Yu Hua: Elämänkaari

Elämänkaari
Yu Hua
Suomentanut Rauno Sainio
250 s. 
2016
Aula & Co









Arvostelukappale kustantajalta


Kiina. Maa josta olen kyllä lukenut ja saanut jonkin verran tietoa - mutta silti aivan liian vähän. Kiinasta löytyisi kirjallisuutta suomennettunakin aivan varmasti roppakaupalla, mutta minä olen tutustunut vain muutamaan kirjailijaan - joiden joukossa on monta joista olen pitänyt paljon. Vaikka suurin osa lukemistani kirjoista onkin ollut romaaneja, olen kuitenkin niiden avulla saanut tietää Kiinasta asioita jotka ovat olleet minulle täysin hämärän peitossa. Koulussa toki niitä asioita käsiteltiin, mutta... niin noh. Todellinen kiinnostus vieraisiin kulttuureihin on herännyt vasta viime vuosien aikana ja muutkin Aasian maat tuntuvat vasta nyt oikeasti kiinnostavilta.

Elämänkaari kertoo yhden miehen muodonmuutoksesta. Fugui kertoo elämäntarinansa kansanlauluja keräämään lähteneelle miehelle ja hänen tarinansa on kiinnostavaa kuultavaa. Osittain karua, mutta silti kiinnostavaa. Fuguilla on historia rikkaan maanomistajan perijästä joka ei silloin ollut luonteeltaan mikään mukava mies. Mutta kun hän oli tuhlannut perheen omaisuuden uhkapeliluolissa ja ilotaloissa oli hänen aika muuttua. Nuori ja myrtynyt Fugui alkoi viljellä maata ja muuttui vaatimattomaksi talonpojaksi jolla oli hyvä sydän. Samaan aikaan kun Fuguin elämä muuttui, muuttui myös Kiina. Sisällissota, Suuri harppaus, nälänhätä ja kulttuurivallankumous, suuria asioita jotka kuuluvat osaltaan kirjan juoneen ja nivoutuvat myös Fuguin elämäntarinaan.

Huhhuh. Elämänkaari oli melkoista luettavaa. Kuten ehkä kirjan juonesta voi päätellä, ei Yu Huan romaani ole mitään aivan helppoa luettavaa jo siitä syystä että aiheet ovat niin suuret. Jo itsessään Fuguin elämässä tapahtuu isoja asioita, kun siihen vielä yhdistää Kiinassa tapahtuvat mullistukset saadaan aikaan aika mieletön kirja. Ja kuitenkin, vaikka aiheet ovat suuret ja Fuguin tarina on paikoin rankkaa luettavaa, kertoo Yu Hua tarinaa sellaisella tavalla että sitä on miellyttävää ja omalla, erikoisella tavallaan nautinollista lukea.

Vaikka Kiina on minulle tuttu joistakin tietokirjoista ja romaaneista, Elämänkaaressa tulee esille sellaisia asioita jotka ovat minulle uusia. Monessa kirjassa esille tuleva yhden lapsen politiikka ei nouse suureksi aiheeksi Elämänkaaressa, vaan enemmän Yu Hua käsittelee Kiinan historiaa, esimerkiksi sisällissotaa. Jo se omalla tavallaan tekee kirjasta rankan ja kun siihen vielä lisätään Fuguin tarina joka on omalla tavallaan rankka, sain luettavakseni vaativan kirjan. Vaativan, joka oli kuitenkin nautinnollinen.

Elämänkaari on hienoa luettavaa sellaiselle jota vieraat kulttuurit ja etenkin Kiina kiinnostavat. Fugui ei ehkä ole mikään tavallinen kiinalainen mies, mutta hänen avulaan Yu Hua esittelee Kiinasta sellaisen puolen joka ei ihan jokaisessa romaanissa tule esiin. Elämänkaari ei muutenkaan ole mikään ihan tavallinen elämäntarina, vaan jo kirjan (ja kirjan päähenkilön) erilaisuus on syy miksi kirja kannattaa lukea.

