Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Annoin sinun mennä
Clare Mackintosh
Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére 
418 s. 
2017
Gummerus








Arvostelukappale kustantajalta


Annoin sinun mennä on ollut yksi kirjakevään alun puheenaiheista kirjablogistaniasta. Tämä psykologinen trilleri on saanut kirjabloggareiden, monien luottolukijoideni, parissa paljon kiitosta joten minä otin kirjan helmikuun alussa luettavaksi junamatkalle. Ei ollut ollenkaan huono valinta, tunnit junassa menivät todella nopeasti.

Äiti päästää irtipoikansa kädestä ja auto ilmaantuu kuin tyhjästä. Kaikki muuttuu, aivan yhtäkkiä. Kuljettaja pakenee onnettomuuspaikalta - millainen ihminen tekee sellaista? Jenna, poikansa menettänyt nainen, on surusta suunniltaan ja pakenee omaa tuskaansa mökkiin Walesin rannikolle. Vaikka Jenna haluaisi jättää kaiken taakseen palaa menneisyys vainoamaan, tuon päivän varjot hyökkäävät häntä kohti.

Luottolukijoihin, ihaniin kirjabloggaajiin joiden maun on huomannut hyväksi, heihin kannatti luottaa tälläkin kertaa. Annoin sinun mennä oli jo pienen tovin odottanut sopivaa hetkeä ja paljastui että junamatka oli juuri oikea aika vajota tähän maailmaan. Trilleri vei mukanaan, koukutti ja vei muun maailman ympäriltä. Juuri sitä tarvitsinkin!

Clare Mackintosh aloittaa tarinan rauhallisesti, hieman harhauttaen lukijaa. Mutta kuten Annika sanoo bloggauksessaan: tunnelma on uhkaava. Jotain pahaa on vielä edessä, usko pois, sinä lukijariepu. Jos pohdit lukisitko tämän kirjan voin vannoa: kannattaa. Mackintosh paljastaa parhaat korttinsa vasta kirjan edetessä, hurja juonenkäänne mistä on paljon puhuttu - ainakin minun odotukseni palkittiin. Se oli hurja!

Mutta ei Annoin sinun mennä ole "vain dekkari". Se on myös vahva kaunokirjallinen romaani joka on juonellisesti ja kerronnallisesti hienoa luettavaa - ihan niin kuin hyvä romaani voi vain olla. Sitten tällainen jännityksen ystävä saa ikään kuin lahjapakettina vielä jännityksen ja tuon kohutun juonenkäänteen. Tässä ikään kuin on kaikkea!

Kyllä, kannatti lukea. Sinunkin kannattaa!

Steinar Bragi: Sumu

Sumu
Steinar Bragi
Suomentanut Tuomas Kauko 
287 s. 
2016
Like








Saatu ystävältä


 Sain Sumun rakkaalta ystävältäni, Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annikalta jo syksyllä Helsingin kirjamessuilla. Kun Annika kehui kirjaa, minä innostuin - meillä vain on niin samankaltainen kirjamaku. Kun viimein laskin itseni Sumuun, olin heti koukussa.

Sumu alkaa, noh, sumusta. Vaikka neljä elämässä kohtalaisen hyvin pärjäävää nuorta aikuista ovatkin kirjan alussa road tripillä, ei tämä todellakaan ole mikään road trip -romaani. Ei ole, tämä on karmivaa, hyytävää psykologista jännitystä - tai minun silmiini kauhua. Nämä neljä matkalaista törmäävät sumussa jeepillään talon seinään eivätkä aavista mitä on edessä. Talossa keskellä Islannin erämaata asuu vanha pariskunta jota nämä nuoret joutuvat suostuttelemaan saadakseen yöpaikan. Erämaa tuntuu karmivalta ja majapaikasta paljastuu salaisuus toisensa perään. Koira katoaa, samoin puhelimien kentät. Ja samalla alkaa kadota luotto ystäviin.

