100 000 rikki, sekä vierailu Hulluruoholassa.

Hulluruohola 
Maritta Lintunen
306 s. 
2014
WSOY












Ensiksi täytyy kiittää teitä, ihanat lukijani, sekä satunnaiset vierailijat! Mystinen 100 000 kävijän raha paukahti rikki, ja minulla on siitä hyvä mieli. Tällaiset rajapyykit vain merkitsevät jotain, siitä tietää että blogiani oikeasti käy joku lukemassa. Ehkä jopa useampikin kuin vain joku. Etten kirjoita tätä ainoastaan itselleni. Ja se vasta onkin mukavaa!

Maritta Lintusen Hulluruohola osui silmiini #kirja sivuilta. Kuvaus kiinnosti, joten ei kun vaan tekemään varausta kirjaston sivuille. Vähän aikaa sitten sainkin sen käsiini, ja nyt tuntui olevan sopiva hetki tarttua tähän kirjaan. Jo takakansi sytytti!

Sara Järä on matkannut pitkin maailmaa, useita vuosia. Nyt hän palaa takaisin Suomeen ja Helsinkiin. Sara on menettänyt äitinsä ja isänsä, ainoana elossa olevana sukulaisena hänellä on isoisä. Vain muutama tunti sen jälkeen, kun Sara on palannut Intiasta Suomeen, hakee isoisän autokuski Ahlström Saran mukaansa ja vie tämän kauas, kauas maalle, itärajan tuntumaan.

Itärajan tuntumassa sijaitsee pieni Riihen kylä, niin pieni ettei sitä kartallakaan näy. Siellä on maalaiskoulu, johon Sara viedään. Pian hän saa kuulla, että paikkaan on myös tulossa syrjäytyneitä, elämässä eksyneitä ihmisiä, joiden kanssa Sara tulee asumaan.

Kuinka heidän käy? Jaksaako Sara elää Hulluruoholassa?

En ollut koskaan ennen kuullutkaan Maritta Lintusesta, vaikka kirjailijatar on kansiliepeen mukaan kirjoittanutkin paljon. Hän on kirjoittanut novelleja, runoja ja romaaneja, ja mielestäni runojen kirjoittaminen näkyi hyvin Lintusen tekstissä. Hyvällä tavalla. Pidin Lintusen lennokkaasta tavasta kirjoittaa, ja siitä, kuinka hän sai minut mukaansa teokseen.

Lintunen kirjoittaa myös taidokkaasti elämästä syrjäytyneistä ihmisistä. Hän kirjoittaa todenmukaisesti, raadollisestikin, mutta myös kauniisti. Teos vuorotellen huvittaa, vuorotellen koskettaa. Ja jännittääkin.

Kirja koostuu Saran ajatuksista Hulluruoholassa, Lahden takaa tulevista psykiatrin kirjeista, ja Saran isoisän, Janne Järän ajatuksista. Näistä aineksista on saatu kokoon hyvä kirja. Kertojan vaihtuessa myös fontti muuttuu, joten ei ole pelkoa että nämä kolme kertojaa sekoittuisivat.

Sanoisinpa, että Maritta Lintunen on kirjoittanut oivan, tähän aikaan sopivan teoksen. Valitettavan vähän blogisavuja tämä on saanut, toivoisin paljon lisää. Ainoa blogikirjoitus jonka tähän hätään löysin, oli Ullan teksti.

Minulla kävi hyvä tuuri, kun luin kirjan juuri nyt. Parin viikon päästä Kirjamessuilla pääsen tapaamaan kirjailijaa!