Pasi Lampela: Kehä

Kehä
Pasi Lampela
168 s. 
2017
WSOY









Arvostelukappale kustantajalta 


Ihmissuhde, paniikkihäiriö, nyrkkeilykehä ja matka menneeseen. Pasi Lampelan Kehässä on monta kerrosta mutta se mikä minun flunssaista mieltäni kovasti miellytti oli että Lampela kertoo tarinaa jouhevasti ja jollain tapaa viehättävästi. Viehättävästi sellaisella miehekkäällä tavalla.

Kehässä pääroolin saa Jarmo. Mitä Jarmo on? Hän on ainakin entinen historian opiskelija amatööri-nyrkkeilijä ja elantonsa mies saa taksikuskin työstä. Yhtäkkiä elämään kuuluvat myös paniikkikohtaukset joiden vuoksi Jarmo joutuu palaamaan menneeseen. Koska menneen haamut on kohdattava ennen kuin voi olla sinut itsensä kanssa, ennen kuin voi katsoa tulevaan. Jarmo ja Laura joutuvat pohtimaan seurustelusuhdettaan, osaako Laura tukea Jarmoa tarpeeksi?

Vaikkei nyrkkeilykehä ole minulle lainkaan tuttu paikka eikä nyrkkeily aiheena vedä minua ollenkaan puoleensa, siitä ei koitunut kirjaa lukiessani minkäänlaista ongelmaa. Kehä ehkä hieman huijaa kannellaan ja nimellään, sillä tämä romaani on paljon "enemmän" kuin nimi ja kansi enteilee. Onko se tarkoituskin? Onko tarkoituskin että mahdollinen lukija kurkistaa takakanteen, kiinnostuu siitä, ihastuu sisältöön?

Minä kiinnostuin Kehästä kustantajan katalogikuvauksen perusteella mutta silti voin sanoa että Kehä oli enemmän kuin odotin. Ensinnä mainittakoon Jarmon paniikkikohtaukset, matka mielen syövereihin, se veti minua puoleensa kuin magneetti. Paniikkikohtaukset ovat minulle tuttuja joten pystyin samaistumaan Jarmon tunteisiin ja hämmennykseen: mitä tämä oikein on. Erilaiset mielenterveysongelmat aiheina kirjallisuudessa kiinnostavat minua aina enkä huijaa yhtään jos sanon että Kehä oli Jarmon ongelmien vuoksi minusta hyvä teos.

Mutta oli tässä kirjassa muutakin. Kirjan takakannessa mainitaan satavuotias Suomi ja Kehä sopiikin Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen täydellisesti. Jarmon pohtiessa menneisyyttä hän löytää laatikoista vanhat muistikirjat joihin on kirjoittanut tarinaa väitöskirjan sijaan ja se tarina kulkee Kehässä Jarmon tarinan rinnalla. Siinä matkataan kansalaissodan aikaan ja mielenkiintoisella tavalla Lampela on saanut näihin kahteen tarinaan yhteyden - ei selitettävää yhteyttä, mutta mielenkiintoisia yhtymäkohtia.

Lauran ja Jarmon seurustelusuhde toki on periaatteessa suuri osa Kehässä mutta minulla se jäi hieman kaiken muun varjoon. Lampela kyllä kuvaa ihmissuhdetta hienosti mutta enemmän keskityin siihen kuinka Jarmoon samaistuin kuin että olisin elänyt näiden kahden suhteen mukana.

Kehä on kiinnostava romaani, kirja jonka saattaa ahmaista yhdeltä istumalta. Se antaa vielä enemmän kuin lupaa ja veti myös flunssaisen lukutoukan helposti maailmaansa. Kyllä, Pasi Lampela on hieno kirjailija.

Lukija löysi Eppu Nuotion.

Neitsytmatka
Eppu Nuotio
256 s. 
2004
Otava












Oikestaan, löysin Eppu Nuotion jo, kun luin Mutta minä rakastan sinua teoksen. Olin aiemminkin lukenut Nuotion dekkareita, mutta niiden perusteella rakkaus ei vielä syttynyt. Mutta minä rakastan sinua sytytti kuitenkin kipinän, tätä oli saatava lisää. Siis kirjastoon.

Neitsytmatka on sarjan toinen osa, jota en tajunnut kirjaa lainatessani. Se on kuitenkin sillä tapaa itsenäinen kirja, että kirjan pystyi lukemaan, vaikka ensimmäinen osa onkin lukematta. Neitsytmatka kertoo Lehmuksen perheestä, ja ennen kaikkea perheen tyttärestä Annukasta. Siinä missä sarjan ensimmäinen osa, Peiton paikka, on käsitellyt Annukan lapsuutta, Neitsytmatkassa tehdään retki 1970-luvulle ja Annukan nuoruutta.

Annukka vannoo lähtevänsä kaupungista heti kun on mahdollista. Tyttö on täynnä vapaudennälkää, ja vihaa pikkukaupunkia kohtaan, hän vihaa tehdasta ja isäänsä, joka piilottelee tehtaan kätköissä erästä naista nimeltä Laina Penttinen.

Perhe ei voi hyvin; siinä missä Annukka pakenee perheensä tilannetta kommunistiporukkaan niin isä on pahimman luokan häntäheikki. Äiti kärsii tästä kaikesta, ja on koko kaupungin supatusten kohde. Tämän kaiken keskellä Annukan pitäisi elää nuoruuttaan.

Neitsytmatka on loistavaa ajankuvaa. 70-luvun suorastaan tuntee kirjan sivujen välistä, se huokuu lukijalle kauniisti. Kauniisti, mutta myöskin synkästi. Nuotio kuvaa kaiken muun lisäksi myös aikaa todella hyvin.

Nuotio kuvaa ajan lisäksi todella hyvin nuoren tytön kaipuun vapauteen, kaipuun aikuisuuteen. Hän kuvaa todella hyvin myös Annukan ahdistuksen ja vaikeudet. Hän sai minut kiintymään Annukkaan.

Mutta ei ainoastaan Annukkaan, läsnä oli vahvasti myös Annukan äiti. Hän kosketti minua ehkä vielä enemmän kuin kirjan päähenkilö, sillä tuo nainen oli kaikessa heikkoudessaan niin merkittävä, tavallaan vahvakin. Jonka luoteen Eppu Nuotio on luonut kaikessa surullisuudessaan kauniisti.

Vaikka pidinkin Neitsytmatkasta, ja tulen varmasti lukemaan sarjan seuraavan osan jossa käsitellään Annukan aikuisuutta (sillä tahdonhan tietää miten tytölle käy), niin ihailen sitä, miten tämä mahtava kirjailijatar on kehittynyt kymmenessä vuodessa. Mutta minä rakastan sinua oli yhtä sanojen juhlaa, juhlaa siitä, kuinka luodaan rakkaustarina vailla siirappia. Neitsytmatka ei ole toki rakkaustarina, mutta jotain sellaista tästä kirjasta puuttui, joka olisi saanut minut yhtä vahvasti tähän teokseen rakastumaan.

Mutta en minä silti pettynyt. En lainkaan. Teille, jotka olette myöhäisheränneet Eppu Nuotioon, niin suosittelen teille tätäkin sarjaa. Mielenkiintoisia, ihania romaanihenkilöitä, joiden mukana voi elää.