Pari kirjaa perheen pienimmille

Hyvää vappuaattoa, lukutoukat! Kovin näyttää sää ainakin täällä Joensuussa harmaalta, ellei jopa valkoiselta. Eilen tuiskutti lunta ja räntää, ja maa on vieläkin vähän valkea. Ja taitaapa tuolla parhaillaankin jotain valkeaa sataa... Toivottavasti sää kuitenkin muuttuisi vielä kirkkaammaksi, vaikka aionkin vapun viettää rauhallisesti sisätiloissa. Muiden juhlijoiden puolesta kuitenkin toivon aurinkoa.

Vappua en tosiaan pahemmin juhli, mutta viikonloppuna on juhlaa tiedossa. Matkustamme vanhempieni kanssa Raumalle, jossa sunnuntaina vietetään siskoni tyttären ristiäisiä. Pienen prinsessan, jonka kummi minusta tulee! Tämä kummius on saanut minut kummasti kiinnostumaan lastenkirjoista, myös noille aivan perheen pienimmille suunnatuista.

Pyysin Lastenkeskukselta vinkkiä, mitkä olisivat mukavia kirjoja pikkuiselle luettavaksi, ja sainkin iloiseksi yllätykseksi paketin, jossa oli kolme mukavaa kirjaa. Nyt ajattelin esitellä niistä kaksi.

Kukkuu
Giuliano Ferri
Suomeksi riimitellyt Maisa Tonteri
2015 
Lasten keskus

Kukkuu on aivan ihastuttava kirja!

Se pitää sisällään erilaisia eläimiä, kuten pöllö, possu, siili ja kissa. Jokaisella aukeamalla on pieni riimiruno - joka on valloittava! - sekä kurkistusluukkujen takana oleva eläimen kuva. Eläimet ovat mukavasti piirretty, ja luulenpa vaan, että nuo kurkistusluukut ovat pienten mielestä aika kiva juttu.

Kirjan loppu on mielestäni valloittava. Viimeisen aukeaman runo kuuluu:

Kukahan on piilossa, pikku käden takana?
Näkyy silmät, nenä suu, 
meidän ........, kukas muu!
Kukkuu! 

Käsien takana kurkistusluukussa on pikkuisen heijastavaa materiaalia, ikään kuin peiliä. Tämä on varmasti myös lasten mielestä hauska yksityiskohta.

Vaikka kummityttöni on vasta parin kuukauden ikäinen, eikä välttämättä tajua kirjojen hienoutta ihan vielä, meinaa kummitäti tietenkin lukea hänelle heti. Hänelle tietenkin luetaan kotonakin, ja meinaanpa antaa nämä kirjat heille kotiin luettavaksi, minä kun valitettavasti en Raumalle ihan joka viikonloppu lukemaan pääse. Mutta onneksi näemme silti usein. <3

Uskon, että niin pienikin tästä kirjasta innostuu, ja saanpa reissulla mielipiteen myös 4-vuotiaalta pikku prinssiltä, jonka kyllä uskon myös tästä kirjasta pitävän.

Halataan
Leslie Patricelli 
Suomentanut Tuuli-Maaria Rauta
2012 
Lasten keskus

Halataan on niin ikään pienimmille suunnattu, pahvinen kirja. Siinä mennään ehkä enemmänkin kuvituksen avulla, joka on kerta kaikkiaan ihanaa.

Nimensä mukaan kirjassa puhutaan halimisesta, joka on ihana teema pikkuisen kirjalle. Sillä halaaminen on tärkeää, niin pienelle kuin suuremmallekin ihmiselle! Kirjassa puhutaan pienistä haleista, rutistuksesta, ilmaan heittämisestä ja pusuista.

