torstai 28. marraskuuta 2013

David Safier: Happy family

Happy family
David Safier
Suomentanut Sanna van Leeuwen
313 s. 
2012
Bazar









Eilen kävin kirjastossa. Kävin ensimmäistä kertaa Kontiolahden kirjastossa, ja se oli mitä mukavin kokemus, aina on mukava kokea uusia kirjastoja. Tein löytöjäkin, joista en sen enempää kirjoittele, mutta löysin pikalaina hyllystä Jari Tervon Esikoisen. Siitä ainakin kirjoitan lähipäivinä, jos se vaan iskee niin paljon että luen loppuun saakka. Se on meinaan ensimmäinen Tervoni, joten ennakko odotuksia ei sinänsä ole. Löysin kyllä muutakin mukavaa, kassillisen kirjoja raahasin mukanani.

Luin surullisen Ajan riekaleita jälkeen Safierin Happy familyn, siksi että kaipasin piristystä, ja siksikin että laina-aika on loppumassa ja se pitää lähiaikoina palauttaa kirjastoon. Ja voi että, tämä kirja toimi!

Happy family kertoo sarkastisesti onnettomasta Wünschmannien perheestä, jotka eivät viihdy yhdessä. Vanhemmilla, Emmalla ja Frankilla, ei tunnu olevan enää tunteita toisiaan kohtaan, eivätkä lapset, Max ja Fleekään viihdy kotona. Perhe kutsutaan Stephenie Myerin kirjanjulkistustilaisuuteen, johon Emma houkuttelee perheen pukeutumaan hirviöiksi. Mutta mitä tapahtuukaan? Kotimatkalla he törmäävät noitaan, joka langettaa perhee ylle kirouksen. Kirous muuttaa Wünschmannit vampyyriksi, ihmissudeksi, muumioksi ja Frankenstainin hirviöksi. Kirous on tietenkin saatava purettua, ja perhe lähtee matkaamaan Transilvaniaan etsimään noitaa joka voi kirouksen purkaa.

Olen lukenut Safierilta hänen aiemman kirjansa, Huonon karman. Sekin oli erittäin viihdyttävä, mutta Happy family oli kenties vielä sitäkin parempi. Mukana oli piristäviä fantasiaelementtejä -tietenkin, kun pututtiin vampyyreistä ja ihmissusista- mutta myös ihmissuhteita ja hyvää mieltä. Ja sitä huumoria, joka toimi ainakin minun kohdallani, ja nauratti ihan todella.

Nenä kirjassa blogin Norkku nautti enemmän Huonosta karmasta, koska hänen mielestään huumori tässä jäi hirviörymistelyn alle. Minä taas viihdyin hyvinkin tuon kaiken hirviörymistelyn keskellä, ja pystyin sieluni silmin kuvittelemaan eteeni esimerkiksi Frankin, joka muuttui Frankensteinin hirviöksi eikä pystynyt muuta sanomaan kuin "Ufta". Riemastuttavaa, minun hieman erikoiseen huumorintajuuni tuo kolahti täysin.

Välillä on mukava lukea jotain lämminsydämistä ja hauskaa. Sellaista missä ei ole pahempia murheita. Vaikka tässäkin tietenkin murheita oli, muuttuihan koko perhe hirviöiksi, niin se oli... no tajuatte te, se oli hauskaa. Mutta se punainen lanka, perheen sisäinen onni, kantoi läpi koko kirjan mielestäni erittäin hyvin, ja saatiinhan tässä tietysti onnellinen loppukin. Paljastinpas, hahaa! Mutta lopussakin oli mukana pieni yllätyksellinen ripaus.

Ahmin täysillä kirjan viimeiset viisikymmentä sivua, ne menivät yhdeltä istumalta. Siinä oli toimintaa kunnolla, ja jännitin Safierin hahmojen kanssa miten tämä oikein päättyykään. Ja aika viimeiseen asti hän sai jännityksen pidettyä yllä.

