Haaste: Unpopular bookish opinions

Viime päivät ovat menneet hieman sumussa, myös lukemisen suhteen. Erinäisten seikkojen takia jouduin olemaan pari päivää sairaalassa ja kun huonekaverikseni vielä sattui erittäin puhelias vanhempi rouva, ei lukurauhaa juuri löytynyt. Eilen, päästessäni "vapauteen", olinkin sitäkin iloisempi kun saan taas lukea rauhassa.

Blogattavia kirjoja ei siis nyt löydy, mutta onneksi bloggariystäväni ovat haastaneet minua paristakin suunnasta, joten voin nyt toteuttaa tämän. Olen seurannut Unpopular bookish opinions haasteen etenemistä kiinnostuksella ja olinkin innoissani saadessani tämän. Mutta vastaaminen ei olekaan mitään helppoa! Tässä tulevat säännöt:

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

Ja sitten niihin kysymyksiin:


1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et. 

Yksi tuli heti mieleen. Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Ostin kirjan omaksi kun kaikki, siis kaikki kehuivat sitä niin paljon, hehkuttivat nautittavaksi lukuromaaniksi. Kyllähän minäkin siitä pidän, varmasti, ajattelin. No joo. Yritin lukea Doerrin kirjaa kahteen kertaan. Kummallakin kerralla uuvuin siinä kuudenkymmenen sivun paikkeilla kun en ymmärtänyt miksi kirjaa hehkutetaan. Mutta niin se vain on - kaikki eivät vain pidä samoista kirjoista.


 2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

Taas tulee heti yksi mieleen. Melanie Gideonin Vaimo 22. Se oli ilmestyessään sellainen kirja joka sai paljon lokaa niskaansa, mutta minä kiinnostuin siitä silti. Enkä turhaan, sillä tykkäsin kirjasta kovasti - kevyt ja viihdyttävä, mutta hyvä silti.

 
3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.

Tässä olen samaa mieltä kuin haastajani Annika: William Stoner ja Katherine, voi miten olisin halunnut heidän päätyvän yhteen. On myös paljon muita, mutta nuo kaksi tulevat vahvana mieleen.

 
4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

Fantasia. Pidän kyllä joistakin fantasiakirjoista, mutta sellaisesta jossa mennään ihan haltia-örkki-linjalle, ei minulle kolahda. Olisi kiva jos kolahtaisi, mutta kun ei niin ei.

 
5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

Tässäkin olen samoilla linjoilla Annikan kanssa: Harry Potter, et ole minun tyyppiäni.



6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.     

Jos sanon Tolkien, saanko hirveän myrskyn niskaani? Mutta tässä mennään taas tähän seikkaan, etteivät haltiat ja örkit kiinnosta minua. Uskokaa pois, olen yrittänyt.


7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

Varmaan tässäkin mennään fantasia-puolelle, mutta sieltä en edes sillä tavalla tunne sarjoja.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.

Iik! En osaa sanoa.


Olipa mukava viettää sunnuntain aamuhetki haasteen kysymyksiä pohdiskellen.

Haastan mukaan ihanat: 
Hemulin kirjahylly
Hyllytontun höpinöitä
Kaisa Reetta T 

TaoLin: Suomen taivaan alla

Suomen taivaan alla
TaoLin
182 s.
2008 
Enostone









Arvostelukappale kustantajalta


Lukupiirimme Lukevien leidien myötä olen tutustunut moniin vieraita kulttuureja käsitteleviin kirjoihin joita en ehkä muuten olisi tullut lukeneeksi. Noiden kirjojen myötä kiinnostuin myös tiettävästi ensimmäisestä kiinalaisen maahanmuuttajan suomeksi kirjoittamasta kirjasta, TaoLinin teoksesta Suomen taivaan alla.

Suomen taivaan alla kertoo kiinalaisesta Lingistä ja suomalaisesta Tapiosta, jotka rakastuvat äkkiarvaamatta. Pariskunta menee Kiinassa naimisiin ja Ling muuttaa Tapion kanssa Suomeen - kohdatakseen täysin erilaisen kulttuurin ja ympäristön. Ling joutuu jättämään tyttärensä Kiinaan ja ikävöi tätä kovasti Suomessa. Suomen taivaan alla on vaikuttava kirja kahden kulttuurin kohtaamisesta.