Kirjaa lukiessa vanhemmat, tai tässä tapauksessa kummitäti, voi pikkuisen kanssa testailla erilisia haleja ja pusuja. Voi että miten odotankaan, että pääsen pusuttelemaan pientä kummityttöäni, jonka olen nähnyt ainoastaan kuvissa - ja joka on valloittava tyyppi! <3 Tämä kirja on kuin tehty yhteisiä hetkiämme varten!

Molemmat näistä kirjoista ovat mielestäni todella ihania kirjoja pikkuisille, ja miksei vähän vanhemmillekin. Itse ainakin aion lukea näitä myös tuolla neljävuotiaalle pikku prinssille, jonka uskon varsinkin tuosta Kukkuu kirjasta pitävän.

Lukutoukka kiittää Lasten keskusta kirjoista, nämä ilahduttavat paitsi minua, myös pikku tyyppejä!

Henry Aho: Karvat pesuvadissa

Karvat pesuvadissa
Henry Aho
207 s. 
2015
Nordbooks









Arvostelukappale


Lähestyvän vapun kunniaksi ajattelin esitellä teille hieman erilaisen kirjan. Kuten ehkä kirjan nimikin jo sanoo, Karvat pesuvadissa ei ole mikään taiteellinen lukuromaani tai verinen dekkari. Samaan suuntaan voi viitata kirjan kansikin. Mutta vappuna himmaillaan, heitetään kiristävät pipot nurkkaan ja avataan nutturat!

Pekka, entinen autokauppias, päättää lähteä toteuttamaan unelmiaan: hän avaa Teuvan Horonkylälle pornobaarin. Ensimmäiseksi tanssitytöksi löytyy lehti-ilmoituksen perusteella hieman epätavallinen tanssityttö, Tarja, mutta juuri tämän ansiosta Pimpparauta alkaa vetää väkeä kuin häkä. Rahaa alkaa tulla, ja Pekan tekee mieli laajentaa toimintaansa. Ensin kaikki sujuukin hyvin, mutta kyllähän niitä ongelmiakin sitten alkaa ilmetä...

Kirjailja Henry Aho otti minuun yhteyttä, ja vinkkasi kirjastaan. Hän kai on ollut aistivinaan, ettei minun päätäni pipot eikä nutturat kiristä, ja että voisin hyvinkin pitää tällaisesta, hieman epätavallisesta dekkarista. Sillä Karvat pesuvadissa tosiaan on dekkari. Sen kerron, ettei tässä veri lennä, mutta muista nesteistä en sitten puhukaan mitään...

Ja kyllähän minua tämä nauratti. Oikeasti nauratti, useamman kerran. Ahon tyyli on ehkä hieman samanlaista kuin Juha Vuorisen dekkareissa, joissa ei niissäkään anatomisia kuvauksia säästellä, eikä muutenkaan menoa kaunistella. Muutenkin Ahon huumori tuo vähän mieleeni Vuorisen, joka saattaa saada jotkut kirjaihmiset kavahtamaan. Vaan ei saa minua, joka tykkään Vuorisestakin kovasti.

Henry Ahohan on hyvin monipuolinen kirjailija. Olen tähän mennessä lukenut häneltä lastenkirjan, nuortenkirjan sekä novelleja kauhunovelli kokoelmasta. Ja nyt sitten tämän. Mikä on kolahtanut eniten? Vaikea sanoa, mutta ehkä kuitenkin nuortenkirja Arvet, joka kertoi kiusaamisesta, oli eniten minun sydäntäni lähellä. Joskin, kohtapuoliin ilmestyvä Minivampyyri kirjakin houkuttele kovasti.

Eikä ole huono tämäkään, huumoridekkari. Niin paljon tästä pidin, että aion ehkä hankkia käsiini Ruuvit löysällä teoksen, jossa kirjassa esiintyvät poliisit myös olivat läsnä.

Uskon, että monet kirjallisuusihmiset voivat kavahtaa tätä kirjaa, ja Ahon roisia kerrontaa. Mutta luulen, että monet sellaiset, etenkin miehet, jotka eivät hirveästi kirjoja lue, voisivat tästä hyvinkin paljon pitää. Nimenomaan sellaiset miehet, ja tietenkin naisetkin, jotka pitävät Vuorisen roisista tyylistä - heidän kannattaisi tarttua myös tähän teokseen.

