Naistenviikko: Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen: Delfinan matka-arkku

Delfinan matka-arkku (Pensionaatti Onnela I)
Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen
206 s. 
E-kirjan julkaisuvuosi 2011
Otava









Oma e-kirja ostos


Tällä viikolla vietetään Naistenviikkoa, eikä se jää blogeissakaan huomaamatta. Useampi bloggari julkaisee tällä viikolla tekstejä jotka käittelevät kirjoja, jotka ovat joko naisten kirjoittamia tai jotka kertovat naisista. Minulle naistenviikon ensimmäinen kirja on Eppu Nuotion ja Tuutikki Tolosen Pensionaatti Onnela sarjan ensimmäinen osa, Delfinan matka-arkku.


Wasker Vadelma on päättänyt kirjoittaa kirjan. Ihan oman kirjan. Aihekin kirjaan löytyy kun naapurustossa alkaa tapahtua: hänen naapurissaan on talo, joka on ollut tyhjillään jo kahdeksankymmentä vuotta. Waskerilla on tapana hiipiä tyhjään taloon kirjoittamaan ja nuuhkimaan talon tunnelmaa. Mutta mitä tapahtuukaan: päättäjät tahtovat purkaa talon! Onneksi yhtäkkiä ilmestyy Argentiinasta herra Abuelo Ernesto ja hänen lapsenlapsensa Delfina, jotka päättävät kunnostaa talon, ja laittaa Pensionaatin pystyyn.

Pensionaatti Onnela on minulle aivan uusi tuttavuus, vaikka kirjasarjaa on ilmestynyt jo monta osaa, eikä sarja ole mikään uusi juttu. Pidän kovasti Eppu Nuotion tavasta kirjoittaa, ja siksi sarjan löytyminen Elisakirjasta olikin iloinen yllätys. Pidän Nuotion dekkareista, aikuisten romaaneista sekä ihanasta Venla T sarjasta, jota hän kirjoittaa tyttärensä kanssa. Ja nyt huomasin, että pidän tästä lastenkirjastakin.

Monikulttuurisuus kirjassa on hurmaavaa. Nuotio ja Tolonen eivät ole kaihtaneet käyttää kirjassa vieraita kieliä, vaan kirjasta löytyy kieltä jos jonkinmoista. E-kirjaa lukiessa sitä ei tajua, mutta kirjan lopussa on suomennettu muilla kielillä kirjoitetut lauseet. Mahtavaa - kirjaa lukiessa lapset voivat oppia vieraita kieliä!

Se, minkä huomaa kirjaa lukiessa, on se ettei Heinäkummun kaupungissa ole rasismia. Siellä ei ole ketään, joka kaihtaisi abuelo Ernestoa ja Delfinaa, vaikka nämä yhtäkkiä paukahtavat pieneen kaupunkiin Argentiinasta. Tietenkin joka kaupungissa on tylsät tyyppinsä, niin kuin Heinäkummussa on Henkka, mutta hänkään ei mielestäni ole rasisti. Juuri tällaisia kirjoja lapsille pitäisi antaa luettavaksi, niin he oppisivat, että on ihan normaalia, vaikka ei puhuisi suomea, tai puhuisi sitä hieman hassusti kuten Delfina.

Josta pääsemmekin Delfinaan. Mahtava tyttö, joka puhuu kerrassaan ihastuttavasti! Nuotio ja Tolonen ovat löytäneet Delfinalle ihanat sanat suuhun, juuri sellaiset, joita voi ehkä käyttää tyttö joka ei ole suomalainen, mutta jolle on vanhempi ihminen opettanut suomen kielen.

Pensionaatti Onnela sarja on varmasti hyvää luettavaa alakoulu ikäisille, mutta kyllä siitä on aikuisellekin lukijalle opittavaa, ja tietenkin nautittavaa. Aion jatkaa sarjan parissa!

Antti Tuomainen: Kaivos

Kaivos
Antti Tuomainen
350 s. 
2015
Like









Oma e-kirja ostos


Tutustuin ja ihastuin Antti Tuomaiseen luettuani Synkkä niin kuin sydämeni kirjan. Parantaja odottaa hyllyssä sopivaa lukuhetkeä, mutta tämä Tuomaisen uusi dekkari oli minun kohdallani todella odotettu, eikä riemulla ollut rajoja kun huomasin sen olevan jo saatavilla e-kirjana - painettu versiohan ilmestyy vasta elokuussa.

