan kuvia, ja käänsi sivuja innoissaan. Erityisen innoissaan hän kyllä oli kirjan sivuilta löytyvistä aukoista, joihin hän tajusi työntää esimerkiksi suunsa. Vinkki tästä tuli äidiltä, joka teki tuon tempun ensin - mutta voi kun olikin kivaa kun pääsi itse kokeilemaan!

Viisivuotias täditettäväni, jolle olen lukutäti, hoksasi tietenkin ihan toisella tavalla kirjan idean. Hän on nokkela poika, ja hänen kanssaan ratkoimme tehtäviä useamman kerran. Ei yhtään haitannut vaikka vastaukset hieman olivatkin mielessä, niin mieluista puuhaa etsiminen täditettävälleni oli. Hänkin nautti kirjan kuvituksesta, ja vaikka tehtävät olivat yksinkertaisia, olivat ne silti kivaa puuhaa hieman isommallekin.

Mielestäni Äkkää ja tökkää -kirjassa ei ole ikärajaa. Se on kirja monenikäiselle lapselle, sen huomasi jo siitä miten pienet vieraamme kirjasta pitivät. Kummityttöni ei kirjan ideaa vielä tajunnut, mutta koska kirja lähti heidän mukaansa, uskon että ehkä jo pian hän osaa etsiä vastauksia kysymyksiin. Siihen asti voi katsella kivoja, värikkäitä kuvia.

Äkkää ja tökkää taisi olla lahjakirjoista paras ja suosituin. Enkä yhtään ihmettele, kyllä kummi itsekin siitä tykkäsi.

Kirjavaa pääsiäistä!

Meillä kotona ei ole koskaan juhlittu pääsiäistä varsinaisena uskonnollisena juhlana, vaikka se pääsiäisen pääsanoma on. Meillä pääsiäinen on aina ollut kevään juhla - täynnä värejä, suklaamunia ja yhdessä oloa. Sitä pääsiäinen on tänäkin vuonna: tulin eilen vanhempieni luokse, ja täällä on koolla koko perhe. Molemmat siskoni ovat tulleet Joensuuhun perheidensä kanssa ja paikalla on myös mummoni. Me kaikki lapset emme ole koolla kovin usein ja voitte uskoa että kaikki ovat iloisia tästä harvinaisesta hetkestä. Ja nyt täällä on vielä kaksi ihanaa pientä tyyppiä - molempien siskojeni lapset ovat mukavassa iässä, kummityttöni on vuoden vanha ja täditettäväni viisivuotias.

Ääntä ja touhua meillä siis riittää, mutta on minulla mahdollisuus lukeakin. Pääsiäispyhiksi on varattuna vaikka mitä ihanaa, ja nyt luvussa on juuri ilmestynyt Katri Lipsonin Detroit. Suhtauduin Detroitiin varauksella, mutta yllätyin iloisesti kun huomasinkin pitäväni kirjata todella paljon.

Toivon teille kaikille hyvää pääsiäistä! Tuokoon se mukanaan joko rauhaa tai sitten melua ja vilskettä, riippuen siitä missä seurassa pääsiäistä vietät. Mutta tuokoon se myös muutaman hetken hyville kirjoille, ja lukemisen nautinnon. <3

Christiane F.: Huumeasema Zoo

Huumeasema Zoo
Christiane F. 
Ääninauhojen pohjalta toimittaneet Kai Hermann ja Horst Rieck
Suomentanut Anneli Vilkko-Riihelä
339 s. 
2015
Sammakko






Ostettu


 Jollain tapaa Huumeasema Zoo on ollut läsnä kirjallisessa elämässäni jo kauan, vaikka luin kirjan vasta nyt. Olen nimittäin halunnut lukea tämän niin kauan kuin olen ylipäätään kirjoja lukenut ja ollut tämänkaltaisesta elämän rankemmasta puolesta kiinnostunut - eli kauan. Kirjaa oli kuitenkin mahdotonta löytää Joensuun kirjastosta, se oli kadonnut (eli luultavasti varastettu) eikä lisää kappaleita oltu hankittu.  Arveltiin varmasti että lisäkappaleetkin vietäisiin.

Kun huomasin Sammakon kustantaneen kirjasta uuden painoksen, kiinnostuin heti. Se oli ehdottomasti kirja jonka minun oli saatava omaan hyllyyni - eli kirjakauppaan. Meni kuitenkin aikaa että löysin Huumeasema Zoolle sopivan hetken, sillä tiesin kirjan rankaksi. Nyt se sitten tuli.