Ja muutkin - heittäkää pipot nurkkaan ja vapauttakaa nutturat. Ja lähtekää tutkimaan mitä ovat nuo karvat pesuvadissa!

Maria Kuutti: Anna ja Elvis mummolassa

Anna ja Elvis mummolassa
Maria Kuutti
Kuvittanut Katri Kirkkopelto ja Ilmari Kettunen
109 s. 
2015
Karisto









Arvostelukappale

 Tutustuin Anna ja Elvis kirjoihin kun kirjailija Maria Kuutti otti minuun yhteyttä kysyäkseen, josko olisin kiinnostunut kirjoittamaan Annasta ja Elviksestä. Toki minua uudet lastenkirjat aina  kiinnostavat. Luin jo aiemmin sarjan ensimmäisen osan, Anna ja Elvis kylpylässä, ja totesin varsin hauskaksi ja positiiviseksi kirjaksi.

Sarjan toisessa osassa Annan vanhemmat pääsevät kauan kaivatulle Italian matkalleen. Mukaan lapsista otetaan ainoastaan Veikko-vauva, joten Anna ja hänen isoveljensä Ilari joutuvat lomalle mummmolaan. Tai joutuvat ja joutuvat, onhan mummo aika verraton tyyppi! Anna varsinkin riemastuu, kun saa kuulla että saa ystävänsä Elviksen kanssaan lomaa viettämään.

Tosiaan, pidin jo sarjan ensimmäisestä osasta kovasti. Siinä Anna ja Elvis tutustuvat kylpylässä ja menossa mukana oli tietenkin Annan perhe, unohtamatta menevää mummoa. Maria Kuutin huumori kolahtaa minulle, aikuisellekin, ja se varmasti toimii myös paljon minua nuoremmalle lukijalle.

Huumoria Kuutti ei ole unohtanut sarjan toisessakaan osassa, vaan se on tiiviisti mukana. Eniten minua nauratti lukiessani Annan mummo, niin kuin taisi naurattaa ensimmäisessä osassakin. Mummo on tosiaan hauska! Hänen sutkautuksensa ja tekemisensä varmasti naurattavat lapsiakin.

Menoa on myös mukana: tapahtumia riittää jokaiselle kirjan luvulle, ja se ilahdutti ja riemastutti minua kovasti. Tylsää tämän kirjan kanssa ei todellakaan pääse tulemaan, ja se lienee iso plussa myös pienempien lukijoiden kirjaan tutustuessa.

Luulen, ettei haittaa yhtään, vaikka Annaan ja Elvikseen tutustumisen aloittaisi vasta tästä kirjasta. Tapahtumiin pääsee hyvin mukaan, ja henkilöihin tutustuu tämänkin kirjan kautta. Että jos törmäät kirjaan, etkä ole sarjan aloitusta lukenut, nappaa ihmeessä mukaasi!

Annassa ja Elviksessä on monta seikkaa, jotka toimivat kohderyhmälle, eli alakouluikäisille lukijoille. Isohko teksti, vauhdikkaat tapahtumat, hauskat hahmot, joista Anna ennen kaikkea on samaistuttava tytöille. Kirja ei ole liian pitkä, vaan reilut sata sivua on juuri sopiva pituus tälle. Kuvitus on myös hauskaa, ja kuvia onkin sopivin väliajoin.

Jos etsit alakouluikäiselle lukijalle lahjakirjaa, tämä olisi oiva valinta!

