David Walliams: Herra Lemu

Herra Lemu
David Walliams
Kuvitus Quentin Blake
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
256 s. 
2014 
Tammi







Arvostelukappale


Tätäkin siis tapahtuu: pyysin arvostelukappaleeksi lastenkirjan! Mutta olin yksinkertaisesti kuullut tästä ennakkoon niin mukavia asioita, ja kun kävin Tammen sivuilta lukemassa kirjasta lisää, tuli "tämän kirjan tahdon omaksi" olo. Ja kun eilen tämän posti toi, en voinut hillitä itseäni vaan luin heti, kaiken muuttokiireen keskellä.

Herra Lemu kertoo kulkurista, kiertolaisesta, maankiertäjästä, Herra Lemusta. Joka lemuaa. Ei haise, tai tuoksahda, vaan lemuaa.  Hän asuu kadulla, eräällä tietyllä penkillä. Kunnes tapaa Chloen. Chloe on yksinäinen, kohta 13-vuotias tyttö, jolla ei ole ystäviä koulussa. Hän ei myöskään pidä perheestään, äidistä, joka on parlamenttiin pyrkivä snobi, tai ylitäydellisestä siskostaan. Iskä on ainoa jota kohtaan hän tuntee lämpöä. Mutta mitä tapahtuukaan kun Chloe ottaa Herra Lemun puutarhavajaan asumaan? Hupaisia tilanteita, sen voin sanoa.

Miten gootiksi ryhdyttiin? Oliko ensin täytettävä hakemuskaavake? Oliko olemassa supergoottien komitea, joka seuloo ehdokkaat ja katsoo onko heissä tarpeeksi goottitta vai onko se gootillisuutta? Chloe oli kerran nähnyt ihka elävän gootin norkoilemassa kauppakadun roskiksen vieressä ja innostunut  valtavasti. Hänen teki mieli mennä kysymään gootilta, miten goottimaailmaan pääsee sisään, mutta hän oli liian ujo. Mikä oli kohtalon ivaa, koska ujoutta nimenomaan tarvitaan jos tahtoo menestyä goottina.

Herra Lemu oli ihana kirja. En ole lukenut pitkään aikaan lumoavampaa lastenkirjaa. Vaikken minä paljoa lastenkirjoja luekaan, Muumeja tietenkin aika ajoin, sekä Astrid Lindgreniä. Muita harvemmin. Mutta ilmiselvästi minunkin täytyisi alkaa kaiken muun ohessa tarkkailemaan lastenkirjallisuutta, kun sieltä löytyy tällaisia helmiä.

Herra Lemu kertoo sen, ettei kaikki todellakaan ole mitä ulkoapäin näyttää. Se saa hymyilemään ja nauramaankin, ja se tuo hyvän mielen. Eilen illalla sängyssäkin, kun muuttoasiat meinasivat pohdituttaa, otin vielä kerran Herra Lemun käteeni ja hymyilin. Huolet kaikkosivat.

Suosittelen tätä lämpimästi kaikille, tietenkin perheellisille jotka voivat lukea tätä lapsilleen, mutta myös kaikille muille. Tämä oli aivan parhautta.

Lumiomenan ihanan Katjan mielestä Herra Lemu oli mahtava, ja hänen kahdeksanvuotiaskin antoi kirjalle tuhat tähteä. Velma tykkäsi kovasti, ja Hemulin kirjahyllyn Hennaakin tämä nauratti.

★★★★★

Meri Kuusisto: Amerikkalainen

Amerikkalainen
Meri Kuusisto
250 s. 
2014
Otava










Arvostelukappale

 Kun näin kuvailun Amerikkalaisesta kevään kirjakatalogissa, en epäroinyt. Tämä on luettava! Pyysinkin sitä arvostelukappaleeksi, koska se kiinnosti niin kovasti. Juoni nimittäin vakuutti minut aivan täysin, sekä myös se, että luvassa oli humoristista menoa.

Niin. Susette löytää pesulasta amerikkalaisen jalkapallon, ja ottaa sen omakseen. Hän alkaa pitää sitä vauvanaan, pukee potkupukuun ja laittaa vaipat. Kuljettelee rattaissa. Miten ympäristö siihen suhtautuu, ja kestääkö Suseten pää?

Hermanni asuu katolla. Hän on pyrkinyt muuttamaan elämänsä ajan ylempiin ja ylempiin kerroksiin, ja nyt kun hänen asunnossaan on putkiremontti, hän on muuttanut katolle.