En voi antaa tälle vähempää kuin viisi tähteä, en millään. Ja mietinpä tuossa, että joku tulee ehkä saamaan tämän joululahjaksikin, tämän tai Huonon karman. Molemmat ovat loistavia, suosittelen kumpaakin, kun on sellainen olo että kaipaa naurua.

★★★★★

maanantai 25. marraskuuta 2013

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

Ajan riekaleita
Anilda Ibrahimi
Suometanut Helinä Kangas
329 s. 
2013
Tammi








Arvostelukappale


Taas on se aika kuukaudesta kun lukutoukalla on lukupiiri viikko. Viime kuussa lukupiirini olivatkin poissa ohjelmasta, lukujumin ja kiireiden vuoksi, mutta tällä viikolla taas mennään. Huomenna ohjelmassa on Lukevat leidit, jossa käsittelemme ihanaa Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat kirjaa, ja torstaina sitten Suomalaisen kirjakaupan lukupiiri, jossa aiheena on tämä Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita.

Ajan riekaleita on ennen kaikkea rakkaustarina, jossa merkittävänä osana on sota. Zlatan ja Ajkuna kasvavat yhdessä, kuten sisko ja veli, mutta silti eri tavalla. Heistä tulee läheisiä toisilleen, niin läheisiä että kasvaessaan hieman vanhemmiksi, he rakastuvat toisiinsa. He vannovat toisilleen rakkautta, ja ettei mikään erottaisi heitä - kunnes syttyy sota. Yhdistyvätkö nuoren parin tiet vielä?

"Kylläpä sinä huusit!" Jacqueline sanoo myöhemmin. "Ja pahimmat poltot olivat jo ohi: pää oli jo näkyvissä. Ja sinulla oli epiduraalipuudutuskin. Sattuiko sinuun niin kovasti?"
"Ei", Ajkuna vastaa rauhallisesti. "Aloin huutaa juuri siksi että pää oli jo näkyvissä. Tajusin että kaikki olisi pian ohi, enkä minä ollut vielä huutanut."
"Miksi sinun olisi pitänyt?" Jacqueline kysyy hämmästyneenä.
"Siksi että minä synnytin. Kaikki synnyttävät naiset huutavat, niin sen pitää olla."

Kirja on kaunis. Niin kaunis, ja niin surumielinen. Kirjaa kuvailtiin kansiliepeessä Balkanin Romeoksi ja Juliaksi, jota se kyllä oli. Luin kirjaa hitaasti, nautiskellen. Vaikka ei ollut tietoakaan lukujumista, ja nautin kirjan lukemisesta täysillä, meni minulla poikkeuksellisen pitkään Ajan riekaleiden parissa. Ehkä en vain olisi halunnut tämän koskaan loppuvan?

Täytyy tunnustaa että minulla on ollut aukko sivistyksessä. En ole ehkä koskaan ole lukenut albanialaista kirjailijaa, tai yleensäkään Albani aiheista kirjallisuutta. En ainakaan muista. Käsittääkseni sitä ei ole suurin määrin suomennetukaan, tosin. Mutta tämä oli tervetullut vaihtelu noihin aika perinteisiin maihin mitä luen, vaikka kaikkein enitenhän minä luen kotimaista, niin kuin ehkä olette huomanneet. Mutta aina on ihana piristys matkustaa toiseen kulttuuriin hetkeksi.

Loppu tuli minulle hieman yllätyksenä, ehkä olisin odottanut jotain muuta. En kuitenkaan pettynyt loppuun, se oli samalla tavalla surumielisen kaunis niin kuin koko kirjakin.

Jäin miettimään hetkeksi kuka hahmoista nousi minulle läheisimmäksi. Ei oikeastaan kukaan. Nautin kirjasta, ja pystyin kuvittelemaan maisemia silmieni eteen (valitettavasti pystyin myös kuvittelemaan silmieni eteen nuo sodasta kertovat kohtaukset, ne olivat taidokkaasti ja elävästi kerrottuja), mutta hahmoista ei kukaan tullut toista tärkeämmäksi, enkä eläytynyt kehenkään.

