Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus

Innostukseni Sinä ja minä sitten joskus kirjaan johtui ehkä osittain siitä, kuinka olen nykyisin kiinnostunut dystopiasta. Tämä kirja käsittelee huumorintajuisella, hassulla tavalla dystopiaa, koska kirjan kerronta tapahtuu vuodessa 1996.

Internet oli ihan uusi juttu, facebookista ei ollut vielä kukaan koskaan kuullutkaan, kännykät olivat harvinaisia eivätkä tekstiviestit olleet kommunikointi välineitä. Itsehän olin vuonna 1996 10 vuotias, joten tuo aika on jotenkuten muistissa, vaikkeivat muistikuvat niin teräviä olekaan.

Päähenkilöitä on kaksi, Emma ja Josh, jotka ovat olleet hyvät ystävät lapsuudesta saakka. Kuitenkin ihastuminen ja sitä seuraavat teot ovat vaikuttaneet heidän väleihinsä negatiivisesti. Näiden kahden näkökulmista kerronta tapahtuu vuorotellen, sopivan lyhyinä palasina kerrallaan.

Luen, että Emma Nelson Jones kävi Lake Forestin lukiota. Hän on naimisissa Jordan Jones Jr - nimisen miehen kanssa ja hänen syntymäpäivänsä on 24. heinäkuuta. Vuotta ei kerrota, mutta syntymäpäivä on sama kuin minulla. Nojaan otsaa käsiini ja yritän hengittää syvään. Avoimesta ikkunasta kuulen, miten Josh skeittaa kohti kotiaan ja renkaat kolahtelevat laattojen saumoihin. Ryntään alakertaan ja ulos ovesta niin että minun on siristeltävä silmiäni kirkkaassa auringonvalossa.

Emma saa isältään käytetyn tietokoneen, ja Joshilta cd romilla nettipalvelimen, jonka kautta päätyy eriskummalliselle facebook sivulle. Sivulla on ihmisten nimiä, pieniä kuvia ja ihmisten nimien alla irrallisia kommentteja. Siis niin kuin facebookissa onkin. Emma löytää itsensä facebookista, itsensä 15 vuoden kuluttua. Hän sotkee kuvioon mukaan myös Joshin, koska luulee facebookia ensin Joshin luomaksi pilaksi. Sitä se ei kuitenkaan ole, tulevaisuus vaikuttaa pelottavan todelliselta.

Emma huomaa pian että on onneton tulevaisuudessaan, ja huomaa myös sen, että pienikin teko voi vaikuttaa tulevaisuuteen suurella tavalla. Mitä Emma oikein haluaa olla 15 vuoden kuluttua?

Kirja oli hieno lukukokemus, ehkä loppuratkaisu oli osittain arvattavissa, mutta siitä löytyi onneksi myös tiettyä yllätyksellisyyttä. Oli jotenkin mukavaa muistutella itseään 90 - luvusta, ja varmasti minua nuoremmille lukijoille on mielenkiintoista tehdä matka noihin vuosilukuihin, jolloin nettikin oli ihmeellistä ja uutta, eikä suinkaan joka päiväinen asia.

Olen myös tyytyväinen tietynlaiseen täydellisyyden kritisoimiseen, että se koulun suosituin poika/tyttö ei aina olekaan ah niin ihana kuin siltä näyttää.

Kevyttä, mukavaa ja mukaansa tempaavaa lukemista.

****

Anni Nykänen: Mummo & Mummo 2

Mummo-sarjakuva on helsinkiläisen graafisen suunnittelijan, Anni Nykäsen, luoma hahmo, joka on voittanut Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun vuonna 2009, ja jota julkaistaan Seura lehdessä.

Itse tutustuin Mummo strippeihin alunperin netin kautta, ja noilta sivuilta olenkin tulostellut parhaita strippejä jääkaappini oveen. Jaksoivat naurattaa, ja varasin molemmat kirjat kirjastosta. Tänään kirjastoauto kävi, ja toi minulle varaukseni. Oli piristävää lukea sarjakuvia raskaan Loppuunkäsitellyn jälkeen, ja sainkin nauraa ääneen kirjoja lukiessani.

Sarjakuvissa Mummo pistää mutkat suoriksi, on suorapuheinen ja viäntää murretta. Mummo on perillä ajastaan, hän surffaa netissä, pitää blogia ja on suosittu facebookissa. Sarjakuvissa on mukana myös vaari, joka on hulvaton hahmo hänkin.

Suosittelen kaikille naurukylpyä kaipaaville!

*****

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty

Varoitan jo heti: lukupäiväkirjamaisen kokemuksen lisäksi tämä bloggaus voi olla aika pitkälti avautumista henkilökohtaisesta elämästäni. Ihan jo sen vuoksi, että kirja koskettaa minua, ja menneisyyttäni, suurella tavalla.

