David Walliams: Gangsterimummi

Gangsterimummi
David Walliams
Kuvitus Tony Ross
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
272 s. 
2016
Tammi







Kustantajalta


Mikä ihana viikonloppu onkaan loppumaisillaan! Olen saanut viettää laatuaikaa siskonpoikani kanssa, leikkien ja lukien. Olen saanut uuden lempinimen, lukutäti, ja lukenut useamman ihanan lastenkirjan yhdessä herra viis veen kanssa. Olen saanut myös omaa lukuaikaa, lukenut useamman hienon kirjan, joista yksi on David Walliamsin uusi suomennos, Gangsterimummi.

Tutustuin ja ihastuin Walliamsiin Herra Lemun seurassa. Herra Lemu oli kerrassaan ihastuttava lastenkirja, mutta vielä enemmän minuun kolahti Poika ja mekko, joka suomennettiin viime vuonna. Kirjojen lisäksi kertakaikkiaan rakastan Walliamsina tyyppinä, ja olinkin vallan iloinen kun sain ihailla häntä viime vuonna suomessa lähetetyssä Britannian Talentissa, jossa mies oli tuomarina. Hän on vaan niin mahtava persoona!

Gansterimummi on kunnianosoitus isovanhemmille. Se kertoo 11-vuotiaasta Benistä, jonka mielestä on kertakaikkiaan kurjaa mennä mumminsa luokse joka perjantai. Mummi haisee kaalille ja kuorsaa - miten tylsää! Sitten Ben löytää mumminsa luota keksipurkin, joka on täynnä koruja ja timantteja - varmasti miljoonien arvosta. Selitys aarteille löytyy, ja mummilta löytyy niin jännittäviä tarinoita että Benin mielipide hänestä muuttuu kertaheitolla. Ben keksiikin jotain paljon jännittävämpää kuin pelkät tarinat, sillä hän alkaa suunnitella erästä yhteistä retkeä mummin kanssa.

Jokaisessa lukemassani David Walliamsin kirjassa on jokin tärkeä sanoma lapsille. Se on kuitenkin piilotettu niin hienosti tarinaan, ettei Walliams millään tavoin saarnaa tai heristä sormea, päinvastoin. Hänen luomansa tarinat ovat täynnä huumoria ja oivallista kerrontaa, että varmasti lapset niistä nauttivat. Niin nauttii aikuinenkin, enkä varmasti ole ainoa.

Gangsterimummissakin on sanoma. Ben ei varmasti ole ainoa lapsi, jonka mielestä isovanhemmat ovat hiukan tylsiä. Tuo on valitettavaa, mutta ihan totta. Minua on siunattu ihanilla isovanhemmilla, joita varsinkin nyt vanhempana arvostan todella paljon - ehkä en lapsena näin paljoa arvostanut, valitettavasti. Walliams pukee tarinan muotoon tärkeän asian: sen miten mummit ja ukit voivat olla ihan mahtavia tyyppejä kun heihin vaan malttaa kunnolla tutustua. Antaa heille mahdollisuuden, kuuntlee heidän tarinoitaan, tutustuu heihin. He ovat varmasti yhtä mahtavia kuin Benin gangsterimummi!

Gangsterimummi on lastenkirjallisuutta parhaimmillaan. Se on todella hauska, hyvä tarina, jossa Tony Rossin kuvitus tukee Walliamsin tarinaa todella hienosti. Kirja naurattaa, mutta toivottavasti saa myös lapset ajattelemaan. Ajattelemaan, olisiko se vähän tylsältä tuntuva mummi tai pappa sittenkin ihan mahtava tyyppi kun häneen malttaa tutustua.

Petteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan & arvonta!