Odotan mielenkiinnolla millaisen keskustelun tästä torstaina saamme aikaan. Käykää ihmeessä lukemassa ihanan Leena Lumin bloggaus aiheesta, jossa hän esimerkiksi vertailee tätä ja kirjailijan aiempaa kirjaa. Muualta blogistaniasta en onnistunut löytämään kirjoituksia tästä kirjasta.

★★★★

perjantai 22. marraskuuta 2013

Katri Manninen: Megakesä

Megakesä
Katri Manninen
170 s.
1997
WSOY


Valitan kuvatonta bloggausta, mutta laiskotuksen vuoksi en jaksanut alkaa kuvaamaan kirjaa, eikä netistä löytynyt kansikuvaa. Mutta meneehän tämä välillä näinkin. 

Välipalaksi nautin tälläkertaa Katri Mannisen Megakesän, jonka parissa alkuiltani vietin tänään. Ja menihän se aika näinkin. 

Megakesä siis on jatkoa Sikabileet kirjalle, jonka luin lukumaratonini aikana viimeksi. Tälläkertaa ääneen pääsee Augusta, jota kirjassa nymfomaaniksikin kuvaillaan. Augustan poikaystävä Henkka lähtee opiskelemaan Saksaan vuodeksi, ja Augusta jää Suomeen. Hän saa onnekseen kesätöitä Muotitalo Söderkvikiltä, ettei toimettomana tarvitse Helsingissä koko kesää viettää... Miehiä parveilee Augustan ympärillä tungokseksi asti, mutta vaikka Augusta periaatteessa on sinkku, kukaan ei kiinnosta... vai miten on?

Hmm. Mitähän tästä sanoisin. Ainakin sitä ihmettelin tätä lukiessani, että nuortenkirjaksi tässä neljän kirjan sarjassa on ihmeen paljon seksiä, eikä mitenkään sillä tavalla miten voisi kuvitella nuorille suunnatuissa kirjoissa seksiä käsiteltävän. En ole itsekään mikään siveyden sipuli, mutta en silti tykännyt siitä miten paljon tämä seksiin painottui. Välillä tuntui ettei oikein muuta kirjaan mahtunutkaan. 

Katri Manninenhan on kai kirjoittanut nämä hyvin nuorena, korjatkaa jos olen väärässä. Mutta hän on tehnyt paljon tämän jälkeen - esimerkiksi kirjoittanut Salatut elämät-sarjaa, Kotikatua sekä Benner & Benneriä. Hän on myös kirjoittanut Salatut elämät sarjaan perustuvia kirjoja. Hieno ura siis, mahtuupa vielä pari elokuvakäsikirjoitustakin mukaan. Eli näistä on lähdetty, ihan kunnioitettava pohja. 

Kyllä minä sen viimeisenkin osan, Supersivarin, joka kertoo Samista, jossain vaiheessa luen. Eli jossain määrin kuitenkin näistä tykkään. 

★★½



Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Auringon ydin
Johanna Sinisalo
336 s. 
2013
Teos












Aloitin Johanna Sinisalon uusimman teoksen jo ennen lukumaratoniani, mutta se jäi tietenkin kesken sitten keskiviikkona. Eilen olin uuvuksissa ja mietin, mahdanko tulla kipeäksi (...onneksi kuitenkaan en näköjään tullut) ja tänään olikin energiaa lukea Auringon ydin loppuun.

Suomesta on kehittynyt Eusistokraattinen tasavalta vuosisatojen saatteessa, historiallisista virheistä on otettu oppia, ja nyt Suomessa onkin kielletty nautintoaineet, kuten tupakka, kofeiini ja alkoholi. Yhtä nautintoainetta, joka on kiellettyjen listalla, saa kun tuntee oikeat piirit. Tuo aine on chili.

Naiset ovat tässä tasavallassa eloita, laittautuneita, tyhjäpäisiä tytönhupakoita, eloita. Vannakin esittää olevansa sellainen, ollessaan todellisuudessa jotakin ihan muuta. Vannalla on ollut sisar, kaunis Manna, joka on täydellinen eloi. Mutta Manna on kadonnut, eikä Vanna tiedä mitä hänelle on tapahtunut. Hän on päättänyt ottaa siitä selvää.