Christiane F.:n tarina on muodostunut kulttikirjaksi Euroopassa. Moni teistä tietääkin kirjan tarinan, mutta kerron silti mistä on kyse. Tarina on siis tosi, Huumeasema Zoo on omaelämänkerrallinen teos. Se kertoo 1970-luvun Berliinistä ja Christiane F.:stä, joka kokeilee 13-vuotiaana discossa heroiinia ja jää koukkuun. Siitä alkaa alamäki, joka on jyrkkä.

Kyllä, Huumeasema Zoo on äärimmäisen rankka kirja. Lukiessani kauhistelin, järkytyin ja olin lähestulkoon kyynelissä, kaikkea yhtä aikaa ja vuoronperään. Syy siihen, miksi tunteeni olivat niin voimakkaat, oli että tämän kirjan tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet. Christiane F. on oikeast elänyt juuri tämän helvetin. Ja se tunne, kun lukiessa päähäni pälkähti: ei tämä ole mikään muiden maiden juttu. Tällaista tapahtuu Suomessakin, ihan jatkuvasti. Jossain tuolla. Se aiheutti kylmiä väreitä, ja aiheuttaa vielä nytkin kun sitä ajattelen.

Minä olen tuntenut vetoa alamaailmaan aina ainoastaan kirjallisuuden kautta. Luen mielelläni alamaailmaan ja huumeisiin paneutuvaa kirjallisuutta, ja jossain vaiheessa se kiinnosti minua todella paljon - missään muussa mudoossa tuo maailma ei ole minua koskaan vetänyt puoleensa. Ehkä syy onkin juuri siinä: koska oma elämä on niin kaukana esimerkiksi Christiane F.:n elämästä, niin siksi kirja kiinnostaa ja tekee vaikutuksen.

Kaunokirjallisest Huumeasema Zoo ei ole mikään merkkiteos. Eikä sen tarvitsekaan olla - kirja on omaelämänkerrallinen, ja sen ajatus on tarinassa, sen pysäyttävyydessä. En olisi kaivannutkaan kirjallista ilotulitusta, vaan sain väristyksiä kirjan tapahtumista. Se riitti.

En sano että kaikkien olisi pakko lukea Huumeasema Zoo. Mutta ei se silti paha asia olisi, sillä minut kirja ainakin pysäytti ajattelemaan kaikkia niitä nuoria tyttöjä ja poikia jotka ympäri maailmaa antautuvat huumeille.

Kaksi kirjaa taaperoille.

Riepu
Leslie Patricelli
Suomentanut Rauna Sirola
2014
Lasten keskus

On hurjaa miten aika lentää. Tuntuu että vasta ihan äsken oli hetki jolloin kummityttöni tuli maailmaan - ja nyt jo suunnittelen mitä touhuan pääsiäisenä tuon 1-vuotiaan taaperon kanssa. Lasten keskus onneksi muisti minua kirjapaketilla, josta päätyy muutama kirja kummityttöni synttärilahjoiksi. Vietin tänään hauskan hetken tutustumalla pariin näistä kirjoista ja miettimällä tykkäisikö pieni prinsessa niistä.

Ensimmäisenä huomioni sai Leslie Patricellin kirja Riepu. Tästä arvelen kummityttöni pitävän, sillä hänelle on ennestään tuttu saman tekijän kirja Halataan. Halataan on heillä kovasti tykätty kirja, ja arvelen että Riepukin saa hyvän vastaanoton - kirjassa on läsnä samanlainen, värikäs kuvitus kuin Halataan kirjassa, ja mukavat, pehmeät piirroshahmot.

Kirjassa huomion saa riepu, tuo mikä on monelle lapselle aivan tolkuttoman tärkeä esine. Minullekin oli pienenä, sillä ilman riepua, tai iipua kuten minä sitä kutsuin, ei lähdetty yhtään mihinkään. Kerran se jäi tarhaan, ja voitte uskoa miten iso itku tuli kun tajusin että joudun nukkumaan ilman sitä. En varmasti ole ainoa lapsi joka on kokenut tuollaisen tilanteen, sillä riepu vaan on monelle hirvittävän tärkeä. Siksikin Leslie Patricellin kirja on hyvä!

