Stefan Moster: Suurlähettilään vaimo

Suurlähettilään vaimo
Stefan Moster
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
316 s. 
2016
Siltala








Arvostelukappale kustantajalta


Stefan Mosterin Suurlähettilään vaimo oli kirja jota luin minulle poikkeuksellisen kauan. Kirja oli luettavana monta päivää, sillä noihin päiviin mahtui pari reissua - paljon aikaa jolloin en kovin paljoa ehtinyt lukea. Suurlähettilään vaimo oli siinä mielessä hyvä reissukirja, ettei se vaatinut kovin intensiivistä lukemista - tarinassa pysyi hyvin mukana vaikka ehti lukea vain pienen pätkän kerrallaan.

Suurlähettilään vaimo kertoo kirjan nimen mukaisesti Saksan suurlähettilään vaimosta, Odasta. Odan mies Robert on suurlähettiläänä merellisessä kaupungissa Suomessa - kirjan edetessä selviääkin, että kaupunki on Helsinki. Oda edustaa miehensä rinnalla juhlissa ja kaipaa samalla vimmatusti poikaansa: tämä kun on kehitysvammainen ja elää hoitokodissa Saksassa. Pian Oda tutustuu Klausiin, kalastajaan, joka tuo Robertin ja Odan laiturille kalaa. Odan ja Klausin välille kehkeytyy ystävyys, joka johdattaa heidät yhteiselle matkalle Saksaan, jotta Oda voisi hakea poikansa Suomeen. Hän tahtoo Felixin näkevän Suomen, ja pohjoisen talvivalon.

Yksi syistä jonka vuoksi Suurlähettilään vaimo oli mitä parhainta luettavaa reissuun, oli sen rauhallinen tempo. Stefan Mosterin tyyli on rauhallinen ja joutuisa, ja tarinan mukaan oli helppo hypätä vaikkei kirjaa intensiivisesti päässyt lukemaankaan. En kuitenkaan sanoisi Suurlähettilään vaimoa suoranaisesti hitaaksi, vaan minulle oikea sana oli nimen omaan tuo rauhallinen: Mosterin tyyli on täydellinen tietynlaiseen tunnelmaan ja omanlaisiinsa hetkiin, mutta on tietenkin sellaisiakin olotiloja joissa kaipaa nopeasti etenevää kirjaa - esimerkiksi dekkaria. Mutta tiedättekö kun on päiviä, jolloin on aikaa lukea kaikessa rauhassa? Sellaisiin päiviin Suurlähettilään vaimo on oikein hieno kirja.

Odan ja Klausin tarina siis etenee kaikessa rauhassa, nopeutuen kuitenkin kohti loppua. Moster nopeuttaa ja tiivistää tarinaa lopussa, ja minä pidin ainakin kirjan loppupuolesta alkua enemmän. Alussakin oli omat hyvät puolensa ja pääsin kirjaan hyvin mukaan, mutta jotenkin innostuin Suurlähettilään vaimosta vielä enemmän, mitä pidemmälle tarina pääsi. Paljon parempi näin kuin toisin päin - siis että kirja olisi hiipunut loppua kohti.

Suurlähettilään vaimo on kaunis tarina ystävyydestä, välittämisestä ja siitä kuinka tärkeä toinen ihminen voi olla. Mosterin kielessä ja Pajusen suomennoksessa on jotain taikaa, mikä saa nämä kaksi toimimaan hyvin yhdessä ja se tekee kirjasta omalla tavallaan todella hienon. Suurlähettilään vaimo ei kuitenkaan kirja aurinkoisiin päiviin tai rannalle - mutta sade- ja myrskypäiviin se on oikein hyvä. Silloin kun istuu sisällä sohvalla ja tahtoo nauttia hyvästä kirjasta. Niihin päiviin tämä kirja on oikein oivallinen.