Lukupiirissä: Han Han: Kolme porttia

Kolme porttia
Han Han
Suomentanut Rauno Sainio
512 s.
2014
Basam books








Ostettu


Lukupiirimme Lukevat leidit kokoontuu aina joka kuukauden viimeisenä tiistaina, ja kuluneella viikolla oli taas tapaamisen aika. Helmikuun kirjamme kanssa matkasimme Kiinaan, Han Hanin kirjan Kolme porttia kanssa. Minä olin ehdottanut tätä kirjaa, enkä olisi osannut ajatella mikä keskustelu kirjasta syntyy.

Kolme porttia keskittyy kiinalaiseen koulumaailmaan. Kirjan keskellä on päähenkilö Lin Yuxiang, joka yrittää löytää nuoruudestaan jotain, mistä innostua. Kolme porttia tuo esiin Kiinan yhden lapsen politiikasta johtuvan nuorten keskinäisen kilpailun, ja kuvaa sitä miten nuoren kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen herää. Kirja myös kuvaa lumoavasti Linin rakkautta kirjallisuuteen.

Han Hanin meriittiluettelo on innostava. Hän on bloggaaja, laulaja, elokuvaohjaaja ja rallikuski. Hän on kirjoittanut esikoisromaaninsa koulutuntien aikana, ja tämä kaikki tekee kirjasta omalla tavallaan kiinnostavan. Lukupiirissämme keskustelu velloikin puolelta toiselle, mutta täytyy sanoa: meidän leidimme eivät tähän teokseen oikein syttyneet.

Vaikka omassa mielessäni heräsikin kapinahenki keskustelumme aikana, ja päädyin antamaan kirjalle neljä tähteä, niin täytyy silti sanoa etten rakastunut Kolmeen porttiin. Ihastuin kyllä Han Hanin kerrontatyyliin ja ennen kaikkea Rauni Sainion käännökseen, joka sekin herätti mietteitä lukupiirissämme puolesta ja vastaan. Tämä oli mielestäni todella kiinnostavaa, sillä muuten kirjan sisällöstä voi aina olla montaa mieltä (eiväthän kaikki millään rakastu tai inhoa samaa kirjaa!), mutta se että käännöksestäkin voi olla montaa mieltä, oli uutta minulle. Leideissämme oli useampi, joka oli sitä mieltä että käännös oli todella huono, mutta sitten oli meitä jotka pidimme sitä nerokkaana ja hienona, ehkäpä kirjan parhaana puolena.

Monia meistä ihastutti myös Han Hanin tapa kritisoida Kiinan koulujärjestelmää, ja eräs leidimme kommentoikin että oli naurahdellut kirjailijan satiirille. Se oli minunkin mielestäni herkullista, ja ehdottomasti keskeinen osa kirjaa. Satiirin ja kritiikin ymmärtäminen vaatii kirjaan perehtymistä, ja tavallaan ymmärränkin heitä jotka antoivat kirjalle todella kriittistä palautetta. He eivät olleet lukeneet kirjaa kokonaan, ja siten eivät ollet ihan täysin päässeet perille Kolmesta portista. Tämä kirja vaatii oman hetkensä!

Olimme yhtä mieltä siitä, että Kolme porttia olisi vaatinut tiivistämistä, ellei jopa lyhentämistä. Yli viisisataa sivua oli tälle kirjalle liikaa, ja minä olin ainakin sitä mieltä että tiivistettynä tässä olisi voinut olla loistava kirja. Kolmessa portissa ja Han Hanissa on aineksia vaikka mihin, mutta jotain tämä olisi vielä vaatinut.

Kolme porttia on ihastuttanut Kiinassa erityisesti nuorisoa, jota en ihmettele. En sanoisi että tämä olisi varsinaisesti nuortenkirja, sillä monille nuorille Kolme porttia on varmasti haastava - mutta syntymaansa nuorille tällä on varmasti paljon tarjottavaa. Jäin miettimään, oliko "nuorten kielellä" kerrottu tarina syy siihen etteivät niin monet leidit saaneet tästä irti oikein mitään? Mutta ei, minä en ollut ainoa joka löysi tästä Jotain Merkittävää, vaan minua vanhemmat naiset löysivät tästä myös paljon hyvää.

