keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ihastuttava Sinikka Nopola!

Eilan, Rampen ja Likan parhaat
Sinikka Nopola
436 s. 
2014
WSOY









Arvostelukappale



WSOY  ja Tammi järjestivät meille bloggareille kirjamessulauantaina kirjailijabrunssin, jossa yksi Ella Kannisen haastattelemista kirjailijoista oli Sinikka Nopola. Onneksi olikin, sillä muuten tämä herkkupala olisi saattanut luisua ohitseni! Nappasinkin kirjan mukaani messuilta arvostelukappaleena, joita brunssilta saimme.

Eilan, Rampen ja Likan parhaissa Nopola on koonnut viiden "hämäläisteoksensa" parhaat yksin kansiin. Nopola revittelee Tampereen murteella huolettomasti, ja saa lukijansa varmasti hymähtelemään, ellei nauramaankin. Teoksen alussa Likka on sinkku, ja kuvataanpa teoksen varrella myös Likan lapsuutta, ja kasvamista aikuiseksi. Myös Eilan ja Rampen liitosta on hyviä otoksia, ja näytteitä siitä, millainen avioliitto voi parhaimmillaan (ja pahimmillaan) olla.

Kuten kirjailijabrunssillakin tuli ilmi, saattaa olla, että Nopolaa pidetään enimmäkseen lastenkirjailijana, joidenkin lukijoiden mielestä. Niin minunkin. Hän on ollut minulle tuttu Heinähatusta ja Vilttitossusta, sekä Risto Räppääjistä. Oikeastaan nämä aikuisten kirjat tulivat minulle ikäänkuin puun takaa. Mutta onneksi tulivat eteeni!

Minua teos nauratti kovasti. Hämäläismurre on hyvin aidontuntuista, ja sillä tosiaan revitellään säälimättömästi. Myös muu huumori, perheen sisäinen huumori ja tarina, toimii hyvin. Hahmoista suosikikseni nousi Likka, joka on persoonana varsin hulvaton. Mutta eivät Rampe ja Eila tästä kauaksi jää.

Olen lapsesta saakka pitänyt Sinikka Nopolasta. Heinähatut ja Vilttitossut tulivat enemmän kuin tutuksi lapsena, ja ne ovat viihdyttäneet myös vanhemmalla iällä. Ei siis ihmekään, että Nopolan huumori puree myös näin vanhemmalla iällä.

On muuten todellakin onni, että pääsin kuulemaan tuon lyhyen Nopolan haastattelun, jonka perusteella kiinnostuin kirjailijasta ja tästä kirjasta. Sillä vaikka olisinkin tiennyt tämän olevan ns. aikuisten kirja, niin lyhyet tekstit olisivat voineet säikäyttää minut. Nyt kuitenkin päätin lähteä kokeilemaan, ja totesin ettei ollut mitään syytä pelätä ennakkoon. Tekstit toimivat vähän samaan tyyliin kuin Mielensäpahoittajat, pieninä paloina mutta kuitenkin osana tarinaa.

Suosittelen kaamosmasennuksesta kärsiville, oli oiva piristys!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kirjanörtin maailmoja järisyttävä lukuelämys.

On nälkä, on jano
Maaria Päivinen
256 s. 
2014
Into 












Kirjamessujen aikaan suoraansanoen kiertelin kuin kissa kuumaa puuroa tätä kirjaa. Maaria Päivisen On nälkä, on jano, tuntui tulevan vastaani jossain muodossa joka välissä, milloin bloggaajakollegan käsissä, milloin Into kustannuksen pisteellä. Silloin vielä pidättäytyin, sillä "en minä tiedä... pitäisinköhän tästä... onkohan tämä liian väkevää?". Kun Robustoksen pisteellä näin kirjan, ja hinta oli vaivaiset kaksikymmentä euroa, ei tämä kirjanörtti voinut vastustaa. Tämä oli ostettava.

