Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikko: Eoin Colfer: Legenda Pottu-Mäkisestä

Legenda Pottu-Mäkisestä
Eoin Colfer
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
Kuvittanut Tony Ross
95 s. 
2005 
WSOY







Lainattu kirjastosta


Tänään, sunnuntaina 18.10. vietettävään Sadun päivään huipentuu tällä viikolla vietetty lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikko. Olisi ollut hauska lukea vaikka koko viikon ajan lanu-kirjallisuutta, mutta onneksi sentään ehdin lukea tämän yhden, minulle suositellun Eoin Colferin Legendan Pottu-Mäkisestä. Tässäkin on kirja, joka olisi saattanut kokonaan mennä ohi, jos ei blogitoverini siitä olisi minulle vinkannut.

Kirjan Pottu-Mäkinen on kirjastonhoitaja, josta kulkee hurjia huhuja. Huhutaan, että hän piilottelee tiskinsä alla kaasulla toimivaa perunapyssyä, jolla sitten ampuu viattomia lapsia. Onkin järkyttävää, kun Koivulan perheen pojat Valtsu ja Make lähetetään kirjastoon - Pottu-Mäkisen uhreiksi!

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on vain niin hieno asia. Se tuo huokaisutauon aikuisten kirjallisuuteen, ja parhaimmillaan lanu-kirjallisuuden joukosta voi löytää helmiä - kenties jopa parempia kirjoja kuin aikuisille suunnatut teokset. Lastenkirjallisuuden olen löytänyt vasta Me Rosvolat sarjan myötä, mutta sen jälkeen olen käynytkin siihen käsiksi kunnolla ja minulle on auennut aivan mahtava maailma. Mitä tekisinkään ilman lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja?

Legenda Pottu-Mäkisestä on lastenkirjallisuutta parhaimmillaan. Minulle, lukutoukalle, on aina nautinto kun kirja jollain tavalla sivuaa kirjoja ja tässä lastenkirjassa kirjat ja kirjasto näyttelevät pääroolia. Kuitenkin kirjassa on mukana aivan omanlaistaan seikkailua, vaikkakin seikkailukin liittyy kirjoihin.

Kun lastenkirja on minun mielestäni hyvä, on se myös hauska. Nuortenkirja voi olla hyvinkin vakava, ja ihan helmi, mutta lastenkirjallisuudessa huumorilla on minulle todella suuri merkitys. Legenda Pottu-Mäkisestä tarjoili huumoriakin, ja minua oikeasti nauratti kirjaa lukiessani monta kertaa. Luulen, että minuakin vielä enemmän tälle nauraisi muutama kirjastonhoitajaystäväni, joille lämpimästi kirjaa suosittelen.

Itse voisin lukea vaikka kuinka monta kirjaa kirjoista ja lukemisesta - mutta on myös monia jotka eivät kirjoista kirjoissa välitä. Meitäkin on niin moneen junaan mitä lukemiseen tulee, mutta luulen että kirjoista kertoville kirjoille on laaja yleisönsä, myös lastenkirjallisuudessa.

Hyvää Sadun päivää - muistakaa antaa aikaa myös mahtaville lasten- ja nuortenkirjoille!

Lue naiselle ammatti!

Olen mukana Naisten Pankin toiminnassa lukupiirimme Lukevien leidien kautta, ja toisinaan tulee oltua mukana myös muissa tapahtumissa ja tempauksissa. Naisten Pankki tukee hyvää toimintaa - se tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa, ja tukemalla naista se auttaa koko perhettä. Olen miettinyt monia hyväntekeväisyyskohteita missä tahtoisin olla mukana, mutta Naisten Pankki on osoittautunut minulle parhaaksi.

Tänä vuonna Naisten Pankilla on mahtava juttu: Lue naiselle ammatti. Like julkaisi tänä syksynä uuden romaanin Sofi Oksaselta, Norman. Norma on tyystin erilaista Sofi Oksasta, mutta tässäkin kirjassa on läsnä se mikä on tuttua Oksasen kirjoista: naisen asema. Sofi Oksanen on itse halunnut lähteä yhteiskiertueelle Naisten Pankin kanssa, ja ensimmäiset paikkakunnat on jo läpikäyty.