Kaikki eivät voi aina ihastua, niinhän se on. En minäkään tule Kolmea porttia uudestaan lukemaan, mutta jos Han Han vielä kirjoittaa jotain ja se suomennetaan, minä olen kiinnostunut.

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Lohikäärmeen värit
Pasi Pekkola
459 s. 
2015
Otava









Ennakkokappale


Pasi Pekkola on ennestään tuttu nimi esikoisteoksestaan Unelmansieppaaja, jota en käsittääkseni kuitenkaan ole lukenut. Lohikäärmeen värien jälkeen aion kuitenkin ottaa vahingon takaisin, ja hankkia ensitilassa kirjan itselleni, sillä se on jo saatavana pokkarina.

Kimin äiti on lähtenyt. Äiti lähti jo Kimin ollessa pieni poika, ja asia painaa nyt jo aikuista Kimiä todella paljon. Hän päättää lähteä äitinsä kotimaahan Kiinaan selvittämään, mitä hänen äidilleen on tapahtunut.

Samalla kerrotaan äidin tarinaa: Xiaolong saapui Suomeen mennäkseen naimisiin Tomin kanssa, vaikka hänelle ei ollutkaan selvää, rakastiko hän miestä oikeasti. Miltä tuntuu muuttaa maahan, jota hän kutsuu hiljaisien maaksi? Miltä tuntuu asua maassa, jossa on yksin, ilman kielitaitoa?

Lohikäärmeen värit vaikutti kiinnostavalta romaanilta jo sen takia, että Pekkola on sijoittanut romaaninsa Kiinaan. Olen aina kiinnostunut vieraisiin kulttuureihin sijoittuvista kirjoista, sillä olen utelias tarinoista, joita sieltä kerrotaan. Viime aikoina olenkin lukenut paljon vieraista kulttuureista lukupiirin ansiosta, mutta silti aina tulee kiinnitettyä huomiota tällaisiin uutuuskirjoihin.

Suomalaiselle kirjailijalle on aina omalla tavallaan haasteellista lähteä kirjoittamaan vieraasta maasta. Tarvitaan paljon taustatietoa ja tutkimusta, ettei kirjailija pääse sanomaan ihan mitä sattuu vieraasta kulttuurista - ja tutkimusta Pekkola on ilmiselvästi tehnyt. Pasi Pekkola tietää mistä kirjoittaa, ja on tutustunut Kiinaan maana ja kulttuurina. Hän tuo Kiinan kulttuurin viehättävänä, mutta omalla tavallaan julmana lukijan eteen, eikä kerronta tapaa voi kuin ihailla.

Kirja pitää sisällään suuria asioita. Se on samalla kertomus Kimistä, ja siitä, kuinka Kimi lähtee etsimään äitiään, mutta se on myös Kimin äidin tarina. Eikä se ole pelkästään tarina näistä kahdesta ihmisistä yhdessä ja erikseen, vaan se on myös kurkistus Kiinaan, ja siihen mitä siellä tapahtui ennen ja mitä Kiina on nyt. Isoja asioita on tähän saatu, mutta hienosti ne on näiden kansien sisään lukittu.

Lohikäärmeen värit ei pelkästään vaikuta kiinnostavalta romaanilta, se todella on sitä. Vaikka sivuja on enemmän kuin keskiverto romaanissa, tarina pysyy hyvin kasassa, eikä keskittyminen herpaannu. Mistä muuten huomaan, että kirja on hyvä? Silloin ei  lukiessa ajatus lähde harhailemaan. Jos kirjan parissa ei viihdy, silloin huomaa että ajatus kulkee aivan muualla, ja että on lukenut jo monta sivua eikä muista mitään lukemastaan. Sitä ongelmaa tämän kirjan kanssa ei tullut - onneksi.

