Kirjastoauto päivästä ja päähäni pälkähtäneestä mukavasta ajatuksesta.

Heipä hei lukijani, ja hyvää tiistaita.

Minulle tiistai on aina se päivä, jolloin tulee kirjastoauto. Tänään se merkitsi myös yhden kirjakassin raahaamista kirjastoautolle, ja kahden kassillisen kantamista sieltä pois. Onneksi matkaa ei ole paljon, käteni olisivat venyneet pidemmällä matkalla äärimmilleen ja ylikin.

Sain nimittäin eilen ihanan ajatuksen: pidän nuortenkirja maratonin. Eihän tästä pitkä aika ole kun pidin viimeksi maratonini, joka hieman epäonnistui erinäisten seikkojen takia, ja ehkä mukana oli sitäkin että lukufiilikseni oli hieman hakusessa. Nyt paremmalla onnella! En ole vielä päättänyt päivää, mutta tällä viikolla. Sinä aamuna kun tuntuu siltä, ettei ohjelmassa ole mitään, ja kirjapinot houkuttelevat paljon, silloin aloitan. Kuka tietää, ehkä jo huomis aamuna huomaatte blogistani että olen aloittanut maratonin...

Kirjastoautolta siis kannoin kassilliset luettavaa tätä maratonia varten (...vaikka toki muutama muukin kirja tarttui mukaan).

Maratonille löytyi

Kaisa Ikolan Hullu luokka sarjaa pari osaa
Rauha S. Virtasen Seljan tytöt
Terhi Rannelan Puhdas valkoinen
Anders Jacobssenin ja Sören Olssonin Bert sarjaa pari osaa
Katri Mannisen Sikabileet sekä Megakesä
Jay Asherin Sinä ja minä sitten joskus
Laura Honkasalon Siskoni, enkelinluinen tyttö sekä Metsästä tuli syöjätär
Salla Simukan Viimeiset
Marja-Leena Tiaisen Pikkuskini sekä Tähdet putoo ja sammuu
Siiri Enorannan Nukkuu lapsi viallinen
ja Tuija Lehtisen Siskokullat.

Varmaankin myös muutama muukin nuortenkirja kirjastohyllystäni voi löytyä... mutta noilla lähdetään, sellaista kevyttä, mukavaa ja nopeaa luettavaa. Myös pari vakavampaa kirjaa mukana, ettei ihan liian heppoisaksi menisi. Vähän nostalgiatrippiä otan muuten, tuolta löytyy noita kirjoja mitä olen ihan nuorena lukenut, kuten Hullu luokka sarja, Bert sarja, sekä Katri Mannisen kirjat.

Mukaan kirjastoautolta muuten lähti myös Lars Keplerin Nukkumatti, Marjo Mattilan Kauka(N)a Koto(N)a sekä Jukka Laajarinteen 72.

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Koskinen ja siimamies
Seppo Jokinen
262 s. 
1996 
Karisto












Seppo Jokisen ensimmäinen Koskisesta kertova dekkari on antikvariaatti hankintani. Se on odottanut hyllyssäni jo jonkun aikaa, muistaakseni kesällä sen ostin. Nyt tuntui että haluaisin lukea lämpimän dekkarin. En mitään väkivallalla mässäilyä, vaan jotain lämmintä. Mutta silti vähän jännittävää. Mikäpä muu tähän toimisi paremmin kuin komisario Koskinen?

Tosin tässä kirjassa Koskinen ei ole vielä komisario, vaan rikosylikonstaapeli. Koskisen jaos saa selvitettäväksi oikean painajaisen, 16-vuotias tyttö löytyy kuristettuna siimalla. Liikkeellä on murhaaja, jonka seuraavista liikkeistä ei ole poliisilla aavistustakaan.

Tiettyjä dekkarisarjoja lukiessa tuntuu kuin kotiin palaisi. Niin minulla käy ainakin lukiessani Maria Kallioita, sekä lukiessani Koskis dekkareita. Hieman mietiskelin alotitaessani tätä kirjaa, että miltä tuntuisi palata tavallaan ajasta taaksepäin, koska en ole lukenut sarjan alkupään kirjoja. Jospa ne ovatkin suuri pettymys?

Mutta ei. Oli ilo huomata että Seppo Jokinen on alusta asti ollut hyvä dekkarikirjailija. Ja koska olen lukenut monta tuoreinta Koskisesta kertovaa kirjaa, on ihana huomata miten henkilöt ovat kasvaneet ja heidän tarinansa rakentuneet matkan varrella. Sakari Koskinenkin on tässä vielä melkeinpä nuori mies!