Joensuun tapahtuma on kuitenkin vielä edessä, 14.10. keskiviikkona kello 19. Itse olen totta kai paikalla Kimmelin Sirkkala-salissa, jossa on illan mittaan mahdollisuus osallistua mukavaan arvontaan, jossa palkintoina on hienoja, naisen asemaa jollain tapaa sivuavia uutuuskirjoja. Arvonnan tuotto menee Naisten Pankin hyväksi.

Muut tulevat Lue naiselle ammatti tapahtumapaikat ovat:

12.10. Tampere
13.10. Kuopio
14.10. Joensuu
15.10. Kotka
29.10. Rauma
30.10. Vaasa
4.12. Pori

Voit ilmoittatua Lue naiselle ammatti kiertueelle yleisöksi tästä.Ollaan mukana tekemässä hyvää!

Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa

Hiljaisuus soi h-mollissa
Mari Strachan 
Suomentanut Kirsi Ohrankämmen
338 s. 
2010 
Karisto








Lainattu kirjastosta


Täällä ollaan vieläkin! Lukutoukka on ollut hiljaisena aivan liian pitkään, siitä syystä että olen viime aikoina lukenut uutta kirjallisuutta josta siis kirjoitan nykyään Suomi lukee sivulle. Yritän jatkossa lukea myös hieman vanhempia kirjoja enemmän, jotta saisin pidettyä myös tämän oman blogini hengissä ja virkeänä.

Jokin aika sitten pyysin bloggarikollegoilta vinkkejä vanhemmista kirjoista, joita voisin lukea Lukutoukan kulttuuriblogia varten. Sainkin todella kiinnostavia vinkkejä, joiden perusteella suuntasin kirjastoon. Ihana Yöpöydän kirjat blogjn Niina vinkkasi minulle useammastakin kirjasta, joista yksi oli tämä Hiljaisuus soi h-mollissa. Ja voin sanoa: ei vinkannut syyttä!

Kirja kertoo 12-vuotiaasta Gwennistä ja hänen perheestään. Gwennni rakastaa lukemista yli kaiken, ja onpa hänellä myös erikoistaito - hän osaa lentää! Öiseen aikaan Gwenni lentää kotikylänsä yllä, ja näkee kaiken eri kulmasta. Moni asia mullistuu kun Gwenni löytää naapurin miehen hukkuneena. Yhtäkkiä tuntuu että kuolema tuo esiin salaisuuden toisensa perään, myös sellaiset jotka olisivat saaneet pysyäkin salaisuuksina.

On vaikea sanoa onko Hiljaisuus soi h-mollissa aikuisille sopiva nuortenkirja vai nuorille sopiva aikuistenkirja. Kirjaston luokituksessa se oli nuortenkirja, mutta aivan yhtä hyvin se sopii aikuisillekin. Minä laittaisinkin kirjan sekä nuorten että aikuistenosastolle, että kumpikin ikäryhmä löytäisi kirjan.

Vaikka kirjassa löytyy ruumis, ja se on osaltaan murhamysteeri, niin minulle tuli lukiessa hyvä olo. Murhamysteeristä huolimatta Hiljaisuus soi h-mollissa ei ole dekkari, minä en ainakaan sillä tavalla kirjaa ajatellut. 12-vuotias Gwenni on kirjan päähenkilönä valloittava, ja hänen lukemisharrastuksensa on yksi kirjan parhaista puolista. Gwenni rakastaa kirjoja, vaikkei hänen kotonaan kirjoja olekaan. Kirjoja hän saa tädiltään, joka antaa lukemansa kirjat aina Gwennille lainaan. Muutenkin Gwenni on ihana päähenkilö: hän on lämmin ja juuri sopivalla tavalla hieman kummallinen. Juuri sellainen tyttö josta pitäisin varmasti, jos hänet tapaisin.