Kaivos kertoo isästä ja pojasta - Jannesta ja Emilistä. Se kertoo Jannesta, toimittajasta joka saa nimettömän vihjeen siitä että Pohjois-Suomalaisella kaivoksella tapahtuu laittomuuksia.  Samoihin aikoihin Janne törmää Emiliin, isäänsä jota hän ei ole nähnyt lähestulkoon kolmeenkymmeneen vuoteen. Jannen tutkimusten edetessä syventyy myös suhde isään, mutta oko näillä kahdella asialla yhteys? Ja mitä Janne on valmis menettämään, jotta saisi sen, mihin on aina pyrkinyt?

Kaivosta lukiessani törmäsin taas siihen seikkaan, mihin ihastuin lukiessani Synkkä niin kuin sydäntäni. Nimittäin Tuomaisen kykyyn kirjoittaa. Hänen kykyään luoda hahmot ja kiertää juonta näiden hahmojen ympärille. Siinä nimittäin tämä mies on todella taitava - sen osoittaa jälleen Kaivos. Tässä on nimittäin jälleen dekkari, joka koukuttaa, ja jolle sydämeni sykähteli lujaa.

Tuomaisessa vaan on jotain sellaista, johon rakastuu heti. Hänen tapansa kirjoittaa on jotenkin synkällä tapaa kaunis, ja se tapa millä hän kietoo lukijan pikkusormensa ympärille - oi voi. Kaivoksessa ei mennä missään kevyissä tai pintanäteissä aiheissa, vaan Tuomainen kirjoittaa vaikeista ja hieman synkistäkin asioista. Silti en lukiessani masentunut, vaan jossain pinnan alla virisi toivo.

Tuomainen on kirjoittanut kirjan ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin ympäristökysymyksistä. Näihin aiheisiin voi lehdissä törmätä nykyään useinkin, ja Tuomainen kirjoittaa siitä hienosti. Hän ei liikaa saarnaa, vaan, noh, hän on vain kirjoittanut siitä kirjan.

Kaivos ei ole vielä saanut bloggauksia, ei tietenkään, kirjahan on vasta ilmestynyt e-kirjana. Toivon silti, että tässä olisi dekkari joka huomioitaisiin blogeissa ja mediassa, ja luulen näin käyvän. Tuomainen saavutti merkittävän aseman viimeistään Snkkä niin kuin sydämeni kirjallaan, ja hänet on huomioitu maailmallakin. Eikä suotta, tämän kirjailijan sanaa kannattaa maailmallekin ylpeänä levittää.

Enni Mustonen: Morsiuskesä

Morsiuskesä
Enni Mustonen
255 s. 
2010
Otava









Oma e-kirja ostos


Enni Mustonen on minulle tuttu Syrjästäkatsojan tarinoita sarjasta. Ihastuin sarjan ensimmäisen kirjan, Paimentytön, myötä Mustoseen todenteolla, ja ihastus on jatkunut sarjan kahden seuraavan kirjan parissa. Kun Elisa kirjassa oli tarjouksessa Mustosen vanhempi romaani, Morsiuskesä, päätin kokeilla miltä Mustonen muuten tuntuisi.

Lauralla on takanaan joukko pahoja asioita, mutta hän alkaa olla jo valmis jatkamaan elämäänsä. Sopivaan saumaan tulee hälytys uuteen työtehtävään: Lauraa tarvitaan kuvaamaan reality sarjaa. Laura on aiemmin kuvannut kriisipisteitä maailmalla, joten hän pääsee uudenlaiseen ympäristöön, kun maajusseille etsitään vaimoja. Laura ei arvaa, mitä kaikkea hän tuleekaan kohtaamaan maatiloilla.

Morsiuskesästä tulee tietenkin ihan ensimmäisenä mieleen Maajussille morsian. Projekti, jota Laura lähtee kuvaamaan, on hyvin lähellä tätä suomalaista reality sarjaa, jota minäkin olen telkkarista katsonut. Olen tykännyt sarjasta, joten siksi varmaankin Morsiuskesäkin miellytti. Morsiuskesässä sarjan idea on tehty oikeastaan vielä miellyttävämmäksi kuin Maajussille morsian, mutta paljon samaa näissä on.

Mustonen ihastuttaa myös yksittäisellä romaanillaan. Hän on taitava viihdekirjailija, jonka kirjan parissa viihtyy. Morsiuskesä oli todella hyvää luettavaa kesäpäivään, jolloin aurinko paistoi niin lämpimästi että oli mukavaa lukea vähissä vaatteissa ulkona. Täydellinen kirja juuri siihen hetkeen.

