Yksi parhaista kirjoista ikinä.

Paluu Rivertoniin
Kate Morton
Suomentanut Helinä Kangas
613 s. 
2011
Bazar











Paluu Rivertoniin oli minulle tuttu kirja jo ennestään. Olin lukenut sen kerran, muutama vuosi takaperin, sen ilmestyttyä. Kuitenkin, kun joulun jälkeen luin Mortonin mahtavan romaanin Hylätty puutarha, alkoi koputella mielessä ajatus siitä, että haluaisin palata Rivertonin maisemiin uudelleen. Kirja löytyikin kirjastosta helposti, ja löytyi sopiva paikka nauttia mahtavasta lukuromaanista.

Tässä mahtavassa teoksessa kuljetaan osittain edellisen vuosisadan alkupuolella, ja osittain taas vuodessa 1999. 1914 vuonna nuori Grace pääsi töihin Rivertonin kartanoon, rikkaan suvun palvelijattareksi. Kirjassa kuljetaan Gracen ja perheen tytärten, etenkin vanhemman, Hannahin, kanssa aina vuoteen 1924, jolloin kaikki saa järkyttävän käänteen: nuori runoilija Robbie Hunter tappaa itsensä keskellä suuria seurapiirijuhlia. Mitä oikein tapahtui? Miten Robbie Hunter liittyy perheen tyttöihin? Ja kaikista tärkeintä: mikä on oikein Gracen rooli tässä perheessä?

En voi kuin sanoa yhden asian: tällaisten kirjojen takia minä luen. Ihan todella. En muistanut kirjaa liian hyvin, ettenkö olisi voinut nauttia siitä täysillä, ja kokea jopa yllätyksiä lukiessani. Tarina veti minut mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen, ja sen jälkeen se olikin täyttä lukemisen ilotulitusta. Kate Morton vaan on niin taitava.

Pidin Mortonin uusimmasta teoksesta, Hylätystä puutarhasta, todella paljon, mutta se ei silti voita Paluuta Rivertoniin. Tämä vain on niin täydellinen lukuromaani, etten hakemallakaan keksi mitään valitettavaa. Pokkaripainoksessa sivuja oli yli 600, mutta en olisi silti tiivistänyt sivuakaan. Nautin jokaisesta sivusta, jokaisesta pienestä sivujuonesta, jotka tuntuivat kaikki yhtä tarpeellisilta.

Gracen tarina on upeasti rakennettu. Hän olikin kirjassa lempihahmoni, olihan hänen roolinsa tietenkin kertojana todella merkittävä. Pidin myös Hannahista, hänessä oli ihana vetovoimansa, mutta Grace vei ainakin tällä lukukerralla voiton. Mutta se, mitä joskus tunnen hyvienkin kirjojen kanssa, etten pitäisi jostakusta päähenkilöstä, sitä ei Rivertonissa ollut.

Teoksessa on myös hieman jännärin piirteitä: miten lopussa käy? Ja se tuo oman, ihanan vivahteensa tähän kirjaan. Tässä vaan on kaikki - jännitystä, romantiikkaa ja taitava kerronta.

Voisin hehkuttaa tätä kirjaa vaikka koko päivän, mutta jätän tekstin tähän. Nautiskelkaa, antakaa itsellenne ja tälle kirjalle aikaa - Paluu Rivertoniin on sen ansainnut!

Hillittömän hauska Lennart-parka.

Lennart
Peik Lehtonen, Katja Lehtonen, Milla Paloniemi
112 s. 
2015
Like











Joskus käy hyvä tuuri. Olin jotenkin ohittanut Lennartin katalogeissa täysin, mutta yhtäkkiä blogeissa ja instagramissa alkoi putkahdella kuvia tästä veikeän näköisestä tyypistä, jolle käy aina huonosti. Jo nuo pienet otokset naurattivat minua niin kovasti, että tiesin haluavani ehdottomasti lukea tämän kirjan. Ja kuinkas kävikään: menin kirjastoon, ja siellä, sarjakuvahyllyssä, Lennart odotti juuri minua! Huippua!

