Winston Graham: Poldark - Kapinallinen

Poldark - Kapinallinen
Winston Graham
Suomentaneet Irmeli Sallamo ja Anuirmeli Sallamo-Lavi
555 s. 
2016
Gummerus








Arvostelukappale kustantajalta

 Kirjakeskustelut ovat sitten hedelmällinen asia. Keskustelin taannoin kirjoista isäni kanssa, joka lukee minun laillani paljon. Oli aika jolloin luimme täysin erilaisia kirjoja, mutta nyt lukumakuni taas hieman laajennuttua olemme löytäneet yhteisiä suosikkeja. Pidimme molemmat todella paljon Jeffrey Archerin Vain aika näyttää -teoksesta ja isäni mietti että Winston Grahamin Poldarkissa voisi olla jotain samaa. Uteliaana kiinnostuin kirjasta tietysti heti!

Ensimmäinen Ross Poldarkista kertovan sarjan osa kertoo vuosista 1783-1787. Kirjan alussa Ross palaa haavoittuneena Yhdysvaltain vapaussodasta englantilaiseen kaivoskylään, Cornwalliin. Perille päästyään hän saa kuulla isänsä Joshuan kuolleen ja että hänen rakastamansa nainen on kihlautunut toisen miehen kanssa. On siis aika rakentaa elämä uusille kantimille ja vaikka Ross tunteekin olevansa Cornwallissa ulkopuolinen, ei nuori mies anna periksi. Ross kuuluu rikkaaseen ja arvostettuun sukuun mutta hän tuntee sympatiaa kaivostyöläisiä ja talonpoikia kohtaan - ja sai sillä sai sillä välittömästi minun sympatiani ja lämpöni hahmoa kohtaan. Siksi olinkin tavattoman onnellinen kun Ross pelasti katupoikien tappelun keskeltä huonoista oloista tulleen Demelzan, jonka otti piiaksi taloonsa. Se tuo hieman eloa ja lämpöä Rossinkin elämään...

Kapinallinen on historiallinen romaani, mutta se on sitä oikeastaan sitä monelta kantilta. Kirja on nimittäin kirjoitettu alunperin vuonna 1945 ja se on nyt löydetty ikään kuin uudelleen - se on nimittäin suomennettukin ensimmäisen kerran 1977. Winston Gramin Ross Poldarkista kertovaa sarjaa löytyy hurjan monta osaa, 12. Minulle tämä ainakin on iloinen uutinen, sillä en ole tähän mennessä lukenut yhtäkään aikuisille suunnattua, näin pitkää sarjaa. Nyt olen kuitenkin päässyt heti alusta pitäen kyytiin ja kyllä aion jatkaa matkaa Ross Poldarkin kanssa tästä eteen päinkin. Nuortenkirjasarjoja on toki tullut luettua, mutta olisiko tämä ensimmäinen aikuisille suunnattu?

Kapinallisessa kiehtoo jo aikakausi. 1700-luvun loppu on todella kiinnostavaa aikaa, aikaa josta en ole tainnut tätä ennen kovin paljoa lukea. Varsinkin tuon ajan Englanti on jotain aivan uutta, ja kun kirja on vielä kirjoitettu monta kymmentä vuotta sitten, on kerronnassakin omanlaisensa henki. Suomentajatkin ovat tehneet hienoa työtä, sillä he ovat pystyneet hyvin seurailemaan Winston Grahamin tyyliä - kielessä on jotain vanhaa. Joissakin tuoreissa historiallisissa romaaneissa seksikohtaukset kuvataan sumeilematta, mutta Graham ei sitä tee. Tämä varmasti johtuu aikakaudesta jolloin kirja on kirjoitettu, silloin ei ollut tapana kertoa seksistä kirjoissa niin avoimesti kuin nykyisin. Minusta se sopii Kapinalliseen hyvin, sillä tuskin sellainen tyyli oli 1700-luvullakaan.

Kaikkein kiehtovinta Kapinallisessa oli tietenkin tutustuminen Ross Poldarkiin. Hän oli kiehtova hahmo jotenkin niin suuri persoona että olin lumoutunut. Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä niin Ross on todellinen kapinnallinen. Hän ei piittaa siitä että kuuluu todella arvostettuun sukuun ja että hänen pitäisi ehkä käyttäytyä sen mukaisesti - Ross tuntee sympatiaa alempia luokkia kohtaan ja on saanut vihamiehiksi suvun joka tuntuu olevan kaiken keskellä. Eikä se, ettei Ross aina piittaa elää lain mukaisesti, ole täysin ongelmaton seikka...