Jare, joka tietää Vannasta aivan kaiken, diilaa Vannan kanssa chiliä. Eikä Vanna malta olla ottamatta fixejä aina toisinaan...

Mielenkiintoista, mielenkiintoista, mielenkiintoista. Olen lukenut Johanna Sinisalolta joskus muinoin Finlandia-voittajan Ennen päivänlaskua ei voi, mutta en kykene muistamaan oikein mitä pidin siitä silloin. Jokin aika sitten kimppaluimme tyttököörimme kanssa Enkelten verta, ja siitä pidin kyllä kohtalaisen paljon. Mutta mihinkään  tällaiseen en ollut varautunut kun tartuin Sinisalon uusimpaan kirjaan.

Annami suositteli minulle tätä kirjaa. Tai olinhan sen havainnut jo tietenkin katalogeissa, ja lainannutkin kirjastosta, mutta ehkä se olisi jäänyt syvemmälle kirjastopinoihini jos ihanainen Annami ei olisi minulle tätä suositellut. Mutta - onneksi. Nyt luin sen.

Todellakin, onneksi. Auringon ydin sykähtelee, se vavisuttaa, se saa mielen kuohumaan. Se on mahtavaa dystopiaa, yhteiskuntakriittisyyttä sekä loistavaa suomen kieltä. Se on kenties yksi parhaista romaaneista jota tänä vuonna olen lukenut.

Ellipsi kertoo blogissaan ettei häntä kirja ravistellut. Minua ravisteli, koska toimiva dystopia ja tulevaisuuden kuvat ovat aina sellainen asiat jotka saavat mieleni riehumaan. Voisiko näin oikeasti käydä? Ja Sinisalo on todellakin luonut Auringon ytimessä toimivan dystopian.

Yhteiskuntakriittisyyden ja dystooppisuuden lisäksi mukana oli tuo chili. Se ei ollut lainkaan turha kirjassa, se oli mukava... no lisämauste. Tulinen, sykkivä lisämauste. Se sitoi Jaren ja Vannan tiukemmin yhteen.

En olisi voinut ehkä toivoa Auringon ytimeltä yhtään enempää. Sillä perustelen viittä tähteäni.

★★★★★



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Aikainen lintu madon nappaa: nuortenkirja maraton alkaa!

Niinpä niin - aikainen lintu madon nappaa. Heräsin tuossa puoli tuntia sitten, aloin keitellä kahvia ja selailla kirjapinoja, ja nyt sitten ajattelin kahvikupin kera tulla tekemään tätä lähtöpostaustani. Valokuvankin otin, kas tässä:


Siinä olisi tämän kertaiset kirjapinoni, joita edellisessä bloggauksessani vähän availinkin kirjallisesti. Tiedättekö, vähän jänskättää, edellinen maratonini meni penkin alle, joten jännittää miten tämä meneekään. Löytyykö oikeanlainen lukufiilis? Löytyykö hyviä kirjoja? Häiritseekö joku urheilusuoritustani? Löytyykö tsemppaajia? Toivottavasti löytyy!

Päivitän siis tänne sekä tietenkin myös blogin facebook sivuille, käykää ihmeessä sielläkin katselemassa, tykkäilemässä ja kommentoimassa. Voi että, ihanat lukijani, nyt mennään! Olkaa  hengessä mukana!

Kello 9.50. Ensimmäinen kirja, Terhi Rannelan Puhdas valkoinen on nyt luettu.

Puhdas valkoinen on Terhi Rannelan esikoiskirja, jonka päähenkilö on 14-vuotias Reija. Reija pääsee unelmiensa tet-harjoittelupaikkaan, hän pääsee työskentelemään paikallislehteen. Tyttö saa jopa tehdä oman jutun: kaupungissa vietetään rasismin vastaista viikkoa ja Reija saa tehtäväkseen haastatella nuoria aiheen tiimoilta.