Varaudu pahimpaan
Petteri Nuottimäki 
Suomentanut Jaana Nikula
303 s. 
2016 
Like








Ennakkokappale kustantajalta


Sain mahdollisuuden tutustua yhteen tämän kevään esikoiskirjailijoista ennakkoon kun Like lähetti minulle ennakkokappaleen Petteri Nuottimäen romaanista Varaudu pahimpaan. Nyt on muuten sinullakin mahdollisuus päästä lukemaan tätä jo mahdollisesti ennen kuin kirja on kaupoissa. Varaudu pahimpaan ilmestyy helmikuussa (joka tosin on jo ovella) ja kommentoimalla tätä bloggausta on mahdollista voittaa itselleen tämä hieno kirja. Siitä enemmän bloggauksen lopussa.

Varaudu pahimpaan on perhetarina. Se kertoo perheestä joka muuttaa 1960-luvun alussa Ruotsiin tavoitellakseen parempaa elämää - mutta sopeutuminen ei olekaan aivan helppoa. Sopeutumisongelmista huolimatta perheen isä, Matti, perustaa menestyvän yrityksen ja saa turvan elämälleen. Matilla ja hänen vaimollaan on kolme lasta, jotka eivät Matin silmissä ole onnistuneet elämässään täysin. Hän päättää kuitenkin lahjoittaa firman yhdelle heistä, ja laittaa lapset kilpailemaan.

Takakannessa Nuottimäen romaania verrataan Mikael Niemen mahtavaan teokseen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. Olin etukäteen hieman ennakkoluuloinen tuon vertauksen suhteen, sillä Niemen romaani on vieläkin mielessäni todella vahvasti, mahtavana teoksena, vaikka sen lukemisesta on vuosia. Mutta kuinkas kävikään? Vertaus ei ollut lainkaan turha, sillä juuri Niemen romaani tuli mieleen tästä esikoisromaanista. Todella positiivisessa mielessä.

Varaudu pahimpaan lähti minulla hieman hitaasti liikkeelle. En oikein päässyt kirjaan sisään, ja jossain vaiheessa meinasin turhautua kun ajattelin kirjaa vaikeaksi. Mutta Varaudu pahimpaan ei ole vaikea, vaan se vaatii hetken intensiivisen lukemisen että tarinaan pääsee sisään. Sen jälkeen kun pääsee luiskahtamaan sisään tuon perheen elämään, niin lukeminen on yhtä riemujuhlaa. Ennen kaikkea tarinankerronnan riemujuhlaa, mutta myös hyvän käännöksen. Jaana Nikula on tehnyt työnsä todella hyvin.

Nuottimäki on itse syntynyt Suomessa mutta kasvanut Ruotsissa. Tämä lienee avain siihen, miten hän osaa kertoa kulttuurieroista ja muuttamisesta - siitä kuinka sopeutuminen on vaikeaa. Hän kertoo perheen tarinan pilke silmäkulmassa ja virne suupielessä, tavalla jota ainakin tämä lukija arvosti. Ja jolle hihitteli.

Petteri Nuottimäki vie esikoisromaaninsa kanssa lukijan matkalle Ruotsiin, mutta hän myös tutustuttaa lukijan tähän perheeseen tavalla joka naurattaa. Kuitenkaan Varaudu pahimpaan ei ole mikään huumorikirja, eikä edes mikään kepeä välipala. Kepeyttä ja viihdykettä kirjassa toki on, mutta kirja on silti kaikesta huolimatta ennen kaikkea tarina perheestä, jossa kaikki ei mene aina oppikirjan mukaan.

Olen todella iloinen että saan lähitulevaisuudessa haastatella Petteri Nuottimäkeä. Kirja jäi väkevänä mieleen ja herätti kysymyksiä. Haastattelu tulee Suomi lukee -sivulle, mutta linkitän toki arvion myös Lukutoukan kulttuuriblogin facebook sivulle. Kannattaa siis seurailla sielläkin!

Suosittelen tätä kirjaa todella lämpimästi. Juuri niin, lämpimästi, sillä Varaudu pahimpaan on lämmöllä kirjoitettu kirja. Se kertoo perheen tarinan, perheen johon kirjailija on selkeästi kirjoittaessaan kiintynyt. Eikä suotta, niin kiintyy lukijakin!

