Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa

Tyttö muiden joukossa
Mhairi McFarlane
Suomentanut Hanna Arvonen
430 s. 
2016
HarperCollins Nordic








Arvostelukappale kustantajalta


Elämässä tulee päiviä jolloin tarvitsee jotain piristävää. Välillä useammin, välillä harvemmin. Maailman tapahtumat ovat viime aikoina ravistelleet väkevällä tavalla ja oma elämäkin joskus ravisuttelee epämiellyttävästi. Noina päivinä itselläni on yksi, usein toimiva lääke: kirjat. Huonoina päivinä luen usein piristyäkseni tietyntyyppistä kirjallisuutta ja hyvä chick lit on sellainen asia joka toimii aina. Mhairi McFarlanen uusi suomennos oli todella hyvää chick litiä, juuri sellaista mitä rakastan.

Jo tarinan alku on omalla tavallaan valloittava ja koukuttaa ehdottomasti lukemaan lisää. Edie on juhlimassa työtoveriensa häitä kun joutuu kiinni kyseenalaisesta tilanteesta. Vaikka hän ei yksin ollut tilanteeseen syyllinen, saa Edie kaiken loan niskaansa ja tuntuu että kaikki vihaavat häntä. Tutut hyljeksivät ja hänet häpäistään netissä tavalla ja toisella. Ratkaisu? Edie ottaa pitkän sapattivapaan ja lähtee takaisin kotikaupunkiinsa Nottinghamiin, hänet on nimittäin palkattu haamukirjoittajaksi uuden kuuman näyttelijän, Elliot Owenin elämänkerralle. Ei, sekään ei ole kuitenkaan ole mikään ihan helppo ratkaisu. Sen lisäksi että Elliot tuntuu olevan hemmetin hankala luonne joutuu Edie palaamaan takaisin entiseen elämäänsä. Hän on saman katon alla isänsä sekä siskonsa kanssa - siskon, jonka kanssa hän ei yksinkertaisesti tule toimeen.

Hyvä chick lit on asia joka tuo valoa harmaaseen päivään. Onneksi olemme viime vuosina saaneet useita kotimaisia, mahtavia chick litiä kirjoittavia kirjailijoita joiden uutta kirjaa odotan aina innolla. Maailmalla näitä mahtavia chick lit kirjailijattaria on paljon ja on ilo että Harper Collins on tuonut meille Suomeenkin Mhairi McFarlanen, josta en ollut kuullut sanaakaan ennen Sinusta kaikki alkoi romaanin suomentamista. McFarlanella on juuri sellainen ote mitä hyvältä chick litiltä kaipaan: hän on ihanalla tavalla hauska ja samaaan aikaan oivaltava. Lisäksi hänen jokaisessa kirjassaan on jotain tuoretta ja uutta, eikä Tyttö muiden joukossakaan ollut mikään tyypillinen "sinkkutyttö tapaa miehen ja ups, tuli vastoinkäyminen, päätyvätköhän he yhteen?" -tarina, vaan kirjassa oli kekseliäs juoni.

McFarlane on siitäkin syystä ihana kirjailija että hänen kirjojensa päähenkilöt ovat ihan tavallisia tyyppejä. Kuvittelen totta kai kirjan hahmon aina mielessäni eikä Edie ainakaan minun mieleeni piirtynyt minään kimaltavan kauniina malliprinsessana - toki kyllä suloisena, mutta hieman persoonallisemmalla tavalla. Tämä saa aina minulta chick lit -romaaneissa pisteitä, sillä arvostan persoonallisuutta, en niinkään glamouria, kimallusta tai mallityyppistä kauneutta.

Yllättikö Tyttö muiden joukossa? En kerrokaan. En oikeastaan enää nykyään hirveästi odota viihderomaanien yllättävän minua vaan olen tottunut siihen että loppuratkaisun arvaa jossain vaiheessa. Joskus kuitenkin kirjailija yllättää, useimmiten ei - eikä kaikissa chick lit romaaneissa ole edes sellaista romanttista loppua kuin lukija ehkä odotti. Sanon kuitenkin sen, että olin tyytyväinen siihen miten kirja päättyi, en valita.

