Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Avioliittosimulaattori
Veera Nieminen
267 s. 
2013
Tammi






Päivänä jolloin kirjabloggaajat tempaisivat, ja ostivat normaalihintaisen kirjan, minä kävelin kirjakauppaan ja ostin Avioliittosimulaattorin. Olin lukenut siitä paljon hyvää blogeissa, ja hipelöin sitä innoissani käsissäni. Sinne se kuitenkin jäi, hyllyyn, pitkäksi aikaa. Vasta kun Annika kirjamessuilla puhui kirjasta ja kehui sitä ihanaksi, tuli tunne että  tämä on pakko lukea, päätin tartua siihen pikimmiten. Se hetki oli nyt.

Aino ja Jussi kohtaavat messuhallissa. Ja se on kertakaikkiaan menoa. Kaksi ihmistä, toinen idästä, toinen lännestä, rakastuvat kertarysäyksellä. Ja Aino lähtee salamana kotoaan Itä-Suomesta Jussin kotitilalle Länsi-Suomeen. Se, että Jussi ei asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja pikkuveljensä kanssa, ei kuulema ole Ainolle mikään este. Ainohan on sopeutumiskykyinen ja tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Mutta miten käy kun Jussin kotitilalla vastaan astelee mökökölli, jonka ensimmäinen sana on "Uggoloi"?

Olen tosiaan lukenut paljon kehuvia arvioita Avioliittosimulaattorista, mutta en silti uskonut miten hyvä kirja se voisi olla. Elämäni on tullut siihen pisteeseen, että talvella on aika heittää hyvästit kirjastoautolle (...nyyh) ja siirtyä Joensuun pääkirjaston ja lähikirjaston käyttäjäksi. Edessä on siis muutto Joensuuhun. Ei vielä, mutta kuitenkin, kohta. Sain tietää siitä tänään.

Miten tämä liittyy kirjaan? Liittyyhän se. Nimittäin, minulla oli lukiessani onnellinen olo, ja tämä kirja sopi siihen oloon kuin nenä päähän.

Avioliittosimulaattori on nimittäin onnellinen kirja. Sitä jos mitä tämä on. Erityisempiä juonenkäänteitä kirja ei tosin tarjoa, mutta lämpimimmistä lämpimintä huumoria se kyllä tarjoaa, ja hauskoja tilanteita. Kirja on siis sanalla sanoen ihana, ja kuvailisin sitä nyt sydämellä. ♥.

Avioliittosimulaattorissa kohtaa siis kaksi erilaista maailmaa, Itä ja Länsi. Myös murteet on hyvin kuvattu, ja ennenkaikkea Ainon mie-sie-murre on hyvin kirjoitettua ja minun Itä-Suomalaiseen korvaani hyvin aidon tuntuista. Lännen murrettakin olen jonkun verran kuullut, mutta koska minun kuulemani lännen murre on Rauman murretta, niin sitä ei kai voi oikein verrata.

Kirjan salamarakastuminen on, kai, myös uskottavaa. Minulla ei siitä ole kokemusta, mutta kirjassa on kuvailtu sitä hyvin uskottavasti, joten kyllä minä uskon että noin voisi hyvinkin tapahtua. Joten siitäkään ei löydy mitään valitettavaa. Löytyykö mistään valitettavaa Avioliittosimulaattorissa? Enpä ihan heti keksi mitään. 

Mietin muutama päivä sitten että mikä olisi hyvän mielen kirja. Että haluaisin lukea sellaisen. Enää ei tarvitse miettiä. Avioliittosimulaattori on ehdottomasti hyvän mielen kirja, mutta hattaraa se ei missään tapauksessa pelkästään ole.

★★★★★

Pete Suhonen: Valkoinen joulu

Valkoinen joulu
Pete Suhonen
278 s.
2013
WSOY







Arvostelukappale


Hopsansaa, putosinpa joulutunnelmiin. Arvostelukappaleeksi saamani Pete Suhosen uusimman teoksen Valkoinen joulu voimin. Lähdin lukemaan sitä yhäkin lukujumista kärsivänä, mutta loppua kohti lukeminen kävi helpommaksi, ja astetta mukavammaksikin. Eli kirja auttoi ilmeisesti?