Nyt sinulla on mahdollisuus saada itsellesi tämä kirja. Jokainen arvontaan osallistuja saa yhden arvan, ja blogini lukijat saavat kaksi. Kommentoi bloggausta ja kerro kuinka monella arvalla olet mukana - arvonta päättyy 4.2. kello 19. Voittaja saa lisäksi bonuskirjan, jonka saa valita kirjapinostani. Edit: lisäksi kaksi muuta onnekasta saavat itselleen Varaudu pahimpaan teoksen! Lukutoukka kiittää kustantajaa kirjoista, ja iloitsee jo valmiiksi voittajien puolesta. Hieno kirja, kannattaa osallistua!

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Kaikki se mitä en muista
Jonas Hassen Khemiri
Suomentanut Tarja Lipponen
291 s. 
2016
Johnny Kniga








Kustantajalta


Kirjabloggarikollegan lanseeraama lukumaratonviikko on hyvässä vauhdissa. Hyvässä vauhdissa se on minunkin kohdallani, sillä kirjoja on tullut luettua enemmän kuin yleensä - siinä määrin että bloggauspinossa on useampi kirja. En ole ihan toivotulla tavalla onnistunut vähentämään somea ja television katselua, mutta vähäsen kuitenkin. Ja ainakin olen lukenut niin hyviä kirjoja etten ole malttanut oikein laskea niitä edes käsistäni!

Yksi näistä hyvistä kirjoista oli ehdottomasti Jonas Hassen Khemirin juuri suomennettu teos Kaikki se mitä en muista. Kiitos kustantajalle kirjasta, sillä tämä helmi olisi saattanut ilman ylläripakettia mennä ohi! Sillä aikamoista helmeä minä pari päivää sitten käsissäni pitelin.

Kaikki se mitä en muista on kolmas Khemiriltä suomennettu teos. Se kertoo auto-onnettomuudessa menehtyneestä Samuelista, ja kertookin varsin persoonallisella tavalla. Samuelin tarina kerrotaan nimettömänä pysyttelevän kirjailijan kautta. Kirjailija haastattelee Samuelin läheisiä ja selvittää muistojen avulla hänen elämäntarinansa kulun. Kaikilla on oma käsityksensä tuosta nuoresta miehestä ja siitä, mitä tapahtui.

Alussa hieman hätkähdin Khemirin tapaa kertoa. Se nimittäin on vauhdikas, eikä lukijaa säästellä alussakaan. Vaikka tarina ottaa mukaansa heti, vauhtiin piti hieman totutella. Minä olen kuitenkin hyvin sopeutuvainen mitä kirjoihin tulee, joten totuin Khemirin tapaan pian. Ja ennen kuin huomasinkaan, olin siihen hyvin ihastunut.

Vauhti ja tyyli siis ihastutti. Mihin myös ihastuin oli Khemirin tapa rakentaa tarina. Maailmasta löytyy varmasti monia ja taas monia kirjoja jotka kertovat samankaltaista tarinaa: nuoren miehen hieman epäonnista elämäntarinaa. Minä en ainakaan ole törmännyt tämänkaltaiseen käsittelytyyliin, ja se tekeekin Kaikki se mitä en muista -kirjasta hyvin ainutlaatuisen ja uniikin.

Tottahan Samuel oli henkilö joka kiinnostukseni herätti, ja josta tahdoin aina vain tietää enemmän. Tahdoin tietää miten Samuelin käy, mitä on kaiken takana. Mutta yllättävää kyllä, hän ei ollut minulle se rakkain. Kaikista rakkaimmaksi tuli tuo tyyppi kaiken taustalla, kirjailija. Kirjailija, joka on jollain tapaa näkymättömissä, kaiken takana, mutta silti kaiken keskellä. Häntä minä rakastin! Koska hän oli se joka kysymykset kysyi. Hän oli se joka kertoi Samuelin tarinan haastattelujen avulla.

Tunnustan: en ollut koskaan kuullut Khemiristä ennen tätä kirjaa. Hänen edelliset suomennetut teoksensa ovat julkaistu 2004 ja 2007, aikana jolloin luin hyvin valikoidusti - lähinnä nuortenkirjoja ja aikuisten viihdekirjallisuutta. Minun on tutustuttava noihin teoksiin, Ajatussulttaaniin sekä Montecoreen, sillä haluan palavasti tietää onko Khemirin tyyli niissä sama kuin tässä kirjassa.