Kyllä, olen sitä mieltä että kunnon chick lit tekee hyvää. Ja jos pidät chick litistä, sinun kannattaa ehdottomasti tutustua Mhairi McFarlaneen sillä hän on genressään todella hyvä - niin hyvä, että odotan jo uutta suomennosta.

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Hiljaisuus
Laila Hirvisaari
239 s. 
2016
Otava













Tutkiessani syksyn katalogeja en heti tajunnut kiinnostua Laila Hirvisaaren uudesta romaanista. Jostain syystä olen ajatellut ettei Hirvisaari ole "minun" kirjailijani ja siksi ohitinkin Hiljaisuuden tutustumatta sen juoneen paremmin. Virhe! Kun sain kuulla mistä kirja kertoo, tiesin heti että tässä on minun kirjani.

Hiljaisuudessa eletään 1940-lukua ja pääroolia näyttelee 9-vuotias Inga tyttö. Hän on jäänyt orvoksi ja elää isovanhempiensa hoivissa - aika onnettomana. Ingaa kiusataan koulussa eikä hänellä juuri ole ystäviä ja hän on mykkä. Vuosia sitten tapahtui jotain järkyttävää ja siitä asti Inga on kommunikoinut ainoastaan kirjoittamalla kysymyksiä esiliinan taskussa kulkevaan lehtiöön - sillä Inga on kyllä kiinnostunut toisista ihmisistä, tosin niitä jotka olisivat kiinnostuneita hänestä, on vähän. Kunnes hän eräänä päivänä tapaa ihmisen, johon pystyy luottamaan niin paljon että muistot purkautuvat.

Hiljaisuus on ennen kaikkea suunnattoman koskettava teos. Minulle vinkattiin Hiljaisuudesta ja kun tutustuin kirjan esittelyyn paremmin tiesin jo silloin sen tulevan syvälle sydämeeni. Inga nimittäin lukee paljon, hän lääkitsee sillä yksinäisyyttään ja sitä ettei psyykkisistä syistä kykene puhumaan. Löysin tästä todella paljon itseäni. Raotan ovea menneisyyteeni kertomalla, että minullakin on ollut aika jolloin en pystynyt, jaksanut, halunnut, puhua paljoa. Ehkä ennen kaikkea kyse oli jaksamisesta tai haluamisesta, ehkä kyse oli siitä että kaikki vaati niin paljon voimia, etten jaksanut olla sosiaalinen. Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut purkautua, tämä vain tuli. Tuli sen vuoksi, että koin Hiljaisuuden niin väkevästi että itkin lukiessani todella paljon - aluksi huomaamattani, sitten tajusin varata kasan nenäliinoja vierelleni.

Laila Hirvisaari on tavattoman lahjakas kirjailija, sen huomasin Hiljaisuutta lukiessani. En ihmettele että hän on niin suosittu ja hänen kirjojaan ostetaan paljon - miksi ihmeessä minä en ole lukenut hänen kirjojaan aikaisemmin? Lupaan ja vannon, hyvät lukutoukat, minä otan vahingon takaisin ja aion tutustua tähän kirjailijaan paremmin. Mitä kannattaa lukea seuraavaksi, vinkatkaa? Sillä toki rakastuin Hiljaisuuden tarinaan, mutta rakastuin myös Hirvisaareen kertojana, siihen miten hän kosketti minua.

Hiljaisuus on ehdottomasti viiden tähden romaani. Miten kirjailija saa 240:neen sivuun niin paljon tunnetta ja niin suuren tarinan, se on taito. Minulle tämä oli vuoden parhaita romaaneja jonka olisin suonut olevan Finlandia-ehdokkaiden joukossa - mutta aina ei voi saada mitä haluaa. Tämä on kuitenkin kirja jonka tulen varmasti lukemaan uudelleenkin ja itkemään silloinkin lukiessani.
 

