Tuomas Kyrö: Kerjälänen ja jänis

Sainpas sitten loppuun yhden joululomakirjoistani, olin unohtanut sen vanhempien luokse ja sain eilen takaisin. Lukaisin samantien loppuun, ahmin suoraan sanoen, on tuo sen verran ykköskirja.

Tässä kirjassa tosiaan puhutaan siitä jäniksestäkin. Kerjäläinen on Vatanescu, joka lähtee siirtotyöläiseksi suomeen Romaniasta. Sitten kerjäläinen löytää haavoittuneen jäniksen mukaansa, ja siitä tarina vasta alkaakin.

Kerjäläinen ja jänis on jotenkin sadun omainen teos, ja kerronta on uskomattoman mukaansatempaavaa. Se on inhimillinen, ihana ja ihmisläheinen. Ja kani läheinen myös. Tiesittekös että jänikset syövät kasvispitsaa? Minä en. 

Vatanescu pesi aliravitun eläimen merivedellä ja huomasi sen jalasta pilkistävän lastun. Kun hän veti lastun pois, kani vinkaisi ilkeästi ja haava alkoi vuotaa entistä pahemmin. Vatanescun sukuun ja heimoon kuului ennustajia ja merkkien tulkitsijoita, mutta hänellä itsellään oli niin tieteellinen maailmankuva kuin itseoppineella ihmisellä voi vain olla, ja silti, juuri siksi, tämä tyhjästä Vatanescun eteen pompannut kani oli liian vahva merkki ollakseen pelkkä sattuma. 

Kyrö on kyllä ehdottomasti tätänykyää lempikirjailijoitani.

Yhteiskunnallisiakin asioita käsitellään, satiirin omaisella tavalla, pilke silmäkulmassa. Luulisin että koko kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, on ollut pakko, nauroin ainakin itse pariin kertaan ihan ääneen lukiessani.

Suosittelen tätä kirjaa ihan kaikille. Varsinkin rentoutuessa tätä on hyvä lukea, raskaaksi en laskisi tätä missään tapauksessa. Arvosanaksi upeat

10+.

Leena Lehtolainen: Ennen lähtöä

Ajattelin tarttua pitkästä aikaa dekkariin, ei oikein enää tuo romaani-dekkari-kevyt-nuortenkirja järjestelmäni tahdo toimia, yritän tosin jotain järjestystä ylläpitää, ettei mene ihan kaaokseksi lukeminenkaan. :D

No kuitenkin, Maria Kallio kirjat ovat suosikkilukemistani dekkareista Seppo Jokisen Komisario Koskinen kirjojen ohella, ja olen nämä kyllä kaikki kahlannut läpi moneen kertaan. Joskus olen kuullut siitä ihmettelyjä, että miten dekkareita jaksaa lukea moneen kertaan kun tietää miten käy. En tiedä, nämä kirjat vaan ovat sellaisia että näihin jaksaa palata.

Ennen lähtöä kirjassa lähdetään liikenteeseen homoseksuaalisen kaupunginvaltuutetun murhasta, joka osoitteutuukin paljon monimutkaisemmaksi mitä aluksi olisi luullut. Kirjassa, kuten aina Lehtolaisen kirjoissa, on myös paljon muuta kuin tätä dekkarijuttua, tässä on aika paljon politiikkaa ja ihmissuhdeasioita. Politiikasta en niin hirveästi ymmärrä, tunnustettakoon se nyt, joten jotkut jutut saattoivat mennä vähän ohi.

Ensimmäinen isku tuli yllätyksenä. Petri ei ollut huomannut lainkaan ulkoilutiellä seisoskelevaa hahmoa. Hän oli myöhässä, ajatukset pyörivät sekä äskeisessä riidassa että tulevassa kokouksessa. Kukaan ei nähnyt, kuinka nahkapukuinen hyökkääjä kävi ylämäessä ponnistelevan pyöräilijän kimppuun.

 Ehkä suurin viehätys näissä Maria Kallioissa on se, että tässä kerrotaan niin paljon kaikesta muustakin kuin rikoksista. Siis Marian yksityiselämästä, saa sellaisen inhimillisemmän kuvan. Taas kerran tätä luki mielellään:

9-.

Joululahjakirjat.

Voisi melkein sanoa että joulu on nyt sitten ohi, ja se meni oikein mukavissa merkeissä. Aika paljon aikaa meni nenä kiinni kirjassa, joulupäivien lukuprojektinani oli tuo Kani nimeltä jumala.

