Tähtiin kirjoitetun virheen kirjoittajalta.

Kaikki viimeiset sanat
John Green
Suomentanut Helene Bützow
321 s. 
2014
WSOY








Arvostelukappale


Tähtiin kirjoitettu virhe liikautti minua kirjana niin paljon, että minun oli suoraan sanoen aivan pakko pyytää arvostelukappale John Greenin uusimmasta suomennoksesta, Kaikista viimeisistä sanoista. Ja minun oli myös aivan pakko lukea se heti, kun se tipahti postiluukustani, vaikka edellinenkin kirja oli kesken. Oli aivan pakko.

Romaani on jaettu kahteen osaan, ennen ja jälkeen osioihin. Ennen osio kertoo siitä, kuinka yksinäisyyteensä tottunut Miles Halter lähtee turvallisista oloista, vanhempiensa luota, Culver Creekin sisäoppilaitokseen Alabamaan. Milesilla ei juurikaan ollut elämässään sisältöä ennen Culver creekiä, lukuunottamatta pakkomiellettä kuuluisiin viimeisiin sanoihin. Kaikki kuitenkin muuttuu sisäoppilaitoksessa, kun hän saa huonekaverikseen Chipin, joka johdattaa hänet jäynänteon jännittävään maailmaan. Ja tutustuttaa häkellyttävän seksikkääseen, intohimoiseen Alaskaan.

Ja jälkeen. Jälkeen, jolloin mikään ei ole ennallaan.

Kaikki viimeiset sanat on John Greenin esikoisromaani. En osaa sanoa, onko hän kehittynyt kirjailijana Tähtiin kirjoitettuun virheeseen mennessä, ehkäpä, mutta kyllä tämäkin kirja liikautti minua syvältä. John Greenillä on kyky kirjoittaa koskettavista aiheista niin, että se koskettaa lukijaansakin.

On ilahduttavaa, sanon tämän jälleen kerran, että meillä ja maailmalla kirjoitetaan laadukasta kirjallisuutta nuorille, ja nuorille aikuisille. Minun nuoruudessani tämä oli vasta kehittymässä, ja varmasti minua vanhemmilla lukutoukilla oli tilanne vielä aivan toisin. Nykypäivän nuorilla on käsiensä ulottuvissa hurmaavat määrät laatukirjallisuutta, joihin kannattaa vanhempienkin lukijoiden tarttua.

Silti, vaikka kovasti pidinkin Kaikista viimeisistä sanoista, ja Miles oli valloittava hahmo pakkomielteineen, niin silti minun sydämessäni on isompi paikka Tähtiin kirjoitetulle virheelle. Se sai kyyneleeni valumaan, ja minua liikauttaa ajatus, että hyllyssäni on tällähetkellä Tähtiin kirjoitettu virhe elokuvana, ja saan sen lähiaikoina katsoa, omalta kotisohvaltani. Kyynelehtiä aivan rauhassa.

Kirjan hahmot John Green on luonut taidokkaasti jälleen kerran. Miles, kuten jo sanottua, on hurmaava nuori mies. Häneen tutustuisin mielelläni, ja tenttaisinpa häntä tottakai monen kuuluisan henkilön viimeisistä sanoista, niin uskomattomalta hänen harrastuksensa tuntuu. Chip tuntuu myös kekseliäältä ja vauhdikkaalta, ja Alaska kerrassaan ihanalta.

Suosittelen kirjaa lämpimästi, en voi muuta sanoa.  Ja jos et ole lukenut vielä Tähtiin kirjoitettua virhettä, tee se nyt!

Te inspiroitte minua!

Minä olen positiivinen ihminen. Niin kuin te, lukijani, olette ehkä huomanneetkin. En juurikaan hauku kirjoja, pyrin aina löytämään jokaisesta kirjasta jotain positiivista. Se on minun tyylini.

Olen myös muuten positiivinen ja iloinen. Pyrin myös olemaan mahdollisimman ystävällinen, ja teen myös ympärilläni oleville ihmisille selväksi sen, miten paljon heitä arvostan. Kerron ystävilleni, kuinka he ovat mukavia, ja kuinka en haluaisi ikinä menettää heitä. He ovat minulle aarteita, ja olen onnellinen heidän olemassa olostaan.