Tarvitseeko sitä enempää kertoa, että huomaatte miten Kuusiston mielikuvitus on päässyt kukkaansa hänen luodessaan näitä henkilöitä? Ihailin aivan suunnattomasti kirjailijaa tätä lukiessani: ensinnäkin tuo mielikuvitus. Molemmat henkilöhahmot ovat mahtavia, ja pidin suuresti heistä kummastakin. Toisekseen, huumori. Hirtheinen huumori, joka minuun kolahti. Kovaa.

Vaikka kirjassa on paljon huumoria, on siinä omaa traagisuuttakin. No, tietenkin siinä on. Kertoohan se ihmisestä joka ottaa amerikkalaisen jalkapallon lapsekseen, ja ihmisestä joka asuu yksin katolla ja pelkää mennä kauppaan tai mihin tahansa muualle. Traagisuudella ja surkeudella ei kuitenkaan mässäillä - se tuodaan esiin tosiasioina.

Meri Kuusisto on muuten esikoiskirjailija, joka sijoittui Amerikkalaisen käsikirjoituksellaan Otavan Pentti Saarikoski kirjoituskilpailun toiseksi! Toivottavasti Kuusistolla on jo seuraavasta kirjasta ajatus mielessä, minä pidin tästä suuresti.

★★★★½

Blogistanian äänestyspäivä on täällä tänään!

On koittanut se päivä vuodesta, jolloin äänestetään parhaista kirjoista täällä blogistaniassa. On ensimmäinen kerta kun minä tähän osallistun, ja olenkin lukenut paljon aiheeseen soveltuvaa kirjallisuutta. Blogistanian palkinnot jaetaan neljässä kategoriassa: Blogistanian Finlandia jaetaan kotimaiselle kirjallisuudelle, Blogistanian Globalia käännöskirjallisuudelle, Blogistanian Kuopus lasten ja nuortenkirjallisuudelle sekä Blogistanian Tieto tietokirjallisuudelle. Osallistun kolmeen ensiksi mainittuun. Eli tästä mennään.

3 pistettä

Antti Heikkinen: Pihkatappi

Jouduin hieman miettimään ensimmäisen ja toisen palkintosijan kesken. Kuitenkin, kuitenkin Antti Heikkisen esikoisteos sai minut niin omakseen viime vuonna kun sitä luin, että se ansaitsee ensimmäisen sijansa.

2 pistettä

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Taivaslaulu jyräsi minut viime keväänä: se oli vaikuttavin kirja mitä olen pitkään aikaan lukenut. Viime vuosi oli esikoiskirjailijoiden juhlaa.

1 piste

Pekka Hiltunen: ISO

Pekka Hiltusen upea ISO oli kirja, joka kävi eniten sydämeeni viime vuonna. Se oli kuin minulle kirjoitettu, se oli upea, mahtava, enkä olisi mitenkään voinut jättää sitä pisteittä.

3 pistettä Blogistanian Globaliassa menee:

Haruki Murakami: 1Q84 (kolmas osa täällä)

Tämä on THE kirja. Tämä kirja on minulle teos, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle. Tarvitseeko enempää perustella sitä, että valitsin tämän ehdottomaksi ykköseksi Globaliassa?

2 pistettä

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Adichien neljäs kirja oli uskomattoman vahva, ehdottomasti parasta mitä olen tältä upealta kirjailijalta lukenut. Pidin suunnattomasti kirjasta, ja tuntui että se olisi saanut vain jatkua ja jatkua. Adichie on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani.

1 piste

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin osa 1: Rakkaus

Globalia oli uskomattoman vahva. Olisin nimittäin helposti jossain toisessa tilanteessa voinut palkita tämän kirjan kolmella pisteellä, nimittäin kun tämän kesällä luin, olin suunnattoman vaikuttunut. Odotan jatkoa, odotan paljon.

3 pistettä Blogistanian Kuopuksessa menee:

Marja-Leena Tiainen: Khao lakin sydämet

Khao lakin sydämet oli upea kirja - parasta Marja-Leena Tiaiselta koskaan! Itkin vuolaasti kun luin sitä, se oli koskettava ja hieno.

2 pistettä

Marja Björk: Poika

Luin Pojan kahdesti kuluneen vuoden aikana, ja se kesti toisenkin lukukerran hyvin. Makken tarina oli kerrottu hyvin, ja koska kirjassa on omakohtaisuutta, se paransi sitä entisestään. En lukenut  tätä ensimmäisellä kerralla nuortenkirjana, mutta Finlandia Juniorin kohdalla koin herätyksen ja pohdin - kyllä tämä hyvinkin voi olla sellainenkin.

1 piste

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Annukka Salama otti voiton viime vuonna Kuopuksessa Käärmeenlumoojalla. Eikä ihastuttava kirjailija pettänyt nytkään, tämä kirja oli hauska, liikuttava, koskettava. Odotan jatkoa.