Vaikka Suomen taivaan alla ei ole kirjallisilta ansioiltaan mitenkään silmäänpistävän hieno - mitä en oikeastaan odottanutkaan -, sen ansiot ovat aivan muualla. Siinä missä olen ihastunut moneen vieraasta kulttuurista kertovaan käännösromaaniin, oli TaoLinin romaanissa tavallaan myös omalla tavallaan vierasta kulttuuria. Vaikka Suomen taivaan alla ei ole omaelämänkerrallinen kirja, pitää kirja epäilemättä sisällään myös kirjailijan omia kokemuksia Suomesta ja elämästä täällä.

TaoLin kuvaa romaanissaan hienosti kahden kulttuurin kohtaamisen, sen miten yhdistää kahden erilaisesta maailmasta tulevan ihmisen arki. Hän kertoo myös kiinnostavasti elämästä Kiinassa, siitä, mitä kirjan päähenkilö ja kirjailija itsekin on lähtöisin. Suomen taivaan alla siis on samalla kurkkaus Kiinaan, arkeen ja elämään siellä - samalla kirja on vertailua suomalaisen ja kiinalaisen elämän ja arjen välillä. TaoLin löytää monenlaisia eroavaisuuksia, myös sellaisia jotka eivät ihan heti tule tavalliselle suomalaiselle tallaajalle mieleen.

Vaikka Suomen taivaan alla ei ole silmiinpistävän hieno kieleltään, täytyy kuitenkin muistaa että kirja on maahanmuuttajan suoraan suomeksi kirjoittama. Siihen nähden kerronta ja kieli on sujuvaa ja hienoa, ja kirjaa lukee jotenkin todella vaivattomasti. Minulle tärkeintä kirjallisuudessa onkin juuri tämä sujuvuus, joka tekee lukemisesta miellytävää - ei aina se kielellinen kikkailu.

Vaikka Suomen taivaan alla ei ole kirjailijan oma tarina, on se silti todella koskettava ja aidosti kerrottu. Tarinassa on omanlaisensa loppuhuipennos, josta en hiisku sanallakaan etten pilais elämystä kenelläkään - sanon vain sen, että se on tärkeä osa kirjaa. Kokonaisuudessaan Suomen taivaan alla on tärkeä kirja, joka piti kirjoittaa. Ja joka kannattaa lukea.

Cecelia Ahern: Valintojen vuosi

Valintojen vuosi
Cecelia Ahern
Suomentanut Terhi Leskinen
426 s. 
2016
Gummerus








Lainattu kirjastosta


Se on kesä! Ulkona paistaa aurinko todella lämpimästi ja parvekkeella on ihanaa lukea. Kesään kuuluvat ainakin minun kohdallani rakkausromaanit, ehkä enemmän kuin mihinkään muuhun vuodenaikaan. En liene tässä suhteessa poikkeus, sillä luulen chick litin ja muun viihdekirjallisuuden olevan todella hyvää luettavaa rannalle ja mökille.

Cecelia Ahernin Valintojen vuosi on hyvä esimerkki hyvästä kesäkirjasta. Vaikka Valintojen vuodessa on yli neljäsataa sivua, se on kuitenkin niin nopeaa luettavaa että kirja on lopussa ennen kuin ehtii huomatakaan - Ahernin tarinaa tahtoo ahmia, tahtoo tietää miten Jasminen käy.

Valintojen vuosi siis kertoo Jasminesta. Se on todella lämminhenkinen teos naisesta, jonka elämässä suurimmiksi rakkauksiksi ovat jääneet työ ja sisko. Jasmine irtisanotaan yhtäkkiä, täysin yllättäen, ja hän otteen itsestään - ja vähän elämästäänkin. Vuoden puutarhavapaa? Mitä hän tekisi? No, kunnostaisi puutarhansa. Jasminen naapurissa asuu kuuluisa radiojuontaja Matt irtisanotaan samoihin aikoihin ja hän on myös hukassa - löytäen lohtua juomisesta. Jasmine on päättänyt vihata Mattia, ja kun heidän tiensä kohtaavat Jasminen on vaikea suhtautua häneen. Uusi vuosi tuo kuitenkin tullessaan kummallekin monenlaista uutta ja arvaamatonta.