Kyllä. Poldark - Kapinallinen oli oikein hieno sarjan aloitusosa. Toinen osa, Poldark - Demelzan laulu on minun mielestäni jo ilmestynyt ja kyllähän sekin on luettava. Sellaiseen koukkuun Winston Graham minut sai esittelemällä näin kiinnostavan hahmon ja näin kiinnostavat historialliset maisemat! Vinkki: Yle esittää myös kirjasarjaan pohjautuvan BBC:n sarjan tänä syksynä. Arvatkaa vaan aionko katsoa!

Meri Kuusisto: Toivo Pesän muistelmat

Toivo Pesän muistelmat
Meri Kuusisto
234 s. 
2016
Otava









Arvostelukappale kustantajalta


Meri Kuusiston Amerikkalainen oli ilmestyessään minulle yksi vuoden hienoimmista esikoisromaaneista. Kuusiston oivaltava ja samaan aikaan hauska tyyli kirjoittaa vetosi minuun ja uutta romaania onkin odoteltu. Onneksi Toivo Pesän muistelmat lunasti monessakin mielessä odotukseni, vaikka joskus juuri toinen kirja on se joka tuottaa kirjailijalta jonkin asteisen pettymyksen. Onneksi Kuusiston kohdalla näin ei ollut!

Ihastuin heti alussa Toivo Pesään. Mikä tyyppi hän onkaan! Pesä on (onnekseen) tutustunut varsinaiseen panomieheen, Silliin, jonka kyljessä roikkumalla hänkin on saanut oman palansa tuosta elämästä. Naisia siis riittää, vaikka kummankin käden sormille. Ensimmäinen osa pitääkin sisällään Toivo Pesän ja Sillin seikkailuja kun taas toinen osa on täysin erilainen, Pesän päiväkirja. Kolmannessa osassa sainkin taas jotain aivan muuta, kun kertojan roolissa on Irmelin pitkäikäisin seuralainen, ahdistus.

Olisin lukenut Toivo Pesän muistelmat mielelläni ja hihitellen vaikka koko kirja olisi ollut ensimmäisen osan tyylistä, Toivo Pesän ja Sillin seikkailuista kertovaa tarinaa. Mutta juuri rakenteensa vuoksi, sen vuoksi että jokaisessa osassa sain eteeni jotain aivan uutta, siksi juuri Toivo Pesän muistelmat onkin niin hieno. Toivo Pesän ja Sillin seikkailut olivat toki hauskoja, mutta kun tarina muuttuu saa kirja aivan uudenlaisen syvyyden.

En osaa sanoa kummasta osasta pidin enemmän, ensimmäisestä vai kolmannesta. En osaa sanoa, koska nämä kaksi osaa ovat keskenään niin täydellisen erilaiset, eikä niitä voi oikein vertailla. Pidin kummastakin omalla tavallaan, ensimmäiselle hihittelin ja kolmannessa osassa myötäelin Irmelin kanssa kun ahdistus kertoi tarinaansa. Toivo Pesän päiväkirjakin on omalla tavallaan hyvä, mutta jäi minulle välipysähdykseksi.

Ei ole Meri Kuusisto hiipunut Amerikkalaisesta. Mihinkään ei ole kadonnut kirjailijattaren upea tyyli, hänen terävä huumorinsa joka ottaa pelkäämättä kantaa, välillä naurattaen ja välillä laittaen ajattelemaan. Kiitos, Meri Kuusisto, kun tutustutit minut Toivo Pesään, hän on omalla erikoisella tavallaan mahtava tyyppi!