Lämmin kiitos Johnny Kniga, että löysin Khemirin!

Katri Tapola ja Virpi Talvitie: Unilintu ja Uljas Sankari

Unilintu ja Uljas Sankari
Katri Tapola
Kuvittanut Virpi Talvitie
2010 
Teos









Kustantajalta


Kirsi Cats books & me -blogista on keksinyt kerrassaan jännittävän ajatuksen. Hän keksi aloittaa viikon mittaisen lukumaratonin, josta luin hänen blogistaan vasta eilen. Heti sisälläni alkoi kutitella - jospa osallistuisin minäkin. Tietenkin antaisin tilaa muulle elämälle ja muille touhuille, mutta lukisin tavallista enemmän karsimalla television katsomista ja some aikaa. Tänäänkin olen jo käynyt kirjastossa, mutta täytyy sanoa että olen lukenut hieman tavallista enemmän. Tästä alkaa lukuviikko!

Viikonloppuna oli lastenkirjan aika. Luin ihanan Katri Tapolan kirjoittaman ja Virpi Talvitien kauniisti kuvittaman lastenkirjan Unilintu ja Uljas Sankari. Kirja on jonkin aikaa odottanut hyllyssäni, mutta halusin lukea sen juuri nyt jo senkin vuoksi, että kirja lähtee eteenpäin lapsilukijalle tällä viikolla. Tämän kirjan annan mielelläni herra viis veelle, täditettävälleni.

Tämä kirja kertoo eräästä pienestä pojasta, joka käy nukkumaan kahdeksanvuotispäiväänsä edeltävänä iltana. Hän nukahtaa uneen, uneen jossa pojasta tulee Uljas Sankari ja hän pääsee nousemaan ihanan unilinnun selkään. Unilintu vie pojan toiseen maahan, maahan jossa hän tapaa ystävänsä Aatoksen. Pojat pääsevät seikkailuun, jossa pahanunenlintu on ryöstänyt kuninkaanlinnan avaimen jolla voi hallita koko unen valtakuntaa. Avain on pakko saada takaisin, muuten koko yörauha on mennyttä.

Pidin tavattomasti tästä kirjasta. En ole tätä ennen lukenut Katri Tapolan lastenkirjoja, mutta olen ollut kovasti ihastunut hänen aikuisille suunnattuihin teoksiinsa. Yllätyin todella iloisesti kun tässä lastenkirjassa on läsnä se sama persoonallinen ote kuin esimerkisi Kalpeissa tytöissä, joka tutustutti minut Tapolaan. Toki tyyli on lapsille suunnattu, mutta Tapolalla on myös lastenkirjassaan kaunis, hieman erikoinen tyyli kertoa. Juuri sellainen tyyli jota olisi varmasti ihana lukea lapselle ääneen!

Ihan pienimmälle lapselle en kuitenkaan Unilintua ja Uljasta Sankaria lukisi, sillä huolimatta siitä että kyseessä on kuvakirja, on kirjassa yllättävän monia kerroksia ja vaatii varmasti kuuntelijaltakin keskittymistä. Luulen että viisivuotias täditettäväni kuitenkin jaksaa keskittyä kirjaan ja nauttia tarinasta ja Virpi Talvitien kauniista kuvituksesta.

Kun yhdistää Katri Tapolan tavan kertoa lapsille tätä huikeaa tarinaa ja Virpi Talvitien värikkään, vahvan kuvituksen, saadaan aikaan paketti jota minä haluaisin saada lisääkin. Suositelkaapa lukijani samantyyppisiä lastenkirjoja!