Siksipä minulle tuli kuin tähtenä taivaalta tämä tunnustusjuttu, joka kiertää nyt blogeissa. Siinä kerrotaan blogeja, joista inspiroidutaan. Minä niin ilahduin, kun ihana Amman lukuhetken Amma kertoi inspiroituvansa minun blogistani, näillä sanoilla:

"Lukutoukan kulttuuriblogin Krista, jos kuka, rakastaa kirjoja ja innostuu aina yhtä paljon luettuaan hyvän kirjan tai bongattuaan uuden, kiinnostavan kirjailijan. Kristan blogi on täynnä rakkautta kirjoihin ja hyvää lukutuulta. En näin äkkiseltään muista lukeneeni yhtään kyynistä kirja-arviota hänen kirjoittamanaan. Kiitos Krista valoisuudestasi!"

Melkein liikutuksen kyynel tuli silmääni. <3

Minä jatkan omalta osaltani kierrosta. Eli kolme blogia ja bloggaajaa, jotka inspiroivat minua.

Rakkaudesta kirjoihin

Rakkaudesta kirjoihin blogin Annikaa ei vain voi jättää mainitsematta tässä. Hän on niin sanottu blogikummini, ensimmäinen ihminen joka enemmälti kommentoi blogiini, ja josta sittemmin on tullut mitä parhain ystävä, ja kirjasisko. <3 Hän on myös mahtava kirjavinkkaaja, ja hänen blogiinsa menen, jos tahdon löytää kirjan, joka varmasti potkaisee minuunkin. Ja kirjoittaakin vielä niin hienosti, tuo ihana nainen!

Kirsin kirjanurkka

Jos kaipaan dekkarivinkkiä, menen Kirsin tykö. Hän kirjoittaa syvällisesti ja lämmöllä kirjoista, ja etenkin dekkarien suhteen hänellä on pettämätön vainu. Hän tietää jo vähän tuntemattomammistakin nimistä, kenestä ehkä tulemme vielä kuulemaan. Olen Kirsinkin tavannut pariin otteeseen livenä, ja hän on ihana ihminen. <3

Kingiä, kahvia ja empatiaa

Irenen Kingiä, kahvia ja empatiaa blogi on ollut yksi suosikeistani aina. Muistan, kun kerran Irene tuli uniinikin, tosin vanhana naisena, hihii. Irene on ihmisenä hyvin ihastuttavan oloinen persoona, sekä hänen kirjoitustyylinsä on jotain niin vetovoimaista, etten voi kuin ihastella sitä. Jos ette ole vielä tutustuneet Irenen blogiin, menkää ihmeessä. Siinä on omaääninen bloggari, ja kaunisääninen sellainen!

Toivon että te, joista minä inspiroidun, jakaisitte tätä ihanaa haastetta eteenpäin. <3

Luettuna mahtava, hauska lastenkirja sekä hiukan lukutoukan kirjastoreissusta.

Puluboin ja Ponin kirja
Veera Salmi
Kuvitus Emmi Jormalainen
171 s. 
2012
Otava











Olen törmännyt Puluboihin muutamassa ihastuttavassa lastenkirjablogissa, ja se hurmasi minut heti, vaikken ollut kirjoja lukenutkaan. Niinpä haalin sarjan ensimmäisen kirjan käsiini kirjastosta, ja tänään vietin aamupäivän ihastuttavien Puluboin ja Ponin kanssa.

Puluboin ja ponin krija on pulun ja poniksi haluavan tytön tarina. Yhteinen sellainen. Siinä on mukana vauhtia, vaarallisia tilanteita, räppiä, runoa, satua ja mainoksia. Eli kaikki yhdessä paketissa! Tästä kirjasta ei puutu myöskään huumoria, sillä aikuinenkin lukija sai hymyn huulille ja naurun pirskahtelemaan suustaan useammassakin kohtaa. Tämä kirja hurmasi, otti omakseen.