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Kun mustarastas laulaa
Linda Olsson
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
320 s. 
2015
Gummerus








Arvostelukappale


Täytyy ihan ensiksi tunnustaa, etten aloittanut Linda Olssonin kirjaa kovinkaan innostuneesti. Se ei johtunut mitenkään kirjasta, vaan se johtui siitä, että kimppuuni oli käymässä vanha tuttuni lukujumi. Vai oliko kyse lukujumista, vaan ainoastaan sunnuntai uupumuksesta, sitä en tiedä. Mikä lie vaivasikaan, se katosi heti kun aloitin lukemisen.

Kun mustarastas laulaa kertoo kolmen yksinäisen ihmisen tarinan. Se kertoo Otosta, viisaasta entisestä antikvariaatin pitäjästä, hiljaisuuteensa eristäytyneestä Elisabethista ja nuoresta, herkästä sarjakuvapiirtäjästä Eliaksesta. Nämä kolme ihmistä asuvat samassa rapussa Etelä-Tukholmassa. He ovat kaikki ajautuneet tahoillaan elämässä umpikujaan, mutta kun kevään valo lisääntyy, alkaa mustarastas laulaa heidän elämäänsä toivoa. Ja nämä kolme ihmistä - he myös tuovat sitä toisilleen.

Minä rakastuin tähän kirjaan. Täysin. Linda Olsson on kirjoittanut juuri minulle täydellisen viiden tähden kirjan, johon en juuri olisi keksinyt lisättävää tai poistettavaa. Jopa loppu, kaikessa hämäryydessään, sekin oli hieno. Lukija sai ajattelemisen aihetta siihen, oliko loppu onnellinen vai ei. Ja mitä kirjan lopussa oikein tapahtuikaan.

Jokainen päähenkilöistä on kirjalle tarpeellinen, ja jokainen on omalla tavallaan hieno hahmona. Otto, vanhempi herrasmies, joka on lukenut varmasti elämänsä aikana niin paljon kirjoja, että heikompaa huimaa. Hän on älykäs, ja ihminen, jonka kanssa tahtoisin päästä keskustelemaan.

Elias, herkkä nuori mies, jonka piirteitä Olsson maalaa lukijan eteen kirjan edetessä enemmän ja enemmän. Häneenkin tahtoisin tutustua, ja tahtoisin päästä tutkimaan hänen piirroksiaan.

Ja Elisabeth. Voi, Elisabeth. Hän oli suosikkini, tuo omaan hiljaisuuteensa ja asuntoonsa sulkeutunut viisissäkymmenissä oleva nainen, jonka sisällä asuu rakastettava ja rakastava ihminen. Miten hän puhkeaa kukkaan kirjan edetessä. Voi, miten romaanihenkilö voikaan olla ihastuttava ja älykäs!

En ole lukenut Linda Olssonia ennen. Ehkä pidin häntä täysin viihdekirjailijana, jota Olsson kai tavallaan onkin. Mutta Kun mustarastas laulaa ei ole mitään tyhjänpäiväistä viihdettä. Se on älykäs, kaunis kirja, jossa on hieno juoni. Se kertoo, paitsi rakkaudesta, myös ystävyyden voimasta, ja siitä, mitä ystävyys saa aikaan. Ja se kertoo kirjallisuudesta!

Sillä kaikille päähenkilöille kirjallisuus on tärkeää. Jopa Eliakselle, jolla on lukihäiriö. Olen aina rakastanut kirjoja, joissa kirjallisuudella on merkityksensä, ja tämäkin kirja sai oman hienon lisänsä siitä minun silmissäni. Se toi tälle kirjalle oman älykkään vivahteensa, ja päähenkilöt käyvätkin hienoja keskusteluja kirjoihin liittyen. Olsson rakastaa itsekin kirjoja, sen huomaa. Ei hän muuten olisi niin hienosti osannut kirjoittaa rakkaudesta kirjoihin.