Hrr. En ole mikään vannoutunut kauhun ystävä, mutta tällainen psykologinen kauhu aina toisinaan - se tekee hyvää. Kuten Annikakin bloggauksessaan kirjoittaa, tuli minunkin mieleeni Marko Hautalan mahtava kirja Kuiskaava tyttö - samalla tavalla Sumu on omanlaisensa matka hulluuteen. Bragi vetää päähenkilönsä mielen äärirajoille ja veti hän minutkin. Karmiva, kauhea, mutta niin kauhean ihana kirja tämä Sumu.

Kyllä sitä tietää että hyviin ystäviin voi kirjasuosituksissa luottaa. Muutaman ystäväni kanssa olemme oppineet että kyllä, jos toinen pitää kirjasta niin toinenkin voi sen aika huoletta lukea - hutejakin toki tulee mutta aika harvoin. Onneksi tällaisia ystäviä on olemassa! Samaan luokkaan voin laittaa äitini, joka pitää Pihakuiskaajan puutarha nimistä puutarhablogia (kirjoilla ja elämällä höystettynä) - häneen voin aina luottaa kirja-asioissa. Usein minä suosittelen hänelle luettavaa, mutta kyllä vinkit toimivat myös toisin päin. Huomenna saan häneltä Tytti Parraksen Jojon, jonka lukemista odotan innolla.

Hyppäsinpä vähän aiheen viereen! No, ajatuksena oli että en turhaan luottanut Annikaan Sumun kanssa. Kyllä tällainen vannoutunut mielenterveyden rajoilla hoippuva lukutoukka rakastuu helposti tällaiseen kirjaan, siitäkin huolimatta että pimeällä lukeminen hieman pelotti. Kirjan kanssa pelkääminen, sekin on toisinaan mahtavaa - mutta vain toisinaan. Alituiseen en sitä kestäisi.

Sumu on todella hyvää luettavaa psykologisten trillerien ja psykologisen kauhun ystäville, sellaisille jotka haluavat viedä mielensä äärirajoille ja saada vilunväristyksiä jännityksestä. Kyllä, suosittelen Sumua.

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Hyvä naapuri
Shari Lapena
Suomentanut Oona Nyström
316 s. 
2017
Otava







Ennakkokappale kustantajalta



Tänään ilmestyvä Hyvä naapuri on jo kurkkaus ensi kevääseen. Sain Otavalta kirjasta ennakkokappaleen ja jouduin (tai pääsin!) hiljattain kirjan pyörteisiin. Pyörteisiin se todellakin otti, sillä onpa Shari Lapena kirjoittanut todella koukuttavan psykologisen trillerin.


Annen ja Marcon elämä muuttuu ratkaisevasti eräänä iltana jonka piti olla aivan tavallinen. Heidät kutsutaan naapureiden luo viettämään iltaa joka meinaa alkuunsa epäonnistua kun lapsenvahti peruuttaa tulonsa. Marco suostuttelee Annen siihen, että he voivat jättää vauvan nukkumaan ja tulla säännöllisin väliajoin tulla katsomaan että kaikki on hyvin. Niin, hyvinhän sen piti mennä. He palaavat yöllä kotiin ja kehto on tyhjä.

Näin alkaa Hyvä naapuri. Huh mikä aloitus - onneksi minulla ei ole lapsia, en varmaan uskaltaisi tämän lukemisen jälkeen jättää heitä hetkeksikään yksin! Se, miten kirja jatkuu, sai minutkin hetkellisesti miettimään kuinka hyvin tunnen läheiseni, sillä se on Hyvän naapurin keskeinen kysymys. Kehen voi luottaa? Poliisi epäilee Marcoa ja Annea ja kysymykset velloivat minunkin mielessäni lukuisina kirjaa lukiessani. Ja sitten - loppuratkaisu tuli täytenä yllätyksenä. Tämä on iso, iso plussa mitä tulee jännityskirjallisuuden lukemiseen. Se, ettei loppua aavista ollenkaan.