Lukupiirissä: Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Kaarnatuuli
Kristiina Vuori
516 s. 
2016
Tammi








Arvostelukappale kustantajalta



Takana on lukupiirimme Lukevien leidien syksyn ensimmäinen tapaaminen. Ja kertakaikkiaan, olipa ihana tavata leidejä pitkästä aikaa! Olemme lukeneet lukupiirin historian mittaan runsaasti kehitysmaihin ja muutenkin vieraisiin kulttuureihin sijoittuvia, yleensä naisista kertovia kirjoja, mutta tämän vuoden mittaan olemme ottaneet mukaan myös muutaman suomalaisen teoksen. Minun ehdotukseni tähän syksyn oli Kristiina Vuoren uusin romaani Kaarnatuuli, joka sai tapaamisessamme aikaan vilkkaan ja mielenkiintoisen keskustelun.

Kaarnatuuli on ensimmäinen Kristiina Vuoren romaani joka kertoo todellisesta historiallisesta henkilöstä. Se kertoo Valpuri Innamaasta, 1500-luvulla eläneestä suomalaisnaisesta, menestyneestä porvarista joka ei todellakaan antanut oman sukupuolensa rajoittaa itseään - tai elämäänsä. Kirja alkaa 1563 vuodesta, mestauslavalta, jossa Henrik Innomaa odottaa rangaistustaan maanpetturuudesta. Kuningas Erikin joukot valtaavat Innamaan kartanon ja vain 20-vuotias Valpuri ajetaan pois kartanosta. Valpuria ei niin vain lannisteta, vaan hän taistelee tiensä Turun varakkaimmaksi porvariksi - sukupuolestaan huolimatta.

Lukupiiri on siinä mielessä ihana asia, etteivät ihmisten lukutottumukset ja maut voi missään tapauksessa olla täysin yhtenevät. Niin ei käynyt tälläkään kerralla, sillä Kaarnatuuli herätti monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Vain parille lukupiirimme naisista historiallinen viihde ylipäätään oli tuttua ja muutamat sanoivat aivan suoraan että se on genre jota he eivät yleensä lue lainkaan. Näiden naisten tapauksessa en ihmettele ettei Kaarnatuulikaan herättänyt innostusta vaan he eivät pitäneet kirjasta - oikeastaan lainkaan.

Onneksi paikalla oli meitäkin joille historiallinen viihde oli tuttu - ja rakas genre. Varsinkin erään leidimme mielipidettä oli oikein kiinnostavaa kuunnella, sillä hän oli lukenut paljon samoja kirjailijoita kuin minäkin (Enni Mustonen, Raija Oranen, Milja Kaunisto, muutaman mainitakseni) ja hänelle Kristiina Vuori oli ennestään todella tuttu kirjailija. Tämä (nimeä mainitsematta) leidimme olikin ihastunut kirjaan kovasti, enkä oikeastaan ihmettele lainkaan. Vaikka lukupiirikeskustelussamme saatoinkin keskittyä kirjan heikkouksiin, oli minusta Kaarnatuulessa enemmän hyvää kuin huonoa.

Siitä olimme Lukevien leidien kanssa yhtä mieltä, että Kaarnatuuli on todella hyvin kirjoitettu kirja. Kristiina Vuori on taitava kirjoittaja ja vaikka Kaarnatuuli on ensimmäinen romaani jonka Vuorelta luen niin tämä ei varmasti jäänyt viimeisekseni. Itse otin lukupiirikeskustelussamme esiin sen, että en päässyt 1500-luvun henkeen Kaarnatuulta lukiessani. Tämä pitää yhäkin täysin paikkaansa, sillä jotenkin vain päässyt menneeseen aikaan, vaikka Vuori on kyllä selvästi paneutunut aiheeseensa. Tekstin lomasta löytyy sen ajan sanastoa, sekä hän on kyllä ottanut asioista selvää. Jotenkin minulla vain eläytyminen jäi vajaaksi - kenties se johtui omasta lukufiiliksestäni, kenties ei. Toisaalta, en ollut ainoa Lukeva leidi joka oli tätä mieltä...

Koska kaikille leideistämme historiallinen viihde, tai viihdekirjallisuus ylipäätään, ei ole tuttua tai rakasta, kiinnitettiin kirjan romanttiseen puoleen jonkin verran huomiota. Minua tämä taas ei häirinnyt lainkaan, se tuli osana kirjaa, se oli viihdettä. Toki seksiä oli ja mukana oli Valpurin rakkauskuvioita, mutta minulle ne olivat osana kirjaa enkä nähnyt syytä miksi olisin pitänyt sitä huonona asiana. Viihde on viihdettä.

