perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vappuinen lukumaraton alkaa (päivittyvä bloggaus)

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. En ole vähään aikaan maratoonannut, se ei ole tuntunut enää oikein niin innostavalta jutulta kuin joskus aiemmin. Ennen pidin maratoneja useammin, pidin itseni haastamisesta ja tunteesta että luen intensiivisesti vuorokauden ajan. