Lukutoukan kulttuuriblogi 4v - synttäriarvonta!

Löysin tänään ensimmäisen kerran täältä Joensuusta kaupasta tulppaaneja ja tulin todella iloiseksi. Tulppaanit sopivat tähän päivään todella hyvin, sillä tänään, tänään, Lukutoukan kulttuuriblogi täyttää neljä vuotta!

Neljä vuotta sitten tein ensimmäisen postaukseni. Alussa Neulovan nörtin kirjablogin nimellä, sittemmin Lukutoukan kirjablogina ja Lukutoukan kulttuuriblogin nimellä rakas blogini on kulkenut jo parin vuoden ajan. Niin paljon on tapahtunut näiden neljän vuoden aikana, niin minulle kuin blogillekin. En voi olla miettimättä kuinka paljon itse olen aikuistunut ja muuttunut neljässä vuodessa ja sen huomaa bloggauksistakin. Aikamoinen ero on noiden ensimmäisten bloggausten ja vaikkapa tänä aamuna kirjoittamani tekstin kanssa - enkä voi olla siitä kuin iloinen.

Aloittaessani blogimaailmassa en voinut tietää mihin kirjabloggaus voi minut vielä johdattaa. Se on tuonut elämääni paljon kaikenlaista, mutta ennen kaikkea se on tuonut minulle teidät, lukijat! Kirjabloggaajaystävät, toverit ja tutut sekä muut, lukemiseen rakkaudella suhtautuvat ihmiset. Kiitos että olette, kiitos että luette, kiitos että kommentoitte! Ilman teitä ei Lukutoukkaakaan olisi.

Jatketaan ihmeessä yhteistä matkaa, jatketaan hyvien kirjojen lukemista ja niistä keskustelua. Koko ajan tärkeimmiksi bloggausten kirjoittamisen rinnalle nouseat eri some-kanavat, Lukutoukan kulttuuriblogin facebook sivu, instagram (@bloggarikrista) ja twitter (@bloggarikrista). Yritän joka kanavalla olla aktiivinen ja olen iloinen että olette löytäneet minut sieltäkin!

Ilahduttaakseni teitä, lukijoitani, ajattelin järjestää blogisynttäreiden kunniaksi arpajaiset. Hyllyyni on kertynyt taas luettuja kirjoja jotka laitan mielelläni eteen päin kirjoja rakastavalle lukijalle, joten: arpajaiset.

Tällä kertaa arvontaan mukaan pääsevät ainoastaan rekisteröityneet lukijani. Jos sinulla ei ole gmail-tiliä ja harmittelet ettet pääse tällä kertaa mukaan, älä huoli - arvelenpa että järjestän piakkoin myös toiset arpajaiset, joihin kaikki voivat osallistua. Mutta: tällä kertaa, yhden arvan saavat rekisteröityneet lukijani, kaksi arpaa saa "mainostamalla" arvontaa esimerkiksi blogin facebook sivulla tai blogissa. Yllä olevaa kuvaa saa käyttää vapaasti!

Kommentoi postaukseen oletko mukana arvonnassa ja jos olet, monellako arvalla. Arvon kaksi voittajaa, joista kumpikin saa valita seuraavista kirjoista itselleen yhden mieleisen:

Steven Rowley: Lily ja mustekala

Hannele Mikaela Taivassalo: In transit

Virginie Despentes: Vernon Subutex

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Niina Hakalahti: Lumilinna

Erlend Loe: Niin loppuu maailma

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää

Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa

Onnea arvontaan - toivottavasti viihdyt jatkossakin lukutoukan seurassa!

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Hyvä naapuri
Shari Lapena
Suomentanut Oona Nyström
316 s. 
2017
Otava







Ennakkokappale kustantajalta



Tänään ilmestyvä Hyvä naapuri on jo kurkkaus ensi kevääseen. Sain Otavalta kirjasta ennakkokappaleen ja jouduin (tai pääsin!) hiljattain kirjan pyörteisiin. Pyörteisiin se todellakin otti, sillä onpa Shari Lapena kirjoittanut todella koukuttavan psykologisen trillerin.


Annen ja Marcon elämä muuttuu ratkaisevasti eräänä iltana jonka piti olla aivan tavallinen. Heidät kutsutaan naapureiden luo viettämään iltaa joka meinaa alkuunsa epäonnistua kun lapsenvahti peruuttaa tulonsa. Marco suostuttelee Annen siihen, että he voivat jättää vauvan nukkumaan ja tulla säännöllisin väliajoin tulla katsomaan että kaikki on hyvin. Niin, hyvinhän sen piti mennä. He palaavat yöllä kotiin ja kehto on tyhjä.

Näin alkaa Hyvä naapuri. Huh mikä aloitus - onneksi minulla ei ole lapsia, en varmaan uskaltaisi tämän lukemisen jälkeen jättää heitä hetkeksikään yksin! Se, miten kirja jatkuu, sai minutkin hetkellisesti miettimään kuinka hyvin tunnen läheiseni, sillä se on Hyvän naapurin keskeinen kysymys. Kehen voi luottaa? Poliisi epäilee Marcoa ja Annea ja kysymykset velloivat minunkin mielessäni lukuisina kirjaa lukiessani. Ja sitten - loppuratkaisu tuli täytenä yllätyksenä. Tämä on iso, iso plussa mitä tulee jännityskirjallisuuden lukemiseen. Se, ettei loppua aavista ollenkaan.

Vaikka luin Hyvän naapurin näin joulun alla, aloittaa se minun osaltani kirjavuoden 2017. Ja millä tavalla se aloittaakaan, huh. Koukuttava psykologinen trilleri tekee aina hyvää, varsinkin kun juoni on rakennettu tavalla joka aiheuttaa mielessäni karmeitakin kysymyksiä ja ihollani väristyksiä. Tässä Shari Lapena onnistui hyvin.
Annika kirjoittaa Hyvästä naapurista todella hienosti: "Tarina omaa kaikki Suuren Teoksen ainekset" ja minä olen aivan samaa mieltä. Jo tämä pääpariskunta, Anne ja Marco, tekevät omalta osaltaan kirjasta hienon. Heissä todella on persoonaa, he ovat omalla tavallaan ihan kamalan epämiellyttäviä ja sitten kuitenkin - ainakin jossain vaiheessa kirjaa kumpikin heistä sai sympatiani. Oma lapsi katoaa, mikä voisi olla hirveämpää? Hyvässä naapurissa vilahtelee muutenkin hahmoja jotka herättävät runsaasti tunteita, etenkin niitä negatiivisia.

Oona Nyströmin suomennos viimeistelee Hyvän naapurin, tekee siitä oikean lukusukkulan. Sillä kukapa nyt ei joulukiireiden keskellä kaipaisi yhtä lukusukkulaa, jonka painostavaan maailmaan vajota?

Kirjailijakuvia: Laura Gustafsson

Joulukuisena talvi-iltana tuntuu hyvältä palata vielä kertaalleen reilun kuukauden takaisiin tunnelmiin, Helsingin kirjamessuille. Lauantai-iltapäivänä sain jututtaa Laura Gustafssonia jonka tänä syksynä ilmestynyt Korpisoturi teki minuun todella suuren vaikutuksen.

Laura Gustafssonin kirjojen aiheet ovat aina olleet hyvin persoonallisia ja vahvoja ja Laura myöntää että on jo lapsena ajatellut eri tavalla kuin muut ikätoverinsa. "En ole suostunut ikinä ottamaan itsestäänselvyyksiä vastaan vaan olen vahvasti kyseenalaistanut kaikkea." Kirjailija toteaa ja minä totean ruudun tällä puolella hymyillen sen kyllä näkyvän hänen kirjoistaan - ainoastaan hyvällä tavalla.

Korpisoturista minulle jäi päällimmäisenä mieleen maailmanlopun pohdinta - ja ajattelinpa aihetta pitkään, foliohattu päässäni, kirjan kansien sulkemisen jälkeen. Laura kertoo kauhuelokuvien olleen aina hänen sydäntään lähellä ja varsinkin zombie-elokuvien olleen "se iso juttu". Laura toteaa tuon aiheen elokuvissa olevan keskeisenä juttuja sen, että maailma sellaisena kuin se tunnetaan päättyy, zombiet tulevat ja selviytymistaistelu alkaa. Lapsen saamisen jälkeen Laura myöntää alkaneensa pohtia tarkemmin suuria ekologisia kriisejä ja sitä, miten ne vaikuttaisivat hänen elämäänsä. Silloin, pikku hiljaa, heräsi halu kirjoittaa Ahmasta, miehestä joka vihaa kaikkea ja pakenee metsään selviytyäkseen maailmanlopun ajoista. Laura kertoo ottaneensa selvää siitä mitä kaikkea tuollaisessa tilanteessa mahdollisesti pitäisi osata - kuten esimerkiksi rakentaa huussi.