Lukujumin poikanen tosiaan poistui tällä kirjalla täydellisesti, jos sellaista edes oli. Joka kerran, kun olin tekemässä jotain muuta, odotin hetkeä jolloin pääsisin taas lukemaan tätä kirjaa. Se loppuikin aivan liian nopeasti - olisin halunnut herkutella, nauttia siitä pidempään, mutta olinpa ahne ja ahmin sen. Ahneella on... ja sillä lailla.

Älä ajattele että Kun mustarastas laulaa olisi pelkkä viihderomaani, sillä vaikka siinä sellaisiakin vivahteita on, se on niin paljon muutakin. Haluaisin vain puhua ja puhua tästä kirjasta kaikille, ja  tahtoisin että kaikki lukisivat tämän. Tiedänkin jo monta ihmistä, joille tahtoisin tämän antaa, mutta annanpa tämän silti siskolleni, joka on kotona kiireinen ja ehtii lukea vain harvoin. Sillä tämä on varmasti hyvä kirja siihenkin tilanteeseen. 

Jari Nissinen: Paha mieli

Paha mieli
Jari Nissinen
318 s. 
2015
Like









Lainattu kirjastosta


Jari Nissisen Paha mieli oli kirja, jonka aivan sattumalta löysin kirjaston uutuushyllystä. Jokin kirjassa kiinnosti sen verran, että sen hyllystä poimin ja tutkin takakannen. Takakansi kiinnosti - miksi minulta on jäänyt näin mielenkiintoisen tuntuinen teos huomaamatta aiemmin? Onneksi kirjasto tarjoaa yllätyksiä, joten sain Nissisen kirjan luettavakseni.

Paha mieli kertoo nuoresta näyttelijä-käsikirjoittaja Jessestä. Hän nousee komeetan lailla suoraan parrasvaloihin, kuuluisuuteen jossa kaikki on mahdollista. Kuuluisuus ei toki ole yhtä linnunlaulua, mutta sillä, rahalla, tai edes ihmisillä ole Jesselle varsinaista arvoa. Hän vain tahtoo luoda taideteoksen, joka nostaa taiteen uudelle tasolle. Eikä Jesse anna minkään nousta tielleen.

Täytyy sanoa, että onneksi törmäsin Pahaan mieleen kirjastossa. Se nousi kiinnostavan takakantensa ansiosta aika korkealle lukupinossani, ja heti alusta pitäen en voinut kuin todeta pitäväni Nissisen tavasta kirjoittaa. Se on lentävää, sujuvaa ja raastavaakin. Raastavaa aiheensa takia.

Sillä Jesse on romaanihahmo, josta ei voi pitää. Tai ihmettelen, jos törmäisin lukijaan, joka olisi kovinkin kiintynyt ja rakastunut tähän fiktiiviseen hahmoon, sillä hän on kaikessa narsistiudessaan kovin ärsyttävä. Jesse ei välitä kenestäkään, tai oikein mistään, ja huitaisee syrjään niin työtoverinsa kuin avovaimonsa ja lapsensakin. Mutta Paha mieli onkin narsistisen mielen kuvaus, eikä Jesseä senkään takia ole voitu luoda rakastettavaksi.

En tiedä onko tämä Nissisen tarkoitus, mutta minun mieleeni tuli Jessestä ja hänen työtovereistaan Suomessa pinnalla olevat julkkikset. Nämä julkkikset, Aku Hirviniemi, Riku Nieminen ja muut, jotka tekevät Suomessa paljon pinnalla olevaa viihdettä. Sillä Jesse ja hänen ystävänsä ovat kirjassa yhtä pinnalla kuin Hirviniemi ja kumppanit. Onko Nissisen tarkoituskin hieman irvailla näille Suomen pintaviihdyttäjille? Jos on, hän on onnistunut siinä todella hyvin.

Jari Nissinen on itsekin näyttelijä ja käsikirjoittaja. Hänellä siis on kokemusta tältä alalta, ja ilmiselvästi Nissinen tietääkin mistä kirjoittaa. Paha mieli on hänen esikoisromaaninsa, ja kirjasta näke että kirjailijalla on taustaa kirjoittamisen saralta. Nautin hänen tyylistään todella paljon, ja toivonkin, että tämä ei jää hänen viimeiseksi kirjakseen.