Cecelia Ahern ei ole mikään ennalta-arvattava viihdekirjailija, vaan hänen romaaninsa ovat aina jollain tapaa yllätyksellisiä, älykkäitä rakkausromaaneita. Vaikka Valintojen vuodessa rakkaus ottaa oman roolinsa, on siinä kuitenkin paljon muutakin. Ennen kaikkea ihastuin Jasminen ja hänen siskonsa suhteeseen, sillä heidän välillään on todellista aitoa välittämistä. Jasminen persoona tuleekin sisarusten välisessä suhteessa todella esiin, ja vasta sen kautta ihastuin tähän kirjan päähenkilöön todella.

Valintojen vuosi on myös puutarhaharrastajien kirja. Vaikka puutarhanhoito ei olekaan Ahernin romaanissa pääroolissa, on puutarhassa touhuaminen Jasminelle todella terapeuttista puuhaa. Olen saanut seurata läheltä, että sitä se puutarhaharrastajille todella on - tätäkin asiaa oli Ahern osannut kuvata todella hienosti. Aionkin vinkata kirjasta lähipiirissäni olevalle puutarhanaiselle, joka varmasti ihastuisi kirjaan.

Rakkaustarinaa kaipaaville, sekin puoli Valintojen vuodesta tottakai löytyy. Onhan Ahern ennen kaikkea viihdekirjailija, jonka kirjoissa rakkaustarinat näyttelevät suurta roolia. Ahern yllättää tässäkin kirjassa romanttisessa mielessä, joten kirjan lukeminen ei ollut niin ennalta-arvattavaa kuin monen muun viihderomaanin kanssa. Se ilahdutti kovasti!

Kuten Ahernin kirjoja yleensäkin, voin Valintojen vuottakin suositella myös sellaisille jotka eivät varsinaisesti ole rakkausromaanien lukijoita. Ahernin älykkyys ja terävyys sekä tietysti lämpö tuovat aivan oman sävynsä kirjaan, eikä Valintojen vuosi ole mitään höttöä tai hömppää. Chick li romaanille ominainen huumori toki tässäkin kirjassa on, sekin on niin lämmintä, ettei Ahernin oivalluksille voi olla hymyilemättä.

Kyllä, Valintojen vuosi on erittäin hyvä kesäkirja.

Deborah Levy: Uiden kotiin

Uiden kotiin
Deborah Levy
Suomentanut Laura Vesanto
144 s. 
2016
Fabriikki kustannus








Arvostelukappale kustantajalta


Yhtä paljon kuin ilahdun minulle uusien kirjailijoiden löytämisestä, ilahdun myös minulle uusista kustantamoista. Mistähän johtuukin että tämän kevään aikana olen löytänyt useamman kiinnostavan kustantamon? Todennäköisesti seuraan nykyään kirja-alaa niin tiukasti, että maailmaani astelee näitä kiinnostavia kustantamoja tavallista tiuhempaan. Yksi näistä on Fabriikki kustannus, joka vaikuttaa kertakaikkiaan todella kiinnostavalta löydöltä.

Fabriikki kustannuksen ensimmäisiä julkaisuja on Deborah Levyn suomennos Uiden kotiin. Levyn pienoisromaani kertoo kuuluisasta englantilaisrunoilijasta, Joe Jacobsista, joka lomailee Nizzassa huvilassa perheensä ja tuttavapariskuntantasa kanssa. Sattumien kautta paikalle ilmaantuu lisää väkeä, jotka sekoittavat lomaa omalla kummallisella tavallaan.

Vaikka Deborah Levyn pienoisromaanin juoneen on paikoin hieman hankala tarttua, se kuitenkin omalla tavallaan vie mukanaan. Uiden kotiin on kerronnallisesti erittäin vahva kirja, ja sitten kun se nappaa mukaansa ja kirjan hahmot avautuivat minulle, niin... se todellakin vie mukanaan. Vaikka en olisi osannut ajatella kirjaa yhtään paisutettuna, tuntui silti 144 sivua liian lyhyeltä. Näin hienoa kerrontaa, näin hieno kirjailija, joko tämä loppui? Toivottavasti Fabriikki suomentaisi pian Levyä lisää!