--

Lukutoukan kulttuuriblogi on elänyt tässä suuria aikoja. Oli melkoinen kunnianosoitus, kun minut kutsuttiin osaksi Extempore kulttuuriblogiyhteisöä, johon kuuluu seitsemän blogia. Ihan ensin innostuin asiasta (kuten tapanani on) ja halusin ilman muuta lähteä mukaan. Tähän olisi kuulunut tietenkin myös blogin muutto, joka olisi ollut minulle iso asia. Mitä pidempään asiaa kuitenkin pohdin, sitä varmempi olin että tahdon pitää Lukutoukan omana, itsenäisenä juttunaan - juuri täällä. Tänään tuli täydellinen tilaisuus vetäytyä pois Extemporesta, eikä siitä onneksi koitunut kenellekään mitään vaivaa. Eli: Lukutoukka on ja pysyy täällä, teidän ilonanne! Lukutoukan sisällön kanssa koette lähiaikoina iloisen yllätyksen, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Joensuussa on satanut pari päivää, mutta onneksi on kirjat ja hyvää aikaa lukea. Toivottavasti aurinkokin kuitenkin paistaisi!

Hyviä lukuhetkiä ja ihania kirjoja teille, lukijani. <3

Kauniita kesäisiä päiviä

Viime päivinä en ole juurikaan ehtinyt lukea. Syykin on ollut todella mukava, sillä tähän viikkoon on mahtunut kaksi mukavaa kesäreissua - ensin kävimme päivän reissulla isovanhempieni mökillä Punkaharjulla ja perjantaina lähdimmekin äitini kanssa yhden yön reissulle Kuopioon. Molemmat reissut olivat todella mukavia, ihan jo siitä syystä että sää todellakin suosi meitä.

Joimme kahvit rannassa, josta oli hurmaava näkymä rantaan. Tämäkin kuva on otettu siitä missä join kahvia - ei siis liene ihme että silmät karkasivat järvelle kerran jos toisenkin kahvia juodessa. Mökki on Puruveden rannassa, ja pitihän sitä tietenkin talviturkki heittää! Vesi oli lämmintä, juuri sopivaa uimiseen sillä lämpimässä säässä kaipasikin hieman virkistystä. Olimme päivän reissulla ja viivyimme mökillä muutaman tunnin ajan - ja ehdin uida kolme kertaa. Voisin uida kesäisin vaikka kuinka, sillä nautin järvessä uimisesta paljon enemmän kuin esimerkiksi uimahallissa. Siinä on oma taikansa, kuten varmasti tiedätte! Jos säät jatkuvat tällaisina, aion kyllä käydä rannalla täällä kaupungissakin.

Perjantaina oli sitten suuntana Kuopio. Yövyimme Puijonsarvessa ja minä taisin olla Kuopiossa hotellissa yötä ensimmäistä kertaa. Ennen aina olemme suunnanneet Kuopion reissulla kauemmas sukulaisten luokse, tai muuten olleet vain päivän reissulla. Tässä oli ihan oma glamourinsa, kun sai hömpötellä päivän, käydä ravintolassa syömässä ja mennä hotelliin.

Kuopion tori on kertakaikkiaan ihana. Pidän Joensuun toristakin ja istumme ystävieni kanssa usein torikahviossa, mutta Kuopion tori on niin paljon isompi ja siellä on niin paljon elämää! Kävimmekin torilla pariin otteeseen, katselimme ympärillemme ja kävimme torilla lounaallakin. Ja tietenkin ostamassa herneitä, kesäherkkuani.

Päivä meni ostoksilla, ja onneksi mukaan tarttui kaunis tunika, olinkin toivonut että jonkin kivan vaatteen löytäisin. En ole mikään shoppailuaddikti mitä vaatteisiin tulee (toista se on kirjojen kanssa!), mutta tiettyihin liikkeisiin astuminen tuottaa aina ilon, ja joistakin kaupoista löytää aina useamman ihanan vaatteen. Niin kävi nytkin, ja tuli jopa valinnan vaikeus.

Hotellille tullessa istahdimme hetkeksi Snellmanin puistoon. Täälläkään en ole ennen käynyt, enkä voinut kuin ihailla puiston kauneutta ja kukkaistutuksia. Kyllä silmä lepäsi! Kun olin hetken levähtänyt huoneessa, lähdimme vielä käymään satamassa - ja heti parkkipaikalla oli iloinen yllätys kun sattumalta meitä tervehti siskoni poika, herra viis-vee. Hän oli ukin luona Kuopiossa käymässä, ja ukki oli huomannut vanhempieni auton. Kylläpä oli mukava nähdä tätä herra viis-veetä, hänkin oli iloinen kun näki mummon ja lukutädin!