Ilahduttavaa huomata, miten Rannela on kehittytynyt kirjailijana. Vähän tässä kirjassa kieli on kökköä, tai jotenkin tökkivää. Rannela on muilla teoksillaan, kuten matkasarjallaan ja Taivaan tuuliin kirjallaan yksi suosikkini nuortenkirjoissa, joten kehitystä on todella tapahtunut. Rannelaa löytyy lukupinoistani useammankin kirjan verran...

Sivuja luettu: 145. Niin, ja tärkeintä: Lukufiilis on hyvä. Ulkona sataa ja minä vaan olen käpertyneenä lukemaan. Ihanaa.

Kello näyttää aika tasan 12. Toinen kirja, Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin Bert, maailmanvalloittaja luettu.

Luin nuorena paljonkin Bert kirjoja, ja tämänkin kirjan olen silloin pitkä pitkä aika sitten lukenut. Nuoruusvuosien jälkeen en ole lukenut Bert kirjoja, enkä muutakaan mitä nämä kirjailijat ovat kirjoittaneet, mutta nyt ajattelin kokeilla miltä tuntuisi palata Bertin pariin. Ja se oli yllättävän lystikästä.

Bert lähtee tässä kirjassa ystäviensä Åken ja Pikku-Erikin kanssa kiertämään Eurooppaa. Vanhemmilleen pojat kertovat olevansa matkalla vain Ruotsin sisällä, mutta oikeasti pojat reilaavat ympäri Eurooppaa. Matkalla tietenkin sattumuksia riittää...

Yllättävän paljon pidin tästä kirjasta ehkä siksi, kun en lähtenyt lukemaan tätä liian ryppyotsaisesti. Se oli ihan hauska, ihan mukava, välipala. En tule lukemaan koko sarjaa läpi, en todellakaan, ja tuskin tämän maratonin jälkeen näihin enää tartun, mutta ihan lystiä oli kokeilla näitä.

Oletteko te nuoruudessanne lukeneet Bert-sarjan kirjoja?

Sivuja kirjassa oli 172, joten yhteensä sivumäärä on nyt 317. Ja eikun eteenpäin!

Kello on 14.30.

Sain luettua Sapphiren kirjan Precious - harlemilaistytön tarina. On tietääkseni monenlaisia mielipiteitä siitä, onko Precious nuorten vai aikuistenkirja, mutta koska minä ainakin edellisellä kerralla sen nuortenkirja puolelta poimin, päätin sen tähän nuortenkirjamaratoniini liittää.

Precious on nuori tyttö, joka elää Harlemissa. Hän on jo 12-vuotiaana saanut ensimmäisen lapsensa, jonka isä on Preciousin oma isä. Nyt hän odottaa toista lastaan, taaskin isälleen. Precious saa raskautensa takia potkut koulusta, mutta hänelle vihjataan vaihtoehtoisesta koulusta, jonka opettajana toimii Blue Rain niminen nainen. Koulusta tuleekin pelastus Preciousille.

Kirja oli aika raskas maraton luettava, mutta toisaalta on hyvä maratonin aikana lukea jotain raskaampaakin. Olen kirjan aiemminkin lukenut, mutta vieläkin se aiheutti vilun väristyksiä aidon tuntuisella kuvailullaan. Vaikka välillä tuntuukin p****lta, ja tahtoisi vaan valittaa joka asiasta, niin ei ne asiat loppujen lopuksi niin huonosti ole.

Tässä sivuja oli 140, joten yhteinen sivumäärä on 457.

Kello 16.30.

Nyt pääsin vähän parempiin ja iloisempiin tunnelmiin - luin Kaisa Ikolan Hullu luokka eetterissä kirjan. Luin paljon näitä Hullu luokka kirjoja nuoruudessa, ja olenpa blogiaikanakin tainnut pari lukea. Jotenkin saan näistä hyviä fiiliksiä, on hauskaa palata tapahtumiin (jotka tosin muistaa vieläkin hämmästyttävän hyvin).