Valkoinen joulu kertoo joulun odotuksesta. Se kertoo siitä viiden henkilön äänellä. Janne on postinkantaja, joka rakastaa Mutterikahvilan Siljaa, jota käy ihastelemassa joka aamu. Silja taas ei Jannesta välitä, hän haikailee samassa kahviossa käyvän ruotsinsuomalaisen Sebastianin perään. Sebastian taas haikailee isoisänsä Kondradin perinnön perään. Ja Kondrad ei halua enempää eikä vähempää kuin elää ikuisesti. Tämän kaiken taustalla häärii Hän, päihteisiin seonnut kirjailija.

En minä osaa sosiaalisia seittejä punoa. Kuinka tekisin feisbuuk-profiilin kun ei ole koneita, eikä kavereita. Naamakin kuin norpalla. Päälle pitäisi tviitata, lähettää alati pieniä päivityksiä pienistä aatoksista ja teoista. Hyvä, että edes viestin pituudella on osoitettu ihmisen paikka. Mistä asioista postimies tviittaisi, kun ei edes tiedä mitä postimies pian jakaa. Kaikki on bittiä putkessa tai taivaalla. Raha, kirjeet, pian jokainen lehtikin. Mutta kokonaista ihmistä, lihaa ja verta, ne eivät biteistä saa kasaan ainakaan hetkeen. 

Henkilöitä kirjassa oli paljon, mutta lanka kaikkien välille löytyi. Mutta kuitenkin jäin jotenkin miettimään tuota Hän kertojaa, en saanut hänestä otetta niin millään tavalla, en oikein lopussakaan. Vaatimaton lukijan mielipiteeni on, että tuo kertoja olisi saanut jäädä vähemmälle, tai kokonaan kirjasta pois. Voi hyvin olla etten ollut tarpeeksi fiiliksissä tajutakseni kertojapersoonan syvintä olemusta. Aina ei voi onnistaa.

Olen ensimmäinen bloggaaja joka Valkoisesta joulusta kirjoittaa. Ehkä syy on siinä että bloggaajat eivät vielä halua sukeltaa joulutunnelmiin, onhan tässä tuohon juhlaan vielä aikaa. Kuitenkin tässä satiirissa joulu jää vähän sivuseikaksi, onhan mukana  tuota haikailua toisten ihmisten (ja rahan) perään.

Valkoinen joulu ei ollut hyväntuulinen. En voi sanoa että se olisi erityisemmin nostanut fiiliksiäni, päinvastoin. Teemat olivat suhteellisen masentavia, ja vaikka humoristisia kohtia oli useita, niin ne eivät silti varsinaisesti saaneet minua hyvälle tuulelle.

Valkoinen joulu ei ole huono. Ei. Siinä on hyviä ajatuksia ja teräviä huomioita, sekä myös hyvää huumoria.  Mutta Hitlerin kylkiluu kolahti minuun silti väkevämmin.

★★★½

Tuija Lehtinen: Mirkka, Masa ja Miss USA (...ja kirjamessuostoksista ja lukujumista)

Mirkka, Masa ja Miss USA
Tuija Lehtinen
203 s. 
1994 
Otava










Tiedättekö mitä? Kirjamessujen jälkifiiliksissä se iski lukutoukalle lukujumin päälle! Se oli havaittavissa jo eilen paluumatkalla junassa, jolloin yritin tutustua Staaloon, ja hyppäsin sitten 1Q84:n maailmaan. Ja silloin asiat ovat huonosti jos edes Murakami ei saa otteeseensa. Mutta Tuija Lehtinen pelastaa minut aina lukujumista, joten kun tänään olin vielä turhaan yrittänyt pakertaa 1Q84:n kolmannen osan parissa, jätin sen sellaiseen hetkeen jolloin täysillä pystyn nauttimaan tuosta kirjasta, ja otin käteeni tämän Mirkka-sarjan seitsemännen kirjan.

Mirkka, Masa ja Miss USA kertoo siitä, kuinka Ahosen perhe saa vaihto-oppilaan, Melissan. Masa on alussa, ennen Melissan tuloa, innoissaan vaihto-oppilaasta, mutta kun hänelle selviää millainen tyttö Amerikan maalta onkaan perheeseen tulossa, into laantuu. Nimittäin kyseessä on todellakin Tyttö, isolla T:llä. Meikeistä, pojista ja vaatteista innostunut tyttö. Hieman poikamainen Masa ei järin tietenkään tästä innostu. Miten tytöt tulevatkaan toimeen keskenään?