Kävimme illallisella hotellin ravintolassa, Frans & Sophiessa. Illallinen oli kaikin puolin hieno päätös päivälle, sillä ruoka oli todella hyvää ja palvelu sanalla sanoen erinomaista. Ruuan ja palvelun puolesta tätä ravintolaa voi suositella niin hotellin asiakkaille kuin muillekin Kuopiossa ruokapaikkaa etsiville!

Enkä tietenkään selvinnyt reissusta ilman kirjaostoksia. Kävimme vielä tänään, lauantaina, ennen lähtöä hieman Kuopion ulkopuolella kauppakeskus Matkuksessa. Minulla oli vielä rahaa jäljellä, ja kun vaatekaupat eivät tuntuneet tarjoavan mitään kiinnostavaa menin aina luotettavaan kirjakauppaan. Mukaan lähti Kingin Se, joka on kirja jonka mielelläni otan omaan hyllyyn. 

Kotimatkalla pysähdyimme kahville Tuusniemen Teboilille. Kylläpä siinä hätkähti kun yhtäkkiä parkkipaikalle alkoi virrata isona letkana moottoripyöriä, eikä letka tuntunut loppuvan ensinkään. Kun juttelimme parkkipaikalla erään moottoripyöräilijän kanssa, hän kertoi että heitä on yhteensä satakaksikymmentä ja kaikki pysähtyivät nyt samaan paikkaan. Huh huh, ei ihme että heitä tuntui olevan paljon! Heidän kohteenaan oli Lieksan Suurajot, kokoontuukohan siellä vielä isompi joukko? 

Onpa tähän viikkoon mahtunut ihania päiviä! Nyt iloitsen mukavista muistoista, mansikoista ja siitä, että hyllyssä on niin monta kiinnostavaa kirjaa jotka kaikki haluaisin lukea just nyt heti - ja että nyt on aikaa lukea. Ihanaa viikonloppua, lukutoukat!

Miikka Pörsti: Kaikkien juhla

Kaikkien juhla
Miikka Pörsti 
Kuvittanut Marika Maijala
142 s. 
2016
Tammi








Arvostelukappale kustantajalta


Kaikkien juhla oli sellainen lastenkirja joka heti herätti katalogikuvauksellaan huomioni. Se on kansikuvaltaankin persoonallinen: jo kannesta tulee ilmi Marika Maijalan ainakin minun silmääni miellyttävä kuvitus, ihanat, lämminhenkiset hahmot jotka sopivat Pörstin tekstiin. Ja Kaikkien juhlan ajatus, suvaitsevaisuus, on tänä päivänä lastenkirjalle todella tärkeä aihe.

Kaikkien juhla kertoo yhden rivitalon asukkaista. Päähenkilönä on 8-vuotias Kettu-Petteri, jonka maailma järkkyy kun rivitaloon muuttaa omituista murretta puhuva maahanmuuttajapoika Muhis. Ketun mielestä hänessä on oltava jotain vikaa, ja koska ei keksi mitä vikaa Muhiksessa on, hän päättää että Muhis haisee. Kukaan muu pihassa asuvista kavereista ei ymmärrä Kettu-Petterin mielipidettä, sillä heidän mielestään Muhis on mukava eikä hän haise millekään erityiselle. Yrittäessään kääntää kavereitaan Muhista vastaan Kettu-Petteri ajautuu rumiin tekoihin.

Miikka Pörstin on kirjoittanut sellaisen lastenkirjan joka toden totta pitäisi meidän aikuistenkin lukea: Kaikkien juhlissa on nimittäin ajatus joka on tärkeä meille jokaiselle. Lukiessani mietin mistä Kettu-Petterin inho Muhista kohtaan tulee, sillä hänen vanhempansa ovat fiksun tuntuisia ja suvaitsevaisia ihmisiä. He yrittävät saada Kettu-Petteriä leikkimään Muhiksen ja muiden kavereidensa kanssa, mutta poika haraa vastaan. Hän on päättänyt että Muhiksessa kertakaikkiaan on jotain vikaa, hän ei vain oikein keksi mitä.

Miikka Pörsti on kirjoittanut lastenkirjan rasismista kertomalla asiasta lasten kielellä, sellaisen tarinan avulla jonka lapsetkin ymmärtävät. Hän on myös asettanut tarinaan sellaista kaikua, joka kertoo jokaiselle kirjaa lukevalle, että Kettu-Petterin mielipiteet ovat väärin - niin kuin varmasti jokainen ymmärtää.