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Unelmansieppaaja
Pasi Pekkola
343 s. 
2013
Otava









Lainattu kirjastosta


Pasi Pekkola hurmasi minut viime syksynä ilmestyneellä Lohikäärmeen värit romaanillaan. Se oli vahva kuvaus Kiinasta ja vei minut mielikuvissani matkalle jota en kadu. Goodreads väitti minulle että olisin lukenut Pekkolan esikoisromaanin Unelmansieppaajan, mutta koska minulla ei ollut kirjasta mielikuvia, haalin sen käsiini kirjastosta. Blogistani en ainakaan kirjaa löytänyt, joten minun on täytynyt erehdyksessä klikata kirja luetuksi - sillä Unelmansieppaaja oli minulle uusi, tuore matka.

Unelmansieppaaja kertoo Roosasta, Akista ja Tapiosta, ja kirjan varrella näiden kaikkien tarinat yhdistyvät hienolla tavalla. Roosa on kirjallisuudenopiskelija, joka muuttaa Helsinkiin rakkauden perässä. Rakkaus Janiin ei kuitenkaan ole ruusuilla siloiteltu tie, mutta Roosa jaksaa odottaa. Tapio taas on entinen ammattikoripalloilija, jonka ura tosin alkaa olla muisto vain. Akilla on tavoitteena olla Suomen vahvin mies, jonka lisäksi hän tahtoo valloittaa lähikaupan myyjän sydämen. Näiden kaikkien kolmen ihmisen elämät nyrjähtävät sijoiltaan kun eräs kirjailija hyppää metron alle.

Voi että. Lukuvuoteni 2016 on alkanut todella hienolla tavalla - olen saanut lukea hienoja uutuusromaaneja, olen nauttinut lukemisesta kirja toisensa perään. Vaikka vuosi on aluillaan, on jo nyt ilmestynyt todella hienoja kirjoja. Silti, uutuuksien ohi puski väkevällä tavalla Pasi Pekkolan esikoisromaani. Lohikäärmeen värit vei minut Kiinaan, ja hienolle matkalle veikin - mutta Unelmansieppaaja tuli iholleni, puski ihnoni alle ja suoraan sieluun. Se toi liikutuksen, se toi hymyn, se toi muutaman kyyneleenkin. Ihan siitä ilosta, että luin niin väkevää kirjaa.

Pasi Pekkola on todella taitava kirjoittaja. Kuinka kuvailisin häntä parhaiten? Hän ei kirjoita monimutkaisesti, hän ei etäännytä lukijaa eriskummallisilla kielikuvilla, vaan hän kirjoittaa tavalla joka tule lukijaa lähelle. Pekkola on työskennellyt toimittajana, ja kenties se näkyy hänen tavastaan kirjoittaa - hän osaa kirjoittaa sujuvaa tekstiä jota lukee mielellään.

Syy minkä takia Unelmansieppaaja puski niin syvälle, oli sen aihe. Kirjassa mennään syvälle esimerkiksi mielenterveyden syövereihin, ja se on aina aihe joka kiinnostaa. Kaikki mielenterveysongelmia käsittelevät kirjat eivät toki sytytä, sillä siihen tarvitan omanlaisensa käsittelytapa. Pekkola kuvaa mielenterveysongelmia hienosti, tavalla josta minä pidin suunnattomasti. Hän ei paasaa aiheesta, hän ei tuo sitä liikaa esille. Se kulkee mukana tarinassa, osana sitä. Ja mukana on myös muuta.

Eniten henkilöistä rakastuin Roosaan. Roosa on jollain tapaa heikko, mutta kuitenkin vahva. Vähän kuin minä? En voi olla ihastumatta fiktiiviseen hahmoon josta löydän samaa kuin itsessäni, ja Roosa vei sydämeni. Muutkaan päähenkilöstiä, Tapio ja Aki, eivät ole hassumpia ja heissä on omat vahvuutensa. Kun kirjassa on kolme keskeistä henkilöä, tilanne voi olla se ettei pidäkään jostakusta. Että yhden kertojan osioita ei lue mielellään. Mutta Unelmansieppaajan kaikki hahmot olivat kiinnostavia tavallaan, ja heidän tarinaa seurasi mielenkiinnolla. Tottakai - koska tarinat nivoutuivat yhteen.