Emmi Jormalaisen kuvitus sopii kirjaan kuin nenä päähän, on juuri sopivan hassua Veera Salmen kertakaikkiaan mahtavaan tekstiin. En voi yksinkertaisesti ajatella yhtään mitään parannettavaa tässä kirjassa tai lukuelämyksessä, muuta kuin sen, että se sai haluamaan heti lisää! Käsittääkseni sarjasta on tullut kaksi tai useampia osia, minun on pakko lukea myös ne, mahdollisimman pian!

Lasten vanhemmat, ja lapsenmieliset. Älkää ohittako näiden tekijöiden kirjoja! Jos ohitatte, menetätte paljon. <3

--

Koska olen lukutoukka, vaadin koko ajan lisää luettavaa. En ole vielä lukenut kaikkia kirjoja jotka hankin kirjamessuilta, mutta kirjasto silti vietteli minua kovasti, ja kun tänään oli mahdollisuus oikein autokyydin kanssa pääkirjastoon päästä, en voinut yksinkertaisesti vastustaa kiusausta.

Olin valmistautunut toki kirjastoretkeen tekemällä varauksia, koska osa haluamistani kirjoista ei luonnollisestikaan ollut hyllyssä. Kaikki varaukseni, lukuunottamata Finlandia Junior-palkinnon voittajaa Maresia, sainkin tähän päivään mennessä. Niitä olikin 20 kirjaa! Siihen päälle kun laitetaan vielä muutama kirja, jotka kirjaston hyllyistä löysin, olivat lainauspinoni tällaiset

Jotain voitte kuvastakin tietenkin nähdä, mutta koska kamerakännykän laatu on mitä on, annan teille muutamia herkkupaloja vinkkinä, mitä voitte odottaa lähitulevaisuudessa blogissani olevan:

Magdalena Hai: Susikuningatar
Agatha Chriestie: useampikin teos
Jo Nesbo: useampikin teos
Carlos Ruiz Zafón: useampikin teos
Paul Torday: Ventovieras
Jussi Adler-Olsen: Aakkostalo
Markku Karpio: Selviytymispeli
Yan Mo: Viinamaa
Delphine de Vigan: No ja minä & Yötä ei voi vastustaa
Michael Chabon: Telegraph Avenue
Paula Havaste: Tuulen vihat
Sari Pullinen: Kohta kaikki alkaa
Yiyun Li: Kulkurit
Jay Asher: Kolmetoista syytä
 Katherine Pancol: Mimmit

Tällaista on siis odotettavissa. Delhine de Vigan No ja minä teoksesta olen kuullut niin hurjan paljon hyvää, että ehkäpä aloitan tämän luku-urakkani sillä. <3

Heippa!

Lukevat leidit kirjamatkalla Intian slummeissa.

Kätkössä kauniin ikuisen
Katherine Boo
Suomentanut Tarja Lipponen
2012
WSOY
 











Yleensä kirjoitan heti kirjasta blogiini, kun olen sen lukenut. Tai jos en ihan heti, niin ainakin hyvin pian. Nyt näin, että siihen todellakin on syynsä. Kun lukee näin paljon kuin minä, tahtovat kirjan tapahtumat kadota mielestä. Varsinkin silloin jos teos ei ole ollut maata ja mieltä järisyttävä, vaan sellainen keskinkertainen lukukokemus, joka ei painaudu mieleen loppuiäksi. Näin kävi tämän Katherine Boon teoksen kanssa.

En voi kertoa siis teille sen enempää juonesta, kuin sen, että Katherine Boo on amerikkalainen toimittaja, joka kirjoittaa teoksessaan Intian slummista, ja elämästä siellä. Hän kiinnostui Intiasta mentyään naimisiin intialaisen miehen kanssa, ja kirjoittaa kirjassaan erään Intian slummin jokapäiväisestä elämästä.

Niin, teos olisi siis voinut olla minua ravisuttava, ja kuten lukupiirissämme tulikin ilmi, montaa naista se olikin ravisuttanut ja vavahduttanut. Ennen kaikkea se, miten Boo ei kirjassaan surkuttele slummin asukkaita, vaan kertoo heidän elämästään realistisesti ja kaunistelematta, kosketti monia.