Kuka Lennart on? Lennart on se, josta vanhemmat puhuvat. Hän on juuri se, josta vanhemmat puhuvat, kun he varoittelevat lapsiaan siitä, mitä kauheaa voikaan tapahtua, kun vaikkapa erehtyy hankkimaan tatuoinnin, lopettamaan pianon soiton, jättämään hampaat harjaamatta... Mutta kuinka moni tuntee hänet? Tämän kirjan myötä on mahdollista tutustua häneen. Lennartiin, joka on kokeillut kaikkea sitä. Lennartiin, jolle käy aina huonosti.

Kun kävin maanantaina kirjastossa, olin pienessä flunssassa. Oloni paheni illan mittaan, enkä jaksanut oikeastaan lukea kesken olevaa kirjaa. Mutta onneksi minulla oli Lennart! Voi sitä naurun määrää, kun uupuneena avasin Lennartin, ja tutustuin tähän huono onniseen kaveriin. Tätä kirjaa ei voi lukea nauramatta!

Ehkä eniten minua nauratti kohta, jossa Lennart ensin osaa mopon ja kuolee välittömästi. Seuraavalla sivulla Lennart ostaa kevytmoottoripyörän ja kuolee vielä enemmän. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, niin hauskaa.

Lennart on piirroksena hyvinkin yksinkertainen, se ei kikkaile. Juuri siitä syystä hän onkin niin sympaattinen ja hurmaava hahmo. Teksti on myös yksinkertaista, ja siinä piilee juuri sen hauskuus. Huumori on saatu yhteen lauseeseen, juuri sillä tavalla, että se ainakin minun huumorintajuuni kolahtaa täydellisesti.

En lue paljonkaan sarjakuvia, mutta olen todella onnellinen että törmäsin ja tutustuin Lennartiin. Ja toivon, että kuulen hänestä vielä lisää!

Veera Vaahtera ei petä nytkään.

Sattumalta sinun
Veera Vaahtera
249 s. 
2015
Tammi









Arvostelukappale


Veera Vaahtera on nimi, joka herättää aina kiinnostuksen kirjakatalogissa. Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego, jonka suojissa Vanhatalo voi päästää itsensä irti, suorastaan rilluttelemaan: kirjoittamaan ihania, romanttisia herkkupaloja. Ja sellaisen Vaahtera tarjoilee lukijoilleen, jälleen kerran.

Kolmikymppinen Karoliina on ollut koko elämänsä siinä määrin huolissaan jostain, että hänellä on jopa huoliaan varten päiväkirja. Äärimmäisen salainen huolipäiväkirja, jota ei ole nähnyt kukaan muu. Nyt Karoliinan huolia näyttäisi kuitenkin olevan yksi vähemmän: hän on merkittävän askeleen lähempänä eläkevirkahaavettaan.

Karoliina aloittaa työn yliopiston filosofian laitoksella, mutta projekti ei ole mitenkään helppo. Stressinaiheet vaan lisääntyvät, kun laitokselta löytyy joukko mitä kummallisemman tuntuisia ihmisiä, joiden työt eivät etene. Samalla hihanpielessä roikkuu edelleen Karoliinan entinen miesystävä, jonka kanssa eroaminen ei vaan tunnu etenevän loppuun saakka. Se harmittaa naista varsinkin nyt, kun laitoksen siviilipalvelusmies Matias tuntuu varsin kiinnostavalta tapaukselta...

Veera Vaahtera on minulle hyvinkin tuttu kirjailija jo entuudestaan; olenpa tainnut lukea kaikki tällä nimellä kirjoitetut kirjat. Tajusin juuri, etten ole lukenut ainoatakaan Pauliina Vanhatalon nimellä kirjoitettua kirjaa, ja kyllä vaan, aion ottaa mahdollisimman pian tämän vahingon takaisin. Sillä on mahdotonta, että kirjailija, joka kirjoittaa näin hyvää viihdekirjallisuutta, olisi muunlaisessa kirjallisuudessa epäonnistunut. En suostu uskomaan sitä!

Sattumalta sinun on taas kerran romaani, jonka lukee ahmimalla. Olen ihan toivoton näiden hyvien hömppäkirjojen kanssa; eläydyn niin täydellisesti päähenkilön elämään, että voivottelen melkein ääneen, jos tapahtumat eivät mene niin kuin itse toivoisin. Niin kävi nytkin! Tahdoin vain niin kovasti, että Karoliinalle käy hyvin! Ja kävikö? Enpäs kerro! Lukekaa itse!