Laura Gustafssonin Korpisoturi on herkullinen, vahva ja hieman erilainen. Laura ei tunnusta itse kirjoittaessaan ajatelleensa millaiselle ihmiselle kirja olisi nimen omaan suunnattu, mutta pohtii sen olevan kenties myös miesten kirja. Gustafssonin edelliset romaanit, Anomalia ja Huorasatu, ovat enemmänkin naisille suunnattuja, mutta minunkin mielestäni Korpisoturi olisi erinomaista luettavaa myös miehille. Korpisoturin päähenkilö Ahma ja muutenkin kirjan mieheys voi vetää puoleensa nimen omaan miehiä, Laura toteaa.

Korpisoturin kansi on metsän vihreä ja kirjaan sopiva. Sen on suunnitellut Jussi Karjalainen enkä voisi kuvitella kantta joka sopisi paremmin kirjan henkeen ja tyyliin. Laura kertoo että kantta oli mietitty kauan ja hän oli saanut itse olla vaikuttamassa kanteen, sen väreihin ja tyyliin. "Olen ollut kaikkien kirjojen kanssa onnekkaassa asemassa kun olen päässyt vaikuttamaan kirjojen kansiin." Laura toteaa ja naurahtaa samalla että hän on kenties hieman kontrollifriikki, sillä hän on halunnutkin olla niihin vaikuttamassa. "Olisi hirveää jos kirjassa olisi ruma kansi!" Laura sanoo ja minä olen aivan samaa mieltä.

Paitsi että Lauran kirjojen aiheet ovat vahvoja, on hänen tyylinsä myös persoonallinen, vahva ja jollain tapaa kaunis. Hän tunnustaa ettei ole lapsena lukenut juurikaan kirjoja, vaan löysi kirjallisuuden elämäänsä vasta lukiossa. "En tiedä onko ketään tiettyä kirjailijaa jonka vaikkapa kieli olisi ollut vaikuttamassa, mutta joku, tyyliin Raamattu, on ehtymätön ilon aihe ja inspiraation lähde." Hän toteaa hieman nauraen. Laura jatkaa että näytelmäkirjallisuuden puolelta löytyy varmasti enemmän vaikuttajia kieleen ja kirjoittamiseen.

Kirjabloggaaja kysyy aina seuraako kirjailija kirjablogeja. Laura myöntää googlettavansa itseään ja sanoo olevansa ilahtunut kun niin moni bloggari on lukenut Korpisoturin - ja miten keskustelevaa kirjablogien maailma on. "Kirjablogeissa on läsnä tavallaan moniäänisyys ja tasavertaisuus, toisin kuin lehtikritiikissä joka ei kommunikoi" Laura kuvaa sitä, miksi pitää kirjablogien lukemisesta.

Kirjabloggaja kiittää Laura Gustafssonia haastattelusta, toivottaa hyvää joulua ja iloa kirjoittamiseen - täällä jo odotetaan seuraavaa kirjaa! <3

Anja Snellman: Lähestyminen

Lähestyminen
Anja Snellman
142 s. 
2016
WSOY









Arvostelukappale kustantajalta


Anja Snellman. Kirjailija johon olen rakastunut useampaan otteeseen. Siitä ei ole kovinkaan kauan kun luin hänen esikoisromaaninsa, Sonja O. kävi täällä, ja se vei minun sydämeni täydellisesti. Tosin, en valehtele vaan myönnän että tämän kirjailijattaren uralle on mahtunut myös niitä kirjoja jotka eivät ole sydäntäni vieneet - mutta siitä huolimatta jaksan kiinnostua hänen uudesta romaanistaan.

Lähestyminen jatkaa samaa teemaa kuin Snellmanin edellinen teos, Antautuminen. Antautumiselle, noh, antauduin täysin, pidin siitä todella paljon. Lähestymisessä lähestytään toista ihmistä, heroiiniriippuvaista Ileä. Hän istahtaa eräänä päivänä kirjailijan sohvalle ja kertoo omasta elämästään. Ilellä on kreikkalainen isä ja lähestymiskielto äitiinsä ja se herättää eloon kirjailijan omat muistot. Lähestyminen onkin myös matkakertomus, siinä lähdetään Kreetalle, Välimeren vesille ja saaristoon. Snellman ei kuitenkaan unohda kertoa helsinkiläisen päihdeklinikan arjesta, joka ei ole ruusuilla tanssimista.