Lukupiiriläisemme olivat, jälleen kerran, pitäneet kirjasta paljon. Useammalla se oli vielä kesken, mutta ne, jotka olivat kirjan loppuun saakka lukeneet, antoivat poikkeuksetta kiitettäviä arvosanoja. Paitsi minä. Olin jälleen kerran se vastarannankiiski, jota kirja ei erityisemmin koskettanut. Yleensä olen purnannut siitä, ettei kirja ole romaani, jotka minua erityisesti kiinnostavat, mutta nyt Boon kirja oli kyllä puettu romaanin muotoon. Mikä sitten teki minun vastaanottoni negatiiviseksi?

Ainakin se häiritsi, että kirjassa oli ihmisiä, suoraansanoen vilisemällä. En edes päässyt selville siitä, kuka on mies ja kuka nainen, ja nämä tiedot tulivat ihan puun takaa kun ne jossain vaiheessa tulivat ilmi. Kaikkien ihmisten kohdalla eivät ollenkaan.

En päässyt Boon avulla oikeastaan kunnolla sukeltamaan tuohon slummien maailmaan. En tietenkään olisi kaivannutkaan mitään surkuttelevaa, "voi teitä raukkoja" tyyliä, mutta en liikuttunut oikeastaan kertaakaan lukiessani, jota olisin melkeinpä hieman odottanut.

Ja se, vahvin syy, miksei tämä kirja sytyttänyt, oli se ettei kirja ole kaunokirjallisesti mikään "teos". Se on toimittajan kirjoittama, ja se valitettavasti näkyy. Jos minulta tahtoo saada kirjasta kiitettävän arvosanan, on sen oltava myös hienosti kirjoitettu, se on tosi asia. Ja tämä ei sitä, valitettavasti, ollut.

Kiteytettynä voin sanoa: keskustelu oli Lukevissa leideissä jälleen kerran vilkasta, ja kirjasta oli pidetty paljon. Minuun ei vain elämä Intian slummeissa jättänyt lähtemätöntä jälkeä, pintaraapaisun vain.

Satuhetki kera Minivampyyrien.

Salaperäisten minivampyyrien joulu
Henry Aho
Kuvitus Harri István Mäki
2014
Paasilinna








Arvostelukappale



Joskus kannattaa tosiaankin olla kirjabloggaaja! Kirjamessuilla (niin, taas palaan samaan aiheeseen) ollessamme parin bloggarikollegan kanssa Boknäsin päivystyspisteellämme, siihen putkahti itse Henry Aho, joka kyseli olemmeko kiinnostuneita lastenkirjallisuudesta. Tokihan me kaikki olimme, me lukutoukat kun olemme kaikkiruokainen laji, ja Henry sitten toi meille kaikille Salaperäisten minivampyyrien joulu-kirjat. Nyt tuli sitten satu olo, ja otin kirjan hyllystä. Täytyihän tämä ennen joulua lukea, sillä tämä pääsee jouluna pakettiin, hihii.

Et muuten voikaan arvata, mitä Teuvan kirjaston kellarissa piileekään! Siellä asustaa pieni, mutta sitäkin tiiviimpi minivampyyriyhteiskunta. Et olisi osannut arvata, ethän? Kolmekymmentä vampyyria siella elää elämäänsä, salaa ihmisten rinnalla. Ruokaa ei toki kirjastossa juurikaan ole, mutta aina voi nakerrella kirjojen kansia. Mutta nyt joulu on tulossa, ja vampyyrit tahtoisivat saada jouluksi herkkupöydän. Viisi urhoollista vampyyria osoittautuu vapaaehtoisiksi etsimään juhlaruokaa Teuvan oi niin vaaralliseen yöhön.