Uiden kotiin on omalla tavallaan jännittäväkin teos. Vaikka jännitys ei ole kirjan keskeinen osa, on se kuitenkin siellä sivussa, omalla psykologisella tavallaan. Levy onkin tuonut kirjaan monta asiaa, jotka tekevät pienoisromaanista omalla tavallaan suuren: ja niin hienon.

Uiden kotiin ottaa lukijaltaan, se vaatii keskittymistä ja antautumista. Mutta se myös antaa, se antaa nautinnon hienosta kerronnasta, Laura Vesannon taidokkaasta suomennoksesta ja aidoista henkilöhahmoista. Kiitos, Fabriikki kustannus että tutustutit minut Deborah Levyyn!

Mila Teräs: Noitapeili

Noitapeili
Mila Teräs
187 s. 
2016
Otava









Kustantajalta


Noitapeili oli luvussa olevien kirjojeni listalla poikkeuksellisen pian. Yleensä en lue montaa kirjaa yhtä aikaa ja jos kirja jää kesken - se sitten todella jää kesken. Noitapeili oli kuitenkin pöydälläni ikään kuin odottamassa milloin tulee sopiva hetki, oikeastaan aivan liian kauan. Nyt kun jälleen muistin kirjan olemassa olon, päätin kaikeksi onneksi lukea kirjan alusta saakka uudelleen.

Jo Noitapeilin alku on ihana: kaikki saa nimittäin alkunsa kirjastosta. Ystävykset Hugo ja Lydia löytävät Noitapeili nimisen kirjan välistä kartan, joka johdattaa heidät vanhaan, unohdettujen tarinoiden kirjastoon. Kirjastosta löytyy salareiti, jota kulkemalla Hugo ja Lydia päätyvät Kyöpelinvuorelle - sopivasti juuri nyt, sillä Kyöpelin kaupungissa on juuri alkamassa suuri Noitakonferenssi. Konferenssissa on tarkoitus paljastaa noitapeili, mutta Peilien Valtiaalla on toiset suunnitelmat. Ja ennen kuin Hugo ja Lydia huomaavatkaan, he ovat keskellä seikkailua.

Tämä Mila Teräksen lastenkirja aloittaa uuden kirjasarjan nimeltä Salainen kirjasto. Luulen että jo sarjan nimi vetää puoleensa niin lapsia kuin vanhempiakin lukijoita jotka rakastavat kirjoja ja lukijoita - ja toisaalta taas, Noitapeilin aihe voi houkutella luokseen niitäkin jotka eivät ole niin lukutoukkia, mutta kiinnostuneita noidista ja seikkailuista. Noitapeili onkin todella hyvä kirja molempiin tarkoituksiin: se tarjoaa kirjarakkautta sitä kaipaaville, hyvän lastenkirjan sekä hienon seikkailun.

Mila Teräs on minulle ennestään tuttu kirjailija ja osasinkin odottaa Noitapeililtä aika paljon. Hän on aiemmissa nuortenkirjoissaan kokeillut monenlaisia tyylejä, mutta Noitapeili on jotain aivan uutta. Seikkailu yhdistettynä lasten fantasiatyyppiseen kerrontaan on kertakaikkiaan mahtavaa, ja Teräs on todella onnistunut luomaan niin aidon tuntuisen Kyöpelin kaupungin, että kirjastossa käydessäni aloin miettiä minkä hyllyn takaa paljastuu reitti Kyöpelinvuorelle. Se olisikin hienoa, sillä Teräs kuvailee esimerkiksi Kyöpelin kaupungissa saatavia ruokia karmivan... herkullisesti? Ei sentään.

Aivan pienimmille lapsille Noitapeili ei kuitenkaan ole tarkoitettu, sillä kirja on oikeasti aika jännittävä. Luin vastikään Roald Dahlin Kuka pelkää noitia, joka hassua kyllä on siis kirja samantyyppisestä aiheesta. En kuitenkaan vertaisi sen enempää Dahlin ja Teräksen kirjoja, sillä Dahlin kirjan huumori on erilaista kuin Noitapeilin - vaikka toki Teräksenkin kirjassa ainakin minun silmissäni hauskuutta oli. Noitapeili oli minusta myös ihastuttavan kaunokirjallinen, ja omalla tavallaan aikuista viehättävä kirja. Suosittelen siis Noitapeiliä ihan yhtä lailla aikuiselle lukijalle, joka haluaa elämäänsä hippusen seikkailua!