Virginie Despentes: Vernon Subutex

Vernon Subutex
Virginie Despentes
Suomentanut Einari Aaltonen
400 s. 
2016
Like








Arvostelukappale kustantajalta


Kun huomasin Vernon Subutexin Liken syyskatalogissa, saatta olla että kiljaisin tahattomasti ilosta. Virginie Despentesin uusi suomennos, iik! Despentes on nimittäin kirjailija jota luin jo villeinä nuoruusvuosinani, silloin kun enimmäkseen luin nuortenkirjallisuutta. Samaan aikaan kuitenkin haalin käsiini aikuistenromaaneja, sellaisia jotka oli kirjoitettu rankoista aiheista - rankalla tavalla. Despentes vei jo silloin sydämeni ja toki halusin tietää saako Vernon Subutexkin pulssini kohoamaan. No, saihan se.

Vernon Subutex kertoo... No, Vernon Subutexista. Kodittomaksi jääneestä viisikymppisestä rockäijästä joka pakenee. Hänen kannoillaan on isoja nimiä viihdeteollisuudesta sillä Vernonilla on jotain mitä he haluavat. Hänellä on videonauha joka pitää sisällään yliannostukseen kuolleen rocktähden testamentin - eikä kukaan tiedä mitä nauha pitää sisällään. Kaikki kuitenkin haluavat sen. Vernon ei siitä hevin luovu. Hän piileskelee ystäviensä ja tuttaviensa nurkissa jotka myös pääsevät kirjassa ääneen ja huomaa heidän kanssaan hengatessaan että hänellä on timanttinen ajatuksen juoksu ja että hän on muutenkin tavattoman älykäs ihminen - kenties viimeinen sukupolvessaan. Että kyllä Vernon Subutexiin kannattaa tutustua!

Olen rakastunut kaikkein eniten Despentesin romaaneihin Teen spirit sekä Pane mua joista viimeisin oli aikanaan hankalaa saada kirjastosta - en tainnut olla ainoa joka tuon kirjan tahtoi lukea. Nyt, kun aiaka noiden kirjojen lukemisesta on kulunut tahdon ehdottomasti lukea Despentesin aiempia suomennoksia uudestaan - Vernon Subutex nimittäin teki vaikutuksen ennen kaikkea tyylillään, tämä kirjailija on minun makuuni.

Despentesin tyylin lisäksi on Vernon Subutexin tarina omalla tavallaan hurmaava, omalla tavallaan häkellyttävä ja vielä mustalla tavalla hemmetin hauska. Rakastan mustaa huumoria ja sitä löysin tästä kirjasta. Vernon Subutex on hahmo jolle ei voi olla vinosti hymyilemättä ja hänen oivalluksensa ovat timanttisia. Oli samaan aikaan tuska ja ilo saada tietää että tarinalle tulee jatkoa keväällä - mutta kuinka jaksan odottaa! Miten tarina päättyy, miten Vernonille käy?

Virginie Despentes on timanttinen kirjailija meille oman tien kulkijoille, meille hieman persoonallisille lukutoukille jotka rakastavat jotain erilaista ja jotain vahvaa. Sillä vahva Vernon Subutex on ja samalla jollain omituisella tapaa ihana. Ja kyllä, se on nautinto. Ahmittava nautinto.

Mikko Haaksluoto: Kylän kollit

Kylän kollit
Mikko Haaksluoto
252 s. 
2016
Scarabe kustannus









Arvostelukappale kustantajalta


Mikko Haaksluoto on jälleen kerran minulle uusi kirjailijatuttavuus. Kylän kollit ei ole hänen esikoisromaaninsa mutta ilokseni huomasin että siinä on mukana eräänlainen esikoisromaanin tuoreus - liekö kokemukseni johtunut siitä etten ollut aiemmin tämän kirjailijan kirjoja lukenut.