Älä pure, Hilla!
Kathleen Amant
Suomentanut Sanna Hytti
2015
Lasten keskus

Älä pure, Hilla! herätti minussa hieman samankaltaisia tuntemuksia kuin Riepukin, vaikka kirjat ovat keskenään erilaisia. Uskon pienen kummityttöni pitävän tästäkin kirjasta: itse Hilla on mukavan näköinen tyttö, lasta varmasti miellyttävällä pehmeällä ja pyöreällä tavalla piirretty, ja värejäkään ei ole kirjan kuvituksessa säästelty. Kuvitus on yksinkertaista, ja pienikin lapsi ymmärtää kuvat helposti, eli tämä on hyvää luettavaa juuri tuollaiselle ihan pienelle tyypille.

Meitä aikuisia ajatellen kirjassa on selkeä sanoma: Hillalla on vahvat hampaat, ja hänen tekisi mieli hirveästi purra vähän kaikkea ja kaikkia. Lasta voi opettaa samalla kun lukee kirjaa, eli sanomahan on se, ettei saa purra. Tämä tulee varmasti tärkeäksi siinä vaiheessa kun hampaita syntyy, ja kummityttönikin tykkää kovasti pussailla kavereita - ja vähän kaikkia. Voisin arvella että siinä puuhassa jossain vaiheessa saattavat hampaatkin tulla mukaan, joten tämän kirjan kanssa vanhemmat voivat samalla hieman "opettaa". Hilla on siis mainio esimerkki pienille!

Kiitokset kustantajalle kirjapaketista. Kummitytöstäni on kasvamassa varsinainen lukutoukka, ja nämä kirjat varmasti ilahduttavat pientä lukijaa!

Tuula Lehtinen: Niko ja taistelu Jamijasta

Niko ja taistelu Jamijasta
Tuula Lehtinen
69 s. 
2016
Myllylahti









Kustantajalta


Hyvää hiljaisen viikon alkua, lukijani! Alkuviikko saattaa minullakin olla hiljainen ja rauhallinen, mutta torstaista alkaa tohina. Joensuuhun saapuvat molempien siskojeni perheet joihin kuuluvat viisivuotias täditettäväni sekä vuoden ikäinen kummityttöni, joten luulen että tohinaa tulee riittämään - ja että on tulossa todella ihana pääsiäinen. Sitä ennen on aikaa rauhoittua kotona hyvien kirjojen keskellä.

Luin viikonloppuna Tuula Lehtisen lastenkirjan Niko ja taistelu Jamijasta. Uusien lastenkirjojen kanssa minulla käy usein niin, että ne saattavat katalogissa jäädä huomaamatta - valitettavasti. Onneksi kustantamot kertovat näistä kirjoista myös niiden ilmestyttyä, joten huomasin tämänkin kirjan nyt.

Niko ja taistelu Jamijasta kertoo kymmenvuotiaasta Nikosta, joka on muuttanut perheensä kanssa maalle. Se tuntuu Nikosta tylsältä, sillä vaikka uudessa koulussa on kavereita, heistä yksikään ei asu lähellä Nikoa - ja aika koulun jälkeen meneekin pelatessa. Eräänä päivänä Niko kuitenkin tapaa Jamijan, uteliaan olennon Zerwa-planneetalta, joka haluaa tutustua maan elämään.

Niko ja taistelu Jamijasta on kirja, josta varmasti pojatkin tykkäävät. Niko on päähenkilö johon poikien on helppo samaistua: hän pelaa paljon, niin kuin varmasti monet muutkin ikäisensä ja hän kaipaa seikkailuja ja ystäviä. Kirjassa on myös huumoria sekä sitä seikkailua, sitten kun Jamija tulee kuvioihin mukaan. Niko ja taistelu Jamijasta ei silti ole mikään pelkkä poikien kirja, sillä uskon että myös tytöt tästä tykkäävät.

Jamija tulee Zerwa-planeeltalta, jonka elämästä kirjailija Tuula Lehtinen on myös kertonut kirjassa. Se herättää varmasti ajatuksia nuoressa lukijassa, sillä se laittoi minutkin miettimään: kuinka paljon avaruudessa onkaan elämää? Zerwa-planeetan asukkaat nimittäin elävät planeetan sisällä, eikä heitä voi nähdä. Minä ainakin uskon ettemme ole ainoat elävät olennot tässä maailmankaikkeudessa. Emme voi olla! Ajatelkaa jos minäkin joku päivä saisin oman pienen Jamijan tänne kotiini kylään... olisipa mukavaa!