Emilie Silvia Grassin elämä suistuu raiteilta. Herra Blumen katoaa hänen elämästään, ja jättää hänen elämäänsä parinkymmenen sentin tyhjiön ja kaipuu. Mitä tekee Emilie? Ryhtyy sutenööriksi nimeltä E. Hän purkaa ikäväänsä ja ahdistustaan miesuhreihinsa - mutta voiko ikävää koskaan kunnolla sulattaa?

Maaria Päivisen teoksella oli kunnia päästä ensimmäisten kirjojen joukkoon, jonka valitsin kirjamessuhankinta pinoista. Se vain jotenkin veti puoleensa, niin etukantensa kuin vaikuttavan takakantensakin perusteella. Mutta mitä tapahtui kun avasin kirjan ja luin ensimmäiset lauseet?

Minä olin lumoissani. Jonkun olisi pitänyt kuvata ilmeeni (tässä jälleen nähdään miten pitäisi olla mies talossa), koska olin niin innostunut. Onko olemassa joku, näin mahtavasti kirjoittava, nuorehko naisihminen suomalaisen kirjallisuuden joukossa, jota minä en ole huomannut? Kieli oli kuin minun korvilleni ja silmilleni tehtyä. Se kolahti heti.

Tarina on toki väkevä, näkeehän sen heti kirjan kuvauksestakin. Eikä kirjan lukeminen todellakaan ole mikään pala kakkua, niin kuin kirjaystävälleni totesinkin. Se on päinvastoin haastavaa, ja minunkin täytyi jopa sammuttaa radio lukiessani. Aika usein minulla on televisiokin auki kun luen, mutta kirja kyllä melkeinpä vaati hiljaisuuden. Kaikki kunnia siitä Päiviselle, hän sai minut keskittymään täysillä teokseensa.

On nälkä, on jano, ei kuitenkaan alkanut ahdistaa minua. Teoksen aiheet olivat toki sellaiset, että ne voisivat alkaa herkempää lukijaa ahdistaa, mutta minä suhtauduin vain tunteen palolla, mikä kohdistui tuohon ihanaan kieleen. Vajosin siihen aivan täydellisesti. En silti voi suositella kirjaa kaikkein herkimmälle lukijalle, se voi, ehkä jopa järkyttää.

En ehkä myös suosittele kaikkein perinteisimmän kielen ihailijoille Maaria Päivistä. Kieli on mielestäni aika modernia, ja Päivinen leikittelee Suomen kielellä mennen tullen. Rohkeasti, äärimmäisen rohkeasti.

Jos haluat olla erilainen, jos haluat kokeilla rohkeasti jotain uutta. Kokeile tätä kirjaa!

torstai 30. lokakuuta 2014

Uusi dekkarilöytö.

Myrkyttäjä
Jasu Rinneoja
427 s. 
2013
Reuna kustannus









Arvostelukappale


Kirjamessuilla tapaamistani kirjailijoista unohdin Jasu Rinneojan, joka tuli meitä bloggareita tervehtimään Boknäsin pisteelle. Rinneojan nimi oli minulle tuttu, ja mistelin silloin että olisin lukenutkin hänen dekkarinsa. Näin ei kuitenkaan ollut, mutta päätin heti ottaa vahingon takaisin, ja napata hyllyssäni majailleen Myrkyttäjän käsiini. Enkä muuten napannut lainkaan turhaan!

Renqvist Investin toimitusjohtaja Markku Renqvist joutuu vakavaan auto-onnettomuuteen, ja vaipuu koomaan. Kun miehen tila on pysynyt samana vuoden päivät, vaimo Saara harkitsee hoidon lopettamista. Saaran tytär Paula, joka on ainoana jaksanut käydä isänsä luona säännöllisesti, järkyttyy äitinsä sanoista, mutta Paulan veljeä Pasia tilanne ei tunnu kiinnostavan. Yhtäkkiä Markku Renqvist alkaakin osoittaa elonmerkkejä, ja niin perheessä kuin yrityksessäkin alkaa tapahtua.

En oikein loppujen lopuksi tiedä mitä odotin Myrkyttäjältä. Ehkä en kovinkaan suuria, joten yllätys oli ainoastaan positiivinen. Rinneojan vahvuutena ovat erityisesti hyvin toimivat dialogit, joita kirjailija onneksi viljeleekin tekstissään paljon. Ennenkaikkea dialogeissa pilkahtelee myös huumori, joka sai ainakin minut naurahtelemaan ääneenkin.