Siinä missä vähän kaikki muu lukemani on parin viime päivän aikana tökkinyt, liekö tämä johtunut runsaasta kirjallisesta ilmapiiristä, niin Tuija Lehtinen pelasti minut. Voi kun olisin halunnut kiittää häntä kaikesta mitä hän on kirjoittanut, kun hän sattui kävelemään vastaani messuilla, mutta ujostutti enkä mennyt. Tuija Lehtinen on ollut nuoruuteni tähtikirjailija, ja innostaa hän näin vanhempanakin, niin kuin olette ehkä huomanneetkin.

Tämä kirja on minulle yksi läheisimmistä Mirkka-sarjan kirjoista, sillä tässä kirjassa Masa kokee eräänlaisen muodon muutoksen. Sillä niin kuin Masan sisko Memma sanoo yhdessä vaiheessa kirjaa "Jokainen tyttö pukeutuu jossain vaiheessa mustaan" - niin pukeutuu tässä kirjassa Masakin. Kirppisvaatteisiin, oikein rokki/gootti vaatteisiin, näin ymmärsin. Kokeellinen vaihe siis, joka kuvataan niin, että hän tahtoo olla vastakohta tyttömäiselle ja söpölle Melissalle. Paheellista, ah, niin paheellista. Tuija Lehtisen totuttuun tyyliin Masa ei kuitenkaan sen paheellisemmille poluille eksy.

Kuitenkin. Kirja oli ihana. En osaa olla lukematta, en yksinkertaisesti osaa, ja tämä kirja pelasti minut sellaiselta hetkeltä jolloin en vain kyennyt lukemaan mitään muuta.

★★★★½

Sitten niihin kirjamessu ostoksiin. Lupasin niistä kirjoittaa vielä erikseen, ja nyt illan tullen olen piristynyt ja jaksoin kantaa kuvattavaksi kirjat jotka raahasin aina Helsingistä tänne kotikolooni saakka. Mitä siis löysin? 

Yksi oli varmaa mitä ostan: Haruki Murakamin 1Q84:n kolmas osa. Nimittäin, jos saisin ottaa yhden teoksen mukaan autiolle saarelle, olisi se juuri 1Q84. Lasken tässä nämä kolme osaa yhdeksi teokseksi, vaikka ne kaksi eri kirjaa suomeksi ovatkin. Aion lukea tuon kolmannen osan tunteella jossain sopivassa vaiheessa, kun lukufiilis on oikea. 

Myös ennakkoon hieman mietin, että ostaisin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni trilogian ensimmäisen osan. Paljon olen siitä kuullut, mutta yhtään en ole lukenut. Ja tuntuu melkein että kirjallisessa sivistyksessäni on aukko! Siispä aion paikata sitä, nyt omistan tuon kirjan. 

En muista miltä messupisteeltä löysin yhden kolmen pokkarin tarjouksen johon tartuin, ja löysin mukaani Jari Tervon Laylan, Katja Ketun Kätilön, ja Vikas Swarupin Slummien miljonäärin. Kaikki ovat kirjoja joihin minun on pitänyt tarttua jo pitkään, ja nyt se on helpompaa kun kaikki ovat omassa hyllyssäni. 

Sammakon pisteeltä bongasin viidellä eurolla Marina Lewyckan Muu maa mansikka?-kirjan. Olen lukenut kirjailijalta yhden kirjan, jonka nimeä en nyt muista, mutta pidin siitä suuresti. Joten, miksipä ei. 

Tuomas Nyholmin Sinun edestäsi vuodatettu-kirjasta en ollut kuullutkaan. Se tarttui Teoksen pisteeltä mukaani, missä se oli löytöpisteellä, kolmella eurolla. Kyseessä siis on jännäri, ja ainakin takakantensa perusteella kirja vaikuttaa kiinnostavalta. 

Gummeruksen pisteeltä löysin kahdeksalla eurolla paljon kehuja saaneen Muriel Barberyn Siilin eleganssin. Rakkaudesta kirjoihin blogin Annika kirjoitti joskus ihanan sitaatin kirjasta, ja olen kuullut esimerkiksi eräältä sukulaiseltani tämän olevan hyvin koskettava kirja. Oli pakko poimia mukaan.

Kannessa lukee Schildts & Söderström, mutta Ateenan pisteeltä minä tämän löysin. Nimittäin Cilla & Rold Börjnlindin Nousuveden. Tämäkin on minulle suhteellisen uusi tuttavuus, mutta olin kyllä kuullut kirjasta facebookin Dekkarihullut ryhmässä. Takakannen perusteella valittu, ja olin valmis maksamaan tästä täyden hinnan.