Kun välillä lukee paksuja, raskaampia kirjoja, tai väkivaltaisia dekkareita, on ihana sukeltaa välillä todella hyvän hömppäromaanin maailmaan. Ei oikeastaan ole mitään parempaa. Minusta on rikkaus, että luen niin monipuolisesti eri genrejä, enkä voisi oikeastaan elää niin, etten lukisi kaikkia "omia" genrejäni tietyin väliajoin. Sillä kaikkia niitä tarvitsen; dekkareita, lukuromaaneja, nuortenkirjoja, lastenkirjoja, huumoria, kauhua ja kunnon hömppää.

Suosittelen tätä kirjaa vaikkapa juuri sinulle, joka olet juuri lukenut kunnon dekkarin, ja tarvitset hengähdystauon. Matkaa hetkeksi Karoliinan kanssa filosofian laitokselle ja ota selvää, saako Karoliina edes osan huolistaan katoamaan.

Hyppäsin taas rosvoauton kyytiin!

Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku
Siri Kolu 
270 s. 
2012
Otava












Ja taas jatkuu bloggauspinon purkaminen. Ahnhemin rajun dekkarin jälkeen oli pakko saada jotain kevyempää, ja vähän hauskempaakin. Onneksi kirjastopinoista löytyi vielä pari lukematonta Me Rosvolat kirjaa, joista järjestyksessä seuraavan nappasin käsiini.

Henkilöt kirjassa ovat samat vanhat tutut: Vilja Vainisto ja Rosvolan perhe. He ovat päässeet varsinaisen aarteen, kaikkien aikojen rosvousoppaan jäljille. Mutta eivätpä ole ainoita - muutkin rosvoperheet etsivät tätä aarretta. Helmeri Kvist on tehnyt kuitenkin selväksi, että Vilja on ainoa, joka rosvo-oppaan voi löytää. Vilja alkaa saada vihjeitä jopa uniinsa. Mutta onko Vilja valmis siihen seikkailuun, mitä rosvo-oppaan etsiminen on? Ja siihen, että jopa hänen perheensä sotketaan tähän seikkailuun?

Vaikka valmistauduin hauskaan ja kepeään lukukokemukseen, niin sitä en kuitenkaan kokenut. Koin varsinaisen seikkailun, jopa dekkarihenkisen tarinan. Tai ainakin sillä tavalla tarinaan eläydyin! Jännitin Viljan ja Rosvoloiden seikkailun etenemistä lähes yhtä paljon kuin Ahnhemin Pimeään jäänyttä lukiessani, ellen jopa enemmänkin. Siri Kolu tosiaan osaa kirjoittaa!

Teille aikuisille, jotka ette ole lukeneet Me Rosvoloita siksi, että ne ovat lastenkirjoja, sanon että hui hai! Nämä ovat kaiken ikäisille suunnattuja seikkailukertomuksia, jotka ovat vieläpä todella hyvin kirjoitettuja. Kolu on onnistunut luomaan Rosvolan perheenkin niin ihanasti, että ei voi kuin nauraa hyreksiä mukana.

En voi tietenkään paljastaa mitään, mutta sanonpa vain: tämän kirjan myötä sarja ei kun vaan paranee, luulen. Olen lukenut sarjan uusimman osan, mutta koska luin sen epäjärjestyksessä, olin vähän pihalla kuvioista. Nyt kuitenkin alan tajuta, mistä kaikesta kirjassa puhuttiin. Ja tulen ehdottomasti lukemaan kirjan vielä uudelleenkin.

Me Rosvoloistahan on tulossa elokuva! Maaliskuussa siis kaikki elokuvateattereihin nauttimaan, varmasti mukana on naurua, ja myös tietenkin seikkailua. Joensuulaisia hemmotellaan vielä enemmän tänä keväänä: kaupunginteatteriin on tulossa Me Rosvolat näytelmä.

Te, jotka vasta aiotte aloittaa matkanne Rosvoloiden kanssa: aloittakaa ensimmäisestä kirjasta! Ja sitten luette nämä kaikki, aivan varmasti.

Uusi uhri paholaisen luokalta.