Olen samaa mieltä Booksyn kanssa siinä, että kerronta etenee ja tarina kulkee. Hyvinkin. Mutta kuten Booksy on kirjoittanut, niin kyllähän tekstissä on noita äijämäisiä piirteitä - tosin luenhan minä esimerkiksi Vuorista ja Bukowskiakin, joten en sano tähän mitään negatiivista niistä piirteistä.

★★★★½

Tuija Lehtinen: Rakas Laura

Rakas Laura
Tuija Lehtinen
190 s. 
2002
Otava












Kun ulkona myrskyää, tuntui hyvältä käpertyä sohvannurkkaan hyvän mielen kirjan kanssa. Sitä tämäkin toinen osa Laura-sarjasta todella oli.

Rakas Laura on jatkoa Laura kultatukka kirjalle. Laura on tässä 14-vuotias, kahdeksannella luokalla. Ja hän on viimein saanut oman huoneen ja oman rauhan, isoveli Saken muutettua pois kotoa. Elämä sujuu eteenpäin vailla suuria pettymyksiä, eivätkä poikatututkaan sykähdytä. Sitten Laura alkaa saada mystisiä viestejä radion yöohjelman kautta, ja alkaa ottaa selvää kuka viestien takana oikein on...

Linkitän nyt tähän vielä uudelleen Demin Laura-sarja keskustelun. Se jätti miettimään, niin paljon että luin tätä kirjaa hieman eri tavalla. Tuossa keskustelussahan Laurasta on tehty Miss Täydellisyys joka alistaa Jennaa jokaisella mahdollisella tavalla. Yritin etsiä noita asioita lukiessani, mutten vaan yksinkertaisesti onnistunut vetämään sellaisia herneenpalkoja nenääni kuin keskustelijat Demin sivuilla. Toki Lauralla onnistuvat monet asiat - mutta hän ei todellakaan ole ainoa fiktiivinen henkilö jolle näin käy.

Kuten alussa mainitsin, niin tuntui hyvältä käpertyä sohvalle lukemaan kun ulkona tuuli ja myrskysi, ja vielä kun kädessä oli hyvä kirja. Tuija Lehtinen vain yksinkertaisesti on mahtavuutta.

Pari kirjaa olisi palautettava kirjastoon ensi viikolla, niitä näköjään haluaa joku toinenkin lukea, mutta lainaan ne joskus myöhemmin uudelleen koska nyt on yksinkertaisesti pakko saada käsiin joku hyvä dekkari. Tuli jo tätäkin kirjaa lukiessani sellainen tunne, että dekkari, tähän, nyt. Joskus on sellainen luku into päällä että miettii jo edellistä kirjaa lukiessaan, mitä seuraavaksi lukisi. Näin siis kävi nytkin.

★★★★

Outi Pakkanen: Hinnalla millä hyvänsä

Hinnalla millä hyvänsä
Outi Pakkanen
303 s. 
2005
Otava












Kirjaston laina-aikojen loppumisesta johtuen joudun lukemaan pari tiettyä kirjaa alta pois seuraavina päivinä. Niihin kuului myös tämä Outi Pakkasen kirja, joka on jo pidemmän aikaa odottanut kirjaston pinoissa, mutta aina on tullut jotain muuta "hetkeen sopivampaa" tielle. Nyt sen hetki oli.

Hannamai, 15 vee, on päättänyt tulla kuuluisaksi, maksoi mitä maksoi. Eikä sillä väliä, millä tavalla kuuluisaksi tulisi, kunhan saisi olla Joku, isolla jiillä. Hannamai purkaa näitä asioita parhaalle ystävälleen Pirittalle, joka on armottomasti harmaa varpunen ystävänsä rinnalla. Piritta haluaa päästä eroon inhottavasta isäpuolestaan, joka toimii teknisen työn opettajana tyttöjen koulussa. Hannamai keksii väittää että Pirittan isäpuoli, Juha, on ahdistellut tätä, ja sitten... sitten kuoleekin joku, mutta enpäs kerrokaan kuka.

Reiluun puoleen väliin saakka hieman nostelin kulmiani miettien että miksihän tämä on dekkari. Ihmissuhde selvittelyähän se siihen saakka oli, mutta tulihan se kuolemantapauskin sieltä. Kirjoitin taannoin Outi Pakkasen Toinen kerros dekkarista, jolle en oikein syttynyt. Tälle kyllä sytyin.

Sehän on aika yleisestikin tiedetty, että mitään raakoja murhajuttuja eivät Pakkasen dekkarit ole. Ja se on mielestäni hyvä, varsinkin kun tietää mitä on saamassa. Aina kun tartun Pakkaseen, tiedän saavani paljon ihmissuhteita, paljon kerrontaa hyvästä ruuasta, ja mielenkiintoisia henkilöitä. Henkilökuvauksessa Pakkanen on aivan omaa luokkaansa, ja niin on ruuan kuvauksessakin. Vatsani kurisi jatkuvasti kun luin ihanista ruoka-annoksista, joita kirjailija kuvasi herkullisesti.