Likellä oli kirjapinot joissa oli kyltti "Lue jos uskallat." No tämähän sytytti! Katselin pinoja aikani, ja poimin käteeni Stefan Spjutin Staalon. Fantastista kauhua, käsittäisin. Tästäkin olin valmis maksamaan täyden hinnan.

Ei tarvinnut siis kirjamessuilta lähteä tyhjin käsin! Vielä lopuksi eeppinen kuva siitä, miten käy kun viinitarjoilupöytä rysähtää...

Kikatuksen täytteiset kirjamessut.

Mitä, oliko jotkut messut, kirjamessut? Olinko minäkin siellä? No olin!

Kirjablogit ovat viime päivinä olleet täynnä Helsingin kirjamessuja, ja täytänpä nyt vielä vähän jälkijunassa omaakin blogiani hieman jälki tunnelmilla. Lupaan heti hieman erilaisen postauksen, sillä minun messuni eivät menneet ihan niin kuin olin etukäteis postauksessani ajatellut.

No, perjantaina keskipäivän aikaan astahdin junaan Joensuun asemalta, suunta kohti Helsinkiä. Junamatka meni rattoisasti Sankta Psykon kasvattien kanssa, josta jossain vaiheessa kirjoitan enemmän, mutta sanottakoon tässä vaiheessa että kirja oli aivan loistava. Jännittävä, hyytävä, ihana. Minun tämän vuoden jännärini!

En ollut perjantai-iltana monien muiden bloggarikollegoideni lailla Satkarissa illastamassa, vaan vietin sukulaisteni kanssa aikaa. Oli rattoisaa, ja kirjalliset keskustelut saivat jo silloinkin vallan. Puheissa oli paljon esimerkiksi Murakamin 1Q84, ainoastaan kehuvia mielipiteitä sain siitä kuulla. Tietysti, eihän sitä kukaan voi inhota, khih.

Lauantaina koitti vihdoin se päivä jolloin otin suunnan kohti messuja, heti aamusta. Kävin akreditoitumassa, ja ehdin säikähtää kun minun nimelläni ei korttia heti löytynyt. Se olikin blogini nimellä! Sain korttini ja kiinnitin sen rintapieleen, muiden bloggarien bongattavaksi. Ensin hieman kiertelin, ja tein muutaman kirjahankinnan. Esimerkisi Jari Tervon Laylan sekä Katja Ketun Kätilön pokkareina, kumpaakaan kirjaa en ole vielä lukenut ja ne kiinnostavat.

Yhdentoista jälkeen suuntasin Aino saliin kuuntelemaan keskustelua jaetusta lukemisesta. Paikalla oli Suvi Ahola, ihana Katja Jalkanen Lumiomena blogista, sekä aiemmasta infosta poiketen Kirjasfäärin hurmaava Taika. Viereeni istahti Kulttuuri kukoistaa blogin Arja, ja saapuipa lähettyville muutama muukin bloggaaja.

Keskustelu meni kirjablogien ja lukupiirien parissa, tietysti, ja varsinkin tietysti Taikan mielipiteet ja puheet kirjablogeista kiinnostivat. Myös lukupiiri keskustelu oli hauskaa kuultavaa, olenhan itsekin kahdessa lukupiirissä. Mutta tiesittekös että keskimääräinen kirjabloggaaja on vuonna -77 syntynyt nainen? Eli minä olen tuota lähes kymmenen vuotta nuorempi.

Mielenkiintoisen keskustelun jälkeen otin yhteyden Rakkaudesta kirjoihin blogin Annikaan, ja ihana päiväni Annikan kanssa saattoi alkaa. Menimme ensin istumaan bloggaajien kanssa Blogger loungeen Sports baariin, ja meitä olikin siellä aikamoinen joukko. Oli ihana tavata ja halata kaikkia, viimeinkin monille bloggaajista tuli kunnon kasvot!

Parhaiten messupäivästäni jäi mieleen ihanat keskustelut Annikan kanssa. Me paransimme maailmaa oikein urakalla, välillä kiertelimme messualueella, sitten puhuimme kirjoista, kirjoista ja kirjoista, ja hieman muustakin elämästä. Ja että me nauroimme! Niin paljon! Puheissamme olivat myös ne bloggaajat jotka eivät olleet paikalla. Erityisen maininnan saivat Kirjavalaan Elegia sekä Anna minun lukea enemmän blogin Annami jotka olivat onneksi puheissamme läsnä moneen kertaan!