Kenelle? Lapsille, tottakai. Ei ihan pienimmälle lukijalle, mutta luulen että tästä voi nauttia teini-ikäinenkin. Tytöille ja pojille, sillä uskon poikienkin pitävän Teräksen luomasta noitamaailmasta ja seikkailsta. Aikuisille, jotka eivät vierasta lastenkirjoja. Ja jos vierastavat, on Teräksen kirja hyvä lääke poistamaan tuo hassu ajatus!

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus

Niin raskas on rakkaus
Sara Stridsberg
Suomentanut Outi Menna
365 s. 
2016
Tammi








Kustantajalta


Niin raskas on rakkaus eli varovasti mielessäni, kiinnostuksen kohteena tämän kevään kirjoista. Minua alettiin hiljalleen vetää kirjan puoleen kun kustantajan lähettämästä paketista paljastui tämä kovin kauniskantinen kirja ja kiinnostuksen viimeisteli Helsinki Lit, jossa kirjailija oli keskustelemassa. Luinkin kirjan viikonloppuna ja mitä sitä vaimentelemaan: rakastuin.

On Jim. On Jackie. Jim on Jackien isä, joka on aina halunnut kuolla ja elää elämäänsä mielisairaalassa. Jackie on vasta 13-vuotias, ja hänelle mielisairaalasta tulee toinen koti - erilaisten ihmisten keskellä erilaisessa ympäristössä hän saa kasvaa ja kokea nuoruutensa merkittävät asiat. Sairaala edustaa Jackielle eräänlaista rinnakkaistodellisuutta, se on paikka johon mennä, joka ei kuitenkaan tunnu täysin todelliselta. Ja kuitenkin se on totta, se on mielisairaalan asiakkaille utopia ja paikka jossa levätä. Niin raskas on rakkaus seuraa vierestä Jackien kasvua aikuiseksi - ja kyllä, Jimin vanhenemista.

Stridsbergin tekstiä kuvataan lyyriseksi romaaniksi ja sitä se kyllä onkin. Niin raskas on rakkaus on piirun verran runollinen, eteen päin kevyessti kulkeva ja kaunis. Se on ehdottomasti kirjan vahva puoli, sillä raskaammalla kerronnalla Niin raskas on rakkaus olisi voinut olla liiankin raskas. Kauniilla ja asteittain runollisella kerronnalla varustettuna kirja on höyhenen kevyt mutta silti painavasta aiheesta kirjoitettu ja surullinenkin.

Vaikka kirjassa suuressa roolissa on suru, on kuitenkin taustalla toivo. Se on tällaisessa romaanissa ainakin minulle erittäin tärkeää ja Stridsberg oli osannut sijoittaa sen kirjaan hyvin. Se on koko ajan läsnä, sen lukija huomaa, muttei sitä tyrkytetä liikaa. Elämässä on ne huonot asiat, joskus on vaikeaa, mutta toivo on kuitenkin koko ajan läsnä. Kaikesta selviää. Jopa Jim.

Mielisairaalaympäristö on minusta aina kirjassa kiinnostava. Niin raskas on rakkaudessa mielisairaala on todella suuressa roolissa - Jim elää siellä ja Jackiekin omalla, nurinkuriasella tavallaan. Hän tapaa siellä Jimiä, tuntee sairaalan väen ja tavat. Kirjailija kuvaa mielisairaalaympäristöä hyvin, kaunistelmatta ja paikoin kipeästikin mutta kuitenkaan liioittelematta. Hulluja ei ole helppo kuvata: heitä pitää kohdella lämmöllä ja jollain tapaa lempeästi. Vai onko tämäkin turhaa? Enpä tiedä tarvitsevatko mielenterveyspotilaat yhtään sen erikoisempaa kohtelua kuin kukaan muukaan - heitä vain kohdellaan sillä tavalla. Trust me, minä tiedän!