Jasu Rinneoja kertoi jutellessaan kanssamme hetkisen verran, että ottaa faktoista selvää kirjoittaessaan. Se on aina mukavaa kuulla, ja kieltämättä, vaikken olekaan asiantuntija, tuntui niin sairaanhoidollinen, kuin rikospuolikin oikein paikkaansa pitävältä, ei keksityltä. Ehkä annankin tämän sairaanhoitaja siskolleni luettavaksi, ja kysyn mitä hän on mieltä, hih. Sen kyllä saatan tehdä muutenkin, sillä hänkin on dekkarifani.

Alussa tuntui että uusia henkilöitä tulee ovista ja ikkunoista, eikä lukijaparka oikein pysy perässäkään kuka on kuka. Kuitenkin, hyvin henkilöiden kanssa pääsi tutuksi. Oma suosikkikin sieltä hiipi esiin, nimittäin perheen tytär Paula. Paula on hieman hössö, utelias ja reipas, ja ainakin rehellinen. Henkilöt olivat yleensäkin hyvin rakennettuja, ja heidän taustansakin tuli selville, kun vain jaksoi lukea eteenpäin.

Yli 400 sivua voisi olla huonommalle dekkarille paljonkin. Mutta en lähtisi lyhentämään tätä kirjaa juurikaan, se on juuri sopivan mittainen. Ei liian pitkä, lukija ei pääse pitkästymään, mutta ei liian lyhytkään, juoni saadaan kerrottua kiirehtimättä.

Rinneoja on kelpo dekkaristi - aion tutustua myös hänen kirjoittamaansa Kylmäkorpi-sarjaan.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Hieman nuoremmille suunnattu Tuija Lehtinen.

Saimi, Selma ja salainen ihailija
Tuija Lehtinen
2014
Otava










Arvostelukappale



Tämä kirja tuli mieleeni, kun olin kirjamessuilla Otavan pisteellä juttelemassa tutun kustantajaihmisen kanssa. Kysyin löytyisikö tätä messuhyllyistä, sillä tätä lempikirjailijani kirjaa en ollut vielä lukenut. Minulla kävikin hyvä tuuri, sillä sain kirjan vieläpä arvostelukappaleeksi.

Saimi ja Selma Pirinen ovat tuttuja Tuija Lehtisent suositusta Rebekka-sarjasta. Nuo rohkeat ja vilkkaat siskokset ovat tämän tästä kirjasta alkavan sarjan tähdet.

Rebekka-sisko on muuttanut Kajaaniin opiskelemaan, mutta kotona lojuu edelleen tyttöjen 18-vuotias Mossu veli. Mossu on siskosten mielestä vetelä ja laiska, ja he päättävät saada poikaan potkua. Saimi ja Selma keksivät, että Mossulle on saatava salainen ihailija, keinolla millä hyvänsä! Vaikkapa keksimällä itse sellainen.

Saimi ja Selma sarja on selkeästi suunnattu nuoremmille lukijoille, kuin Tuija Lehtisen nuortenkirjat yleensä (esimerkkinä nousee mieleeni vaikkapa Sara-sarja). Veikkaisin, että eniten näistä kirjoista voisivat kiinnostua 4.-6. luokkalaiset lukijat.

Mutta ei Tuija Lehtinen petä tämänkään kirjan suhteen. Minua ei haitannut yhtään, että kirja oli suunnattu nuoremmille lukijoille, vaan minä viihdyin tämän parissa tavattoman hyvin. Kirjamessujen jälkeisessä lievässä väsymystilassa oli ihanaa sukeltaa tämän kirjan pariin, niin hyväntuulinen ja reipas se oli. Saimi ja Selma ovat yksinkertaisesti niin hurmaavat sisarukset, jos vain lukija kestää heidän vauhdissaan!