Kaikkien juhla on tällä hetkellä todella ajankohtainen kirja. Koko Suomessa ja etenkin sosiaalisessa mediassa on puhuttu viimeisen vuoden aikana niin runsaasti maahanmuuttajista että jokainen puheet on varmasti huomannut - niin positiiviset kuin negatiivisetkin mielipiteet. Myös lapset ovat varmasti kuulleet mielipiteen jos toisenkin, joten Kaikkien juhla olisikin nyt hyvää luettavaa. Pörsti herättää kirjallaan varmasti niin lapsissa kuin aikuisissakin monia ajatuksia, ainakin minä jäin miettimään aihetta kirjan lukemisen jälkeen. Yllättävän monet lastenkirjat tarjoavat aikuisillekin ajattelemisen aihetta, josta en ennen ehkä tiennytkään.

Marika Maijalan persoonallinen ja värikäs kuvitus tukee hienosti Miikka Pörstin tarinaa, joka ilahduttaa aikuistakin. Te, jotka luette Kaikkien juhlia lapsillenne, puhukaa aiheesta, sillä tämä tarjoaa aiheen monelle juttuhetkelle! Jo tästä näkee että Pörsti on kirjoittanut hienon lastenkirjan.

Kerstin Gier: Liitto

Liitto (Unien kolmas kirja )
Kerstin Gier
Suomentanut Heli Naski
385 s. 
2016
Gummerus








Arvostelukappale kustantajalta


Tutustuin Kerstin Gieriin vasta näiden Unien kirjojen myötä ja kyllä - olen ihastunut tähän kirjailijaan kovasti. Jokainen unien kirja on ollut omalla tavallaan hyvä, ja vaikka trilogian toinen osa ei tarjoillutkaan minun makuuni riittävän paljon vauhtia, jäi sekin niin kiinnostavaan kohtaan että odotin tätä päätösosaa todella kovasti. Liitto olikin juuri sitä mitä kaipasin - täydellinen päätös trilogialle. Kertakaikkiaan mahtava nuortenkirja!

Liitto jatkaa Livin ja kumppaneiden tarinaa siitä mihin edellinen osa, Vala, tarinan jätti. Livin unet ovat käymässä entistä vaarallisemmiksi ja poikaystävän Henryn kanssa suhde ei tunnu aivan yksinkertaiselta. Henry tuntuu luulevan että Liv on kokenut, mitä jokaiseen suhteen  osa-alueeseen tulee, ja se stressaa Liviä kovasti - asiahan ei tietenkään ole niin. Unirintamalla kostoa janoava Arthur on keksinyt keinon puuttua Livin ja muiden elämään myös päivisin ja kaikki muuttuu taas hieman vaikeammaksi. Unet ja tosielämä alkavat sekoittua pahan kerran...

Lupaus, Unien ensimmäinen kirja, sai minut ihastumaan Gieriin ja samalla Liviin ja koko muuhun porukkaan. Heidän tarinansa on pysynyt jossain alitajunnassa koko ajan kun olen odotellut trilogialle jatkoa - ja nyt viimein kaikki on päätöksessä. Ja millä tavalla! Gier kyllä on osannut punoa hienon juonen ja päätöksen trilogialle, sillä Liitto oli todellinen lukusukkula - todella ahmittava kirja. Vaikka nuortenkirjoja muutenkin lukee ehkä nopeammin kuin aikuisille suunnattuja romaaneja, luin Liiton vielä tavallistakin nopeammin. Halusin vain yksinkertaisesti tietää miten lopussa käy! Tässä on herkku, kertakaikkiaan herkku.

Liitto on monipuolinen tarina. Siinä ei mennä pelkästään unien maailmassa, kuten ehkä edellisessä osassa hyvin pitkälti mentiin, vaan Liitossa puidaan paljon muutakin. On Livin ja Henryn välinen suhde sekä Livin äidin tulevat häät. Unimaailma oli ainakin minulle suurimmassa roolissa Gierin kirjassa, mutta muutkin osiot toki kiinnostivat. Henryn ja Livin suhde on omalla tavallaan muuttunut kiinnostavammaksi trilogian edetessä, ehkä he molemmat ovat muuttuneet hahmoina, tai ehkä kyse on vain minusta lukijana. Alussa en juurikaan ollut kiinnostunut Henrystä hahmona mutta Liitossa hän on oikeasti mukava, mielenkiintoinen nuori mies.