Kirjan takakannessa lukee että kirja on sopivinta luettavaa 6-9 vuotiaille. Olen samaa mieltä, sillä ihan pienet lukutoukat eivät ehkä tarinaan vielä sillä tavalla jaksa keskittyä, mutta 6-vuotias varmasti on jo sopivan ikäinen kuuntelija. Teksti on myös sopivan isoa ja helppolukuista, että vasta lukemaan oppinut voi helposti lukea kirjaa itse.

Kaiken kaikkiaan Niko ja taistelu Jamijasta on erittäin hyvä lastenkirja. Lehtisen huumori kolahtaa minulle, ja naurattaakin, ja uskon että se on sellaista jolle lapsikin nauraa. Kirjassa on seikkailua sekä se saa ehkä pienenkin lukijan ajattelemaan - voisiko enää enempää toivoa?

Jonas Jonasson: Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä

Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä
Jonas Jonasson
Suomentanut Laura Beck
325 s.
2016
WSOY








Kustantajalta


Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! Tämän päivän kunniaksi mietin nyt, kirjan lukemisen jälkeen, onko Jonas Jonasson saanut tähän uusimpaan suomennokseensa tasa-arvoa. Ja kyllä, löysin sitä! Tänään on tärkeä päivä jonka kunniaksi on oikein vetää lippu salkoon.

Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä on kolmas suomenettu romaani Jonas Jonassonilta. Se tutustuttaa lukijansa virastaan erotettuun pappiin, Johannaan, sekä vastaanottovirkailijaan nimeltä Per Persson. Nämä kaksi kohtaavat aivan sattumalta, eivätkä totisesti olisi voinut arvata mihin tämä tuttavuus heidät vie. Heidän kesken alkaa viriytyä liikekumppanuus, jossa he hyödyntävät erään Murhaaja-Andersiksi kutsutun miehen osaamisaluetta.

En kutsuisi Murhaaja-Andersia ja hänen ystäviään dekkariksi, vaikka kirjassa kieltämättä on muutamia dekkarin aineksia. Ennen kaikkea se on hauska, mutta silti särmikäs romaani joka kertoo ihmisistä joka antaa lukijalleen luvan nauraa.

Minulle tämä oli ensimmäinen kirja jonka luin Jonassonilta, vaikka olenkin ollut kiinnostunut hänen edellisistä suomennoksistaan. Hänen edellinen kirjansa, Lukutaidoton joka osasi laskea, odottaa hyllyssänikin mutten sitä jostain syystä ole lukenut. Ehkä olen ajatellut Jonassonin olevan puhtaasti huumorikirjailija ja ne kirjat vain vaativat tietynlaisen hetken. Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä on kuitenkin enemmän kuin vain huumorikirja. Se on kirja ihmisistä ja elämästä, ja vaikka lukiessa nauraa, on kirjassa myös runsaasti särmää - joka tekee sille hyvää.

Minna Canthin päivän hengessä tosiaan etsin lukemisen jälkeen kirjasta tasa-arvoa - ja löysinkin. Yleensä kirjoissa jossa tapahtuu enemmän tai vähemmän rikoksia, on pääosassa miehiä. Jos mennään lain toiselle puolelle, niin silloin tekijänä on yleensä mies, tai miehet. Siksi olinkin iloinen, että Jonas Jonasson on sijoittanut kirjaan tuon urallaan epäonnistuneen papin, joka on kieltämättä mahtava hahmo.

Jonasson antaa lukijan nauraa asioille, joille eivät ehkä kaikki naura. Uskonnolle irvaileminen ei kaikkia naurata, mutta Jonasson heittää nekin aiheet huumorin puolelle - vai olinko niin vinksahtanut että nauroin silloin kun ei olisi pitänyt? Joka tapauksessa, nauroin kirjalle ääneen useammin kuin kerran. Ja nauru tekee hyvää!

Ehkä Murhaaja-Andersin ja hänen ystäviensä suurin asia onkin saada lukijan loppujen lopuksi miettimään, mille kaikelle saa nauraa? Tämä kirja sai minut innostumaan Jonas Jonassonista, tämä kanoja kasvattava mies on ilmiselvästi luotu kertomaan tarinoita.