Otan nukahtamislääkkeen. En ole koskaan ennen ottanut mitään lääkkeitä yhtä aikaa alkoholin kanssa, mutta nyt on poikkeustilanne. Nyt eivät mitkään säännöt päde. En saa silti unta. Keittiön kellon raksutus kuuluu seinän läpi niin kovaa, että kuulostaa siltä kuin viisarit hakkaisivat kellotaulua. Pyydän Ollia irrottamaan kellon seinältä. Hän tekee sen. Mutta edelleen jossain hakkaa. Varsinkin vasemmassa korvassani jyskyttää. Sitten tajuan. Eihän se ole kello, joka hakkaas vaan minun sydämeni. 

Härkösen Loppuunkäsitelty on yksi lempikirjoistani, on ollut jo kauan. Olen lukenut sen monen monta kertaa, aina enemmän tai vähemmän kyyneleet silmissä. Erilaisissa elämäntilanteissa, mutta aina se koskettaa, jää mietityttämään pitkäksi aikaa, ja saa ajattelemaan omaa elämäänsä. Tämänhetkinen tilanteeni on muutenkin vähän poikkeavampi (ei siitä sen enempää), ja ehkä tämä surullistakin surullisempi kirja ei ollut ihan oikea valinta tähän hetkeen. Nautin siitä kuitenkin, taas kerran, enemmän kuin paljon.

"Rakkaat, antakaa anteeksi jos koskaan voitte. Olen pahasti sairas enkä kykene tekemään työtä. En tahdo puolinaista elämää. Tämä ei ole kenenkään teidän syytä. Mitä Janneen tulee, hän on suurin rakkauteni ja ollut aina tukenani. Rakastan teitä. t. K"

Kirja on siis minulle henkilökohtainen. Henkilökohtainen sen vuoksi että olen ollut pohjalla useammin kuin kerran. Läheisilleni on ollut tapahtua niinkuin Härköselle, he ovat olleet menettää minut kuolemalle. Itse aiheutetulle. Niin alhaalla olen ollut, ja se on ollut kovin lähellä kerran. Jokin piti minua elämässä kiinni, ja olen siitä nyt onnellinen. Nyt kun osaan arvostaa elämää toisella tavalla. Pystyn lukemaan tätä kirjaa, vuodattamaan kyyneleitä ja tulemaan surulliseksi ilman että se jatkuisi sängyssä pysymisenä monen viikon ajan. Kyllä, olen mielenterveysongelmainen.

Me sanomme, että tämä on helvetti. Mutta meillä on kaiken tämän keskellä helpompaa kuin sinulla oli, sillä meidän helvetissämme saa välillä hengähtää. Sinun helvetissäsi ei ollut enää taukoja. Et nähnyt missään valoa. Sinulla ei ollut mitään syytä jataa elämääsi. Mutta missä sinä nyt olet? 

 Siis. Härkösen sisko on kuollut, tappanut itsensä, ja poliisit tulevat kirjailijan ovelle. Kysyvät, onko Kirsti Härkönen hänen siskonsa. Kertovat kamalat uutiset. Siitä kirja alkaa, siitä alkaa painajainen joka jatkuu ja jatkuu, ja joka ei taukoa, muuttaa vain muotoaan. Seuraa se, kuinka vanhemmille kertoa asiasta, hautajaiset, se kuinka täytyisi pyytää elämältä itselleen voimia. Miettiä, onko Jumala olemassa vai ei? Uskoako siihen vai ei? Härkönen päätyy uskomaan yhä vahvemmin Jumalaan.

Osa lauseita on sellaisia, joita itseltänikin voisi suusta tulla. Jos osaisin muotoilla ne yhtä hienosti. "Hän oli liian herkkä tähän elämään" lause on varsinkin jäänyt kummittelemaan mieleeni, ja olen käyttänytkin sitä itse joissain tilanteissa. Härkönen kuvaa menetystä, luopumista ja elämän jatkumista ihanasti, todentuntuisesti, ja ihanan koskettavasti. Itselläni on kokemusta myös menettämisestä, ja haluaisin joskus vielä osata kuvata sitä näin upeasti.

Ehkä Loppuunkäsitellyn lukeminen tavallaan antaa vielä enemmän voimaa elää. Se auttaa tajuamaan sen, kuinka raskasta menettäminen läheisille onkaan, varsinkin silloin kun kyse on itsemurhasta.

Tätä lukiessani kuuntelin esimerkiksi Heli Kajon Jos mä kuolen nuorena kappaletta. Ah, niin kaunista.