Kylän kollit vei minut Etelä-Savoon, tarkemmin Salokylään. Salokylä on pieni paikka jossa on turvallista kasvaa nuoreksi mieheksi... tai no, turvallista ja turvallista. Kylän kollit kertoo veljesten Vesan ja Pekan elämästä ja sivuroolin saavat myös muutama muu kylällä asuva poika. Mieheksi kasvamista, ihastumista, päihdekokeiluja, sitä mikä kuuluu varmasti lähestulkoon jokaisen nuoren miehen elämän. Kylän kolleihin oman värinsä tuo uskonto, sillä Vesan ja Pekan koti on vahvasti uskonnollinen.

Kylän kollit on itsenäinen jatko-osa Mikko Haaksluodon edelliselle romaanille, Erälounas. Minä en ole Erälounasta lukenut mutta kirja alkoi varovasti tämän luettuani kiinnostaa - mitä on tapahtunut ennen Kylän kollien tarinan alkua, miten nämä kaksi kirjaa liittyvät toisiinsa? Taidan etsiytyä H:n kohdalle seuraavalla kirjastoreissulla. Kuitenkin, Kylän kollit voi lukea myös itsenäisenä teoksena, tietämättä mitään edellisen romaanin tapahtumista vaan minäkin sain omasta mielestäni täyden lukukokemuksen.

Mikko Haaksluodon romaanissa suurta roolia näyttelee kieli ja ennen kaikkea savon murre. Dialogit ovat melkein poikkeuksetta kirjoitettu murteella ja se tuo omanlaisensa, hieman humoristisen ja lämpimän lisän kirjaan. Onko se kuitenkin liikaa jollekulle, vaikkapa Etelä-Suomessa asuvalle lukijalle? Ymmärtääkö tämä lainkaan savon murretta kirjoitettuna? Minulle tuokin murre on tuttua mutta joitakin sanoja piti lausua ääneen että sain kiinni tarkoituksesta. Joka tapauksessa, murre antoi oman lämpimän lisänsä kirjaan ja pidin siitä.

Kylän kolleja lukiessa minäkin pääsin kurkkaamaan nuoren miehen elämään ja mieleen. Siihen, mitä mieheksi kasvu oikein on ja mitä poikien mielessä liikkuu. Ei nimittäin kovin usein tule luettua esimerkiksi pojille suunnattuja nuortenkirjoja, joista saisi hieman otetta asiaan - ehkä pitäisikin useammin! Haaksluoto kuitenkin kirjoittaa aiheesta aidontuntuisesti ja siksi voisinkin ajatella että Kylän kollit olisi hyvää luettavaa myös nuorille miehille. Ja se murre, se savon murre. Se oli hieno lisä!

Kirjailijakuvia: Asta Ikonen

Yllätys! Olen taiteillut reilun vuoden ajan Suomi lukee -sivulle bloggaamisen sekä Lukutoukan kulttuuriblogin välillä. Vähä vähältä olen tuonut bloggaamani kirjat myös Lukutoukkaan, onhan tämä "minun oma juttuni", se minkä olen itse luonut. Nyt haluan tuoda omaan blogiini vielä yhden asian, nimittäin Kirjailijakuvia -sarjan.

Aloitin kirjailijahaastatteluiden tekemisen Suomi lukee -sivun myötä ja se on antanut minulle todella paljon. Ihanat, ihanat kirjailijat ja etenkin kasvoista kasvoihin tehdyt haastattelut ovat olleet mahtavia kokemuksia ja antaneet minulle tilaisuuden päästä kyselemään enemmän rakastamistani kirjoista - ja kirjailijoista.

Helsingin kirjamessut olivat jo viime vuonna mahtava tilaisuus tehdä haastatteluja Kirjailijakuvia -sarjaan ja jatkoin samaa myös tänä vuonna. Koska messut ovat täynnä ihania, kiinnostavia kirjailijoita, on vaikea valita ketä sitä tahtoisi haastatella - aika kun ei millään riitä kaikkeen. Muutaman ihanan kirjailijan valitsin tänäkin vuonna, heistä ensimmäisenä haluan esitellä teille Asta Ikosen, lahjakkaan nuortenkirjailijan joka on aloittanut myös retrohenkisen viihdekirjallisuussarjan.