Paha mieli ei ole kuitenkaan mitään kevyttä purtavaa. Siinä on hyytävää pahuutta ja kamalaa ihmiskuvausta. Sen vuoksi se ei juuri sovi herkälle lukijalle. Täytyy tunnustaa etten osannut aivan tämänkaltaista teosta odottaa, kun kirjan otin käsiini: olin odottanut ehkä hieman humoristista kuvausta viihdemaailmasta. Mutta niin ihminen on erehtyväinen! Enkä pettynyt, täytyy myöntää. Sain vain aivan erilaisen lukuelämyksen.

Bloggarit eivät sankoin joukoin ole vielä kirjaa löytäneet, mutta toivon että Nissisen teosta vielä innostutaan enemmänkin lukemaan. On tässä sen verran herkullisia viihdemaailman kuvauksia.

Juha Numminen: Ystävä sä lapsien

Ystävä sä lapsien
Juha Numminen
271 s. 
2015
Crimetime









Arvostelukappale


Olen viimeinkin päässyt siihen parhaaseen mahdolliseen tilanteeseen: työpöydälläni ei ole lainkaan bloggaamattomien kirjojen pinoa. Tämä on ihanaa ennen kaikkea siksi, että pääsen tuoreelta kirjoittamaan ajatukset luetusta kirjasta, kuten nyt tänään loppuun lukemastani Juha Nummisen uudesta dekkarista.

Sulo Naskalin, KRP:n rikoskomisarion, isoisän kotitalo poltetaan maan tasalle. Talosta löytyy myös kahden miehen ruumiit, ja ne saavat poliisin epäilemään, oliko kyseessä murhapoltto. Talosta löytyneet miehet olivat Naskalin lapsuudenystäviä.

Karmeiden tapahtumien saattelemana Naskali palaa kotikonnuilleen, pitkästä aikaa. Hän joutuu kasvokkain menneisyytensä kanssa, ja joutuu kysymään itseltään kysymyksiä. Keitä ystävät tätä nykyään oikein olivat? Kuka heidät tappoi? Miksi?

Iltalehti on tahollaan kiinnostunut palaneesta talosta, ja lähettää tapausta tutkimaan rikostoimittajansa Make Sarkalan. Sarkala aloittaa omat tutkimuksensa, ja siitähän ei Naskali pidä.

Tämä oli minun ensikosketukseni Nummisen dekkareihin, vaikka hän on mitä ilmeisemmin tuottelias kirjailija. Enkä tiedä olisinko tätäkään löytänyt ilman ystävällistä Crimetime kustantamoa, jolta kirjan sain (kiitos, kiitos, kiitos!) sekä Facebookin dekkariryhmää, joka minut tähän innosti. Eikä muuten suotta!

Sillä jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen totesin, että hei, tämähän on erittäin hyvä kirja. Taannoinen lukujumini alkaa olla historiaa, ja Ystävä sä lapsienkin lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Joka osin oli hyvän lukufiiliksen, ja osin taas sen syytä, että kirja oli vauhdikas, vetävä ja hyvin kirjoitettu.

Vauhtia Ystävä sä lapsien teoksesta ei tosiaan puutu. Kirjan päähenkilöt joutuvat tahoillaan mitä erilaisempiin tilanteisiin, joissa, - kyllä - verikin toisinaan lentää. Mutta Numminen on onnistunut väkivaltaisemmatkin kohtaukset kuvaamaan niin, että herkkänahkaisempikin lukija kirjasta varmasti nauttii.

Sitä en tiedä, tarjoaako Numminen kirjallaan mitään uutta dekkarigenreen. Mutta tarvitseeko sitä aina jotain uutta ja ainutlaatuista tarjotakaan? Eikö riitä, että kirjailjia kirjoittaa vetävän dekkarin, josta lukija nauttii? Sillä sen Numminen kirjallaan tekee.