Kirjaa lukiessani minulle tuli hieman mieleen Alan Bradleyn Flavia de Lucesta kertova dekkarisarja. Yhdistäviä tekijöitä ovat tietenkin rikosten ratkominen, sekä juuri päähenkilöt: Flavia on nuori tyttö joka haluaa itse ratkaista rikokset, aivan kuten Gwennikin. Tytöt ovat suunnilleen samassa iässä, ja molemmat ovat mahtavan tuntuisia tyyppejä. Kirjoissa mennään myös samassa ajassa: niin Bradley kuin Strachankin kertovat 1950-luvulta. Ja ei suinkaan vähäisimpänä yhdistävänä tekijänä: molemmat kirjailijat ovat ihastuttaneet minua suuresti.

Hiljaisuus soi h-mollissa on täynnä sujuvaa kerrontaa, josta voi kiittää osaltaan kääntäjää. Käännös on todella hyvä ja palvelee varmasti alkuteosta todella hienosti. Strachanin juonikuvio on myös hieno, eikä sitä ole venytetty turhaan. Murhamysteerin lisäksi kirja saa lisäsävyjä salaisuuksista, joiden paljastuminen on jätetty kirjan loppuun.

Jos olet aikuinen lukija, älä kavahda sitä jos Hiljaisuus soi h-mollissa on kirjastossasi nuortenosastolla! Kuten aiemmin kirjoitin, se sopii aivan yhtä hyvin aikuiselle lukijalle, niin juonensa kuin kielensäkin perusteella. Tämä kirja lämmittää kuin kuppi hyvää kahvia.

Pepetela: Koiran tarina

Koiran tarina
Pepetela
Suomentanut Jarna Piippo
157 s. 
1991
Like








Lainattu kirjastosta


Lukupiirimme, Lukevien leidien syyskuun kirjana on Pepetelan kirjoittama kirja Koiran tarina. Valitettavasti en itse pääse osallistumaan lukupiiriin, mutta halusin kuitenkin lukea kirjan ihan jo siitä syystä, etten ainakaan muista lukeneeni ainuttakaan Angolaan sijoittuvaa kirjaa tätä ennen.

Koiran tarina siis sijoittuu Angolaan. Se koostuu pienistä tarinoista, joissa on kuitenkin yksi yhdistävä tekijä: saksanpaimenkoira, joka seikkailee Luandassa, eräässä Angolan kaupungissa. Tällä koiralla on kyky tunkea kuononsa vähän joka paikkaan, ja sen mukana lukija pääseekin kurkistamaan angolalaista elämää monelta kantilta.

Minulla oli ennakkokäsitykseni kirjasta: luulin että tulisin saamaan kevyen, hauskan välipalakirjan, jonka lukisi parissa tunnissa. Taas kerran näin, ettei pitäisi asettaa ennakko-odotuksia. Vaikka Koiran tarina on pieni kirja, se ei silti päästä lukijaansa helpolla. Huumoriakin kirjasta löytyy, minun mieleeni olevaa satiiria, joka paikoin naurattaa ihan aidosti. Silti kirjassa mennään syvälle Angolaan, ja kirjaan täytyy paneutua ihan tosissaan.

Osa tarinoista on parempia kuin toiset, tietenkin. Joissakin tarinoissa koetaan mitä ihmeellisimpiä asioita, joita lukiessani tuli mieleen maaginen realismi. En tiedä onko kirjailija tietoisesti tätä ajanut takaa, mutta ainakin tunnelma oli paikoin yliluonnollinen, eikä kaikki mennyt ihan realismin mukaan. Tämä toi kuitenkin kirjaan mukavan lisän, ja se oli satiirin lisäksi seikka josta eniten tarinoissa nautin.

Yksi kirjan hienouksista on myös Angolan historia, jota paikoin valotetaan. Tässä taas maa, josta en aiemmin ollut lainkaan perillä, joten oli mukavaa että tällaistakin kirjaa lukiessani opin paljon uutta. Ikään kuin siinä siivellä, huumorin ja tarinan keinoin.

