sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Jennifer Weiner: Tietyt tytöt

Tietyt tytöt
Jennifer Weiner
Suomentanut Anu Niroma
410 s. 
2008










Päätin hakea jotain taatusti hyvää luettavaa joka vie mukanaan. Niinpä tartuin Hyvä sängyssä kirjaa seuranneeseen osaan, Tietyt tytöt. Kirja toi mukanaan ärsyyntymistä, lämpöä ja surua. Mutta hyvä kokonaisuus se silti oli.

Tietyt tytöt kertoo vuorotellen Cannien, Hyvä sängyssä pääosassa olleen XL kokoisen naisen, ja hänen nyt 13-vuotiaan tyttärensä Joyn näkökulmasta. Cannie on Joyn synnyttyä julkaissut kirjan Isot tytöt eivät itke, ja saanut siitä paljon erilaista julkisuutta. Hän on myös mennyt naimisiin Peterin, "dieettitohtorinsa" kanssa. Cannie rakastaa Joyta estottomasti, ja tuo sen myös julki. Joy kuitenkin häpeää äitiään, tämän kokoa, isoja rintoja ja väritöntä tylsää pukeutumista. Joy haluaisi jonkun tavallisen äidin, sellaisen kuin hänen ystävilläänkin on. Joyn Bat Mitshva lähestyy, ja puvun hankkimisesta tulee iso show, koska Joy ei tahdo onnistua millään saamaan tahtoaan läpi ja saamaan haluamaansa pukua... Cannien elämässäkin tapahtuu, kun Peter yhtäkkiä kertoo haluavansa lapsen. Kuinka toimia, kun Cannie ei voi enää synnyttää? Ja mitä tehdä kun paljastuu että juuri Cannie kirjoittaa salanimellä nuorten scifi sarjaa?

Niinkuin alussa sanoin, niin varsinkin alkupuolella minua Ärsytti isolla Ä kirjaimella. Canniesta oli tullut ylihuolehtiva emonen, eikä sitä särmää tuntunut enää olevan jäljellä mitä Hyvä sängyssä minulle ainakin tarjoili. Kuitenkin loppupuolella aloin taas päästä kiinni fiiliksestä, johtuiko se sitten tyttären ja äidin lähentyineistä väleistä jolloin Joyta kuvaavat kappaleet oli kirjoitettu hieman eri tyylisesti... Joyn ongelmat olivat aika tyypillisiä sen ikäisille, mitä tehdä luokan pinnallisten tyttöjen kanssa ja mitä tehdä kun hiukset ovat kiharat kun niiden pitäisi olla suorat. Suoraan sanoen, en Joyn hahmosta hirveästi saanut edes irti. Loppukirjaan oli onneksi saatu sitä lämpöä. Oli myös mukana yllätyksellinen suru, jota en tässä kerro etten spoilaisi kenenkään lukukokemusta jos houkuttaa kirjaan tarttua.

En epäröinyt hetkeäkään kuitenkaan etten lukisi kirjaa loppuun. Se kertoo kuitenkin aina jo vähän. Huomattavasti kuitenkin Hyvä sängyssä kirjaa huonompi.


***½


Tätä lukiessani pauhasi taustalla The Monday Box, joka on erään tuttuni bändi ja johon olen viimeaikoina lämmennyt aika paljon. Rentoa poprockia jossa on hyvä laulaja. Suosittelen tutustumaan jos on vaan mahdollisuus tulee eteen! Laulajana The Monday Boxissa on muuten Kaapo Kokkonen, joka kilpailee myös Voice of Finlandissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!