Tuija Lehtinen on kyllä mahtava nainen! Häneltä on ilmestynyt tänä vuonna kolme kirjaa - kaikki hieman eri ikäisille. Tämä Saimi ja Selma hieman nuoremmille lukijolle, Tyttö elää kesäänsä taas nuortenkirja, sekä Armon aika taas aikuisten viihdekirja. Ei voi kuin ihailla!

Kirjan tarinassa on siis mukana vauhtia, niin kuin varmasti ne lukijat voivat arvata, joille Saimi ja Selma ovat Rebekka-sarjasta tuttuja. Huumoria on myös mukana, ja tietenkin monia tuttuja hahmoja, esimerkiksi kaksi vanhaa rouvaa, jotka naurattivat minua jo Rebekka kirjoissa.

Mitä voisin vielä sanoa? Harmitella ainakin sitä, etten nähnyt kirjamessuilla Tuija Lehtistä. Tämä fanityttö olisi niin tahtonut halata. <3

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kun on hyvä kirja matkaseurana.

IP - Ihmisen puolella
Siri Kolu
318 s. 
2014
Otava




 







Ihana kirjasiskoni Annika lähetti minulle Siri Kolun IP:n, koska minä ihastuin niin kovasti edeltävään osaan, Pelko ihmisessä. En siis millään voinut jättää tätäkään kirjaa lukematta!

IP jatkaa siitä mihin PI jäi. Jos siis et ole tuota mestariteosta lukenut, kannattaa jättää seuraava juonenkuvaus lukematta, etten vaan spoilaa lukukokemustasi.

Pilvi on vapautunut luolasta, ja pääsee nyt tutkimaan vapaassa maailmassa Helsingin katuja, vaikkakin elää varjonimen alla. Hän päätyy teatteriproduktioon, sillä ajaahan häntä vanha rakkaus teatteriin. Pilvin veli Petri saa näkyvämmän roolin tässä kirjassa, hän kantaa huolta Pilvistä, ja siitä, tuleeko koskaan tapaamaan siskoaan. Toisaalla taas Mimosa, joka joskus oli Pilvin hyvä ystävä, liittyy pihmisiä jahtaavaan puolueeseen, ja kantaa kaunaa Pilviä kohtaan. Selviääkö Pilvi Pusu ryhmästä, ja löytääkö Petri Pilvin? Entä miten käy Largon ja Pilvin rakkaustarinan?

Siri Kolu on kertakaikkiaan nerokas. Hän onnistuu kirjoissaan sitomaan lukijan sohvannurkaan, tai minun tapauksessani junan penkkiin aivan täydellisesti. Luin kirjaa Kirjamessu reissullani, ja täytyy sanoa että sen kanssa junamatkatkin menivät yhdessä hujauksessa. Kiitos siis kirjailijattarelle siitä. <3

Olen pitänyt kovasti Me Rosvolat kirjoista, kuten myös Kolun Metsän pimeä romaanista, ja voinpa sanoa ettei Kolu ole minun nähdäkseni huonoa kirjaa tähän mennessä tehnyt. Olen nauttinut jokaisesta, niin kuin nautin tästäkin. Voi kun olisin tavannut tämän ihastuttavan kirjailijan messuilla!

Kolun kieli on rikasta, nopeasti luettavaa, kepeää mutta silti ajatuksia herättävää. Miltä näyttää Helsinki lähitulevaisuudessa? Ovatko kadut täynnä pihmisiä?

Tarina etenee nopeasti, ja imaisee lukijan mukaansa. En voinut yksinkertaisesti vastustaa tätä kirjaa, ja toivonkin tämän saavan runsaasti blogisavuja. Lukekaa, lukekaa, lukekaa tämä!

Olen kovin, kovin onnellinen että Suomessa on tällaisia nuortenkirjailijoita kuten Siri Kolu. Siitäkin olen onnellinen, että myös aikuiset lukijat ovat löytäneet taidokkaat nuortenkirjailijat, eivätkä pidä enää kummallisena, että myös vanhemmat voivat käydä nuortenosastoilla haalimassa kirjoja käsiinsä. <3












maanantai 27. lokakuuta 2014

Varoitus! Tässä Kirjamessu bloggauksessa toistuu monta kertaa sana ihana!