Hääräilin tässä välissä vähän muutakin, söin ja join kahvit, en siis lukenut kirjaa yhdeltä istumalta vaikka varmasti sekin olisi ollut enemmän kuin mahdollista.

Sivuja oli 149, koossa siis yhteensä 606.

19.55.

Kylläpäs siinä kestikin hetken! Tosin välillä puuhasin vähän pientä muuta, pari hetkeä, mutta suurimman osan ajasta olen kyllä nauttinut lukemisesta. Luin siis Rauha S. Virtasen Seljan tytöt, josta olen blogannutkin aiemmin. Vaikka kirjan tarinan muistankin lähes täydellisesti, niin silti tähän on aina mukava palata. Kuuntelin Seljan tyttöjä myös joskus ihan nuorena äänikirjana, ja muistan jopa kertojan äänen, ja joissain kohdista painotukset ja muut. Sekin on yksi syy miksi tämä kirja on yksi lempi nuortenkirjani. <3

Vielä on iltaa jäljellä. Ja lukemista!

Sivuja Seljan tytöissä oli 241, kokonaissaldo siis 847. Kuiskaanko tavoitteeni? Päästä yli tuhannen.

22.10.

Jee, jipii, tavoitteeni on nyt saavutettu! Luin Katri Mannisen Sikabileet kirjan, jonka senkin olen useamman kerran lukenut nuorena. Johtuneeko hyvästä lukufiiliksestä, rakkaudesta lukemiseen, vai mistä, niin sekin tuntui nyt ihan mukavalta kirjalta, toisin kuin saman sarjan Bittitiikeri jonka luin joskus taannoin.

Tuo neljän kirjan sarjahan (johon kuuluu Sikabileet, Megakesä, Bittitiikeri ja Supersivari) kertoo Ullasta, Augustasta, Elisasta ja Samista, ystävyksistä ja heidän ihmissuhdesekoiluistaan, enimmäkseen. Tämä ensimmäinen osa kertoo Ullasta, ja neljän ystävyksen abivuodesta.

Luulen että Katri Manninen on kirjoittanut kirjat aika nuorena, voisin kuvitella. Ainakin teksti paikoin on vähän sen tyylistä, mutta ei kuitenkaan hirvittävän häiritsevällä tavalla. Vitsit ovat näin aikuisemmankin lukijan (ainakin minun) tyyliini aika hyviä, hymähtelin, kyllä.

Sivuja Sikabileissä oli 184, joten yhteissivumäärä on 1034. Minähän en tähän lopeta!

23.30.

On tullut aika kuitata tämä päivä, ja mennä sänkyyn näkemään kauniita, kirjallisia unia. Luin vielä osan Salla Simukan Viimeiset kirjaa, ja vaikka kirja oli hyvä, en päässyt sivulle kuin 115. Eli pieni osa jäi vielä lukematta.

Yhteensä sivuja siis kertyi päivän aikana 1149. Monta ihanaa lukukokemusta rikkaampana voin mennä nukkumaan. Kiitos tsempeistä, olette <3

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kirjastoauto päivästä ja päähäni pälkähtäneestä mukavasta ajatuksesta.

Heipä hei lukijani, ja hyvää tiistaita.

Minulle tiistai on aina se päivä, jolloin tulee kirjastoauto. Tänään se merkitsi myös yhden kirjakassin raahaamista kirjastoautolle, ja kahden kassillisen kantamista sieltä pois. Onneksi matkaa ei ole paljon, käteni olisivat venyneet pidemmällä matkalla äärimmilleen ja ylikin.

Sain nimittäin eilen ihanan ajatuksen: pidän nuortenkirja maratonin. Eihän tästä pitkä aika ole kun pidin viimeksi maratonini, joka hieman epäonnistui erinäisten seikkojen takia, ja ehkä mukana oli sitäkin että lukufiilikseni oli hieman hakusessa. Nyt paremmalla onnella! En ole vielä päättänyt päivää, mutta tällä viikolla. Sinä aamuna kun tuntuu siltä, ettei ohjelmassa ole mitään, ja kirjapinot houkuttelevat paljon, silloin aloitan. Kuka tietää, ehkä jo huomis aamuna huomaatte blogistani että olen aloittanut maratonin...