Pekkola on kirjoittanut kirjansa intensiivisellä vireellä, sellaisella vireellä jossa lukija pidetään jännityksessä koko ajan, loppuun saakka. Löytyykö Xiaolong? Miten äidin ja pojan käy? Lopussa annetaan ratkaisun avaimet, ja avataan lukko, mutta silti jätetään kirja lukijan mieleen. Hyvällä tavalla.

Toivon että Lohikäärmeen värit löytää lukijansa. Se on sen arvoinen.

Kirja, joka vaatii lukijan itselleen.

Yksinäisyyttä kalliimpaa
Yiyun Li
Suomentanut Helene Bützow
394 s. 
2015
Tammi









Arvostelukappale

Tammen Keltaisen kirjaston kirjat ovat sellaisia, jotka katalogissa herättävät kiinnostuksen. Kaikkia keltaisia uutuuksia en lue, mutta ehkä näiden kohdalla olen tarkempi, ettei mikään herkkupala livahda ohi. Yiyun Lin nimi oli tuttu Kulkurit teoksesta (jota en ole vielä lukenut), ja Kiina muutenkin maana kiinnostaa. Siksi tämä kirja.

Eletään vuotta 1989, kun Beijingissä, sivukujan asuinkorttelissa, tapahtuu rikos. Siellä asuvat Boyang ja Moran, jotka ovat naapureita ja erottamattomia ystävyksiä. Samassa pihapiirissä asuu Shaoai, muita hiukan vanhempi tyttö, joka aiheuttaa omalla kapinallaan ongelmia niin yliopistolla kuin kotonaankin. Muutos elämään tulee, kun Shaoain perheeseen saapuu Ruyu, erikoinen tyttö joka on kasvanut pienessä kylässä. Boyang rakastuu Ruyuun, ja Moran, joka on luullut Boyangin kuuluvan itselleen, pettyy. Syksyn tullen nuorten riehuvat tunteet koituvat erään heistä kohtaloksi.

Kirjan toisessa tasossa eletään nykypäivää. Kiina on muuttunut, ja niin ovat nuoretkin. Mitä heistä on tullut?

Yksinäisyyttä kalliimpaa on kirja, joka vaatii keskittymisen. Minulla on usein lukiessani telkkari auki, ja saatan useinkin katsoa puolella silmällä jotain ohjelmaa kun luen. Tämä oli kuitenkin kirja, jota lukiessa ei voinut mitään muuta kuin lukea. Teos on haastava, tavallaan, vaikkei ollutkaan vaikealukuinen.

Jossain vaiheessa lukemista melkein jo kyllästyin - tuntui etten saa otetta yhteenkään hahmoista, enkä pidä heistä yhdestäkään. Siinä mielessä mielipiteeni ei muuttunut loppua kohdenkaan, sillä tässä oli kerrankin kirja, jossa yksikään hahmoista ei herättänyt minkäänlaista rakkautta. Päinvastoin: inhosin heistä useampaa. Esimerkiksi Ruyu, hän oli raivostuttava, kaikessa kummallisuudessaan ja töksähteleväisyydessään. En voinut sietää häntä, enkä kyllä omassa elämässänikään katselisi hetkeäkään tuollaista henkilöä. Onneksi tyydyin vihaamaan häntä vain kirjan sivuilla, eikä minun tarvitse häntä tuntea.

Luovuttaa en kirjan kanssa meinannut silti hetkeäkään, vaan päätin sinnitellä loppuun saakka. Joka on hyvä, sillä viimeisten sadan sivun aikana tapahtui käänne. Käänne selvästi parempaan, sillä kirja alkoikin kiinnostaa. Ehkä annoin itseni niin sanotusti kokonaan tälle kirjalle, sillä sain juonesta aivan eri tavalla kiinni, ja pääsin kirjan kyytiin mukaan.

Li alkoi kirjailijana kiinnostaa kovastikin - onneksi minulla on Kulkurit parhaillaan kirjastosta lainassa. Aion ehdottomasti lukea sen.

Sinä, joka aiot lukea Yksinäisyyttä kalliimpaa. Varaa tälle hetki, tai parikin. Anna itsesi tälle kirjalle kokonaan.