*****

Heli Kruger: Pidä minusta kiinni

Kirjaston laina-ajat paukkuu, joten otin käsiini Heli Krugerin toisen kirjan, Pidä minusta kiinni. Vasta jossain puolessa välissä kirjaa tajusin, että hei, olenkin lukenut tämän aikaisemminkin. Juoni alkoi muistua pikkuhiljaa mieleen, ja se ehkä vähän häiritsi lukemista.

Jostain syystä lukeminen tämän kirjan kanssa vähän tökki. Mielestäni kirja ei ollut yhtä hyvä kuin Krugerin esikoisteos, Olen koskettanut taivasta josta pidin suuresti. Tallella on edelleen kirjailijan soljuva ja runollinen kirjoitustyyli, joka vie lukijaa mukavasti eteenpäin. Kirjan aihekin on ihan mielenkiintoinen, onhan kyse jonkinlaisesta ongelmakirjallisuudesta. Jokin vain tälläkertaa tökki, en osaa oikein edes sanoa mikä.
 
Siis: Murrosikäinen Jonna joutuu lastenkotiin, välinpitämättömän äidin, koulusta lintsaamisen sekä alkoholin käytön vuoksi. Äiti on aivan liian usein ulkomaanmatkoilla sekä töissä, ja jättää Jonnan yksin kotiin selviytymään arjesta. Jonnan äidin arkea kuvataan kirjassa myös, pettymystä siitä kuinka ns. hyvässä perheessä voi tapahtua huostaanotto, ja sitä kuinka alkoholi on äidillekin helppo ratkaisu.

Viitalan lastenkodissa Jonna saa hoitajakseen Ilkan, jolla eivät asiat myöskään ole kunnossa. Alkoholi on osa myös Ilkan vapaa-aikaa, on helppo tarttua olut pulloon viikonloppuisin kun katselee elokuvaa, eikä avovaimolle meinaa löytyä tarpeeksi aikaa. Ilkan huomiota töissä vie toisinaan lapsiakin enemmän kuvankaunis Aino, joka tuntuu viettelevän Ilkkaa puoleensa joka sekunti. '

 Henkilöistä pystyin samaistumaan eniten Jonnaan, hän voisi olla vaikka pikkusiskoni. Ärsyttämään taas kävi ajoittain pahastikin Jonnan äiti sekä Aino, vaikka tämä ei keskeisiä hahmoja ollutkaan.

**

Tuija Lehtinen: Rebekka ja kesäprinssi

Tuija Lehtinen on aina ollut minulle enemmän kuin tuttu kirjailija. On tullut luettua niin nuoren kuin aikuistenkin kirjoja, nuortenkirja sarjat on käyty läpi enemmän kuin kerran. On luettu Mirkat, Sarat ja Laurat. Rebekka kirjoja en ole ennen lukenut, joten päätinkin nyt aloittaa ensimmäisestä.

Rebekka täyttää tässä ensimmäisessä kirjassa 13 vuotta, ja muuttaa uudelle paikkakunnalle. Hän on surullinen jouduttuaan muuttamaan pois saaresta, missä on asunut jo kauan, ja miettii saako uudella paikkakunnalla yhtään ystävää. Pelko on kuitenkin turha, hän tutustuu jo pian Ullaan, josta tulee heti Rebekan hyvä ystävä.

Rebekalla on pitkä punainen tukka, vihreät silmät ja tietysti pisamia. Hän ei meikkaa, on oikea luonnonlapsi, niinkuin muotitietoinen serkku Jenni häntä luonnehtii. Rebekka ei tartu meikkeihin vaikka Jenni niitä hänelle syntymäpäivälahjaksi antaa. Luonnonlapsi Rebekka on myös luonteensa puolesta, hän on hullutteleva ja joutuu erikoisiin tilanteisiin villin luonteensa takia. Rebekka uskaltaa pyytää vaarallista kettinkijengiläistä tanssimaan, ja heittää kaloja nyrkkeilijä Saijan paidan sisään. Tylsää ei siis ole uudellakaan paikkakunnalla.

Rebekka seisoi laivan peräkannella ja katseli, kuinka kotisaari pieneni pienemistään kunnes se katosi kokonaan ja vain meri velloi horisontissa. Rebekka huokasi, hänen kurkkuaan kuristi. Tällä kertaa lähtö oli erilainen kuin ennen. Enää perhe ei palaisi saarelle, ei ainakaan asumaan vanhaan kotitaloon. Ehkä he joskus vierailisivat siellä, Rebekka ajatteli. Mutta silloin talossa asuisivat jo uudet ihmiset, tai se olisi autio ja rapistunut. Olisiko saarella enää ketään jäljellä parin vuoden kuluttua?