En ole hetkeen lukenut lastenkirjaa. Enkä ainakaan näin hyvää lastenkirjaa! Kirjoitin hykerrellen Facebookiin kesken lukukokemuksen, miten hykertelinkään tätä lukiessani. Minivampyyrit toivat palasen joulua luokseni, ja pystyin eläytymään täysin heidän jouluseikkailuihinsa. Minivampyyrit ovat muuten hyvin sympaattista sakkia, ottaisin mielelläni heistä muutaman kotinurkkiini asumaan!

Aion antaa kirjan eteenpäin kahdeksan vuotiaalle serkkutytölleni, joka varmasti tulee pitämään kirjasta. Tästä riittää nuoremmillekin vaikkapa iltasatuhetkiksi useammallekin kerralle, eikä kirja ole liian jännittäväkään, etteivätkö pienemmätkin lukijat voisi kirjaa kuunnella. Mutta kyllä vanhempikin lukija, jopa tällainen ihan aikuinen kuten minä, tästä nauttii. Ahon huumori naurattaa minuakin, tosin olenhan lapsenmielinen. Ja István-Mäen piirrokset ovat hauskoja, ja toimivat juuri tässä kirjassa hyvin.

Suosittelen kirjaa vaikkapa pukinkonttiin, sopii monenikäiselle lapselle, ja kestää varmasti useammankin lukukerran! Ja miksei aikuisellekin, vampyyrifanille, hihi. 

Minivampyyreista on kuulema tulossa näytelmäkin, olisipa lystiä nähdä tämä lavalla! Ehkä joskus Joensuussakin...

Tutustuminen rikosylikomisario Kylmäkorpeen.

Kylmäkorpi: Elä ja anna loisten kuolla
Jasu Rinneoja
272 s. 
2013
Texthouse









Arvostelukappale


Sain jo jokin aika sitten Reuna kustannukselta arvostelukappaleena Jasu Rinneojan Kylmäkorpi kirjan. Se on jotenkin jäänyt hyllyyni - niin kuin monet muutkin laadukkaat kirjat. Mutta luin kirjamessujen jälkifiiliksissä Rinneojan Myrkyttäjän, koska olin juuri tavannut kirjailijan. Tykkäsin Myrkyttäjästä kovasti, joten päätin nyt lääkitä dekkarinälkääni tutustumalla rikosylikomisario Kylmäkorpeen.

Kylmäkorpi työtovereineen saa töitä, kun asunnosta löytyy ruumis. Ruumis, joka on ammuttu. Paikalla on vain uhrin hätääntynyt sisar, joka on sattumalta osunut paikalle. Tähän soppaan onkin sekoittunut niin punainen Corvette kuin nuorimies nimeltä Jesus Stonehillkin, eikä Kylmäkorpea saakaan ihan helpolla huijatuksi...

Se, mihin ihastuin Myrkyttäjässä, oli nimenomaan Rinneojan tapa kirjoittaa dialogia. Se sama kyky on tässä kirjassa mukana, joten kirjan mukana jaksoi matkustaa hyvin. Dialogit olivat miellyttävää luettavaa, ja huumorinpilkahduksia riitti paljon. Minä tykkään!

Dekkari, jossa on huumoria. Se on sellainen asia, johon ei kovin usein törmääkään, varsinkaan kun puhutaan hyvästä huumorista, joka minuun kolahtaisi. Kyllähän monissa dekkareissa ainakin yritetään pelata huumorinkin voimin, mutta läheskään aina nuo yritykset eivät tämän lukutoukan makuun vain toimi. Mutta Rinneojan huumori toimii. Kiitos siitä.

Hahmot ovat tässäkin kirjassa hyvin rakennettuja, ja mielenkiintoisia. Kritiikkinä voisin kyllä sanoa sen, että hahmoja oli aika paljon, ja heistä kaikista tuli paljon tietoa. No, kun jaksoi keskittyä, niin sekään ei haitannut. Joissakin kirjoissa se oikeasti haittaa - mutta tässä dekkarissa kuitenkin pysyin kärryillä kuka oli kuka, ja missä mennään. Joten tätäkään en siis suurena haittapuolena näe.