Nyt ne on eletty. Helsingin kirjamessut. Paluu arkeen tapahtuu pikku hiljaa, joskin vielä eilenkin illalla mennessäni nukkumaan pääni oli aivan täynnä messutapahtumia ja kohtaamisia. Sama saattaa tapahtua vielä useammankin kerran lähipäivinä.

Mitä kaikkea mahtui minun kahteen messupäivääni?

Kirjailijakohtaamisia. Hyviä keskusteluja. Ihania bloggariystäviä, uusia ja vanhoja. Kirjaostoksia. Ihania hetkiä.






Matkani kohti Helsinkiä alkoi siis perjantaina kahdentoista aikaan. Oli ilo päästä lumisesta Joensuusta kohti etelää, jossa ei onneksi lunta ollut. Pidän junamatkustamisesta, ja onneksi mukanani oli hyvä kirja, nimittäin Siri Kolun ihana IP - Ihmisen puolella. Sen, ja messulehden kanssa vietin junamatkaani.

Helsingin rautatieasemalta matka jatkui matkaseuralaiseni, äitini, kanssa kohti Alppilaa, tätini kotia. Siellä meitä odottivat hyvät tuoksut, ja ihana illallinen olikin valmiina. Vaikka olimme natustelleet junassa eväitä, niin suolainen piirakka ja ihana raikas salaatti maistuivat hyvin. Illan keskustelut tietenkin risteilivät paljon kirjallisuudessa, ja suosittelinkin erittäin lämpimästi Anni Kytömäen Kultarintaa niin äidilleni kuin tädillenikin, kun siitä tuli puhetta.

Tätini asuu kahdeksannessa kerroksessa, ja parvekkeella oli ihanaa käydä tupakalla ja katsella näkymää Helsingin. Päivitinkin Facebookiin "Helsinki, kuinka sinua rakastankaan." Tähän eräs nimeltä mainitsematon kirjailijaherra kommentoi "Get a room, you two". Meillä oli, onneksi! Sinne minä ajoissa illalla painelinkin, lepäämään messupäivää varten.

Lauantaina täytyikin herätä ajoissa, sillä lähtö kohti Messukeskusta oli jo ennen yhdeksää. Tammi ja WSOY järjestivät puoli kymmeneltä bloggareille brunssin, johon oli koottu haastateltaviksi upeita kotimaisia kirjailijoita, ja olipa siellä ulkomaalaisiakin paikalla! Ja olihan se ihanaa aloittaa messupäivä tapaamalla iso joukko bloggareita samassa huoneessa.

Paikalla oli kirjailijoista Sinikka Nopola, Riina Katajavuori, Maritta Lintunen, Jari Järvelä, Kim Leine ja Paul Giordano. Järvelän, Katajavuoren ja Lintusen uutuusromaanit olinkin lukenut, ja kovasti ihastunut jokaiseen. Haastattelijana toimi ihastuttava Ella Kanninen, joka suoriutui tästä tehtävästä erittäin hyvin, ja oli tutustunut kirjoihin kiitettävästi. Valitettavasti Rakkaudesta kirjoihin blogin Annikan ja minun piti lähteä aikaisemmin, koska Boknäsin blogipiste odotti, ja meidän päivystysvuoromme oli alkamassa.

Boknäsin bloggaripiste oli hurmaava. Olin nähnyt siitä untakin, jossa oli punaiset sohvat ja kahvikone. Ihan tällaista ei kuitenkaan ollut, mutta oli ihanan pehmeä sohva kuitenkin! Meidän päivystysvuoromme aikana, kello 11-13, paikalla ei käynyt kovinkaan montaa uteliasta ihmistä, taisin vain parille ihmiselle jakaa kirjavinkkejä, mutta bloggareita oli paikalla senkin edestä. Oli ihana tavata netistä tuttuja ihmisiä, saada heille kasvot, äänet, ja kaikki. Ihanaa!