Ensimmäinen Asta Ikosen kirjoittama nuortenkirja, Kaktus hangella, ilmestyi vuonna 1998. Hänen tiensä kirjailijana on siis ollut pitkä ja hän onkin minulle tuttu jo nuoruusvuosilta. Asta miettii tyylinsä kyllä kehittyneen matkan varrella, mutta hänen kirjoissaan on yhä läsnä se sama huumori kuin ensimmäisissä nuortenkirjoissa.

Asta Ikonen on kirjoittanut runsaasti nuortenkirjoja eri aiheista mutta hänen nuorille kirjoittamansa hevosaiheiset kirjat ovat olleet erityisen suosittuja. Asta mainitseekin että tuo aihe on hänelle erityisen rakas: "Heppatytöt suorastaan ahmivat kaiken mitä aiheesta kirjoitetaan, ja heppakirjat ovatkin olleet todella kysyttyjä ja lainattuja. Haluan kirjoittaa jotta heillä olisi enemmän luettavaa." Nuortenkirjallisuus ylipäätään ja erityisesti hevosaiheinen kirjallisuus on vuosikymmenten varrella muuttunut paljon, kuten Asta itsekin miettii. Hänen nuoruudessaan, 1960-luvulla kaikki nuorille suunnatut hevoskirjat olivat käännöskirjoja, kun taas nykyään monet kotimaiset kirjailijat kirjoittavat aiheesta. "On ihanaa että nykyään on niin paljon hevoskirjoja ja se on ihanaa, koska heppatytöt ottavat mielellään kirjan tallille mukaan."Asta kertoo saamastaan palautteesta.

Asta Ikonen on julkaissut kaksi viihderomaania aikuisille, Rakkautta rappukäytävässä sekä Rakkautta rantahuvilassa. Näistä onkin käynnistynyt Retro -sarja, sillä kirjat henkivät menneitä vuosikymmeniä ja mukana on Anni Polvan henkeä. "Nykyajan rakkausromaanit ovat mielestäni liian rivoja ja tahdoin kulkea Anni Polvan jalanjäljissä. Näitä voivat punastumatta lukea vaikka äiti ja tytär yhdessä" Asta kertoo. Retro -sarjasta puhuttaessa Asta mainitsee kaksi esikuvaa ylitse muiden: Anni Polvan sekä Aino Räsäsen. "Nykyään ei oikeastaan enää kukaan kirjoita tällaisia kirjoja." Olen Astan kanssa samaa mieltä, sillä minäkään en saa mieleeni kirjailijaa joka kirjoittaisi menneiden vuosikymmenten henkistä viihdettä.

Kysyessäni Astalta voinko odottaa jatkoa Retro -sarjalle, hän nyökkää. "Kirjoitan nykyään jatkossa joka toisen kirjan heppakirjan ja joka toisen tällaisen viihderomaanin. Koska jos kirjoitan peräkkäin monta heppakirjaa, tuntuu että kaviot kasvavat jalkoihin." Asta naurahtaa ja minä olen iloinen! Hevosaihe ei enää ole sydäntäni varsinaisesti lähellä, mutta lupaan silti kokeilla myös hevosmaailmaan sijoittuvaa kirjaa - aina voi poistua hieman pois mukavuusalueelta. Takuita nimittäin on sille, että Asta Ikonen osaa kirjoittaa tuosta aiheesta: kahta hänen hevosaiheista nuortenkirjaansa ollaan viemässä Kanadaan. "Se tuntuu ihan mahtavalta, se on suunnattoman suuri kunnianosoitus. He ostivat oikeudet jo nähtyään kirjat ja kuultuaan mistä ne kertoivat." Asta kertoo hymyillen.