Voi, hyvät ihmiset. Lukekaa Pekkolaa! Tässä on vahva kotimainen kirjailija joka hallitsee niin kirjoittamisen kuin tarinan kuljettamisenkin. Minä suosittelen!

Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä

En minä vaan sinä
Mhairi McFarlane
Suomentanut Hanna Arvonen
414 s. 
2015
HarperCollins Nordic



Ostettu e-kirja


Olen saanut sellaisen käsityksen että Mhairi McFarlane on todella suosittu kirjailija maailmalla - ja miksei olisi, minäkin olen kovin innostunut hänestä. Ihastuin McFarlaneen Sinusta kaikki alkoi kirjan perusteella ja ilahduin kovasti kun huomasin Elisa kirjasta että häneltä on suomennettu uusi kirja. Harper Collins ei kummemmin suomessa mainosta, joten minun kohdallani on sattuman varassa huomaanko heiltä ilmestyneitä kirjoja.

En minä vaan sinä on Sinusta kaikki alkoi kirjan tavoin laadukasta chick litiä. Se kertoo Delia Mossista, naisesta jonka elämä on ihan kunnossa. Hänellä on miesystävä jota hän rakastaa - kaiketi. Delia ja Paul ovat olleet yhdessä vuosikausia, ja Delia päättää ottaa ohjat käsiinsä ja kosia. Ikävien sattumien kautta Delia saa heti kosinnan jälkeen tietää että Paulilla on toinen nainen. Delialla on edessään suuria asioita, mutta onneksi ympärillä on ystäviä jotka auttavat.

Parasta En minä vaan sinä romaanissa on Delia. Hän on juuri sellainen kuin hyvän viihderomaanin päähenkilö onkin: rakastettava, ihastuttava ja aavistuksen samaistuttavakin. Pystyin näkemään Delian silmieni edessä kirjaa lukiessani, ja ihastuin kovasti Delian persoonalliseen tyyliin pukeutua. Voi, olisin halunnut nähdä Delian vaatteet oikeasti, enkä vain mielikuvituksessani! Myös Delian ystävät ovat persoonallisia ja hauskoja - tulee mieleen ajatukseni siitä kuinka elokuvissa sivuroolit ovat merkittävässä osassa. Niin ovat myös kirjoissa, ja McFarlane on todella onnistunut luomaan myös kiinnostavat sivuhenkilöt.

Eivätkä ne hyvät asiat jää ainoastaan hienoon päähenkilöön. Ihastuin kirjassa siihen, että se oli aavistuksen yllätyksellinen. Olen tottunut viihderomaanien kanssa siitä tiedän jo aika alusta asti kenen kanssa päähenkilö päätyy yhteen. Kyllä, luulin En minä vaan sinänkin kanssa tietäväni, mutta kirja toi eteeni yllätyksen. En sano minkä, en kerro yhtään enempää, mutta sanon vaan että chick lit-viisarini ei tälläkertaa toiminutkaan.

En minä vaan sinä on toki rakkaustarina, monellakin tapaa. Rakkaus kulkee tarinassa mukana, mutta tarinassa on myös paljon muuta. Se on kertomus Delian elämänmuutoksesta, uusista tuulissa hänen maailmassaan. Tämä varmasti on hyvää luettavaa myös sellaisille naisille, jotka ovat joutuneet eroamaan - ehkä Delian tarinasta saa voimaa? En minä vaan sinä on kertomus vahvasta naisesta, ystävyydestä ja muutoksesta. Ja rakkaudesta. Mhairi McFarlane käsittelee nämä asiat todella hyvin.

Suomennoksessakaan ei ole kritiikin sijaa. Hanna Arponen on tehnyt hyvää työtä, ja tarina kulkee käännöksenkin osalta sujuvasti. Joskus käännöksien kanssa joutuu vääntelehtimään, kärsimään typeristä ja aivan vääristä sanavalinnoista, mutta niin ei tämän kirjan kanssa käynyt.

Jos haluat lukea hyvää chick litiä, kannattaa tutustua Mhairi McFarlaneen. Tässä on kuulkaa nainen paikallaan!