 Mutta eikö päivään sitten muuta mahtunut? No toki!

Kyllä päivässäni oli yksi kohokohta: Atena oli järjestänyt meille bloggaajille tapaamisen upean kirjailijan Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa. Saavuimme siis nauraen Annikan kanssa tilaan kolmelta, ja heti kun olimme päässeet sisälle, rysähti. Eeppinen näky (ja haju) viinitarjoilupöytä kaatui. Ilman kenenkään myötävaikutusta, ihan itsekseen. Huh!

Pasi Ilmari Jääskeläinen puhui tietysti uudesta kirjastaan Sielut kulkevat sateessa, jonka olen lukenut ja johon olen ihastunut. En valitettavasti tajunnut ottaa kirjaa mukaan messuille, joten otinpa sitten nimikirjoituksen käteeni. Pitihän kirjailijan puumerkki johonkin saada! Kirjailija puhui myös paljon siitä kuinka tärkeänä hän pitää bloggaajia, ja kuinka esimerkiksi hänen esikoiskirjansa Lumikko ja yhdeksän muuta lähti myymään sitten kun oli saanut blogi julkisuutta.

Minunkin täytyy sanoa että bloggaajilta minä Jääskeläisen keksin. Olin toki kuullut kirjailijasta aiemminkin, mutta luin Lumikon juuri bloggaajien innostamana. Ja Lumikon innostamana Harjukaupungin salakäytävät... ja tässä sitä ollaan. Novellikokoelmakin täytyy lukea, vaikken yleensä lue novelleja.

Annikan lähdettyä junalle minä etsin seuralaiseni, äitini, käsiini ja pian poistuimmekin messuille. Illalliseksi nautittu pizza loistavasta ravintola Weeruskasta sai olon raukeaksi ja uni tuli todella aikaisin.

Eilen, sunnuntaina, olimme vielä aamupäivän messuilla, ja sen ajan käytin lähinnä siihen että imin messutunnelmaa itseeni ja tein kirjahankintoja. Ehkä kirjoitan hankinnoistani oman postauksen, sillä kehtuuttaa enkä kehtaa alkaa tarkistaa kirjailijoiden nimiä tai alkaa kuvaamaan. Hei, näin aamusta! Ei viitsi!

Juna kutsui yhdeltä, ja suunta kohti Joensuuta. Äitini oli viettänyt aamupäivän Kari Hotakaisen lukupiirissä, jossa käsiteltiin Luonnon lakia. Kerronko sieltä juoruja? No, yhden ainakin.

Luonnon laissahan on kohta jossa päähenkilö Rautala näkee näkyjä tunnetuista henkilöistä. Yleisöstä tuli kysymys, että kun Tuomas Kyrökin käyttää julkisuuden henkilöitä kirjassaan, niin onko tässä jokin yhteys. Mitä Hotakainen vastasi? "No Kyröllähän on ihan eri lääkitys." Nauroin tuolle niin paljon!

Kiitos. Kiitos kaikille bloggaajille joita tapasin. Kiitos ihanalle ystävälleni Annikalle joka viihdytti minua. Kiitos äidilleni joka oli seuranani. KIITOS!

Lukutoukka lähtee kirjamessuille!

On se aika syksystä jota olen odottanut kovin, kovin paljon. Nimittäin Helsingin Kirjamessut! Tämä lukutoukka suuntaa nimittäin nokkansa huomenna kohti Helsinkiä täältä itäisestä Suomesta, ja on läsnä kirjamessuilla lauantain ja sunnuntai aamupäivän.

Tämä on ensimmäinen kerta kun osallistun kyseiseen tapahtumaan, ja nyt olenkin säästänyt rahaa että voin tehdä kirjaostoksia, vaikka urakalla. Tietenkin on ajateltava myös sitä, että sunnuntaina ne kirjat on raahattava junassa takaisin Joensuuhun, mutta se on toissijaista, siinä vaiheessa kun tekee ihania kirjalöytöjä.