 Pimeään jäänyt
Stefan  Ahnhem
Suomentanut Laura Beck
534 s. 
2015
WSOY








Arvostelukappale


Ruotsalaisdekkaristit ovat sellainen asia, jotka kiinnostavat aina, varsinkin jos markkinoille ilmestyy aivan uusi kirjailija. Pimeään jäänyt on Stefan Ahnhemin ensimmäinen dekkari, ja olihan kirjan kuvaus jo sellainen, että se herätti kiinnostuksen. Eikä muuten turhaan!

Fabian Risk on tämän, tästä teoksesta alkavan sarjan päätähti. Hän muuttaa perheensä kanssa Tukholmasta vanhaan kotikaupunkiinsa uuden viran perässä. Muuttokuormaa ei ole edes ehditty purkaa, kun loma loppuu ennen aikojaan: on tapahtunut murha. Riskin entinen luokkatoveri on murhattu, ja on löytynyt vanha luokkakuva, josta uhri on raksittu yli. Alkaa murhaajan takaa-ajo... ja uhreja tulee yhä lisää, samalta luokalta. Kuka on seuraava?

Pimeään jäänyt on upea. Se koukuttaa, ja vaikka sivuja on yli viisisataa, niin kirja ei tunnu paksulta. Minä ainakin ahmin sen parissa päivässä, enkä osannut edes ajatella että "onpa paksu kirja, milloinhan tämä loppuu". Eli, tiivistämistä Ahnhemin ei olisi tarvinnut tehdä.

Jännitys pysyy läsnä koko ajan, kun uhreja tulee uusia, kerta toisensa perään. Milloin on Fabianin vuoro? Milloin murhaaja saadaan kiinni? Vai saadaanko? Kyllä, minä jännitin kirjan mukana viimeiseen saakka.

Pimeään jäänyt on koukuttava kirja. Sitä ei meinaa malttaa laskea käsistään, vaan kieli pitkällä odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Annikan tavoin en Fabian Riskistä kovinkaan paljon pitänyt, mutta tarinassa on läsnä muita mieleen painuvia tyyppejä, joista varmasti kuulemme jatkossakin.

Ruotsalaiset eivät pettäneet siis nytkään. Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi vuonna, siihen asti Fabian saa seikkailla vain mielissämme.

Lukutoukka hullaantui novellikokoelmasta.

Muodonmuuttoilmoitus
Anu Kaaja
166 s. 
2015
Teos









Arvostelukappale


Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tavoistani poiketen saatan tulevina päivinä päivittää useammin kuin kerran päivässä. Yleensä en sitä tee, koska haluan näkyvyyttä kaikille bloggauksille riittävästi. Nyt kuitenkin on pakko vyöryttää blogivirtaanne uusia päivityksiä, koska bloggaamattomien kirjojen pino on useamman kirjan paksuinen, ja niin - jos en saa sitä pois, niin se vain kasvaa ja kasvaa.

Mutta sitten tähän hienoon novellikokoelmaan.

Anu Kaajan esikoisteoksessa mennään mitä omituisimmissa sfääreissä. Omituisimmissa hyvällä tavalla: minuun ainakin vetosivat metamorfoosit, myyttiset olennot ja traagiset kohtalot. Jotkut novelleista jäivät elämään pääni sisään niin, että nytkin, viikon päästä lukemisesta, ne ovat mielessä.

En ole mikään tottunut novellien lukija, kuten jotkut lukijani ehkä tietävätkin. Kuitenkin uskalsin pyytää Kaajan Muodonmuuttoilmoitusta arvostelukappaleeksi, koska aiemmat varovaiset kokeiluni novellien saralla ovat osoittautuneet onnistuneiksi. Ja Teoksen katalogin esittelyn perusteella kiinnostukseni heräsi, todellakin heräsi. Minun oli pakko saada kirja luettavakseni.

Eikä turhaan. Kaajan novellit ovat upeita. Kirjailijattaren teksti on yhtä kielellä iloittelua, ja se ottaa omakseen. Siitäkin huolimatta, että Muodonmuuttoilmoitus oli viimeinen kirja, jonka luin lukumaratonilla, ja väsymys oli ehkä jo aistittavissa, niin kirja otti omakseen. Ehkäpä nämä novellit eivät ole kaikkein helpointa luettavaa, mutta niihin ei voi olla keskittymättä.