Asta Ikonen kirjoittaa valtavan paljon. Tällä hetkellä hän kirjoittaa kolmea kirjaa yhtä aikaa ja kertoo ettei aikaa juuri jää lukemiselle. "Kirjoitan vuorotellen jokaista, kun kyllästyy yhteen niin ottaa seuraavan kirjan ja aiheen käsittelyyn" Asta kertoo työskentelystään. Kirjojen maailmat kuitenkin ovat niin erilaiset etteivät paikat tai henkilöt ole ainakaan tähän mennessä menneet sekaisin.

Asta Ikonen kertoo saavansa lukijoilta jonkinverran palautetta, ennen kaikkea sähköpostin välityksellä. Se ilahduttaa kirjailijaa aina ja erityisesti Asta kertoo ilahtuvansa viesteistä joissa kerrotaan että jossain päin Suomea on perustettu näytelmäryhmä tai tanssikerho, koska sellaisesta puhuttiin myös hänen kirjassaan.

Lukutoukka toivoo Asta Ikoselle hyvää matkaa maailmalle - ja jää odottamaan seuraavaa Retro -sarjan kirjaa!

Tuula-Liina Varis: Huvila

Huvila
Tuula-Liina Varis
244 s. 
2016
WSOY









Arvostelukappale kustantajalta


Huvila on kirja jota en välttämättä olisi tullut lukeneeksi ilman WSOY:n ja Tammen bloggareille järjestämää aamiaista Helsingin kirjamessuilla. Vaikka Tuula-Liina Varis on nimenä minulle hyvin tuttu, en ole koskaan lukenut hänen kirjojaan - en oikeastaan edes tiedä miksi. Olen kuitenkin iloinen että Variksen haastattelu bloggariaamiaisella innosti minut lukemaan kirjan, sillä nautin Huvilasta. Kovasti.

Pääroolia Huvilassa näyttelee Raakel, joka on elänyt todella suojattua elämää. Mennessään naimisiin omalaatuisen taiteilijan kanssa hänen sitä ennen turvallinen elämänsä kokee mullistuksen. Hän synnyttää tyttären ja taloon palkataan piika, jonka jälkeen Raakelin mies Aksel häipyykin Eurooppaan. Kolme naista jäävät huvilaan, Aksel sentään lähettää kuukausittain kotiin rahaa.

Tiesin heti ensimmäisiltä sivuilta asti että tästä kirjasta tulen pitämään. Puhuimme kirjamessuilla muutaman bloggaritoverin kanssa siitä, miten kirjan vain yksinkertaisesti täytyy lähteä viemään alusta saakka - muuten lukeminen maistuu tahmaiselta ja ikävältä. Toki on niitä kirjoja jotka lähtevät käyntiin vasta muutaman kymmenen sivun jälkeen, jopa sadan sivun paikkeilla mutta minä en välttämättä jaksa odottaa sinne saakka. Jos ei maistu, niin ei maistu - elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille.

Huvilaan ihastuin siis jo aivan ensimmäisiltä sivuilta asti ja se sai pohtimaan, miksi en ole lukenut Varista tätä ennen. Hän on kuitenkin joensuulainen kirjailija ja ollut vahvasti vaikuttamassa esimerkiksi Joensuun kirjallisuustapahtumassa, joten minun täytyisi sitäkin kautta olla hänestä kirjailijana kiinnostunut. Nyt aion ehdottomasti ottaa vahingon takaisin, ja ostinkin Vaimoni kirjamessuilta.

Huvilassa minua miellytti Variksen luoma ajankuva, sillä sitä ei vain kaikista historiaan sijoittuvista kirjoista löydy - siis onnistunutta sellaista. Kirjahan sijoittuu 1920-luvulle ja aloittaessani kirjan matkalla Helsingistä Joensuuhun, tuntui etten enää olekaan junassa, vaan 20-luvun hirsihuvilassa, kaukana VR:n kiskoilta. Juna oli puoli tuntia myöhässä aikataulusta, mutta olisi voinut olla enemmänkin - minun aikani olisi mennyt sujuvasti Huvilaa lukien.

