Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa

Hiljaisuus soi h-mollissa
Mari Strachan 
Suomentanut Kirsi Ohrankämmen
338 s. 
2010 
Karisto








Lainattu kirjastosta


Täällä ollaan vieläkin! Lukutoukka on ollut hiljaisena aivan liian pitkään, siitä syystä että olen viime aikoina lukenut uutta kirjallisuutta josta siis kirjoitan nykyään Suomi lukee sivulle. Yritän jatkossa lukea myös hieman vanhempia kirjoja enemmän, jotta saisin pidettyä myös tämän oman blogini hengissä ja virkeänä.

Jokin aika sitten pyysin bloggarikollegoilta vinkkejä vanhemmista kirjoista, joita voisin lukea Lukutoukan kulttuuriblogia varten. Sainkin todella kiinnostavia vinkkejä, joiden perusteella suuntasin kirjastoon. Ihana Yöpöydän kirjat blogjn Niina vinkkasi minulle useammastakin kirjasta, joista yksi oli tämä Hiljaisuus soi h-mollissa. Ja voin sanoa: ei vinkannut syyttä!

Kirja kertoo 12-vuotiaasta Gwennistä ja hänen perheestään. Gwennni rakastaa lukemista yli kaiken, ja onpa hänellä myös erikoistaito - hän osaa lentää! Öiseen aikaan Gwenni lentää kotikylänsä yllä, ja näkee kaiken eri kulmasta. Moni asia mullistuu kun Gwenni löytää naapurin miehen hukkuneena. Yhtäkkiä tuntuu että kuolema tuo esiin salaisuuden toisensa perään, myös sellaiset jotka olisivat saaneet pysyäkin salaisuuksina.

On vaikea sanoa onko Hiljaisuus soi h-mollissa aikuisille sopiva nuortenkirja vai nuorille sopiva aikuistenkirja. Kirjaston luokituksessa se oli nuortenkirja, mutta aivan yhtä hyvin se sopii aikuisillekin. Minä laittaisinkin kirjan sekä nuorten että aikuistenosastolle, että kumpikin ikäryhmä löytäisi kirjan.

Vaikka kirjassa löytyy ruumis, ja se on osaltaan murhamysteeri, niin minulle tuli lukiessa hyvä olo. Murhamysteeristä huolimatta Hiljaisuus soi h-mollissa ei ole dekkari, minä en ainakaan sillä tavalla kirjaa ajatellut. 12-vuotias Gwenni on kirjan päähenkilönä valloittava, ja hänen lukemisharrastuksensa on yksi kirjan parhaista puolista. Gwenni rakastaa kirjoja, vaikkei hänen kotonaan kirjoja olekaan. Kirjoja hän saa tädiltään, joka antaa lukemansa kirjat aina Gwennille lainaan. Muutenkin Gwenni on ihana päähenkilö: hän on lämmin ja juuri sopivalla tavalla hieman kummallinen. Juuri sellainen tyttö josta pitäisin varmasti, jos hänet tapaisin.

Kirjaa lukiessani minulle tuli hieman mieleen Alan Bradleyn Flavia de Lucesta kertova dekkarisarja. Yhdistäviä tekijöitä ovat tietenkin rikosten ratkominen, sekä juuri päähenkilöt: Flavia on nuori tyttö joka haluaa itse ratkaista rikokset, aivan kuten Gwennikin. Tytöt ovat suunnilleen samassa iässä, ja molemmat ovat mahtavan tuntuisia tyyppejä. Kirjoissa mennään myös samassa ajassa: niin Bradley kuin Strachankin kertovat 1950-luvulta. Ja ei suinkaan vähäisimpänä yhdistävänä tekijänä: molemmat kirjailijat ovat ihastuttaneet minua suuresti.

Hiljaisuus soi h-mollissa on täynnä sujuvaa kerrontaa, josta voi kiittää osaltaan kääntäjää. Käännös on todella hyvä ja palvelee varmasti alkuteosta todella hienosti. Strachanin juonikuvio on myös hieno, eikä sitä ole venytetty turhaan. Murhamysteerin lisäksi kirja saa lisäsävyjä salaisuuksista, joiden paljastuminen on jätetty kirjan loppuun.

Jos olet aikuinen lukija, älä kavahda sitä jos Hiljaisuus soi h-mollissa on kirjastossasi nuortenosastolla! Kuten aiemmin kirjoitin, se sopii aivan yhtä hyvin aikuiselle lukijalle, niin juonensa kuin kielensäkin perusteella. Tämä kirja lämmittää kuin kuppi hyvää kahvia.