Huomiseen asti täytyy jännittää, ketkä saavatkaan palkinnon!

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Teemestarin kirja
Emmi Itäranta
265 s. 
2012
Teos












Pitkään on Emmi Itärannan paljon puhuttu esikoisteos odottanut hyllyssäni. Sain sen vajaa vuosi sitten lahjaksi, ja tarkoituksenani oli lukea se pian, tietysti. Mutta aina kaikki ei mene niin kuin pitäisi - tuli varmaankin muita kirjoja, kirjaston lainoja, ja pian ehkä kirja unohtuikin kaikkien muiden teosten sekaan hyllyyn. Nyt kuitenkin, muuttohässäkän keskellä kun kävin läpi hyllyjäni, Teemestarin kirja pomppasi eteeni huutaen "lue minut, lue minut nyt!". Ja minähän luin.

Teemestarin kirja kertoo ajasta, jolloin maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin läpikäynyt ihmiskunta yrittää pärjätä vähällä vedellä, kun sitä säännöstellään jatkuvasti. Entisajoista muistuttavat vain kaatopaikoille keräytynyt vanha tavara, sekä teemestareiden päiväkirjat jotka ovat jäljellä.

Noria, joka on teemestarien sukua, elää tässä maailmassa. On tullut hänen vuoronsa ottaa teemestarin arvo. Samalla hän saa myös omakseen teemestarien salaisuuden.

Voi että. Miksi minä olenkaan antanut näin mahtavan kirjan odottaa hyllyssäni? Tuntuu päätä huimaavalta ajatella, että tämä on Itärannan esikoisteos, ja samalla miettiä mihin kaikkeen kirjailijatar tulee vielä pystymäänkään kirjallisen uransa aikana.

Itäranta on luonut todentuntuisen maailman tulevaisuudesta, maailman joka voi hyvinkin olla jonakin päivänä täyttä totta. Valitettavasti. Minä pääsin helposti tuohon maailmaan, vaikka dystopia ei olekaan minulle sitä kaikkein tutuinta aluetta. Ei niin kovin tuttua, mutta silti niin kovin rakasta.

Tietenkin rakkaimmaksi hahmoksi kirjassa nousi Noria. Hänet oli hyvin kuvattu, hänen sisälleen ja ajatuksiin pääsi helposti. Varsinkin kirjan loppupuolella jännitys nousi äärimmilleen ja pelkäsin Norian puolesta sydän syrjällään.

Teemestarin kirja sopii myös niille, jotka eivät ole dystopiaan tutustuneet. Se on helppo lasku, ja sai ainakin minut janoamaan tätä lajityyppiä lisää.

Muuten - tämä kirja on saanut 50 000 painoksen USA:han! Ja on se sen ansainnutkin.

+ + + + ½

Graeme Simsion: Vaimotesti

Vaimotesti
Graeme Simsion
Suomentanut Inka Parpola
333 s. 
2014
Otava







Arvostelukappale



Niin se aika vaan hujahtaa. Nyt postiluukusta on alkanut jo tipahdella tämän kevään uutuuskirjoja, jotka ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Otava muisti minua tässä eräänä päivänä paketilla, josta paljastui tämä Simsionin Vaimoprojekti, joten täytyihän se heti lukuun ottaa. Vaikutti nimittäin sen verran mielenkiintoiselta.

Kolmekymmentäyhdeksän vuotias Don ei meinaa löytää vaimoa. Ei sillä, että ehdokkaita ruuhkaksi asti olisi, mutta jokaisesta ehdokkaasta tuntuu löytyvän jokin vika. Niinpä Don päättää tehdä - vaimotestin. Hän tekee lomakkeet, joihin laittaa ratkaisevia kysymyksiä asioista mitä pitää ihmissuhteelleen tärkeänä.

Yhtäkkiä Donin elämään kuitenkin astelee Rosie. Rosie, joka ei ole millään tavoin sopivaa vaimomateriaalia, hän tupakoikin! Silti Rosie pääsee sekoittamaan Donin elämän täydellisesti, aikataulutkin romahtavat täysin. Ja Rosien tapaamisesta alkaakin toisenlainen projekti...

Kirjavinkeissä  kirjoitettiin Vaimotestistä erittäin osuvasti, ja sieltä seuraavan ajatuksen poiminkin. Mietin, ketä Don muistuttaa. Mutta kun luin Kirjavinkkien arvostelun, sieltähän se putkahti: Rillit huurussa sarjan Sheldon Cooperia! Minusta Sheldon on kertakaikkiaan ihana, joten ilmankos ihastuin suuresti myös Doniin.