Kirjastoautolta siis kannoin kassilliset luettavaa tätä maratonia varten (...vaikka toki muutama muukin kirja tarttui mukaan).

Maratonille löytyi

Kaisa Ikolan Hullu luokka sarjaa pari osaa
Rauha S. Virtasen Seljan tytöt
Terhi Rannelan Puhdas valkoinen
Anders Jacobssenin ja Sören Olssonin Bert sarjaa pari osaa
Katri Mannisen Sikabileet sekä Megakesä
Jay Asherin Sinä ja minä sitten joskus
Laura Honkasalon Siskoni, enkelinluinen tyttö sekä Metsästä tuli syöjätär
Salla Simukan Viimeiset
Marja-Leena Tiaisen Pikkuskini sekä Tähdet putoo ja sammuu
Siiri Enorannan Nukkuu lapsi viallinen
ja Tuija Lehtisen Siskokullat.

Varmaankin myös muutama muukin nuortenkirja kirjastohyllystäni voi löytyä... mutta noilla lähdetään, sellaista kevyttä, mukavaa ja nopeaa luettavaa. Myös pari vakavampaa kirjaa mukana, ettei ihan liian heppoisaksi menisi. Vähän nostalgiatrippiä otan muuten, tuolta löytyy noita kirjoja mitä olen ihan nuorena lukenut, kuten Hullu luokka sarja, Bert sarja, sekä Katri Mannisen kirjat.

Mukaan kirjastoautolta muuten lähti myös Lars Keplerin Nukkumatti, Marjo Mattilan Kauka(N)a Koto(N)a sekä Jukka Laajarinteen 72.

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Koskinen ja siimamies
Seppo Jokinen
262 s. 
1996 
Karisto












Seppo Jokisen ensimmäinen Koskisesta kertova dekkari on antikvariaatti hankintani. Se on odottanut hyllyssäni jo jonkun aikaa, muistaakseni kesällä sen ostin. Nyt tuntui että haluaisin lukea lämpimän dekkarin. En mitään väkivallalla mässäilyä, vaan jotain lämmintä. Mutta silti vähän jännittävää. Mikäpä muu tähän toimisi paremmin kuin komisario Koskinen?

Tosin tässä kirjassa Koskinen ei ole vielä komisario, vaan rikosylikonstaapeli. Koskisen jaos saa selvitettäväksi oikean painajaisen, 16-vuotias tyttö löytyy kuristettuna siimalla. Liikkeellä on murhaaja, jonka seuraavista liikkeistä ei ole poliisilla aavistustakaan.

Tiettyjä dekkarisarjoja lukiessa tuntuu kuin kotiin palaisi. Niin minulla käy ainakin lukiessani Maria Kallioita, sekä lukiessani Koskis dekkareita. Hieman mietiskelin alotitaessani tätä kirjaa, että miltä tuntuisi palata tavallaan ajasta taaksepäin, koska en ole lukenut sarjan alkupään kirjoja. Jospa ne ovatkin suuri pettymys?

Mutta ei. Oli ilo huomata että Seppo Jokinen on alusta asti ollut hyvä dekkarikirjailija. Ja koska olen lukenut monta tuoreinta Koskisesta kertovaa kirjaa, on ihana huomata miten henkilöt ovat kasvaneet ja heidän tarinansa rakentuneet matkan varrella. Sakari Koskinenkin on tässä vielä melkeinpä nuori mies!

Olen samaa mieltä Booksyn kanssa siinä, että kerronta etenee ja tarina kulkee. Hyvinkin. Mutta kuten Booksy on kirjoittanut, niin kyllähän tekstissä on noita äijämäisiä piirteitä - tosin luenhan minä esimerkiksi Vuorista ja Bukowskiakin, joten en sano tähän mitään negatiivista niistä piirteistä.

★★★★½