Antautuminen oli minulle vahva kirja josta löysin kosketuspintaa omaan elämääni. Vaikka heijastusta omaan elämään hyvä kirja ei vaadikaan, niin en silti oikein löytänyt otetta Lähestymisestä. Toki Snellman on todella taitava kertoja jonka vuoksi kirjan lukeminen ei ollut lainkaan epämiellyttävää - mutta. Niin, se mutta. Vaikka olen käynyt Kreetalla niin siitä on monta, monta vuotta, enkä kokenut kirjaa omakseni matkakertomuksena. Päihde-elämän kuvauksenakaan tämä ei ole sellainen joka olisi tehnyt poikkeuksellisen suuren vaikutuksen, vaikka sen kaltaisia kirjoja usein luenkin.

Lähestymisen suurin vahvuus minulle oli ehdottomasti se hieno tapa millä Snellman kirjoittaa. Hänellä on takanaan pitkä ura, joten hän on todella löytänyt sellaisen tavan kertoa mikä miellyttää monia ihmisiä - myös minua. Jokaisen kirjan aihe vain ei voi koskettaa, minä en löytänyt Lähestymisestä tarttumapintaa.

Kiinnostuksella jään joka tapauksessa odottamaan mitä Snellman seuraavaksi kirjoittaa - ja palaan ehkä johonkin hänen vanhempaan teokseensa, niitäkin on vielä useampi lukematta.

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

Tanskalainen tyttö
David Ebershoff
Suomentanut Markku Päkkilä
412 s. 
2000
Otava








Oma ostos 


 Olin viikonloppuna kirjakaupassa. Olin kirjakaupassa, ajatuksenani "jotain voisi vaikka ostaa". No, enhän minä kirjakaupassa muuten osaa käydäkään - mutta en vain tällä kertaa oikein tiennyt mitä ostaisin. Päädyin pokkarihyllylle tutkimaan kirjoja ja Tanskalainen tyttö jotenkin hyppäsi silmilleni. Olin kuullut puhuttavan sekä kirjasta että elokuvasta ja muistelin kuulleeni siitä hyvää. Kirjan takakansi lupasi jotain hieman erilaista, jotain erittäin kiinnostavaa enkä kauaa miettinyt ostaisinko kirjan. Sanonpa vaan: todella hyvä ostos.

Taiteilijapariskunnan, Einarin ja Gretan, elämä on boheemilla tavalla huoletonta ja mukavaa. Kaikki kuitenkin muuttuu eräänä päivänä, vuonna 1925 kun Greta pyytää Einaria pukeutumaan naiseksi jotta hän saisi viimeisteltyä erään työnsä. Päivä päivältä Einarin sisällä asuva nainen, Lili, saapuu pariskunnan arkeen useammin ja useammin ja siitä alkaa matka joka ei ole aivan mutkaton. Einarin ja Gretan tarina muuttuu Lilin ja Gretan tarinaksi ja Lilistä tulee yksi maailman ensimmäisen sukupuolenkorjauksen pioneereista.

Kyllä, olin kuullut Tanskalaisesta tytöstä hyvää. Olin lukenut kirjasta ja elokuvasta blogeista ja muualta mediasta ja kenties ajatellut että tuon voisi ainakin kirjana lukea joskus. En silti arvannut että saisin näin räjäyttävän, nautinnollisen ja täydellisen lukuelämyksen. Tanskalainen tyttö vain yksinkertaisesti on todella hyvä romaani. David Ebershoff kertoo pariskunnan tarinan tavalla josta ei voi olla pitämättä jos pitää hyvästä kerronnasta ja hyvästä romaanista - jokin tässä kirjassa vain yksinkertaisesti lumoaa.

Mikä myös on osa tätä lumoa, on käännös. Kun kyseessä on kirja joka saa aikaan varsinaisen lukuflown ja saa unohtamaan ajan ja paikan, silloin täytyy muistaa myös käännös - jos kyseessä on käännösromaani. Markku Päkkilän suomennos on - anteeksi - ihan hemmetin hyvä, se on osa David Ebershoffin taitavaa kerrontaa, se tuo tämän tarinan kauniilla tavalla meidän suomalaisten käsiin.

Tanskalainen tyttö on tarinaltaan tärkeä ja suuri kirja. Se oli minulle lukemisen nautintoa, mutta se on myös surullinen ja vaikuttava - kenties jollekin vielä vaikuttavampi kuin minulle. Gretan, Einarin ja Lilin tarina jää varmasti mieleeni pitkäksi aikaa, enkä varmasti ole ainoa joka miettii tuota kolmikkoa kun on katsonut elokuvan tai sulkenut kirjan kannet.