Tuohon mahtui yksi special juttu! Yhtäkkiä kuulen äänen, "Krista, ihanaa tavata sinut livenä!" Ja näen vaaleatukkaisen naisen pinkeissä vaatteissa. Se ei voi olla kukaan muu kuin chick lit kirjailija Laura Paloheimo. Ja olin aivan oikeassa. Laura oli juuri sellainen kuin ajattelinkin livenä, energinen, iloinen, ja niin ihana. Juttelimme hetken, ja sain halata häntä. Voi että. <3

Päivystyksen jälkeen suhailimme pitkin käytäviä, ja pitihän sitä paheellisten tyttöjen tupakkapaikallakin pistäytyä. Onneksi pistäydyimme! Annika nykäisi minua hihasta ulkona, ja sanoi "Erik Axl Sund!" Ja siinähän he olivat! Kaikessa tummuudessaan, aah, rokkaritytön sydän sykähtää vieläkin! Pakkohan sitä oli mennä jututtamaan. Kielimuuri ei ollut esteenä, kun oli kyse fanituksesta. Toistelimme kuinka paljon rakastammekaan kirjoja, ja saimme kuulla että seuraava kirja käsittelee black metallia ja itsemurhia. Piristävää luettavaa tulossa siis jälleen kerran! Olimme jotenkin niin shokissa ja häkellyksissä, ettemme tajunneet edes kuvaa ottaa.

Sen jälkeen pitikin suoriutua Gummeruksen pisteelle, sillä olin järjestänyt meille bloggareille mahdollisuuden tavata Ihmepojan kirjoittanutta Elias Koskimiestä. Minähän kirjoitin Ihmepojasta tänä syksynä otsikolla "Onko tässä syksyn paras kirja?", joten on ehkä sanomattakin selvää, että olin innoissani. Ja voi että, Elias oli hurmaava! Aivan mahtava persoona! Hän kertoi paljon Ihmepojan taustoista, ja siitä miten hänestä on tullut kirjailija. Hän antoi myös kannustusta meille, jotka kirjoittavat, ja siihen, jos joskus haluaa julkaista. Kehotuksena oli: kirjoita, kirjoita, kirjoita. Älä lopeta! Saimmepa myös vinkkiä seuraavasta kirjasta, mutta se on vielä hyssst!

Elias ja fanityttö

Sen jälkeen piti taas kerran rientää tupakalle. Ja mitäs siellä nyt olikaan! Pitkätukka jälleen kerran, ja Annika supatti minulle "Onko tuossa Sami Lopakka?" Minä tirkistelin lappua, mutta en nähnyt sitä, ja epäilin siis hieman että onkohan. No, Annika kysyi, ja sai vastaukseksi "Häpeäkseni joudun tunnustamaan olevani". Aaaah! Minä luin Marraksen vuoden alussa sen ilmestyessä, ja voi miten tuohon kirjaan rakastuinkaan. Itkin ja nauroin sen kanssa, sen mustalle huumorille ja angstille. Oli ihanaa päästä juttelemaan Lopakan kanssa, ja se oli niin paljon helpompaa, kun sai suomeksi puhua. Lopakka oli käynyt lukemass meidän kummankin bloggaukset, ja kieltämättä siitä tuli mukava olo. Päädyimmepä vielä Lopakan kansssa messujen yläkerrassa sijaitsevaan baariinkin! Ihana, ihana, ihana mies, melkein rakastuin!

Eikö muka ole komea?!?
Loppupäivä taisikin mennä haahuillessa ympäri messualuetta, ja istuskellessa bloggaripisteellä. Lauantain jälkeen olin hyvin väsynyt ja onnellinen, ja kun olin Alppilassa sijaitsevassa Weeruskassa saanut pizzan syötyä, meinasin nukahtaa pystyyn! Heti Putouksen jälkeen uni jo tulikin.

Sunnuntain messupäiväni olikin lyhyempi. Menimme toki heti kymmenen akoihin Messukeskukselle, tälläkertaa matkatavaroiden kanssa, sillä suuntasimme sieltä suoraan Pasilaan junalle. Minulla oli yksi suunnitelma sunnuntaille: kirjaostokset! Rahaa oli säästetty ja saatu lahjuksina, joten oli varaa ostella.