Pukki muisti minua kovilla paketeilla, jotka olivat:

Riikka Pulkkinen: Vieras
Katja Kettu: Hitsaaja
E L James: Fifty Shades - Sidottu
Rakel Liehu: Helene
Sanna Karlström: Päivänvalossa (runoja)

Eli oikein mukavia lahjoja olivat. :)

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Toinen joululoma kirjoistani oli Winmanin Kani nimeltä Jumala. Sarah Winman on englantilainen näyttelijä, jonka esikoisteos tämä kirja on. Sitä on käännetty, ja myyty paljon.

Olen odottanut tätä aika pitkään kirjastosta, jostain syystä joku arvostelu jonka kirjasta luin, sytytti, ja halusin heti lukea kirjan.

Ei ollut mitenkään hirveän vaikuttava kokemus. En oikein tiedä mitä kirjasta sanoisi, se käsitteli niin montaa asiaa, päähenkilön, Eleanor Maudin lapsuutta sekä toisessa osassa aikuisuutta. Siinä puhuttiin myös sisaruudesta kaksoistornien sortumisesta, aikuiseksi kasvamisesta, lemmikkieläimen omistamisesta, sekä ystävyydestä.

Ei mikään yksiulotteinen kirja, jouduin palaamaan useaan otteeseen taaksepäin muistutellakseni itselleni että mitä oikein olikaan tapahtunut.Vaikka kirjan lukemiseen ei mennytkään kuin pari päivää, se oli pitkä aika huomioon ottaen sen, miten paljon olen kuluttanut aikaa lukien.

Suosittelen kyllä kirjaa, oli siinä hyviä koukkuja, mutta todella vaihteleva lukuelämyksenä. En siis voi antaa enempää kuin

7½

Helen Fielding: Bridget Jones - elämäni sinkkuna

Yksi joululomakirjoistani oli Bridget Jones, joka onkin sopivan kevyttä lukemista näin joulun aikaan. Sainkin sen luettua nopeasti, tosin aloittelin jo ennen joululomalle lähtemistä.

Kuinkahan monta kertaa olen tämänkin kirjan lukenut? Varmaan viidesti, huomaa esimerkiksi siitä että jotkut kohdat osaa melkein ulkoa. Ja juoni on tietenkin enemmän kuin tuttu, olenhan tietenkin nähnyt elokuvatkin. Kirjana on kuitenkin parempi, niinkuin aika usein.

Niille, joille kyseinen kirja ei jostain syystä ole lainkaan tuttu:

Bridget Jonesista siis ehkä lähti käsite chic lit, ennenkaikkea naisille suunnattu sinkkukirjallisuus. Vähän höpsöä, hauskaa, shoppailuun, miehiin, deittailuun ja Bridgetin tapauksessa painon pudotukseen liittyvää tekstiä.

Bridget on kolmissakymmenissä, ja on kirjan alussa inhoamassaan työpaikassa ja rakastunut pomoonsa. Vajaaseen neljäänsataan sivuun kuitenkin mahtuu siis reilusti rakkautta, painonheilahteluita, mielialan vaihdoksia, alkoholi- tupakka- ja kalorimäärien laskemista ja pohtimista siitä mitä täytyisi tehdä kun äidin suhde elämä on vilkkaampaa kuin oma.

Yök. Uuden vuden ensimmäinen päivä on ollut kauhea. On vaikea uskoa, että aloitan vuoden taas kerran yhden hengen sängyssä vanhempieni luona. Se on liian nöyryyttävää tässä iässä. Mahtavatkohan äiti ja isä haistaa, jos puhallan savun ikkunasta ulos?

Rrrrakastan tätä kirjaa, oli ihana aloittaa joulu tällä! Arvosanaksi siis annan

täyden kympin. 

Hyvää joulua kaikille, ja toivottavasti paketista löytyy ihania kirjoja!

Marja Björk: Prole

Kohtalaisen vähäisestä sivumäärästä huolimatta tässä on mennyt hetki Prolea lukiessa, vaikka täytyy kyllä sanoa että pidin kirjasta suuresti. Olen lukenut Marja Björkiltä ennemmin Puuman, siitä on jo jonkun verran aikaa, ja koska pidin siitä niin halusin myös tutustua tähän kirjaan, joka on siis Björkin uusin, julkaistu vuonna 2012.