Luulen että luin Tanskalaisen tytön hieman eritavalla kuin monet muut. En väitä että olisin asiantuntija mitä tulee juuri Einarin/Lilin tapaukseen, mutta lähipiirissäni on mietitty seksuaalisuus- ja sukupuoli kysymyksiä. Olen siis kuullut tämänkaltaisista asioista kohtalaisen paljon ja luulen että jollaina tavalla ymmärrän Liliä - ja hän saikin minun sympatiani. Ymmärrän ettei hänen roolinsa ole helppo, ei varsinkaan 1925-luvulla. Naurahtelin vinosti kun Lilille sanottiin hänen sairastavan skitsofreniaa - kanin kikkareet. Toivon ettei kukaan nuori saa enää nykypäivänä saa kuulla vastaavaa jos kokee olevansa "väärässä ruumiissa"!

Voisin kirjoittaa Tanskalaisesta tytöstä vaikka kuinka kauan, sanottavaa riittäisi. Mutta tyydyn vain toteamaan että tämä kirja on lukunautinto: se on kirjoitettu tavalla joka antaa tilaa juonelle, tarinalle, mutta tekee lukemisesta erittäin miellyttävää. Ennen kaikkea Tanskalaisen tytön tarina on merkittävä ja siihen on todella helppo upota.

Karo Hämäläinen: Kuudes askel

Kuudes askel
Karo Hämäläinen
268 s. 
2004
Tammi










Lainattu kirjastosta


Taannoisella kirjastoreissullani kannoin kotiin suuret pinot valtavan kiinnostavia kirjoja. Voi sitä valinnan vaikeutta kun menee tuonne hyllylle jossa kirjaston kirjat ovat ja yrittää valita sieltä luettavaa! Yksi löydöistäni oli Karo Hämäläisen Kuudes askel, kirjailijan ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Hämäläinen teki minuun suuren vaikutuksen Paavo Nurmesta kertovalla romaanilla Yksin, joten onhan minun tutustuttava myös hänen varhaisempaan tuotantoonsa.

Kuudes askel kertoo neljästä eri puolilla Eurooppaa asuvasta miehestä. On Jyrki, matemaatikko, jonka suurena kiinnostuksen kohteena ovat eurokolikot. On Jorge, valokuvaaja Barcelonassa, joka luokittelee ihmiset heidän tapansa mukaan kuluttaa rahaa. Sitten on Jürgen, joka tahtoo ymmärtää uskonnollisen yhteisön vetovoimaa ja sitä, miksi se kiinnostaa ihmisiä. Ja sitten, on Jyri joka vei minun sydämeni. Jyri yrittää rimpuilla irti luokittelusta, hän tahtoo olla vain Jyri.

Jo Yksin -romaanissa minuun kiinnitti huomiota Karo Hämäläisen taitava ihmiskuvaus. Kuudes askel vain entisestään vakuutti minut siitä että Hämäläinen on todella hyvä kuvamaan ihmisiä, erilaisia persoonia ja heidän yhteyksiä toisiinsa. Kuudes askel nimenomaan kertoo siitä mikä yhdistää näitä neljää miestä toisiinsa - ja ylipäätään, mikä yhdistää meitä ihmisiä toisiimme. Hämäläinen on selvästi pohtinut tätä asiaa paljon ja niin olen minäkin. Mitkä ovat esimerkiksi minua ja läheisiä ystäviäni yhdistävät asiat? Mitkä tekevät sen että heidän kanssaan on niin helppoa olla? Ajatellessani asiaa huomaan että niitä on paljon.

Kuudennen askeleen neljää miestä yhdistää ainakin yksi asia: heillä kaikilla on suhde naiseen nimeltä Anna. Muitakin yhtymäkohtia näistä neljästä löytyy, mutta eikös se ole aina niin? Sinä voit olla hämmentävän monella tapaa samankaltainen vaikka toisella puolella maailmaa asuvan ihmisen kanssa - et vain tiedä sitä. Se olikin minulle yksi tärkeimmistä asioista Kuudennessa askeleessa, Karo Hämäläinen herätti minut ajattelemaan tuota asiaa, jota pohdin vielä pitkään kirjan kansien sulkemisen jälkeen.