Mutta Kaarnatuuli ei toki ole pelkkä viihderomaani, sillä vaikka en tavoittanut 1500-luvun henkeä, niin on tuo aika isona osana kirjaa. Jo se, että päähenkilönä on oikeasti tuona aikana elänyt henkilö, tuo kirjaan oman kiinnostavan lisänsä. Lisäksi se miten Kristiina Vuori on aikaan ja päähenkilöönsä paneutunut, on kunnioitettavaa ja hienosti toteutettu.

Minun eläytymiseni jäi puolitiehen, mutta silti Kaarnatuuli oli keskimääräistä parempi kirja - ja innosti tutustumaan Vuoren kirjoihin paremmin. Kaikki leidit eivät kirjasta innostuneet, mutta niin käy aina - kaikki eivät millään tykästy samoihin kirjoihin tai tällä kertaa samaan genreen.

Emma Chase: Torjuttu

Torjuttu
Emma Chase
Suomentanut Helinä Kangas
234 s. 
2016
Bazar








Arvostelukappale kustantajalta


Kyllä kunnon hömppä aina välillä piristää! Ja ennen kaikkea sellainen hyvä viihde, kirja johon eläytyy ja jonka henkilöiden mukana elää, hymyilee ja ehkä vähän kyynelkin tirahtaa silmäkulmaan. Torjuttu oli sellainen. Onneksi, sillä olinkin odottanut jatkoa Katen ja Drew'n tarinalle.

Taklattu jäi tilanteeseen jossa Drew ja Kate päätyivät onnellisesti yhteen. Jo Torjutun prologi kertoo ettei tilanne ole sama, vaikka parin onnellista elämää olikin kestänyt kahden vuoden ajan. He ovat unelmapari, vaikka Katen hyvä ystävä Delores onkin täysin eri mieltä - hän ei voi sietää Drew'tä. Yhtäkkiä Kate joutuu suurten valintojen eteen, kenties suurimman jonka hän joutuu elämässään tekemään. Drew tuntuu tehneen oman valintansa - ainakin Kate päättelee niin. Hän päättääkin ottaa etäisyyttä tilanteeseen ja palaa kotiseudulleen, jossa kaikki on tuttua ja turvallista.

Luin Taklatun sen ilmestyttyä juuri sopivana hetkenä. Sellaisena hetkenä jolloin tarvitsin jotain kevyttä, jotain ihan hömppää ja säädin aivot sopivaan asentoon. Ihastuinkin Drew'n ja Katen tarinaan ja nyt olenkin odottanut samankaltaista hetkeä Torjutun lukemiseen. Sellainen löytyi, ja yllätyin iloisesti että Torjuttu oli vielä enemmän minun kirjani kuin Taklattu oli. Taklatussa oli aika paljon seksiä, eikä se minua sinänsä haitannut sillä ei minulla seksikohtaustenkaan kanssa pipo kiristä. Torjutussakin niitä oli, mutta vähemmän ja se oli yksi syy miksi kirjasta nautin.

Niitä syitä kyllä oli muitakin. Torjuttua lukiessani Kate ja Drew olivat minulle jo tuttuja tyyppejä ja osasin paremmin eläytyä heidän tarinaansa. Ja todellakin eläydyin kunnolla! Juoneen mahtuu monenlaista mutkaa ja erilaisia vaikeuksia, ettekä usko kuinka minä revin hiuksiani ja turhauduin (joskin ihan hyvällä tavalla) kun kirjan päähenkilöt eivät meinaa ymmärtää toimia minun haluamallani tavalla. Näin voimakkaasti ei vaan eläydy muuhun kuin hyvään romanttiseen kirjaan.

Vaikka lukijat varmasti aavistavat miten Torjutun lopussa käy, niin minusta juoni on silti todella hyvä. Eikös viihderomaanin yksi tunnusmerkki ole se, että lukija arvaa loppuratkaisun? Minulle ainakin käy lähestulkoon aina niin, harvoin yllätyksiä tulee. En yhtään paheksu tätä, vaan minusta on mukava arvailla että miten juoni kääntyy siihen suuntaan. Nytkin pohdin lukiessani mitä mutkia matkaan vielä tulee...