Olen samaa mieltä Saraseeenin kanssa siitä, että kannet ovat hieman liian lapselliset, ja varmaan itsekin olen kiertänyt nämä kirjat aika kaukaa ennen. Kuitenkin onnekseni päätin lainata kirjastosta tämän, kun sattui kohdalle, ja taitaapa tuolta hyllystä löytyä seuraava osiokin. Mainio nopeasti luettava välipala, joka piristää kesäfiiliksillään talvea. Rebekka on hyvin rakennettu henkilö, joka kyllä varmasti kantaa pitkälle myös monissa jatko-osissa.Kuitenkin Sara kirjat jatkavat suosikkeina Lehtisen kirjoista, niissä on mukana sitä tiettyä paheellisuutta, toisin kuin näissä ja esimerkiksi Mirkka kirjoissa.

***

Leena Lehtolainen: Henkivartija

Sukelsin vaihteeksi dekkarimaailmaan tarttumalla Leena Lehtolaisen Henkivartija kirjaan. Ennakkoluuloja oli, täytyy myöntää, koska pidän niin paljon Maria Kallio kirjoista, niin en uskonut Henkivartijan ulottuvan lähellekään niitä. Olen lukenut kaikki Maria Kalliot, ja myöskin muut Lehtolaisen kirjat. Suosikkini Maria Kallioista on Rivo Satakieli, kun taas muista pidän eniten ehkä (?) omaelämänkerrallisesta Jonakin onnellisena päivänä. Ainakin olen muistaakseni kuullut että siinä olisi mukana hitunen omaelämänkerrallisuutta.

Hilja Ilveskero on 34 vuotias henkivartija, jonka työnantaja on Anita Nuutinen. Kuitenkin Hilja purkaa työsuhteensa koska Nuutinen ostaa ilves turkin, onhan Hilja kasvanut ilveksen anssa. Siispä hän antaa Nuutiselle kaksi vaihtoehtoa, joko hän tai tuo turkki. Nainen valitsee turkin, ja se koituu hänen kohtalokseen. Hilja yrittää vielä mennä puhumaan Anitalle, mutta jotain ujutetaan hänen juomaansa ja hän herää tietämättä mitä on tapahtunut. Myöhemmin hän saa tietää että Nuutinen on tapettu.

Henkivartijassa on kansainvälisyyttä, mukaan mahtuu muistoja New Yorkin henkivartijakoulutuksesta niinkuin myös Venäjän solmuja, murhattiinhan siis Anita Nuutinen Venäjällä epämääräisissä olosuhteissa, syynä kiinteistökauppabisnes. Mukaan mahtuu myös politiikkaa, koska Hilja päätyy kansanedustaja Helena Lehmusvuon vartijaksi, ja sittemmin myös avustajaksi. Mutta mikä ihaninta, mukana on myös romanttinen kuvio, hämäräperäisen David Stahlin ja Hiljan välillä.

-Jos ostat tuon turkin, irtisanoudun välittömästi. -Mitä ihmettä sinä puhut? Anita käännähti minuun päin, luottokortti hohteli hänen sormissaan. -Kuulit kyllä. En työskentele sellaistan ihmisten kanssa, joiden tekoja en voi hyväksyä. -Minähän ostan vain turkin. -Ilvesturkin.

Pidin Henkivartijasta, pidin siitä suuresti. Osittain juuri sen takia koska se oli muutakin kuin pelkkä dekkari, se oli niin paljon muuta. Se oli lämmin, välillä jopa kuuma. Onneksi kirjastohyllyssä odottaa vielä Oikeuden jalopeurakin.

****

Uskallan!

Ajattelin alkaa ilahduttaa teitä lukijoita omilla runoillani. Olen siis kirjoittanut aika pitkään, ja uudenvuoden lupaukseni onkin kirjoittaa kolme runoa päivässä. On pitänyt aika hyvin tähän asti. Ideoita saan "sanapussistani", jossa on paperilappuja, joihin olen kirjoittanut sanoja. Sieltä otan sanan tai kaksi, ja kirjoitan niistä runon.

Kertokaa rohkeasti mielipiteenne. :)


Pieni tyttö lettipäinen viettää syntymäpäiväänsä
herää jo aikaisin, mutta makaa silti omassa sängyssä

odottaa että vanhemmat ja sisarukset tulevat onnittelemaan
tuovat kakun, mehua ja lahjat mukanaan

Ja mitä lahja kirjekuori tuokaan mukanaan, 
hän pääsee tutustumaan suklaatehtaaseen, valtavaan

samana päivänä hän pääsee tuolle matkalle
ja se on taivas pienelle lettipää tytölle

suklaata siellä ja suklaata täällä, 
suklaa on niiin hyvää että se sulaa kielen päällä.