Kuudes askel on terävä, ajatuksia herättävä ja hyvin kirjoitettu romaani. Se oli kirjoitettu ajatuksella, selvästi pohtien, joten se aiheutti ajatuksia myös lukijassa täällä Joensuussa. Sitä pidän aina suunnattoman hyvänä asiana. Kaikkein suurin voima tässä kirjassa on kuitenkin Hämäläisen ihmiskuvauksessa, jossa hän todellakin näyttää voimansa.

Steven Rowley: Lily ja mustekala

Lily ja mustekala
Steven Rowley
Suomentanut Sari Karhulahti
351 s. 
2016
Bazar








Arvostelukappale kustantajalta


Vähän aikaa sitten olin aistivinani ilmassa pientä lukujumin poikasta. Aloitin kahta, kovasti kehuttua kirjaa joita pidin itselleni "takuuvarmoina", kirjoina joista varmasti pitäisin. Mutta ei, kumpikaan ei lähtenyt vetämään. Lupasin itselleni etten hylkää kumpaakaan kirjoista vaan jätän ne odottamaan parempaa hetkeä - ja mietin epätoivoissani, mitä tekisin. Lukematta en osaa olla, joten tarvitsin jonkin kirjan ikään kuin lääkkeeksi. Ja kas, hyllystäni löytyi Lily ja mustekala. Kirja, joka oli odottamassa "pahaa päivää", koska aavistelin etukäteen sen olevan hyvän mielen kirja.

Mäyräkoira Lilyn ja hänen isäntänsä Tedin ystävyys on jotain sellaista joka ei voi olla tuomatta lukijalle hyvää mieltä. Ihmiset jotka ovat joskus omistaneet lemmikin, tietävät millainen yhteys vaikkapa koiran ja ihmisen välille voi tulla - se on mahtavaa. Lilyn ja Tedin välilläkin vallitsee syvä ystävyys, joka on Tedille onni. Hänen uransa ei ole ottanut tulta alleen ja ihmissuhderintamallakaan ei pyyhi hyvin. Onneksi hänellä on kuitenkin Lily, mäyräkoira jonka kanssa käydä syvällisiä keskusteluja, katsoa elokuvia ja pelata Monopolya. Ja sitten. Lilyn otsasta löytyy pieni mustekala jonka suunnitelmissa ei ole päästää irti. Mutta ei aio Tedkään luopua ystävästään, joten taistelu on alkanut.

Lily ja mustekala vei lukujumini historiaan heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Luulen että te, lukijani, tiedätte tunteen kun heti kirjan ensimmäiset sivut vakuuttavat että tästä tulen nauttimaan, tästä kirjasta pidän. Minulle kävi niin Lilyn ja mustekalan kanssa.

Samaan aikaan kun Steven Rowleyn kertoma tarina Lilystä ja Tedistä viihdyttää, se on myös syvällinen tarina ihmisen ja koiran välisestä ystävyydestä. Luulen että jokainen, joka on joskus omistanut koiran tai ylipäätään jonkin lemmikin jonka kanssa hänelle on syntynyt ystävyyssuhde - he ymmärtävät Lilyn ja Tedin ystävyyden. Hyvä on, ehkei kovin moni koiran omistaja pelaa koiransa kanssa Monopolya, mutta kirjan ajatuksen ymmärtävät varmasti monet. Sen, mitä ihmisen ja lemmikin välinen ystävyys voi olla.

Lukiessani kirjaa naurahtelin ääneen useamman kerran - mutta sain myös pyyhkiä liikutuksen kyyneliä. Sillä mitä pidemmälle Lilyn ja Tedin tarina etenee, sitä liikuttavammaksi ja syvällisemmäksi kirja käy. Minäkin olen joutunut luopumaan koirasta ja mieleen tulivat elävästi viimeiset hetket ja se kaipaus mikä jäi jäljelle. Ymmärsin Tediä, ymmärsin ettei hän halua luopua Lilystä ja on valmis taistelemaan mustekalaa vastaan.

Lily ja mustekala on siis monelta kannalta katsottuna hyvä kirja. Se on viihdyttävä, ihanalla tavalla hauska romaani - ollen samaan aikaan myös syvällinen ja liikuttava. Ennen kaikkea se on hyvänmielen kirja, joka tuo väistämättä hymyn huulille myös sellaisena päivänä kun mikään muu ei hymyilytä. Ja kyllä - onhan tämä melkein pakollista luettavaa jokaiselle koiraihmiselle.