Olin kirjoittanut Taklatusta sen olevan Viihdettä isolla V-kirjaimella. En voi kuin sanoa olevani samaa mieltä mitä Torjuttuun tulee, vaan ehkä V on tällä kertaa vielä isompi. Tai ehkä sen viihteen loppuun tulee pieni sydän? Kate ja Drew, tahdon tietää mitä teille seuraavaksi käy!

Bazar, isot kiitokset kirjasta, täällä yksi lukutoukka odottaa jo seuraavaa suomennosta, en malta odottaa!

JP Koskinen: Luciferin oppipojat

Luciferin oppipojat
JP Koskinen
292 s. 
2016
WSOY









Arvostelukappale kustantajalta


Kun Luciferin oppipojat tipahti yllättäen postiluukusta, yllätyin iloisesti. Tutkittuani kirjaa hetken olin vielä iloisemmin yllättynyt, sillä Koskisen uusi romaanihan vaikutti todella kiinnostavalta ja lukemisen arvoiselta. Lisäksi tiesin jo takakannen perusteella että lähipiiristäni löytyy useampi lukutoukka joka voisi olla kirjasta kiinnostunut.

Luciferin oppipojat on avaruusmatka, se on scifiä, jännitystä ja vielä paljon enemmän. Eletään 2100-lukua ja kapteeni Gabriel Bonhomme XIV saa todella tärkeän tehtävän. Bonhomme määrään lentämään Olympoksen planeetalle tukahduttamaan kybordien kapina. Vaikka operaation pitäisi olla vain rutiinia, ei Bonhomme ihan niin helpolla siitä selviä.

Yhdeksi Luciferin oppipoikien kiinnostavimmista puolista muodostuu Bonhomme itse. Hänet tunnetaan maan päällä miehenä joka tappoi Jumalan ja lento Olympokselle muodostuu Bonhommelle ehkä odotettua suuremmaksi matkaksi. Edellisellä Olympoksen-matkalla hän löysi jotain todella merkittävää ihmiskunnan historiaa ajatellen, ja nyt Bonhommelle selviää jonka avulla ratkeaa ihmiskunnan tulevaisuuden lisäksi myös miehen oma menneisyys.

Vaikka JP Koskinen on mielessäni jo "the kirjailija", mies joka on kirjoittanut merkittäviä romaaneja ja niiden lisäksi monia muita kiinnostavia kirjoja, olen kuitenkin lukenut kummallisen vähän hänen kirjojaan. Ystäväni Rasputin jäi aikanaan kesken vaikka olin aivan varma että tässä olisi nyt minun kirjani - aihe ei vain yksinkertaisesti ollut minua varten, vaikka ilmassa olivat kaikki hyvän kirjan ainekset. Koskinen on kuitenkin minulle tuttu, hänen dekkaristaan Tammikuun pimeä syli, josta pidin kovasti.

JP Koskinen oli minulle entuudestaan tuttu kirjailija, enkä joutunut pettymään Luciferin oppipoikien kanssa. Tässä on nimittäin kertakaikkiaan ainutlaatuinen teos jota lukiessani hymyilin, ihan jo siitä syystä että sain lukea jotain näin hienoa. Scifi, jonka maailmaan olen varovasti astelemassa, jo sekin olisi saanut minut houkuteltua lukemaan kirjaa. Se, että mukana on jännitys, petturuus, ihmisyys ja usko - se kaikki sai minun ihoni kihelmöimään jännityksestä ennen kuin avasin kirjan kannet. Se tunne kun olin päässyt kirjaan sisään ja todennut että kyllä, tämä on hyvä. Se tunne, se oli mahtava.

En ole mikään scifin tuntija, en tosiaankaan. En siis voi sanoa miten taitavasti sille genrelle ominaisia asioita on kirjassa käsitelty, mutta minulle nämä kybordit ja avaruusalusasiat menivät täydestä ja olivat täysin uskottavasti kerrottu. Minä en tosin vaadikaan hirveästi (minä, jolle jouduttiin selittämään Star Warsin ja Star Trekin eroja pariinkin kertaan), mutta nautin kaikesta huolimatta Luciferin oppipojista myös scifiromaanina. Se mikä ehkä teki kirjasta minulle niin nautinnollisen, oli että kirjassa oli myös suuret teemat, jotka saavat lukijan ajattelemaan.