Gier on luonut Liittoon myös sellaisia ihania, hieman pienempiä yksityiskohtia jotka ilahduttavat lukijaa. Esimerkiksi sen, miten Livin sisko Mia ryhtyy salapoliisiksi ja kaikki yllättyvät mitä kaikkea hän selvittääkään. En paljasta mitä, mutta sanonpa vaan että minä ainakin yllätyin kovasti! Juuri tällaiset yksityiskohdat tekevät kirjasta kuin kirjasta hienon, ja Liittokin sai siitä omaa hohdettaan.

Liitto on äärimmäisen kaunis kirja. Minulta se saa kiitosta ulkoasustaan, joka sopii kaikin tavoin trilogian päätösosaan: kansi on kauniin hopeinen, hohtava ja hieno, mutta samalla se tekee takakannen tekstistä hieman vaikealukuisen. Mustasta tekstistä kuitenkin saa selvää, onneksi, kun tarkkaan katsoo.

Matka Unien maailmaan oli ehdottomasti kannattava reissu. Tuntui haikealta sanoa hyvästit Liville ja kumppaneille, mutta ehkä palaan heidän seuraansa vielä joskus, vuosien kuluttua kun tarina on unohtunut. Ainakin tulen palaamaan Gierin seuraan hänen aiemmin suomennetun trilogiansa kanssa, joka onneksi löytyy kirjahyllystäni. Unien kirjoja suosittelen - tietenkin - nuorille aikuisille jotka kaipaavat hyvää, ajatukset arjesta pois vievää trilogiaa. Samasta syystä suosittelen trilogiaa myös meille aikuisille - välillä tekee hyvää saada ajatukset pois arjesta!

Hyvää juhannusta!

 

Juhannusaaton alkuilta. Tänään on luettu, on nautittu vanhempieni kauniista puutarhasta, on syöty herkullista mansikkakakkua ja syöty todella hyvä juhannusateria. On ollut likimain täydellinen päivä hyvässä seurassa. 

Edessä on rauhallinen juhannusilta ja yö, varmaankin samankaltaisissa tunnelmissa: hyvien kirjojen lukemista ja hyvää seuraa. Valitettavasti jalkapallon EM-kisat ovat tänään vielä tauolla, joten vasta huomenna pääsemme katsomaan pelejä... Sitä odotellessa! Luettavana on Kerstin Gierin Liitto, Unien kirjat -trilogian päätösosa. Bloggaan kirjasta ehkä jo tänä viikonloppuna, mutta sanonpa jo nyt: tuo kirja on mahtava! Vauhtia on paljon enemmän kuin trilogian aiemmissa osissa, ja Liitto vaikuttaa jo nyt, puolessa välissä, hienolta huipennukselta. 

Paljon muutakin luettavaa on juhannusviikonlopuksi varattu, joten saa nähdä mitä kaikkea vielä tämä viikonloppu tuo tullessaan kirjallisessa mielessä... 

Nauttikaa juhannuksesta, ottakaa rennosti, lukekaa kirjoja ja olkaa läheistenne kanssa! 

Lukutoukka palaa asiaan jo ehkä huomenna. Pus!

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Pikkuseikkoja
Carol Shields
Suomentanut Hanna Tarkka
235 s. 
2011
Otava








Saatu ystävältä 


Kuulkaas, lukutoukka toverit, huomenna on juhannusaatto! Jotenkin tämä kesäkuu on mennyt taas kerran vauhdilla, kuukauden alku meni hieman huonommissa tunnelmissa monestakin syystä. Nyt, parin viime viikon aikana elämä on paiskonut minulle niin hienoja asioita, että olen itsekin vähän pyörryksissä. Yksi noista hienoista asioista liittyy Lukutoukan kulttuuriblogiin, mutta siihen palaan myöhemmin.

Lukemisen kannalta kesä on alkanut todella hienoissa merkeissä. Tämän kuukauden projektinani on lukea Täällä Pohjantähden alla, jota luen muiden kirjojen välissä. Tavoitteeni oli saada kirja tämän kuun aikana luettua, mutta urakka saattaa venyä heinäkuun alkuun. Olen jo puolessa välissä ja tarkoitukseni on lukea tuota hienoa klassikkoa hieman enemmän nyt juhannuksena, mutta saapa nähdä. Sen voin sanoa, että olen kirjasta haltioissani!

