Keskiyön ruusu
Lucinda Riley
Suomentanut Hilkka Pekkanen
671 s.
2016
Bazar
Arvostelukappale kustantajalta
Lukutoukan kulttuuriblogin naistenviikko jatkuu hienon naiskirjailijan voimin. Rakastuin Keskiyön ruusuun ja Lucinda Rileyyn tavattomasti, 1900-luvun alkuun ja nykypäivän Englantiin sijoittuva rakkaustarina oli voimakas ja hurmaava lukukokemus jota ei hevin unohda. Riley on kirjoittanut juuri sellaisen lukuromaanin, johon minä aina ihastun.
Lucinda Riley kertoo kahta tarinaa: 1900-luvun alusta, nuoresta Anahida Chavalista joka on jalosukuisen mutta köyhtyneen intialaisperheen tytär. Hän ystävystyy prinsessa Indiran kanssa, jonka perhe ottaa Anahitan siipiensä suojaan, ja tekee tämän elämästä ehkä hieman helpompaa. Anahita pääsee osaksi Indiran satumaisesta elämästä, ja matkutaa prinsessan virallisena seuranaisena Englantiin sisäoppilaitokseen juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Englannissa hän tutustuu nuoreen Donaldiin, joka on Astburyn kartanon perijä, sekä tämän äitiin, jollaisesta juonittelijasta en ole hetkeen kirjoista lukenut... Lähes vuosisata myöhemmin Rebecca Bradley, nuori amerikkalainen filmitähti, on matkustanut Englannin maaseudulle, Astburyn kartanoon, filmaamaan elokuvaa. Sinne saapuu myös Ari Malik, joka on tullut selvittämään isoisoäitinsä Anahitan menneisyyttä. Samalla Astburyn suvun salaisuudet alkavat paljastua.
Keskiyön ruususta tuli mieleeni ihana, ihana, Kate Morton. Jotain samaa Lucinda Rileyssä ja Kate Mortonissa kertojina on, ainakin nämä molemmat kirjailijat ovat saaneet minut lumottua täydellisesti. On heissä paljon enemmänkin samaa: molemmat kirjoittavat paksuja lukuromaaneja, joissa osa tapahtumista sijoittuu menneisyyteen. Jotain samaa heissä on kertojinakin, sillä aivan samalla tavalla Riley lumosi minut, kuin Morton parhaimmillaan.
Keskiyön ruusu on nimittäin viiden tähden lukuromaani. Juoni, jonka Lucinda Riley on punonut, on kertakaikkiaan herkullinen. Hän on luonut kiehtovat, ihanat hahmot, joista minun on hankala löytää omaa suosikkiani: hahmogalleriasta löytyy useita kiehtovia tyyppejä, joiden kaikkien tarinat jäivät mieleeni elämään. Minua kiehtovat historialliset romaanit tavattomasti, joten pidin todella kovasti siitä että osa tapahtumista sijoittui 1900-luvun alkuun. Riley käsittelee historiaa taidolla, ja kuvaa ensimmäisen maailmansodan aikaista Englantia hienosti. Kun hän kuvaa tuota aikaa, se tuntuu aidolta.
En osaa sanoa kummasta puolesta Keskiyön ruususta pidin enemmän. Pidinkö enemmän Anahitan tarinasta vai siitä kun Riley kertoi Rebecasta ja nykypäivän tapahtumista. Molemmissa oli omat kiehtovat puolensa, ja varsinkin lopun jännite ja sen purku oli molemmissa tarinoissa sellainen, ettei kirjaa malttanut laskea enää käsistään. Missään vaiheessa en kuitenkaan pitkästynyt Keskiyön ruusun kanssa ja jokainen, lähestulkoon seitsemästäsadasta sivusta, oli tarinalle tarpeellinen.
Paksun kirjan aloittaminen jännittää aina enemmän kuin ohuemman. Mietin, jaksaako tarinan jännite kantaa loppuun saakka, onko kirjailija saanut aikaan tiiliskiven paksuisen, hyvän tarinan. Ja sitten, kun aloitan tiiliskiven, en kuitenkaan usein tule pettymään. Niin kuin en pettynyt nytkään.
Keskiyön ruusu on todella hyvä kesäkirja. Rileyn kertoma tarina on kevyehkö, mutta ei kuitenkaan mitään ihan hömppää: tämä kirja tarjoaa rakkaustarinan, mutta se tarjoaa myös paljon muuta. Keskiyön ruusu on tarina ihmisistä, ihmissuhteista ja myös historiasta. Tämä on eräänlainen seikkailu, hieman romanttinen sellainen. Ihana seikkailu, josta nauttii. Antautukaa Keskiyön ruusulle, saatte lukunautinnon!
Ihana juttu tuo viiden tähden kirja :) Olen nimittäin varannut tämän kirjastosta :) Hyvää kannattaa odottaa :)
VastaaPoistaMai, jotenkin voin ajatella että sinä tulet tykkäämään tästä! Jään innolla odottamaan bloggaustasi <3
PoistaMinun kesääni ei ole mahtunut (vielä) yhtään tiiliskiveä. Sinuhe odottaisi hyllyssä, mutta ehkä jotain kevyempää... Mortonia olen aikonut lukea pitkään, ja pistän tämänkin muistiin.
VastaaPoistaHanna, tämä voisi olla sellainen kevyempi tiiliskivi! Mortonilta voin suositella ensimmäisenä Paluu Rivertoniin kirjaa, joka on suosikkini häneltä. Näissä kahdessa kirjassa on todella paljon samaa tyyliä. :)
Poista