Kritiikiltä kirja ei voi silti välttyä. En juurikaan pitänyt kirjan kielestä tai kerrontatavasta, ja se oli ehkä syy siihen miksi kirjaa ei voinut ahmia. Tietenkin se piti sisällään suuriakin asioita, mutta kieli oli ehdottomasti suuressa roolissa. Harmi, sillä kolahtavalla kielellä tästä olisi saanut oivan tarinakokoelman.

Jos haluaa tutustua vieraaseen kulttuuriin, on Koiran tarina ihan hyvä keino siihen. Angolan kulttuuri ja historia tulevat tarinan mukana, ja samalla saa tutustua tähän saksanpaimenkoiraan, jollaisen minä olisin ainakin halunnut tuntea.

Selja Ahava: Eksyneen muistikirja

Eksyneen muistikirja
Selja Ahava
205 s. 
2010 
Gummerus









Lainattu kirjastosta


Selja Ahavan uusin romaani Taivaalta tippuvat asiat kolahti minuun niin kovaa, että kirjastosta oli pakko lainata myös Ahavan esikoisromaani Eskyneen muistikirja. Taivaalta tippuvat asiat toi eteeni hurmaavalla tavalla maagisen realismin, mutta valitettavasti aivan samalle tasolle ei tämä esikoinen yltänyt.

Anna yrittää miehensä äkillisen kuoleman jälkeen asettautua Lontooseen, muttei oikein löydä kotia sieltäkään. Hetken aikaa suurkaupunki antaa hänelle paikkansa, mutta vierauden tunne kuitenkin valtaa naisen pian. Hän yrittää muistaa mistä elämä koostuu, mutta lipsahtaa kuitenkin pian sekavuuteen ja levottomiin tunteisiin. Anna katoaa itseltään ja hieman koko maailmaltakin, eivätkä silloin enää auta edes listat joita hän kirjoittaa levottomuuden iskiessä.

Kuten Taivaalta tippuvissa asioissa, oli Eksyneen muistikirjassakin vahvasti taianomaisuus läsnä. Siinä missä uusin romaani oli täynnään maagista realismia, tämä kirja vei lukijan vahvemmin muistisairauden maailmaan - tottakai, kirjahan nimenomaan kertoo siitä. Olisin kuitenkin toivonut vielä hieman enemmän taikaa, että olisin innostunut tästä teoksesta yhtä paljon kuin Taivaalta tippuvista asioista.

Selja Ahavan kieli on onneksi samanlaista kuin uusimmassakin romaanissa, vaikka on varmasti kehittynyt ajan myötä. Se olikin Eksyneen muistikirjan ehkä suurin vahvuus, ja se toi kirjaan tietyn taian, sellaisen, että lukeminen oli mielekästä ja joutuisaa.

Kirjassa mennään useammassa ajassa. Olisin toivonut aikasiirtymissä hieman selvennystä, jonkin merkinnän tai erotuksen siitä, milloin siirrytään mihinkin aikaan. Olin välillä päähenkilön tavoin hieman eksyksissä siinä, missä ajassa milloinkin mennään. En oikein päässyt selvyyteen siitäkään, kuinka vanha Anna nykyajasta kerrottaessa oli, tavallaan ajattelen hänen olevan vanha nainen, mutta oliko hän oikeasti?

Uskallan silti suositella Eksyneen muistikirjaa varsinkin sellaiselle lukijalle, joka pitää taianomaisesta kerronnasta ja kauniista kielestä. Ahava osaa kerronnan - mutta silti minulle tuli kirjasta mieleen vain se, kuinka paljon pidin Taivaalta tippuvista asioista. Siinä nimittäin on kirja, joka kannattaa lukea!

Pauliina Susi: Nostalgia

Nostalgia
Pauliina Susi
262 s. 
2010
Tammi









Lainattu kirjastosta


Hyvää lukutaidon päivää, tyypit! Tämä on tärkeä päivä, sillä aina ei osaakaan ajatella kuinka tärkeä lukutaito on. Jos ei osaisi lukea, arjen asiat olisivat monin verroin haastavampia, puhumattakaan siitä, ettei minulla olisi rakastamaani asiaa: kirjoja. Tänä päivänä aion monin verroin arvostaa sitä, että osaan lukea, ja voin nauttia kirjoista.