Varsinaisia yllätyksiä ei Morsiuskesä lukijalleen tuo. Niin kuin viihdekirjat yleensä, lukija tietää jo alusta saakka miten lopussa tulee käymään. Mutta se ei minua haittaa. Se tuo tietynlaisen turvallisuuden tunteen, "minun ei nyt tarvitse jännittää, tässä käy hyvin"-tunteen. Ja kun lukee hyvää viihdettä, tietää ettei lopussa joudu pettymään. Ainakaan usein.

Morsiuskesässä oli mukana myös maatilan arkea. Vaimoehdokkaat joutuivat kokeilemaan tilan töitä, ja samalla mukaan joutuivat tv-työntekijät. Lauralle tämä kaikki oli tuttua, koska hän on kotoisin maaseudulta, ja juuri se teki hänestä niin aidon tuntuisen tyypin: reippaan ja rempseän.

Morsiuskesä on todella hyvä kesäkirja. Ja se sai minut vannomaan, että muutakin Mustosta kannattaa lukea.

Graeme Simsion: Vauvatesti

Vauvatesti
Graeme Simsion
Suomentanut Inka Parpola
311 s. 
2015
Otava








Oma e-kirja ostos


Voi kuinka ilahduinkaan, kun huomasin Elisa kirjan uutiskirjeestä että Graeme Simsionin Vauvatesti on jo ilmestynyt, ainakin e-kirjana. Vauvatesti on jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Vaimotestille, josta pidin kovasti. Ja jonka jälkeen lähes heti aloin odotella, milloin kirjan jatko-osa suomennetaan.

Muistatteko vielä Vaimotestin? Siinä omalaatuinen tutkija nimeltä Don Tillman löysi Rosien erikoisella tavalla, nimittäin testilomakkeilla. Hyvin erilainen pariskunta päätyi yhteen, ja nyt he ovat muuttaneet New Yorkiin. Pian onkin juhlan aihetta: Rosie odottaa vauvaa. Tämä ei Donille kuitenkaan ole mikään kovin yksinkertainen seikka (kuten ei ole kovin moni muukaan asia), vaan isäksi tuleminen vaatii tutkimuksia. Jotka eivät suju kovin hyvin.

Taas kerran totean sen, minkä olen aiemminkin sanonut: on kuin pääsisi vanhojen kavereiden seuraan, kun pääsin taas lukemaan Donista ja Rosiesta. He muistuivat mieleen äkkiä, kun kirjan sähköiset kannet avasin, ja mieleen muistui nopeasti myös Vaimotestin tapahtumat.

Mutta voi voi. Siinä missä varauksetta rakastan Rosieta, niin Donista varsinkin Vauvatestissä paljastuu ärsyttäviä piirteitä. En muista Vaimotestistä, miten Doniin reagoin, mutta nyt tunteeni jakautuivat kahtia. Välillä rakastin häntä, hän oli ihana, vähän kuin Sheldon Rillit huurussa sarjassa.

Mutta sitten toisaalta: voi että miten hänen jotkut tapansa ovat ärsyttäviä (niin, aivan kuten Sheldoninkin). Don tekee jotkut asiat itselleen aivan hirvittävän vaikeiksi, ja se ärsyttää, vaikka tiedänkin ettei hän tee sitä tahallaan. Hän vain on sellainen. Voi, minä en pystyisi elämään Donin kanssa. Onneksi Rosie kuitenkin on ihana, koko ajan.

Mutta täytyy myöntää, että välillä ajattelin kirjaa lukiessani, olisiko pieni tiivistäminen ollut paikallaan. Joitakin tapahtumia olisi voinut jättää kokonaan pois, sillä ne eivät olleet ratkaisevia juonen kannalta. Eivätkä edes naurattaneet minua niin paljon, kuin olisi ehkä ollut tarkoitus.

Mutta kyllä; minä ahmin kirjan onnellisena loppuun saakka. Ahmin siksi, että halusin niin kovasti tietää miten lopussa käy, enkä malttanut poistua kirjan ääreltä. Pienelläkään sanalla en vihjaa, mitä lopussa kävi, en edes siitä, oliko se mielestäni hyvä vai ei. Lukekaa itse!

Jännityksellä jään odottamaan, saammeko lukea vielä lisää Donista ja Rosiesta. Aineksia varmasti olisi jatkoonkin, sillä tästä erikoisesta pariskunnasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Mutta toimiiko jatko edelleen? Kyllä minä ainakin lukisin.