Kehotan ihmisiä lukemaan Luciferin oppipojat. Se on tähän mennessä minulle tämän kirjasyksyn yllättäjä, kirja josta en etukäteen osannut odottaa näin paljon. Mutta niin se vaan teki, JP Koskinen, ja ryömi ihoni alle romaanillaan.

Emma Cline: Tytöt

Tytöt
Emma Cline
Suomentanut Kaijamari Sivill
298 s. 
2016
Otava








Arvostelukappale kustantajalta


Tytöt on kirja joka on jo heti ilmestymisensä jälkeen aiheuttanut melkoisesti puhetta ainakin kirjablogeissa. Kirjaan on rakastuttu mutta löytyy myös monia joiden odotuksia Tytöt ei ole täyttänyt. Tytöt oli minulle, kuten monelle muullekin, yksi syksyn odotetuimpia käännösromaaneja ja olihan se otettava lukuun lähestulkoon heti kun kirja postiluukusta kolahti. Emma Cline täytti minun odotukseni, sillä kuten Lena Dunhamia kannessa lainataan, Tytöt särki myös minun sydämeni.

Tytöissä eletään vuotta 1969, hippiliikkeen ja vapaan seksin aikaa. Paikkana on Kalifornia ja päähenkilönä 14-vuotias Evie. Evie potee maailmantuskaa joka on monelle teiniajoilta hyvin tuttu tunne. Eviellä maailmantuska on väkevimmillään, vanhemmat ovat eroamassa ja hän on juuri riitautunut parhaan ystävänsä kanssa. Juuri sopivasti elämään astelee muutamaa vuotta vanhempi Suzanne, jonka matkassa Evie kulkeutuu kommuuniin jossa johtoa pitää karismaattinen Russel. Kommuunin löytäminen tuntuu Evien mielestä kaiken kaikkiaan mahtavalta asialta, mutta onkohan sittenkään noin...

Kyllä, jossain mielessä Tytöt särki sydämeni. Se on psykologisesti ovela ja merkittävä teos joka varmasti jättää jälkensä minun mieleeni - enkä liene ainoa. Emma Cline kirjoittaa tavalla joka tekee kirjan kolmestasadasta sivusta paljon suuremman teoksen ja kansien sulkemisen jälkeen tuntui kuin olisin lukenut lähestulkoon tiiliskiven paksuisen kirjan. Tämä ei johtunut siitä että olisin pitkästynyt kirjan kanssa, ehei, mutta jotenkin tuntui että teoksessa käsiteltiin niin suuria aiheita etteivät ne olisi mahtuneet tähän sivumäärään.

Mutta kuitenkin. Tytöt ei räjäyttänyt täydellisesti tajuntaani, eikä sydämeni särkynyt kappaleiksi. Särön Evien tarina jätti sydämeeni ja pysyvän jäljen mieleeni, enkä varmasti tule unohtamaan Evietä pitkään aikaan. Cline kertoo tarinaa hienolla tavalla ja Kaisumari Sivillin käännös ansaitsee sekin kiitokset, mutta oliko Tytöt minullekaan niin tajunnanräjäyttävä kirja kuin olin sen odottanut olevan? Ei se ehkä ollut. Pidin Tytöistä, mutta en rakastunut palavasti.

Emma Clinen ajankuva on todella hienoa ja se, miten hän kuvaa teini-ikäisen tytön mieltä ja elämää ihastutti kovasti. Voin siis helposti suositella Tyttöjä sanoen sitä merkittäväksi ja jollain tapaa pysäyttäväksi romaaniksi teini-iästä, tyttönä olemisesta ja sen vaikeudesta - joskin Tytöt on vielä paljo enemmän. Jokin jäi kuitenkin minun kohdallani puuttumaan siitä että sydämeni olisi särähtänyt palasiksi ja mieleni räjähtänyt - mutta eivät kaikki romaanit voikaan tehdä sitä. Olen tyytyväinen tähänkin.

Metropoliitta Panteleimon: Murha kirjapiirissä

Murha kirjapiirissä
Metropoliitta Panteleimon
181 s. 
2016
Myllylahti









Arvostelukappale kustantajalta


Murha kirjapiirissä, miten hyvä nimi dekkarille! Kyllähän tämä on lukupiirin jäsenelle aivan pakollista luettavaa, sillä ei koskaan tiedä milloin meidän lukupiirissämme tapahtuu murha. Tietää hieman varautua miten asiat etenevät... tai olisivat voineet edetä, sillä tässä kirjassa eletään 1960-lukua.

