Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Hautausmaan poika
Neil Gaiman
Suomentanut Inka Parpola
Kuvittanut Dave McKean
297 s. 
2009 
Otava




Poimin Neil Gaimanin Hautausmaan pojan Helmetin maaginen realismi-lukumaraton listalta, jossa se oli. Kuitenkin esimerkiksi kirjaston luokitusjärjestelmä määrittelee sen fantasiaan. Molempia piirteitä kirjasta kyllä löytyy.

Hautausmaan poika kertoo Eikusta, Ei-Kukaan Owenista. Eikku on muuten ihan tavallinen poika, mutta hän asuu hautakammiossa hautausmaalla, ja häntä kasvattaa koko hautausmaan väki. Eikun vanhemmat murhattiin julmasti, ja Eikun äiti jätti sen jälkeen pojan hautausmaan asukkien kasvatettavaksi. Eikku saa arvonimen kunniakuollut...

Pelko on tarttuvaa. Itse kukin voi saada tartunnan. Joskus riittää, että joku sanoo pelkäävänsä jotain, ja pelosta tulee todellinen. 

Olisin halunnut pitää Hautausmaan pojasta enemmän. Ehkä tulen sen lukemaan vielä uudelleen joskus, tilanteessa jossa saan keskittyä kirjaan kunnolla, enkä vain niin sanotusti lueskella. Jos minulta alettaisiin kysellä yksityiskohtia kirjasta, en ehkä muistaisi niistä kaikkia. Yksinkertaisesti - liian paljon asioita ympärillä kirjan lisäksi mihin keskittyä. No, täytyykö silloin sitten lukea? Täytyy.

Jokin Hautausmaan pojassa ei vain vetänyt minua maailmaansa täydellisesti. Ehkä se oli lukujen episodimaisuus, tarina ei ollut yhteneväinen vaan tarinassa harpottiin Eikun elämässä eteenpäin isoilla harppauksilla.

Kuitenkin taas. Kirja oli tavallaan ihana - myös aikuiselle lukijalle. Lasten ja nuortenkirjahan tämä on, ja varsinkin ihan lapsille tämä voi olla hyvinkin pelottava. Mutta menee tämä hyvin läpi aikuisellekin lukijalle, vaikka suhteutettuna minulla kauan kestikin kirjan lukemiseen.

Yritin muuten tässä välissä lukea Anne Leinosen Viivamaalaria. Ei, ei, ei. Viivamaalarissa oli ainekset hyvään kirjaan, mutta minä en pystynyt sitä nieleskelemään pidempään kuin puolet kirjasta. Juoni ei vain tuntunut kehittyvän tarpeeksi.

Dave McKeanin kuvitus oli Hautausmaan pojan tarinaan sopivaa, sopivan synkkäsävyistä ja kaunista.

Kuvia oli sopivasti, ei liikaa, mutta ne toivat välissä piristävää vaihtelua lukemiseen. Oli mukavaa nähdä millainen Eikusta kehittyy kuvittajan silmin.

+ + +