Kiertelin välillä ympäri messualuetta ostamassa milloin miltäkin kustantamolta kirjoja, ja välillä istahdin bloggaripisteelle huokaisemaan ja juttelemaan. Lauantaina iltapäivällä sain muuten vinkata useampaankin kertaan kirjoja, ja se oli todella mukavaa. Kiitos kaikille ihmisille jotka tulitte pisteelle! Ja kiitos kirjailijoille jotka tulitte esittäytymään, teitäkin siinä kävi.

Mikä oli saalis? 22 kirjaa! Siinä on mukana Annikan kanssa vaihdetut neljä kirjaa, sekä muutama arvostelukappale, joita onnistuin saamaan, mutta suurimman osan ostin ihan itse. Ja niin, kannoinkin tietenkin. Huomioitavaa oli myös se, ettei WSOY:n paperikassi oikeasti ole kestävää materiaalia, vaan kirjani levähtivät keskelle messuhallia. Tsot tsot.

Siinä kirjapinoni.
Mutta ehdottomasti yksi ihanimmista viikonlopuista ikinä. Kiitän ja kumarran ihania kirjailijoita, jotka juttelivat ja halasivat, ja ennenkaikkea kiitän ihania bloggarikollegoitani, joita mahtavampia ihmisiä ei voi olla olemassa! Olette ihania, älykkäitä, ja kertakaikkiaan mahtavia ihmisiä! Tykkään teistä!

torstai 23. lokakuuta 2014

Kirja, jonka ostin nimen perusteella.

Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava
Kai Ekholm
300 s. 
2013
Atena












Silloin kun on rahoissaan, on ihanaa mennä kirjakauppaan shoppailemaan. Mikä olisikaan parempaa lukutoukalle? Yhden kerran päädyin taas kerran kirjakauppaan, mietin mitä ostaisin. Yhtäkkiä mieleeni juolahti tämä kirja, mutten muistanut kirjailijaa, enkä mitään muuta kuin että kyseessä on dekkari, ja nimessä kirja. Onneksi Joensuun Suomalaisessa kirjakaupassa on asiantuntevat ja ihanat myyjät, ja tämä kirja löytyi. Ja sen nappasin mukaani. Ostamisesta on jo aikaa, mutta ostos on hautautunut hyllyyn. Nyt se putkahti eteeni.

Helsingin Kansalliskirjastossa on tapahtunut veriteko. Poliisi löytää kirjaston kupolisalista asetelman, johon on levitelty kirjoja, ja niiden keskelle tytön ruumis. Ympärillä palavat kynttilät, ja taustalla soi musiikki. Hätiin pyydetään etsiväkaksikko Kalju ja Kihara. Tapaus on täynnä kysymyksiä - kuka tyttö on, ja miksi hänet on tuotu juuri kirjastoon?

Tämä dekkari ei suinkaan pureudu ainoastaan kirjojen maailmaan, vaan se sukeltaa myös syvälle Euroopan historiaan, ja pohtii moraalisia valintoja.

Minä valitsin kirjan kirjojen takia. Kirjojen, jotka ovat teoksen nimessä, ja murhapaikkana toimivan kirjaston. Enkä joutunut pettymään, sillä tässä teoksessa kirjallisia viitteitä vilisee. Mutta jossain vaiheessa koin pienen yliannoksen Euroopan historiasta - tuntui että eri kohteisiin ja historiallisiin tapahtumiin liittyviä viittauksia tuli jatkuvalla syötöllä, enkä oikein pysynyt enää kärryillä. Tämä tapahtui loppupuolella kirjaa, joten jaksoin silti sinnitellä loppuun saakka. Ihan kiitettävän hyvinkin, vielä.

Niiden kirjojen mukaan sinut on tuomittava on menevä dekkari, jossa pilkahtelee huumoria. Etsiväkaksikko Kalju ja Kihara ovat suoraan sanoen hurmaavia, ja heihin tutustuin mielelläni. Odotankin mielenkiinolla, josko saisin lukea heistä vastakin.

Ehdottomasti keskimääräistä parempi dekkarielämys, joka sopi Kirjamessuja odottavan lukutoukan kirjallisiin tunnelmiin hyvin.