Mitä muuta aion tehdä messuilla kuin kirjalöytöjä? Ainakin tavata ihania bloggarikollegoitani. Olemme suunnitelleet tapaavamme ehkäpä useammankin kerran, ja monia tapaan ihan ensimmäistä kertaa. Jännittävää, todella jännittävää. Meille bloggareille onkin järjestetty parikin tapahtumaa, pääsemme esimerkiksi kuuntelemaan kun Pasi Ilmari Jääskeläinen kertoo meille uudesta kirjastaan.

Olen miettinyt tietenkin lisäksi mitä kaikkea muuta messuilla voisi tehdä ja nähdä noiden parin päivän aikana.

Lauantaina Aleksis Kivi lavan valtaa kello 16 Joel Haahtela, jossa hän kertoo kirjastaan Tähtikirkas, Lumivalkea. Pidän Haahtelasta persoonana, ja tuo minua kiinnostaa kovasti.

Mika Waltari lavalla vietetään Dekkarilauantaita, ja minua, dekkarihullua, se kiinnostaa kovasti. Kello 10.30 haastatellaan esimerkiksi Pasi Luhtaniemeä ja Minna Lindgreniä otsikolla Elämää ensimmäisen dekkarin jälkeen. Jos tuolloin olen jo paikalla, se voisi olla kuuntelemisen arvoista.


Kello 11.30 Dekkarilauantaissa Mika Waltari lavalla kysytään Leena Lehtolaiselta, Outi Pakkaselta sekä  Vera Valalta Tekeekö kotimnaisten naisdekkaristien buumi tuloaan. Tuo kiinnostaa minua todella, onhan luvassa todella taitavien kirjoittajien keskustelua.

Hypätäkseni aiheesta ihan erilaiseen, ja ajassakin hypätään eteenpäin, Jouni Hynynen puhuu Kirjakahvilassa kirjastaan Paskapuhetta. Tuo kiehtoo minua kovasti, koska Jouni Hynynen on mielestäni yksinkertaisesti Suomen komein mies. Ei enempää eikä vähempää. Lisäksi hän on kaunopuheinen ja viehättävä persoona (tietenkin ilman ironiaa, huom.) jota haluaisin mielelläni kuunnella.

Valitettavasti 11.30 alkava Dekkarilauantain puheenvuoro jää kuulematta, ehkä, sillä Aino lavalla alkaa samaan aikaan Jaetun lukemisen lumo keskustelu. Mitä lukupiireissä ja kirjablogeissa tapahtuu? Keskustelemassa ovat kriitikko Suvi Ahola, kirjabloggaajat Katja Jalkanen ja Hanna Pudas, sekä lukupiirin vetäjä Seija Nuimmijoki. Tämä on kuultava!

Siltä näyttää minun lauantai päiväni kirjamessuilla. Sunnuntaina onkin luvassa lukupiiri! Olen ilmoittautunut Kari Hotakaisen Luonnon laki lukupiiriin, jota odotan paljon. Kirja oli kiinnostava, vaikkei saanutkaan minulta täyttä arvostusta, niin pidän silti kirjailijasta erittäin paljon ja on mukava nähdä hänet ihan livenä.

Messuilla tavataan!

Annika Luther: Opettajainhuone

Opettajainhuone
Annika Luther
Suomentanut Sinna Virtanen
307 s. 
2013
Teos





Arvostelukappale



Taidan kuin taidankin olla ensimmäinen bloggaaja joka käsittelee Annika Lutherin Opettajainhuonetta, enkä löytänyt yhtään lehtijuttuakaan aiheesta. Mikä paine, mikä vastuu. Paketti tuli minulle viime viikon lopussa, enkä malttanut olla tarttumatta siihen tuoreeltaan.

Opettajainhuone kertoo, noh, nimensä mukaisesti opettajan työstä. Se kertoo kouluympäristöstä, ja siitä kuinka opettajat suhtautuvat työhönsä ja toisiinsa tuntien ulkopuolella. Se kertoo tuoreesta rehtorista Mikaela Mattfolkista, ujosta Tovesta, eläkeikää lähestyvästä Mirristä, ovelasta Camillasta, koulun ykkösopettajasta Maxista sekä Frederikistä joka on uusi talossa. Henkilöitä siis riittää.

Takakannessa luvattiin Annika Lutherin kirjoittavan teoksessaan hillittömän hauskasti. Tai sanatarkasti siinä luvattiin "hillittömän hauska aikalaisromaani". Satiiriksi minä tätä tarkemmin kuvailisin, tai ehkä tragikoomiseksi. Mutta minun oli hankala kuitenkin löytää hirveästi huumoria tästä kirjasta, mukana oli nimittäin niin hankalia asioita, kuten erään oppilaan, Danielin, väkevä koulukiusaaminen.