Muitakin hienoja lukuhetkiä on kesäkuuhun mahtunut. Luettavat kirjat ovat minulla olleet hyvin pitkälti uutuuspainotteisia, niin kuin varmasti monella muullakin bloggaajalla. Nyt kesän aikana yritän kuitenkin lukea myös hieman vanhempia, lukematta jääneitä kirjoja, joista olen kuullut paljon kohinaa. Yksi tällaisista kirjailijoista on Carol Shields, jota tunnutaan blogipiireissä rakastavan kovasti. Ja nyt, kun luin Pikkuseikkoja, en ihmettele miksi häntä rakastetaan! Tämä kirjahan on varsinainen helmi.

Pikkuseikkoja kertoo Judith Gillistä ja hänen perheestään. Judith itse on arvostettu elämänkertojen kirjoittaja ja hänen aviomiehensä on kirjallisuudentutkija ja heillä on teini-ikäinen tytär ja poika. Judith yrittää kovasti kirjoittaa omaa, suurta romaaniaan, mutta kirjoituskurssilla on jotenkin käynyt niin, että hänen inspiraationsa on hiipunut. Judith yllättyy itsekin, kun hän yhtäkkiä löytää inspiraation uudelleen, ja tarina alkaa muodostua. Kirjoittamisen lisäksi hän joutuu yllättymään monessa muussakin asiassa, sillä yhtäkkiä tututkin ihmiset tuntuvat tekevän kummallisia, yllättäviä asioita, ja Judith joutuu miettimään kehen voi luottaa.

Haltioissani olin myös Pikkuseikoista. Pikkuseikkoja on Shieldsin esikoisromaani, ja on hurmaavaa nähdä miten hän on ollut jollain tapaa valmis kirjailijana jo tuolloin. Tarina on erittäin ehjä, hahmot tulivat minua lähelle ja Shieldsin kerrontatapa on ihastuttava. Hanna Tarkan hieno suomennos tukee Shieldsin tarinaah tavalla, joka tekee lukemisesta aivan omanlaisensa nautinnon. Sellaisen nautinnon, joka syntyy vain silloin kun lukee todella hyvää kirjaa.

Kesällä sitä jotenkin kaipaa todella hyviä kirjoja. Totta kai pettymyksiä mahtuu mukaan kesään kuin kesään, ihan niin kuin mihin tahansa vuoden aikaan. Saattaa kuitenkin olla että minä olen näin kesällä valikoinut lukuvuoroon pääsevät kirjat hieman tarkemmin - esimerkiksi parvekkeella auringon paisteessa haluaa aina lukea hyvää kirjaa. Olenkin iloinen että kesään on jo mahtunut monia, omalla tavallaan hyviä kirjoja.

Pikkuseikoissa parasta on tunnelma. Se on sellainen kuin hyvässä lukuromaanissa pitää ollakin: rauhallinen ja omalla tavallaan hiljainen. Sellainen tunnelma, joka saa nauttimaan kirjasta ihan toisella tavalla kuin vaikkapa tiheätunnelmaisesta, vauhdikkaasta dekkarista. Pikkuseikkoja ei haluakaan ahmia, vaan sen kanssa haluaa viipyä paljon pidemmän hetken kuin reilu kaksisataa sivua jossain muussa romaanissa aikaa ottaisi.

Toivon, että Shieldsin löytäisivät he, jotka eivät kirjailijaa vielä tunne. Sillä tässä on todella hyvä kirjailija, tarinankertoja ja tunnelmanluoja - kirjailija, jolta minulla on onneksi monta romaania vielä lukematta, joka tekee seuraavan suomennoksen odottamisesta helpompaa.

Shieldsin myötä tahdon toivottaa teille, arvoisat kirjojen ystävät, oikein hyvää ja rentouttavaa juhannusta! Toivon teidän juhannukseenne aurinkoa, hyvää ruokaa sekä tietenkin, hyviä lukuelämyksiä vaikkapa siellä laiturin nokassa!

Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä

Pianonvirittäjä
Stefan Tegenfalk
Suomentanut Laura Beck
399 s. 
2016
Bazar








Arvostelukappale kustantajalta


Luimme bloggariystävieni Annikan ja Piian kanssa kimppalukuna Stfan Tegenfalkin uuden dekkarin Pianonvirittäjä. Kimppalukeminen on aina hauskaa, ja vielä hauskempaa se on kun kirjaa pääsee lukemaan hyvien ystävien kanssa. Lukiessa voi vaihtaa mielipiteitä kirjasta, ja etenkin dekkarin lukeminen on mukavaa kun voi kysellä arvaavatko muut kuka on syyllinen. Joskus mielipiteet kirjasta menevät hyvinkin paljon ristiin, kuten nyt kävi.

Pianonvirittäjä on itsenäinen kirja Walter Gröhnistä ja Jonna de Bruggesta kertovassa dekkarisarjassa. Kuusitoistavuotiaan tytön ruumis löydetään järven rannalta, Tukholman lähiössä. Murhaaja on peittänyt jälkensä ja jättänyt näkyville vain yhden asian: asian, jonka hän haluaakin poliisin löytävän. Walterin ja Jonnan tutkiessa murhaa sen takaa paljastuu julma koulukiusaaminen, josta nuori pianisti Linnea on kärsinyt kovasti. Viime aikoina Linnea on viimein löytänyt jonkun jolle puhua: pianonvirittäjän joka on kuunnellut häntä. Viimeinkin joku joka kuuntelee! Kokeneinkin rikostutkija joutuu koville, kun joutuu pohtimaan kuka puhuu totta ja kuka valehtelee.


Minä ihastuin Pianonvirittäjään. Vaikka luen paljon dekkareita, en koe silti olevani varsinainen dekkarikettu. Nautin niiden lukemisesta siinä missä minkä tahansa muunkin genren, mutta en voisi lukea pelkkiä dekkareita - niin kuin en voisi lukea "pelkästään" mitään muutakaan kirjallisuuden lajia. Vaihtelu, se on minulle se lukemisen suola ja sokeri. En ota dekkareita hirveän vakavasti, vaan ne ovat minulle omalla tavallaan viihdettä, vähän samalla tavalla kuin chick lit ja muu viihdekirjallisuus. Okei, dekkarit ovat aivan erilaista viihdettä, mutta ehkä joku tajuaa mitä tarkoitan?

Mielipiteemme menivät kovasti ristiin Pianonvirittäjästä. Minä ihastuin tähän dekkariin kovasti, muut eivät niinkään. Ehkä juuri siksi, että tytöt lukevat dekkareita ja muita lajin kirjoja paljon enemmän kuin minä, ja keskittyvätkin genren kirjoissa eri asioihin. Mutta tämähän tunnetusti on rikkaus: kaikki eivät millään pidä samoista kirjoista.

Mikä minua viehätti Pianonvirittäjässä? Koulukiusaaminen on aina kiinnostava aihe, varsinkin kun siinä mennään ihon alle, niin kuin Tegenfalk kirjassa Linnean ihon alle pääsi. Koska minulla on omia kokemuksia aiheesta, niin jotenkin ehkä odotukseni ovat korkeammalla kuin monien muiden: silti Tegenfalk täytti odotukseni, ja minusta tuntui kurjalta Linnean puolesta. Mieskirjailijan sijoittuminen nuoren tytön nahkoihin ei varmasti ole mikään helppo juttu, mutta hyvin on Tegenfalk siinäkin onnistunut, pisteet siitä.

Koska minulle Stefan Tegenfalk ei ole ennestään tuttu kirjailija, enkä ole lukenut edellisiä Walter Gröhnistä ja Jonna de Bruggesta kirjoitettuja kirjoja jäivät he hahmoina hieman etäisiksi. Tegenfalk on tehnyt kyllä työtä tuodakseen varsinkin Jonnan lähemmäksi lukijaa, ja hänet koinkin poliiseista läheisemmäksi. Ehkä joudun siis palamaan Tegenfalkin aiempiin dekkareihin, että tiedän mitä varsinkin Jonnalle on aiemmin tapahtunut?

Pianonvirittäjä tarjoili jännitystä ja etenkin mahtavan loppuhuipennoksen jota jouduin ahmimaan vauhdilla. Dekkarin psykologinen otekin oli todella kiinnostavaa luettavaa, ja siinä missä Tegenfalk pääsi Linnean ihon alle, onnistui se myös käymään minun tunteisiini. Tegenfalk on yksi todistuskappale siitä että kyllä Ruotsissa osataan - tähänkin naapurimaan dekkaristiin kyllä kannattaa tutustua.