Kylmäkorpi, tuo piippuaan poltteleva rikosylikomisario, oli hahmoista kaikista kiinnostavin, rauhallinen, mutta kuitenkin suoran toiminnan mies. Hänestä haluan ehdottomasti kuulla lisää, ja suosittelen muillekin dekkarin ystäville, että tähän mieheen kannattaa tutustua!

Lukujumin parannus vanhalla lempparilla.

Kevytkenkäinen kummitus
Sophie Kinsella
Suomentanut Aila Herronen
585 s. (Pokkari)
2010
WSOY











Viime aikoina minua on vaivannut pieni luku- ja bloggausjumi. Tuntui, ettei mikään kirja maistu, ja jätin kesken monta, varmasti hyvää teosta joihin kyllä tulen myöhemmin palaamaan. Sitten muistin, mitä bloggariystäväni taannoin sanoi: hän palaa vanhoihin suosikkeihin lukujumin yllättäessä. Niinpä kävin ihan toisella tavalla läpi kirjahyllyäni, ja nappasin Sophie Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen, jonka olen lukenut ennenkin, ja pitänyt siitä paljon.

Laran elämässä ei kaikki ole aivan kohdallaan. Laran paras ystävä, joka on myös hänen yhtiökumppaninsa, on häipynyt Goalle, ja poikaystävä on jättänyt hänet. Mutta ei siinä vielä kaikki: Lara saa yhtäkkiä seurakseen isotäti-Sadien, joka on kuollut 105-vuotiaana, ja joka ei halua haudan lepoon ilman rakasta kaulakoruaan. Hautajaisissa Lara on ainoa joka Sadien näkee ja kuulee, eikä Sadie halua jättää Laraa rauhaan, vaan vaatii tytön elämään juhlia, miehiä ja samppanjaa.

Lara haluaa löytää Sadien kaulakorun, ja ryhtyy salapoliisiksi. Hän kohtaa Sadien ansiosta uuden miehen, mutta myös monia hauskoja, nolostuttavia tilanteita.

Muistin heti ensimmäisiltä sivuilta asti, miksi pidän eniten Kinsellan kirjoista juuri Kevytkenkäisestä kummituksesta. Luin kesällä uusimman Kinsellan, Hääyöaikeen, mutta se ei ollut kyllä mitään verrattuna tämän kirjan kuplivaan huumoriin, ja hauskoihin tilanteisiin. Niin kuin eräs tuttuni tätä kirjaa kommentoi: tämä on sitä hyvää, fiksua hömppää. Jota Kevytkenkäinen kummitus todellakin on!

Mutta kyllä täytyy tuumata sen verran, että Sadie on välillä äärimmäisen ärsyttävä. Ne tilanteet, joihin hän Laran johdattaa, ovat toki hauskoja, mutta kun miettii sitä, että itse joutuisi noihin tilanteisiin Laran asemassa, saavat melkein kirkumaan kirjalle "ole nyt jo hiljaa" tai "lopeta". Ai miten niin muka eläydyn joskus kirjoihin liikaa? Khih.

Kinsella kirjoittaa vauhdikkaasti, ja ujuttaa kirjoihinsa sitä hyvää huumoria siinä missä romantiikkaakin. Romantiikkaa oli mukana tässäkin kirjassa, sillä kohtaahan Lara Sadien ansiosta erään miehen, mutta se ei ollut ainoa juoni. Eli kirja ei todellakaan ole sitä perinteistä chick litiä, vaan mukana on myös tuollaista maagista realismia. Eli melkeinpä unelmakirjani!

Ja se loppu! Kinsella ei selitellyt, ei jaaritellut, ei jatkanut kirjaa loputtomiin. Vaan jätti lukijan harkintaan, mitä jatkossa tapahtuu. Juuri hyvä näin.

Niin, lukujumini Sophie Kinsella karkotti todella onnistuneesti. Ahmin kirjaa, enkä malttanut tehdä juuri mitään muuta kuin lukea. Eli juuri sitä, mitä hyvän kirjan lukeminen parhaimmillaan on! Eikä lukujumi palannut tämänkään kirjan jälkeen, vaan hyvin maistuu lukeminen vieläkin. Onneksi tämä vakava, vakava sairaus on ohimenevä!