Onhan tässäkin kirjassa Anna Laine. Sivuosassa, mutta häntä ei ole tungettu kirjaan väkisin, vaan hän tulee kirjaan luonnollisesti ja vaivatta. Muitakin Pakkasen kirjoista tuttuja hahmoja tietenkin on - komisariot Ström ja Jokinen, jotka ovat olleet läsnä jokaisessa Pakkasen kirjassa jonka olen lukenut.

Minä pidin tästä. Aina ei pidä ollakaan raakaa menoa, jota hytisten lukee. Toki sellainenkin on paikallaan aina välillä, mutta kyllä Pakkanen silloin tällöin maistuu aika hyvältä.

★★★★

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Huomenkellotyttö
Sarianna Vaara
253 s. 
2013
Like









Arvostelukappale


Sain jo jokin aika sitten arvostelukappaleeksi Likeltä Sarianna Vaaran esikoisromaanin Huomenkellotytön, mutta sopivaa tilaisuutta tämän lukemiseen ei ole vain sattunut eteen. Nyt kuitenkin tarvitsin jotain vakavampaa kirjallisuutta joten tämä sattui eteeni kirjahyllystä kuin taivaan lahjana.

Huomenkellotyttö kertoo Annasta. Annasta ja Elenasta, tyttärestä ja äidistä. Se kertoo Annan lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin tämä joutui elämään jatkuvassa pelossa siitä, milloin tulee lähtö sairaalaan, milloin äiti makaa kotona tajuttomana otettuaan lääkkeiden yliannostuksen. Annan äiti, Elena, sairastaa skitsofreniaa.

Entä kuka oli kaikkein hulluin, kaikkein sairain? Äitikö, joka näytti hulluutensa sanoillaan, sanoilla joista rakentuivat kaikki taidokkaat kudelmat ja monimutkaiset pitsit jotka eivät olleet kaunista katseltavaa tai luettavaa mutta jotka olivat silti upeita peräjälkeen laitettuina? Vai kustantaja joka sen kaiken suostui julkaisemaan? vai ne jotka niitä kirjoja lukivat?

Huomenkellotyttö osui suoraan sydämeeni. Onko tämä nyt sitä misery litiä, koska kyseessä on kirjailija Sarianna Vaaran omiin kokemuksiin perustuva romaani? Luulisin että on. Paitsi että Huomenkellotyttö on äärimmäisen tunnerikasta, ja siten sydämeen osuvaa, on se myös taitavasti kirjoitettua. Mukana on aavistus lyyrisyyttä, muttei kuitenkaan liikaa, ettei teksti mene epäaidoksi.

Minulla on kokemusta mielenterveysongelmista, hyvinkin läheisesti. Skitsofreniastakin minulla on tietoa aika paljon, vaikkei hirvittävän läheistä kokemusta siitä olekaan. Kuitenkin - kuten arvata saattaa, kun kyse on kirjailijan omista kokemuksista - kirja on hyvin aito. Se ei vääristele, se puhuu Äänellä. Joka tulee Sydämestä.

Huomenkellotyttö ei kuitenkaan liioittele. Se ei paisuttele surua tai ahdistusta, se kertoo asiat sellaisina kuin asiat ovat. Se löytää pilkahduksia ilosta - ja onnestakin, loppujen lopuksi. Se sai minut hymyilemäänkin. Se jos mikä on hienoa, näin marraskuun sateisena päivänä.

★★★★½

Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka

Laura, kultatukka
Tuija Lehtinen
187 s. 
1997 
Otava












Sain siis luettua Tuija Lehtisen nuortenkirja sarjan joka kertoo Mirkasta. On kuitenkin mukavaa että on aina jonkinlainen projekti meneillään, joten päätin jatkaa Lehtisen nuortenkirjoilla, ja siirtyä seuraavaan sarjaan. Nimittäin Lauraan. Tänään sattui sopiva hetki, kun sain kirjastoautolta kaksi sarjan ensimmäistä osaa.

Laura, kultatukka kertoo 13 ja puoli vuotiaasta Laurasta. Hän asuu uusperheensä, kolmen veljensä, äitinsä sekä isäpuolensa kanssa Kissankäpälän kerrostaloissa, samassa talossa parhaan ystävänsä Jennan kanssa. Samassa pihapiirissä asuu räväkkä toimittaja Krista Rovio, sekä pahistyttö Terri. Sarjan ensimmäisessä osassa enimmäkseen vain tutustutaan Lauraan - ja häntä ympäröiviin ihmisiin.