Kirja on aika raskas. Puuma ei muistaakseni ollut ihan niin raskas, mutta hieman raskaammista aiheista Björk aina kirjoittaa. Prole kertoo perhestä, ja ennenkaikkea siitä kuinka perhe hajoaa. Se kertoo perheen ainoasta tyttärestä, se kertoo tytön tarinan aina Pankakoskelta Ruotsin kautta Helsinkiin, "money and easy living" elämään tuomarina.

Lapsuus ei ole aurinkoinen, ja kertomus ajoittaisella väkivallallaan ihan pysäytti välillä.

Tulin vanhalle urheilukentälle. Juoksurata oli kuoppainen ja siinä kasvoi syksyn kuviattamaa horsmaa, pudonneita lehtiä ja neulasia. Taivas oli paksussa pilvessä, ilma kostea ja harmaa. Korkeushyppypaikalta ei löytynyt rimoja ja sahajauhokasa oli mädäntynyt, pituushyppypaikan hiekka oli kivikovaa. Vaja haisi kellarille, ja siellä oli vain roskia ja rojua, eikä lapiota löytynyt. Katsoin rannekellosta ajan ja juoksin kierroksen. Juoksin uudestaan. Päätin tulla harjoittelemaan niin kauan kunnes tulisi lunta. Olisin pois kotoa niin paljon kuin voisin.

Aikuisuus ei tytöllä ole myöskään helppo, suku varjostaa elämää vieläkin.  Kirjaa ei ole tarkoitettukaan helppolukuiseksi.

Kaikesta huolimatta pidin kirjasta;

8½.

Nyt joululoma kirjoja valitsemaan, siinä onkin iso työ. :)

Maria & Virpi Hämeen-Anttila: Nietos - Riffi

Keskeytinkin Puolikas keltaista aurinkoa lukemisen, ja vaihdoin vähän kevyempään ja nopealukuisempaan. En ole vähään aikaan lukenut mitään nuorten kirjaa, joten tartuin Nietos - kirjasarjan toiseen osaan, Riffi nimiseen kirjaan.

Nietos kirjasarja kertoo Nietos nimisestä koululaisbändistä, johon kuuluvat kitaristi Kristian, kosketinsoittaja Siiri, laulaja Aino, basisti Timo, rumpali Milla sekä toinen kitaristi Aleksi. Kirjan kerronta on vuorotellen jokaisen soittajan näkökulmasta kuvaava, ja siksi monipuolinen. Ehkä pidän Nietos kirjoista senkin vuoksi että niissä kerrotaan niin paljon musiikista, tietenkin tästä fiktiivisestä bändistä, mutta myöskin puhutaan paljon muustakin musiikista.

Olen lukenut osan, Intron, joskus aikaisemmin, mutta en muista siitä hirveästi. Edessä olisi vielä kolmas osa, Fade out, joka tulee varmaan luettua aika pian, kiinnostus heräsi taas näihin kirjoihin.

Virpi Hämeen-Anttila on siis kirjailija, joka on kirjoittanut esimerkiksi Suden vuosi kirjan. Maria Hämeen-Anttila on hänen tyttärensä, joka ainakin kirjan ilmestymisen aikaan opiskeli Kallion ilmaisutaidon lukiossa.

Musiikin lisäksi kirjan kerronnassa on nuorten kirjoille tyypillisellä tavalla kerrottu... noh, nuorten elämästä, ja onpa sekaan mahdutettu vähän syömishäiriötäkin. Ehkä eniten kirjassa ärsytti yksi henkilöistä, laulaja Aino, joka ihan suoraan sanoen vaikutti aika diivalta. Eniten pystyin samaistumaan kosketinsoittaja - sanoittaja Siiriin. Seuraavassa ote eräästä Nietoksen biisistä

Tää on taas näitä päiviä kun ei jaksa olla mukava, elämä perseellään, sori tänään en jaksa olla mukana. Sulkeudun itseeni, ärsyynnyn, oli vastassa kuka vaan, muka vaa nlupaan taas että huomenna uudestaan. Yritän ja yritän, pyrin oleen sympaattinen, mut perusluonto kurja, rasittava, kateellinen. Yritys olla hyvä on lähinnä pateettinen, syy et oon tässä on lähinnä kaverien.

Pidin kirjasta, vaihteeksi mukava lukea nuortenkirjaa. Arvosanaksi annan siis;

8+.