Zoe Sugg: Girl online

Girl online
Zoe Sugg
Suomentanut Inka Parpola
430 s. 
2016
WSOY








Kustantajalta


Aloitin Girl onlinen itse asiassa jo yli viikko sitten - sitten unohdin kirjan kyläpaikkaan ja sain sen takaisin vasta lauantaina. Vaikka olen ehtinyt lukea useamman kirjan tässä välissä, tarina ei ollut mielestäni hukkunut mihinkään. Päinvastoin, olen odottanut kovasti hetkeä jolloin pääsen lukemaan miten Pennyn käy.

Zoe Sugg on itse tunnettu bloggaaja. Hän pitää kauneus- muoti- ja lifestyleblogia ja hänellä on oma Youtube-kanava. Kun kuulin Girl onlinesta, täytyi heti googlettaa Zoe Sugg - ja kyllä, hänellä on hirvittävä määrä seuraajia. Bloggaamisesta kertoo myös hänen esikoiskirjansa, Girl online. Se kertoo Pennystä, joka pitää Girl onlin -nimistä blogia, ja jota elämä tuntuu hieman potkivan päähän. Ystävyyssuhteet tuntuvat hajoavan ja Penny tuntuu mokaavan kerta toisensa jälkeen. Mutta onneksi on blogi, jossa voi kertoa kaiken. Anonyymisti.

Penny saa elämänsä tilaisuuden kun hän pääsee matkustamaan perheensä kanssa New Yorkiin, vanhempiensa työkeikan ansiosta. New York tuo eteen kaikkea ihanaa, mutta ennen kaikkea se tuo hänen eteensä ihanan Noahin, rokkaripojan. Ennen kuin Penny huomaakaan, hän on ihastunut korvia myöten - Noahilla vain tuntuu olevan jotain, mitä hän ei Pennylle kerro.

Olen vajonnut nuortenkirjamaailmaan. Olen lukenut perätysten useamman hyvän nuortenkirjan, ja se maailma tuntuu hyvältä. Nuortenkirjojen maailma on jotenkin kepeämpi, pehmeämpi kuin aikusille suunnattujen, joskus rankkojenkin kirjojen maailma. Pehmeä on nimittäin myös Girl onlinen maailma. Pehmeä ja ihana.

Kaikesta näkee että Zoe Sugg on kirjoittanut pienestä pitäen. Hän osaa tarinankerronnan taidon, ja pitää lukijaa tiukasti pihtiotteessaan alusta loppuun saakka. Olenko ainoa joka on aavistanut Noahin salaisuuden melkein alusta saakka? En ehkä. Vaikka aavistelinkin, se ei pilannut lukunautintoa ollenkaan. Zoe Suggin tapa rakentaa tarina yhdistettynä Inka Parpolan lukijaa hellivään suomennokseen tekee kirjan josta nauttii aikuinenkin - puhumattakaan sitten kirjan kohdeyleisöstä.

Tuntuu että Girl online on aiheeltaan kirja, joka vetoaa nuoriin. Vaikka Sugg ei olisikaan bloggarina nuorelle tuttu, niin kirjan päähenkilö Penny varmasti nuoria kiinnostaa. Penny bloggaa ja nuorista löytyy nykyään hurja määrä bloggareita - ja kukapa ei haaveilisi suloisesta amerikkalaisesta rokkaripojasta? Girl online on kirja, joka pudotti minutkin nuoruuden ajan hattaramaisiin päiväuniin, eikä se ollut hassumpi juttu.

Girl onlinessa on kaksi ulottuvuutta - on Pennyn blogi ja anonyymi bloggaajaminä, ja sitten on Noahin ja Pennyn rakkaustarina. Nämä kaksi seikkaa on yhdistetty luonnollisella tavalla ja lukemisesta nauttii. Goodreadsissa luki, että kirja on Girl online #1. Onko jatkoa tiedossa? Jos on, niin mahtavaa. Toivottavasti kustantaja jatkaa suomentamista!