Murha kirjapiirissä on neljäs Metropoliitta Panteleimonin kirjoittaman Koskijärvi -sarjan dekkari. Se on kuitenkin täysin itsenäinen kirja, joten kirjapiirissä tapahtuvaa murhaa voi huoletta lähteä ratkomaan vaikka sarja olisi entuudestaan tuntematon. Sarjassa keskeistä roolia näyttelee Elisabet Urhonen, joka on nyt muuttanut Koskijärven kirkonkylästä läheiseen kaupunkiin ja jäänyt yllättäen leskeksi. Uudessa elämäntilanteessa Elisabet etsii paikkaansa sekä uusia tuttavuuksia ja päättää hakeutua kaupungin kirjapiiriin jonka vetäjänä toimii lehtori Tyynelä. Keväinen kokoontuminen saa yhtäkkiä dramaattisen käänteen kun yhteislyseon kerhotilasta löytyy ruumis. Oman kauhean vivahteensa ruumiin löytymiseen tuo se, että murha tuntuu mukailevan Dostojevskin Rikos ja rangaistus -kirjan tapahtumia, jota kirjapiirin oli juuri sillä kerralla tarkoitus käsitellä. Onko murhaaja piirin jäsen? Elisabet alkaa tutkia rikosta omin päin, mutta yllättäen tutkimukset tahtovat hieman häiriintyä kun hän alkaa saada huomionosoituksia odottamattomalta taholta.

Kirjoittaessani tätä meillä on ollut edellisenä päivänä syksyn ensimmäinen lukupiirin kokoontuminen. Hauska yhteensattuma, mutta onneksi meidän kokoontumispaikastamme ei sentään ruumista löytynyt (eikä toivottavasti löydy tulevaisuudessakaan!). Uskon kuitenkin että Metropoliitta Panteleimonin dekkarille löytyy lukijoita sellaisistakin, joille Koskijärvi -sarja ja Elisabet Urhonen ei entuudestaan ole ollut tuttu, sillä kirjapiiri dekkarin aiheena on sellainen jonka uskon vetävän puoleensa monia.

Minullekin Metropoliitta Panteleimon oli entuudestaan tuntematon joka on kyllä vahinko. Tai, vahinko vai vahinko, vai sittenkin onnenkantamoinen? Sillä nyt tiedän että haalin kirjastosta käsiini sarjan edelliset osat, koska kirjailijan tyyli todella miellytti. Murha kirjapiirissä on nimitäin juuri sellainen cozy -dekkari kuten kirjan takakannessa mainitaan, siinä on ihastuttavaa vanhahtavaa henkeä ja pehmeä tyyli. Tämä dekkari varmasti sopii luettavaksi myös sellaisille lukupiirien jäsenille jotka eivät ole väkivaltaisien dekkarien ystäviä. Kirjassa on hienoa Agatha Christiemäistä henkeä, sellaista tyyliä jota minä ainakin tahdon aina toisinaan lukea.

Murha kirjapiirissä oli kaiken kaikkiaan hyvää luettavaa. Juoni toimii monelta kannalta katsottuna, dekkarijuoni on mielenkiintoinen, tarjoaa yllätyksiä mutta ei liikaa väkivaltaa. Kirja ei ole kuitenkaan minun silmiini katsottuna pelkkä dekkari, vaan koska murha tosiaan tapahtuu lukupiirissä on mukana ihana kirjallinen henki. Ja onpa mukana vähän romantiikkaakin, joka tuo tähän oman mukavan vivahteensa!

Tätä kirjaa voi helposti suositella. Metropoliitta Panteleimon oli todella tutustumisen arvoinen dekkarikirjailija johon aion tutustua paremminkin - hän kirjoittaa todella sujuvasti ja minua miellyttävällä tyylillä. Murha kirjapiirissä on hyvä kirja kaikille jotka pitävät Agatha Criestie -tyyppisistä dekkareista ja tietenkin meille jotka olemme joskus olleet lukupiirissä!