Valitettavasti en pääse osallistumaan Minäkin luen! mielenosoitukseen, joka Joensuussakin järjestetään, mutta yritän varastaa vielä tavallistakin enemmän aikaa lukemiselle ja omistautua kirjallisuudelle. Toivottavasti te muut pääsisitte osallistumaan tapahtumiin, joita ympäri Suomea järjestetään, tai ainakin lukisitte tavallista enemmän.

Mutta nyt kirjaan jonka sain tänään loppuun. Pauliina Susi tuli minulle ihan alun alken tutuksi Ruuhkavuosi kirjasta, johon en tainnut kummemmin syttyä. Takaikkuna, keväällä julkaistu trilleri, osoitti kuitenkin sen että tässä kirjailijassa on sitä jotain, ja käsiini löytyi kirjastosta Nostalgia, joka on Suden vanhempaa tuotantoa. Ei yhtään huono valinta!

Nostalgia kertoo Anna Syysahosta, freelancer toimittajasta, joka allekirjoittaa sopimuksen jota joutuu katumaan. Hän päätyy työstämään aivan mahdottomilta tuntuvia juttuja, joiden sopiminenkin tuntuu todella haastavalta. Ja entäs, kun yhden tekstin pituudeksi on annettu kaksi aukeamaa, ja tekstiä olisi yhteen sivuun? Kuriirifirma kuitenkin tuo Annan kotiin keskellä yötä viisi muovilaatikollista materiaalita jutun aiheesta, yrityskonsultti Maaria Riennosta, ja Anna pääsee todentotta Riennon ihon alle...

Annalla ei ole kotonakaan mitenkään helppoa: hänen miestään uhkaa lomautus ja tytär laittaa itseään monta tuntia päivässä. Ei siis ihmekään että Anna on koukussa buranaan.

Tragikomiikan avulla Susi kuljettaa juonta eteenpäin, ja se sopii Nostalgiaan todella hyvin. Ihan aluksi luulin, nimen perusteella, että kirjassa mentäisiin jonnekin 60-luvulle, koska kirjan kansikin on niin kaunis. Sain kuitenkin jotain ihan muuta - enkä silti joutunut pettymään. Susi kirjoittaa samalla tyylillä, johon ihastuin Takaikkunassa, vaikka aihe kirjoissa on aivan erilainen. Susi kuitenkin osaa myös huumorin, ja kirjoittaa tavalla joka minua hieman naurattikin.

Täytyy myöntää että hieman säikähdin kun kävin merkkaamassa Goodreads palveluun että luen tätä kirjaa. Kirja ei ollut saanut kokonaisuudessaan kovin hyviä arvioita, ja mietin, tuliko tehtyä virhelainaus. Oli sitten - oli mukavaa huomata että hei, minähän pidän tästä. Aina ei näköjään voi olla samaa mieltä kuin muut lukijat.

Ihan kepeää luettavaa Nostalgia ei kuitenkaan ole, sillä aiheet joita Susi käsittelee, eivät ole mitenkään helppoja. On irtisanomisia ja työstressiä, vanhemmuutta ja parisuhdetta. Nämä yksinäänkin olisivat isoja asioita, mutta kun Susi sivuaa niitä kaikkia, voisi ajatella että kyseessä on hyvinkin raskas paketti. Lukijaa ei kuitenkaan kyllästetä näillä aiheilla, vaan Susi osaa nauraa aiheille. Raskaillekin.

Se, joka ei Suden huumorista pidä, eikä nauruun yhdy, ei varmaankaan kirjasta pidä. Minulle tämä kuitenkin kolahti, ja vaikkei tämä ihan suosikkikirjaksi päädykään, niin ei yhtään harmita että luin tämän. Päinvastoin.