Lukufiilikseni ei ollut mitenkään antoisa tällä hetkellä, olin jo seuraavan kirjan maailmassa, varsinkin kun luin Annamin tekstin Sankta psykon kasvateista, jonka aion lukea seuraavaksi. Minulla menikin poikkeuksellisen kauan lukea tätä aika ohutta kirjaa, lähestulkoon kolme päivää, koko ajan oli muka jotain muuta tehtävää kuin lukemista. Silti, aina kun tartuin tähän kirjaan, pääsin kyllä aika hyvin sukeltamaan näiden opettajien maailmaan.

Oliko henkilöitä liikaa? Ehkä. Olisin toivonut että johonkuhun henkilöön olisi paneuduttu enemmän, eikä tehty niin kuin kirja oli tehty: kirjoitettu vähänlaisesti jokaisesta mainitusta. Kenestäkään henkilöstä ei muodostunut siis minulle läheistä.

Sitä paitsi, olen jo kirjamessu fiiliksissä! Siitä saatte kuulla lisää jo ennen messuja, siis ihan lähi päivinä!

★★★½

Salla Simukka: Ylivalotus

Ylivalotus
Salla Simukka
150 s. 
2011
WSOY










Välipalanani ei toiminutkaan tälläkertaa Mirkka-sarjan kirja, vaan kirjastohyllystä löytynyt Salla Simukan Moona & Tapio-sarjan viimeinen osa, Ylivalotus. Toki olen tämän kirjan lukenut jo aiemminkin, mutta siihen oli mukava palata.

Tässä sarjan viimeisessä osassa kertojana toimii pelkästään Moona. Moonan ystävä Maija on palannut Venäjältä hyväntekeväisyystyöstä, ja tullut matkan aikana uskoon. Maijan uskoontulon myötä Moonakin joutuu pohtimaan suhdettaan uskontoon ja Jumalaan, ja lukija itsekin pääsee sukeltamaan näihin pyörteisiin.

Ylivalotuksessa toinen keskeinen teema on ihastuminen ja rakastuminen. Moona on ollut lukion alusta asti ihastunut Leohon, eikä tiedä miten käsittelisi tunteitaan. Leohan on varattu, hänellä on maailman ihanin tyttöystävä Sirja joka tahtoo muuttaa Leon kanssa yhteen. Mitä Moona tekee?

Jotain omituista kautta mieleeni tuli Sielut kulkevat sateessa, jonka juuri luin. Siinäkin käsiteltiin uskontoa, ja sen kautta mietin myös omaa uskontoani. Samoin mietin myös Ylivalotuksen aikana, koska Simukka kuvaa sen verran taitavasti nuoren naisen suhdetta omaan uskomiseen ja uskomattomuuteen.

Kirjan parasta antia ovat kuitenkin kursivoidulla kirjoitetut kohdat, joissa kerrotaan Moonan äänellä sairaalan käytävillä. Näiden kohtien syvempi tarkoitus tulee selväksi vasta kirjan loppupuolella, mutta ennen sitäkin niistä nauttii. Yksinkertaisesti siitä syystä että Simukan kieli pääsee noissa kohdissa todellakin oikeuksiinsa.

Salla on lukenut kirjan, ja kirjoitti toivovansa kirjalta Tampereen murretta, koska kirjassa liikutaan Tampereella. Itselleni ei juolahtanut se edes mieleen. Kuitenkin suurimmassa osassa nuortenkirjoja hahmot puhuvat yksinkertaisella mä- ja sä kielellä, ja vaikka olisikin kuinka persoonallista puhua murteilla, niin en ole sitä yhdessäkään nuortenkirjassa jäänyt kaipaamaan. Ehkä olen vain liiankin tottunut nuortenkirjojen maailmaan koska en kiinnitä tuollaiseen asiaan huomiota nähdäkseni sen haittana.

Se tosin mitä olisin jäänyt viimeiseltä osalta kaipaamaan, on Tapion ääni. Toki kirjassa kerrottiin myös lukionsa aloittavasta Tapiosta, mutta hyvin vähän siihen verrattuna, että yleensä näissä kirjoissa noin puolet on Tapion omaa kerrontaa.

Syvällistä pohdintaa positiivisella vireellä, hyvä Salla Simukka!

★★★★