Vaimotestin huumori puri minuun. Se oli kuin hyvä romanttinen komedia, tälläkertaa paino sanalla komedia. Mutta toki tässä oli romanttinenkin puoli, jonka mukana elin ihan kirjan loppuun saakka.

Okei - ehkäpä loppuratkaisu oli aavistettavissa kirjan alusta asti. Mutta niinhän se on aina hyvin toimivissa romanttisissa komedioissa, eikä se minua niissäkään häiritse yhtään.

Nauroin Vaimoprojektin kanssa, hekottelin ääneen yksinäni. Minä ihastuin tähän kirjaan kovasti.

★★★★

Vilja-Tuulia Huotarinen: Rakkaudella, Silja

Rakkaudella, Silja
Vilja-Tuulia Huotarinen
205 s. 
2010
Karisto












Enpä ole taas hetkeen lukenut nuortenkirjaa! Kaikessa hiljaisuudessa olen kantanut nuortenkirjoja takaisin kirjastoon niitä lukematta, koska muuton tieltä kirjastohylly on tyhjennettävä ihan minimiin saakka. Nyt, kun tuli sellainen olo, että nuortenkirja voisi olla paikallaan, putkahti eteeni kuin sopivasti Rakkaudella, Silja.

Tämä kirja on Vilja-Tuulia Huotarisen Silja-sarjan päätösosa. Sisko bändin solisti Silja on muuttanut kaupunkiin ilmaisutaidon lukioon, omaan pieneen kotiinsa. Vaikka kaikki tuntuu uudelta, ihmeelliseltä ja ihanalta, silti ikävä ajoittain vaivaa. Ystäviä ja etenkin poikaystävää, Johannesta. Johannesta Silja kaipaa erityisesti - vaikka lukiosta löytyykin hurmuri Ben, joka on iskenyt silmänsä Siljaan.

En oikein syttynyt Siljan syksylle, sarjan toiselle osalle. Se ei mielestäni oikein tarjonnut mitään uutta. Nyt mennään jo aivan uusissa ympyröissä, kun Silja on aloittanut uudella paikkakunnalla lukion ja muuttanut omilleen. Uusia ihmisiä ja uusia haasteita. Näistä Huotarinen on saanut aikaiseksi hyvän kirjan.

Mietin pariinkin otteeseen lukiessani, että tähänpä olisi hyvä lopettaa tämä kirja. Silti, loppuun asti päästessäni tiesin että loppukin täytyi vielä kertoa. Ja että loppukohtaus oli aivan täydellinen päätös tälle sarjalle.

Haikein mielin sanoin hyvästit Siljalle ja Sisko-bändille. Viihdyin heidän matkassaan hyvin.

★★★★

Nina Peura: Yöpakkasia

Yöpakkasia
Nina Peura
192 s. 
2014
Mäkelä












Kun varasin Yöpakkasia kirjastosta, sekoitin Nina Peuran jotenkin Nina Hurmaan, jonka Yönpunainen höyhen nimisen esikoiskirjan olen lukenutkin. Ehkä siitä syystä että Hurma julkaisee tänä keväänä uuden kirjansa - ja ovathan kirjailijattarien nimet hieman saman tyyppiset.

Yöpakkasia sijoittuu koulumaailmaan, ja heti ensimmäisenä löytyykin eräs koulun opettajista kuolleena. Epäilyksien alle joutuu myöhään koululla viihtyvä sijainen Hanna Hankimo, jolla on ollut romanssi kuolleen opettajan kanssa. Hanna ryhtyy tutkimaan tapahtunutta, ja pian koulun julkisivun alta löytyy kaikenlaista kummaa.

Yöpakkasia oli kirja joka ei liikauttanut minua juurikaan suuntaan eikä toiseen. Se ei herättänyt intohimoja, mutta ei sitten niitä inhon tunteitakaan. Se meni "ihan mukavana" välipala kirjana, dekkarina, jonka murhaajaa en heti onnistunut ratkaisemaan.

Hieman mieleeni tuli Outi Pakkanen, koska kirjassa setvittiin murhan (vai oliko se murha?) lisäksi paljon ihmissuhteita. Kuitenkaan läheskään Pakkasen tasolle Peura ei valitettavasti tällä kirjallaan yllä.


Koulumaailma oli ainakin mielikuvituksellinen - ei kai missään koulussa oikeasti tuollaista voi tapahtua, opettajien yrityksiä joiden halpatyövoimana oppilaat toimivat. Mutta kirjojen maailmassahan voi tapahtua mitä tahansa.

★★½