Stridsbergin romaanissa taistelevat valo ja varo, suru ja toivo. Tämä taistelu tekee kirjasta suuren, kauniin ja väkevän. Kun soppaan lisätään Outi Mennan taidokas suomennos, saadaan yksi kevään hienoimmista kirjoista.

Estelle Maskame: DIMINY - Tarvitsen

DIMINY - Tarvitsen
Estelle Maskame
Suomentanut Sirpa Parviainen
384 s. 
2016
Gummerus







Ostettu e-kirja


Aiemmin tänä vuonna runsaasti kohinaa kirjamaailmassa aiheutti Estelle Maskame nuortenkirjallaan DIMILY. Minä olen sen verran virran vietävissä, että pitihän tuo kirja klikkailla e-kirjana itselleen ja innostunkin siitä yllättävän paljon. Ihmissuhteet ja Kalifornian aurinko tempaisivat mukaansa, ja jäin kuumeisesti odottamaan seuraavaa osaa. Ja se on täällä jo nyt!

DIMINY jatkaa Edenin ja Tylerin tarinaa. On kulunut vuosi siitä kun Kaliforniaan muuttanut Eden hyvästeli Tylerin. Tyler pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti vuodeksi New Yorkiin - samalla Eden sai tilaisuuden miettiä mitä heidän välillään oikein on. Tyler kutsuu sisarpuolensa Edenin kesäksi New Yorkiin ja vaikka tytön poikaystävä suhtautuu matkaan kielteisesti, päättää hän lähteä. Heidän taas tavatessaan on selvää että heidän välillään on vieläkin sähköä, joka tietenkin tuo myös ongelmia mukanaan.

Kalifornian aurinko on vaihtunut New Yorkin meluun, mutta muuten sama DIMILY:stä tuttu teema sarjan jatko-osassa jatkuu: DIMINY keskittyy nuorten ihmissuhdeongelmiin ja rakkaushuoliin. Estelle Maskame ei ole silti sarjaan luonut mitään perinteistä kuviota, vaan pääroolin saavat sisarpuolet. Varmasti monilla lukijoilla löytyy Tyleristä ja Edenistä vahva mielipide, siitä pitäisikö heidän seurustella vai ei: varsinkin nuoremmat lukijat varmasti eläytyvät vahvasti nuorten rakkaustarinaan.

Minulle Maskamen kirjat ovat fiktiota, kevyitä nuortenkirjoja, jotka eivät ole siinä määrin vieneet sydäntäni että olisin eläytynyt Edenin ja Tylerin tarinaan. En ollenkaan sano että kirjat olisivat huonoja, vaan ne ovat omassa lajissaan todella vetäviä. Ihissuhteet ovat mutkaisia ja solmulla, ja nytkin DIMINY jäi kohtaan jossa jo nyt palavasti odotan seuraavan osan suometamista. Milloin, oi milloin?

Vaikka tähän mennessä sarja on ollut aika kevyt niin siinä on kuitenkin oma särmänsä ja särönsä. Kirjojen nuoret käyttävät surutta alkoholia ja huumeitakin, harrastavat irtosuhteita - ja sitten on tietenkin tämä Tylerin ja Edenin tarina joka on aika epätavallinen. Vaikka DIMILY:ssä elettiinkin Kalifornian auringon alla, niin elämä ei ollut kuitenkaan sellaista siveellistä ja hyveellistä niin kuin joissain tv-sarjoissa. Siitä juuri näissä kirjoissa pidän! Maskame näyttää elämän sellaisena kuin se onkin, sellaisena jossa löytyy säröäkin.

DIMINY ei ehkä valloittanut minua yhtä täydellisesti kuin Maskamen ensimmäinen kirja. DIMILY:stä olin kovin ihastuksissani ja vaikka tämänkin kirjan luin kovin mielelläni, niin silti se ei valloittanut minua niin täydellisesti. Kalifornian auringon puuttuminen ei haitannut, mutta ihmissuhdekuviot keskittyivät lähestulkoon täydellisesti Tyleriin ja Edeniin, ehkä olisin kaivannut hiukan mutakin. Odotan kuitenkin kovasti trilogian päätösosaa, tahdonhan tietää miten parin käy!