Kiitos, Bonnier, että järjestitte meille bloggareille näin hienon aamiaistilaisuuden ja että paikalla oli noin kiinnostavia kirjailijoita. Kiitos, että innostitte minut lukemaan Huvilan - tästä en halunnut jäädä paitsi.

Sun-Mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää

Kana joka tahtoi lentää
Sun-Mi Hwang 
Suomentanut Hilla Hautajoki
Kuvittanut Nomoco
140 s. 
2016
Sitruuna kustannus







Arvostelukappale kustantajalta


 Kirjamessujen jälkeenkin ihana kirjapöhinä jatkuu. Kuluneella viikolla on paljastettu Finlandia -palkintoehdokkaita ja olen saanut useampana päivänä jännittää ja hyppiä riemusta. Tänään, perjantaina, paljastettiin kaunokirjallisuuden Finlandia -ehdokkaat mutta niistä en tarkemmin tässä bloggauksessa kirjoita. Hypätkää Lukutoukan kulttuuriblogin somekanaviin, siellä kirjoitan asiasta enemmän!

Sillä nyt kirjoitan kirjasta jonka sain viimeinkin käsiini Helsigin kirjamessuilla. Olen monesta blogista lukenut Sun-Mi Hwangin kirjasta Kana joka tahtoi lentää ja miettinyt pitäisikö tämä lukea. Nyt kun Sitruuna kustannuksen pisteellä huomasin kirjan niin innostuin ilman muuta. Jo kirjan kansikin houkuttelee!

Kana joka tahtoi lentää on eläinsatu, mutta siitä kirjan satumaisista piirteistä huolimatta en lukisi kirjaa aivan pienimmille lapsille. Minun silmissäni Kana joka tahtoi lentää on ennen kaikkea aikuisten satu, sillä sen piilomerkitykset, suunnaton syvällisyys ja älykkyys ovat asioita joita eivät välttämättä pienimmät lukijat ymmärrä. Kuitenkin nuoremmatkin lukijat varmasti kirjasta nauttivat, sillä tämä on sympaattinen kirja jossa on kaunis kuvitus.

Kana joka tahtoi lentää kertoo Tähkästä, häkkikanalassa elävästä kanasta jonka tehtävä on munia muna joka päivä. Mutta Tähkä ei vain tahdo munia! Se katselee joka päivä vapaana kuljeskelevia kanoja ja haaveilee itsekin vapaudesta - ja omasta poikasesta. Pääseekö Tähkä vapauteen, saako hän oman pienen poikasensa?

Sun-Mi Hwang on kirjoittanut tavattoman kauniin ja syvällisen pienoisromaanin, jonka sataanneljäänkymmeen sivuun mahtuu paljon. Nomocon kuvitus sopii tarinaan hienosti ja unohduinkin välillä ihailemaan kirjan mustavalkoisia kuvia. Kana joka tahtoi lentää oli minulla luettavana junamatkalla Helsingistä Joensuuhun, ja vaikka VR oli puoli tuntia myöhässä, unohtui minulla tätä kirjaa lukiessani aika ja paikka - yhtäkkiä olimmekin jo lähestulkoon perillä. Hyvä kirja on niin tärkeä asia matkustaessa ja minä tein hyvän valinnan poimiessani kirjamessuostoksista juuri tämän kirjan luettavaksi junassa.

Bloggaritoverit jotka ovat kirjaa kehuneet eivät ole olleet väärässä. Kana joka tahtoi lentää on hirvittävän sympaattinen ja syvällinen pienoisromaani, satu joka sopii niin monen ikäisen luettavaksi - aina hieman vanhemmasta lapsesta vanhukseen. Voin luvata että tätä kirjaa lukee hymy huulilla, mutta minä ainakin sain myös kirjasta paljon ajateltavaa.