Vaikka luin Hyvän naapurin näin joulun alla, aloittaa se minun osaltani kirjavuoden 2017. Ja millä tavalla se aloittaakaan, huh. Koukuttava psykologinen trilleri tekee aina hyvää, varsinkin kun juoni on rakennettu tavalla joka aiheuttaa mielessäni karmeitakin kysymyksiä ja ihollani väristyksiä. Tässä Shari Lapena onnistui hyvin.
Annika kirjoittaa Hyvästä naapurista todella hienosti: "Tarina omaa kaikki Suuren Teoksen ainekset" ja minä olen aivan samaa mieltä. Jo tämä pääpariskunta, Anne ja Marco, tekevät omalta osaltaan kirjasta hienon. Heissä todella on persoonaa, he ovat omalla tavallaan ihan kamalan epämiellyttäviä ja sitten kuitenkin - ainakin jossain vaiheessa kirjaa kumpikin heistä sai sympatiani. Oma lapsi katoaa, mikä voisi olla hirveämpää? Hyvässä naapurissa vilahtelee muutenkin hahmoja jotka herättävät runsaasti tunteita, etenkin niitä negatiivisia.

Oona Nyströmin suomennos viimeistelee Hyvän naapurin, tekee siitä oikean lukusukkulan. Sillä kukapa nyt ei joulukiireiden keskellä kaipaisi yhtä lukusukkulaa, jonka painostavaan maailmaan vajota?

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Kesäinen illuusioni
Karoliina Timonen
165 s. 
2015
WSOY










Arvostelukappale

Bloggarikollega on kirjoittanut kirjan! Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun moista tapahtuu, eikä tämä ole edes Karoliina Timosen, Kirjavan kammarin emännän ensimmäinen kirja. Hänen esikoiskirjansa on päässyt lipumaan ohitseni, joten oli mukava yllätys kun postiluukusta kolahti Kesäinen illuusioni.

Kesäisestä kannestaan huolimatta Kesäinen illuusioni ei ole mitään hömppää. Se on tiivistunnelmainen psykologinen trilleri, joka kertoo ihmissuhteista. Se kertoo Piiliniemestä, jossa keski-ikäinen nainen viettää kesäänsä yittäen kirjoittaa romaaniaan. Toisella puolella salmea kohoaa jylhä Variskallio, josta saapuu eräänä iltana moottorivene, mukanaan Olavi. Kuumat kesäillat tuovat mukanaan jännittyneet tapaamiset, jotka eivät aivan mutkattomasti pääty.

Kesäinen illuusioni ei tosiaan ole kevyt kirja, toisin kuin ensin kannesta erehdyin päättelemään. Takakansi jo kertoi jotain aivan muuta, ja mitä sainkaan kun avasin kirjan kannet. Kirjan, joka tunnelmallaan vetäisi täysin mukaansa.

Karoliina Timonen on taitava kirjoittaja, olenhan sen huomannut jo hänen blogistaan. Sen huomaa myös tästä kirjasta, jonka kieli on taitavaa, ja tunnelma taitavasti kudottua. Vaikka trillerimäiset tapahtumat alkavatkin vasta kirjan loppupuolella, on psykologinen verkko kudottu jo paljon sitä ennen. Timonen on saanut lukijan koukkuun.

Kesä on oivaa aikaa lukea tämä kirja, sillä vaikka tunnelma on latautunut, painostavakin, niin silti kirjassa on paljon kesäisiä elementtejä: on saari, on uiminen, on lämpö. Eihän jokaisen kesällä luetun kirjan tarvitse kevyt olla, ja tämä on hyvä kirja niiden kepeämpien väliin.

Olen iloinen, ettei kirja ole sen pidempi, ettei sitä ole venytetty turhaan. Se on tiivis, pieni paketti, jonka ahmaisee melkein kertaistumalta, niin hyvä tunnelma siinä on. Se olisi täydellinen kirja myrskyiltaan luettavaksi, kun ulkona salamoi.

Suosittelen kirjaa luettavaksi niille, jotka eivät säikähdä tiivistä tunnelmaa ja ihmissuhdesotkuja. Niille jotka haluavat hyvin kirjoitetun, ahmittavan kirjan. Hyvän kirjan ystäville.

Kiitos lukuhetkestä kustantajalle!