Novellien lukeminen ei vaan ole kaikkein helpointa sille, joka ei ole niihin tottunut. Kun luen romaania, ei haittaa, vaikka ensimmäiset sivut eivät saisikaan sataprosenttista keskittymistä. Mutta kun luen novellia, siihen täytyy keskittyä alusta asti, muuten huomaa että hups, se loppuikin jo. Siispä jouduin pariin kertaan tämänkin kokoelman kanssa palaamaan novellin alkuun, sillä yhtään en halunnut jättää keskittymisen takia lukematta.

Muodonmuuttoilmoitus sai minut innostumaan novelleista enemmän. Olen taas löytänyt yhden kirjallisuuden lajin, jota lukea, ja olen varma että se tuo minulle paljon iloa. Muodonmuuttoilmoitusta suosittelen juuri sinulle, joka pidät upeasta kielestä ja mielikuvituksellisista tarinoista. Älä jätä tätä lukematta!

Ensikosketukseni murhamammaan.

Kuolema ilmoittaa lehdessä
Agatha Christie
Suomentanut Eila Pajastie
275 s. 
1950 
WSOY











Monet ystäväni ovat ihmetelleet, miten voi olla mahdollista etten ole koskaan lukenut Agatha Christietä. Luen kuitenkin paljon dekkareita, ja nämähän nyt ovat klassikkoja tuossa genressä - ja muutenkin. Joten, kun Joensuun pääkirjastossa oli esittelyssä Christien teoksia, päätin napata sieltä pari kiinnostavinta mukaani.

Kuolema ilmoittaa lehdessä alkaa kiinnostavalla tavalla. Aamulehdessä on ilmoitus, jossa ilmoitetaan murhan tapahtuvan perjantaina, lokakuun 29. päivänä Pikkku-Paddocksissa. Ystävien kehotetaan ottavan kutsuna tämä ainoa tiedoksianto. Neiti Blacklockin ystävät ajattelevat, että kyseessä on jonkinlaiset kutsut, ja saapuvat paikalle ilmoitettuun aikaan. Kutsut paljastuvatkin todelliseksi murhaleikiksi, ja Neiti Marplella on edessään todellinen ongelma, kun hän ottaa selville sitä, ovatko murhaleikkiin sekaantuneet ihmiset lainkaan sitä, mitä he väittävät olevansa.

Olin kuullut, että Christien teokset ovat nopealukuisia. Päätinkin valita ystävänpäivän lukumaratoniini tämän kirjan, ja nappasin sen sunnuntaipäivän lukemiseksi maratonpinosta. Hyvää maratonlukemista se olikin! Juoni oli vetävä, ja teksti oli nopea- ja helppolukuista. Kirjaa ei yksinkertaisesti edes malttanut laskea käsistään, ennen kuin oli selvää, kuka oli murhaaja. Ja sanonpa vain sen - se tuli täytenä yllätyksenä!

Monet tuttuni, jotka eivät muuten juurikaan harrasta lukemista, ovat kuitenkin tutustuneet tämän murhamamman teoksiin, ja pitäneet niistä. Sitä en lainkaan ihmettele. Ihmiselle, joka ei ole intohimoinen lukutoukka niin kuin minä, nämä ovat mitä parhainta luettavaa. Kirja on helppo, muttei kuitenkaan heppoinen, ja pitää otteessaan. En yhtään ihmettele että Christien kirjat ovat säilyttäneet eräänlaisen klassikkoasemansa näin kauan.

Voin sanoa, ettei tämä todellakaan jäänyt viimeiseksi Agathan kirjaksi, jonka luen. Olen valtavan iloinen, että jälleen kerran löysin kirjailijan, josta pidin ensilukemalta, ja tiedän, että edessäni on monta, monta teosta joihin voin uppoutua. Toteampa taas kerran: oi, miten rakastan kirjallisuutta.

Suosittelenkin näitä paitsi kaikille intohimoisille lukijoille, myös sinulle, joka et ole lukutoukka. Sen lisäksi, että Christien kirjat ovat helppolukuisia ja mielenkiintoisia, ne eivät ole liian pitkiä. Jos joskus tekeekin mieli hieman lukutoukkailla ja ratkaista rikoksia, on murhamamma siihen oiva keino.