Iiro Küttner, Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Puuseppä

Puiden tarinoita: Puuseppä
Iiro Küttner
Kuvittanut Ville Tietäväinen
30 s. 
2014
Books North









Arvostelukappale 

Muistin Puiden tarinoita sarjan tänään, kun postimies toi minulle sarjan kolmannen osan. Kolmannen, ja minä en ole lukenut ensimmäistäkään. Onneksi tuli juuri sopiva hetki tutustua Puuseppään, ja voi mitä tunteita se toi mukanaan.

Puiden tarinoita sarjan ensimmäinen osa, Puuseppä, kertoo kauniin ja mahtavasti kuvitetun tarinan keisarillisesta puusepästä, joka saa hallitsijalta käskyn valmistaa mitä ikinä itse haluaa. Hän tietää heti, mitä aikoo tehdä. Ensimmäistä kertaa elämässään.

Olen kuullut tästä sarjasta hurjan paljon hyvää. Bloggarikollegani ovat rakastuneet kirjan ulkoasuun ja tarinaan, joten miksi ihmeessä minä en ole näihin kirjoihin tätä ennen tarttunut? Hyvä kysymys, johon minulla ei ole vastausta. Mutta nyt, aion pian lukea koko sarjan, niin hieno tämä ensimmäinen osa oli.

Kirjan ulkoasu todella houkuttelee: ensinnäkin kirjan muoto on mukava, erilainen, tämä on kapea kirja, ja sitä on mukava pitää kädessä. Mutta vielä kirjan muotoa mukavampaa on Ville Tietäväisen kuvitus. Vau! En ihmettele että tässä on kirja, joka on valittu vuoden kauneimmaksi. En nimittäin pelkästään lumoutunut Küttnerin kerronnasta, vaan annoin itseni vajota Tietäväisen kuviin. Toivon, että kun tulevaisuudessa luen tätä pienten ihmisten kanssa, hekin voivat lumoutua tästä kuvituksesta.

Niin, ja sitten Küttnerin tarinaan: vaikka rakastan lastenkirjallisuutta, johon olen enemmän tutustunut vasta viime aikoina, niin täytyy sanoa että harvoin törmää lastenkirjaan joka on kirjoitettu niin hienosti kuin Puuseppä. Se on kaunis kirja paitsi kuvitukseltaan ja ulkonäöltään, myös tarinaltaan. Oli ihanaa antautua tarinan vietäväksi, jota ei oltu turhaan venytetty, vaan se oli jätetty pieneksi nautintohetkeksi. Voi voi, kyllä minä pidin.

Vaikka kyseessä on periaatteessa lastenkirja, niin... en osaa sanoa, voiko tätä edes täysin lastenkirjaksi mieltää! Niin paljon minä, ja moni muukin aikuinen, on tästä saanut ja tästä nauttinut. En sano ollenkaan, etteikö aikuinen yleensä voisi lastenkirjallisuudesta nauttia, se olisi ihan väärä mielikuva. Niin monet bloggariystäväni, ja muutkin tuttuni, lukevat ihan itsekseen lastenkirjoja, ja nauttivat niistä täysillä. Mutta voi kuinka odotan, että pääsen ensin herra-viis-vee täditettävän, ja sitten joskus myöhemmin kummityttöni, kanssa näitä kirjoja lukemaan! Uskon että varsinkin kummitytöstäni kasvaa pieni ihminen, joka tällaisesta kirjasta nauttii. Minä opetan hänet nauttimaan hyvistä kirjoista!

Pitkän pohtimisen jälkeen päätin tuoda tämän kirjan (ja tämän jälkeen koko sarjan) tänne teidän iloksenne, omaan kotiblogiin. Viime aikoina olen lukenut paljon, mutta kirjat ovat olleet sellaisia, joista olen blogannut Suomi lukee sivulle. Lastenkirjallisuudestakin usein bloggaan sinne, mutta tämän päätin tuoda kotiblogiin, teidän luoksenne.

Te, jotka ette ole vielä sarjaan tutustuneet, tutustukaa, kannattaa kyllä! Ja te, joille sarja on tuttu, nauttikaa täysillä kolmannesta osasta. Kiitos hurjasti kustantajalle kirjasta, ja koko sarjasta, palaan kahteen seuraavaan ihan lähiaikoina.