lauantai 14. tammikuuta 2017

Zoe Sugg: Girl Online kiertueella

Girl Online kiertueella
Zoe Sugg
Suomentanut Inka Parpola
424 s.
2017
WSOY








Arvostelukappale kustantajalta


Maailmalla hitiksi noussut Girl Online -sarja saapui viime vuonna Suomeen ja ihastutti myös täällä nuoria. Tunnustettakoon, myös tällaisia vähän vanhempiakin lukijoita, jotka kirjan myötä putosivat nuoruuden ajan hattaran punaisiin päiväuniin. Odotin siis sarjan toista osaa kovasti ja sain ilokseni huomata sen olevan vielä aloitusosaa parempi. Lukunautinto, voi mikä lukunautinto!

Girl Online kiertueella jatkaa Pennyn ja Noahin tarinaa. Penny, aivan tavallinen teini, on tavannut jouluna täydellisen pojan - mitä väliä sillä on että tuo poika sattuu olemaan musiikkimaailman yksi nousevista tähdistä? Penny ja Noah ovat eläneet kaukosuhteessa koko kevään, mutta nyt tuo nuori rokkitähti on kutsunut Pennyn mukaansa Euroopan kiertueelleen. Yhdessäolo on ihanaa, elämä tien päällä ei ole yhtä ruusuilla tanssimista. Aikataulu on tiukka, Noahin bändikaverit ovat epäluuloisia ja rokkitähden fanit... no, ovat rokkitähden faneja. Kun siihen lisätään vielä Pennyn kaipuu Girl Online -blogiinsa sekä se miten hän ikävöi parasta ystäväänsä niin päivät kiertueella eivät ole aina helppoja. Kestääkö kauniin parin rakkaus, mitä tulee oikein kesästä josta Penny enteili täydellistä?

Ennen Girl Onlinea kiertueella oli kulunut aivan liian pitkä aika siitä kun luin viimeksi nuortenkirjan. Hyvä nuortenkirja silloin tällöin tekee minulle hyvää, ihan jo siitä syystä että nykyään julkaistaan niin laadukkaita, niin monenlaisia kirjoja nuorille ja nuorille aikuisille. Meiltä Suomesta löytyy lahjakkaita, nuorille kirjoittavia kirjailijoita, mutta kustantajat tuovat myös maailmalta meille tällaisia hienoja sarjoja kuten esimerkiksi Girl Onlinen. Toivonkin että tämä kevät ja koko tämä vuosi tuo eteeni paljon hyviä nuortenkirjoja - Zoe Suggilla oli hyvä aloittaa.

Pidin kovasti Zoe Suggin, tuon nuoren bloggaajatähden, ensimmäisestä kirjastakin mutta tässä sarjan toisessa osassa hän mielestäni pääsee todellisiin liekkeihin. Siinä missä kirja syventää Pennyn ja Noahin tarinaa ja suhdetta, siinä mennään myös syvemmälle Pennyyn. Girl Onlinen kiertueella luettuani tuntuu että ensimmäinen kirja oli pintaraapaisu, nyt päästiin vasta kunnolla asiaan. Hassua, sillä en mitenkään kokenut Girl Onlinea pintaraapaisuna kirjan luettuani.

Penny on ihana tyyppi. Hän on valoisa, hän on pohdiskeleva, hän on syvällinen. Hän on juuri sellainen tyttö jonka olisin nuorena halunnut ystäväkseni. Ja miksen vieläkin! Olisi ihanaa tutustua häneen vanhempana, sanotaanko kolmekymppiseen Pennyyn - nähdä mitä hän on silloin. Toivon todella että Zoe Sugg jatkaa sarjaa, näyttää meille mihin kaikkeen Pennystä on.

Sillä Girl Online kiertueella ei ole pelkkää Pennyn ja Noahin rakkaustarinaa. Onneksi. Ei sillä, hattaramaista, joka tytön unelmaa, olisi sitäkin ollut mukavaa lukea mutta tämä kirja on enemmän. Kuten edellä mainitsin, on Zoe Sugg mennyt Pennyn kanssa syvemmälle ja antaa varmasti kirjan avulla lukijoilleen voimaa. Penny pohtii omaa tulevaisuuttaan, omien unelmiensa toteuttamista, asioita joita varmasti monet kirjan kohderyhmän lukijat pohtivat. Sugg kirjoittaa näistä asioista hienosti ja kirja tuo varmasti voimaa lukijoilleen - se toi sitä minullekin.

Girl Onlinen kiertueella voi lukea itsenäisenä kirjana, sillä Sugg kertaa miellyttävällä tavalla sarjan ensimmäisessä osassa tapahtuneet asiat. Sen voi lukea rakkaustarinana, mutta ennen kaikkea toivon että kirjan löytäisivät tytöt jotka pohtivat tulevaisuuttaan ja unelmien toteen käymistä.

5 kommenttia:

  1. Voi ihanaa kun tämä kirja on vihdoin suomennettu! Ensimmäisestä osasta pidin tosi paljon ja odotan tältäkin kirjlálta paljon! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, jos ensimmäinen osa sytytti niin todellakin voin suositella tätä kirjaa <3

      Poista
  2. Hei huippua! Kiva kuulla, että pidät tätä ensimmäistä osaa parempana. On mulla enkuksi kesken, ja olen päässyt juuri ja juuri aiempien tapahtumien selostuksesta. Tähän asti olen pitänyt kirjaa edellistä huonompana, mutta postauksesi antaa toivoa! Tämä on tosiaankin sellaista hyväntahtoista päiväunikirjallisuutta, jonka toivon puhuttelevan nuoria. Muistan, miten ihanaa ja tärkeää teinivuosina oli uppoutua hölmöihin unelmiin. Kaiken ei tarvitse aina olla todenmukaista, joskus on mukava vain lähteä mukaan hulluihin haaveisiin. Tämä sopii siihen mainiosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirri, kannattaa jatkaa lukemista! Minä ainakin löysin kirjasta paljon hyvää, etenkin juuri sitä unelmien toteuttamisen ja oman tahdon voimaa. Ja kyllä, päiväunikirjallisuus ja unelmat, ne ovat näissä kirjoissa se tärkeä osa <3

      Poista
  3. Suunnittelin lukemani ensimmäisen osan tänä vuonna :)
    Tiia

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!