Sini Sinervo: Kirjabloggaajan rakkaudet

Kirjabloggaajan rakkaudet
Sini Sinervo
82 s. 
2014









Oma e-kirja ostos


Ostin sittenkin Kirjan ja Ruusun päivänä kirjan! Kirjan ostin kuitenkin Elisa kirjasta, joten Hotakaisen Kantajaa en tietenkään kaupan päällisiksi saanut. Mutta millaisen kirjan ostinkaan. Miten minä, kirjabloggaaja, voisin ohittaa Kirjabloggaajan rakkaudet nimisen kirjan. Olin kuullut kirjasta jo aiemmin, mutta koska minulla ei silloin ollut mahdollisuutta lukea e-kirjaa, ohitin kirjan olankohautuksella ja naurahduksella. Nyt, kiinnostukseni oli toista luokkaa, kun muistin tämän olemassa olon.

Aviopari Lempi ja Yrjö Rytkylän avioliitto on jatkunut seesteisenä ja hyvänä jo vuosikymmeniä. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun Lempi innostuu kirjabloggaamisesta, ja hänen kaikki aikansa kuluu kirjojen ja bloggaamisen parissa? Sillä täytyyhän Lempin blogata hetimiten seitsemänkymmentä teosta, sitten hän alkaa saada arvostelukappaleita ja pääsee kustantamojen brunsseille! Vähemmästäkin tulee stressiä.

Mutta mites sitten käy, kun Lempi tapaa ihailemansa runoilijan Jalmari Jortikan? Syttyykö rakkaus, vai liekehtiikö sydämissä ainoastaan palo kulttuuriin ja kirjallisuuteen?

Jos sinä, kirjabloggaaja, tai sellaiseksi aikova, kiinnostuit kirjasta, varoitan. Älä lue tätä teosta vakavalla naamalla, pipo kireällä ja otsa rypyssä. Kaikkein eniten saat Kirjabloggaajan rakkaudet teoksesta irti, kun heität pipon nurkkaan ja valmistaudut nauramaan. Sillä huumoria kirjassa kyllä on, kun siihen osaa suhtautua oikein.

Minä lähdin lukemaan Kirjabloggaajan rakkauksia sillä mielellä, että saisin Sopimuksen jälkeen jotain todella hauskaa ja kevyttä. Ja sitä sainkin: nauroin monta kertaa ääneen. Sini Sinervo on nimimerkki, ja mitä ilmeisemmin kirjabloggaaja itsekin. Vain siten hän tietää niin paljon siitä, mitä Blogistaniassa tapahtuu. Voi miten haluaisinkaan tietää, kuka nimimerkin takana asustaa, ja kiittää häntä tästä kirjasta!

Sillä tämän kirjan kirjoittaja on kirjoittanut kyllä ennenkin - jos nyt ei tiiliskiviromaania, niin ainakin kirjablogia. Teksti ei ollut ollenkaan huonoa, ei ollenkaan. Kirjan sivuilla on mainittu useita bloggaajia, löytyy Kirsti Kirstin kirjapinosta, Salla Puuro ja Nörri Nörrin kirjamaasta. Varmasti monet tunnistavat, keitä näillä tarkoitetaan. Mutta näistäkin bloggaajista on kirjoitettu kehuvasti - Lempi tahtoisi kovasti olla joskus yhtä korkealle arvostettu bloggaaja kuin edellä mainitut.

Luin kirjan parissa tunnissa: tunnustettakoon etten malttanut nukahtaa ennen kuin olin saanut tietää miten lopussa käy. En spoilaa mitään, koska uskon lukuisien ja taas lukuisien ihmisten lukevan tämän mestariteoksen.

Mutta: jos olet aloittamassa kirjabloggaamista, älä ota mallia tästä kirjasta. Älä!