Googlettelin kirjaa, ja mitä löysinkään. Demin sivuilla oli omistettu kokonainen keskustelu sille, kuinka ärsyttävä hahmo Laura onkaan, ja miten koko kirjasarja saa keskustelijoiden sapen kiehumaan. Totta, onhan Laura aika Miss Täydellinen, vailla ihmeempää särmää, mutta en ole sentään koskaan ärsyyntynyt Laurasta niin paljon kuin keskustelijat tuolla tuntuvat olevan. Miksi lukea kirjaa, tai vielä vähemmän koko sarjaa, jos niin ärsyttää? Olihan Mirkka sarjassakin täydellisyyttä, Mirkassa ennenkaikkea. Minulle siis tämä täydellisyys ei niin pahasti särähtänyt, vaikka hieman vinoa hymyä se kasvoilleni toikin.

Mutta tärkein asia on se, että minun lukujumini on nyt todellakin selätetty. Tein hurjia lukusuunnitelmia samalla kun luin tätä kirjaa, ja mietin mitä kaikkea seuraavaksi luen. Ehkä en keskittynyt kirjaan ihan kunnolla, vaan nautin sen sellaiseksi kevyeksi välipalaksi, niin kuin jotkut nuortenkirjat nautin usein.

Meinaan siis kahlata tämänkin sarjan läpi, vaikka olen sen monta kertaa nuorempana lukenut. Ja mielelläni sen teen.

★★★★

Philip Teir: Talvisota & kirjastoauto päivästä.

Talvisota: avioliittoromaani
Philip Teir
Suomentanut Jaana Nikula
347 s. 
2013
Otava











Blogeista minä tämänkin kirjan poimin. Olin toki lukenut tästä Otavan katalogista, kiinnittämättä kuitenkaan sen enempää huomiota. Ehken ollut huomannut tuota avioliittoromaani alaotsikkoa, vaan ajatellut tämän kirjan käsittelevän nimensä mukaisesti talvisotaa. Tuo aihe ei ole sydäntäni lähinnä, joten alun perin jätin kirjan ehkä sen takia huomiotta.

Talvisota ei siis kerro sodasta. Ainakaan varsinaisesti. Se kertoo avioliitosta, joka on eräänlainen sota. Kahden henkilön välillä. Se kertoo Maxista ja Katarinasta, pariskunnasta joka on elänyt toistensa kanssa jo kauan. Kirja kertoo myös Maxin ja Katariinan tyttäristä, Lontoossa asuvasta Evasta ja opettajana toimivasta perheen äidistä Helenistä. Max on kirjan keskeisin hahmo, joka ihastuu itseään kymmeniä vuosia nuorempaan Lauraan tämän tehdessä Maxista 60 vuotis haastattelua Helsingin Sanomiin -  parin välille syntyykin suhde. Ainakin jonkinlainen.

En päässyt kirjassa oikein sisälle kehenkään hahmoon, he jäivät ehkä hieman irrallisiksi. Lisäksi olen hieman ehkä ulkona kohderyhmästä, jonka luulisin olevan hieman vanhemmat ihmiset kuin minä.

Kirjassa on ihmissuhdepohdinnan lisäksi paljon pohdintaa taiteesta sekä sosiologiasta, joista kumpikaan aihe ei ole sydäntäni lähellä, joten siksikin kirja jäi hieman etäiseksi. Silti, täytyi siinä olla jotakin vetävää ja hyvää, sillä mitä se tekikään! Se poisti lukujumini! Vaikka etäinen aihepiiri osittain olikin, se herätti silti halun lukea ja tietää enemmän henkilöistä. Ja siitä miten heidän loppujen lopuksi kävi.

Viimeiset kymmenet sivut olin jo muissa maailmoissa, arvatkaapa missä? No seuraavassa kirjassa. Ennen kolmenkymmenen viimeisen sivun lukemista kävin nimittäin kirjastoautolla, ja sain kassillisen ihania uusia kirjoja. Niistä lisää ihan kohta. Mutta sain kuin sainkin kirjan kunnialla loppuun, ja vaikka loppufiilis jäikin vain keskinkertaiseksi, niin olen onnellinen että Philip Teir onnistui lukujumini selättämisessä.

★★★

Niin siitä kirjastoauto reissusta. Olin varaillut aika innokkaasti taas kirjoja, ja melkein kaikki ehtivät jo luokseni saapuakin. Mitä sateen läpi kotiini kannoinkaan? No esimerkiksi nämä: 

Marko Leino: Ansa

Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka

Jeffrey Eugenides: Middlesex

Rauha S. Virtanen: Ruusunen

Hugh Howey: Siilo

Rick Yancey: 5. Aalto

Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias

Antti Heikkinen: Pihkatappi

Ei huonoja, eihän?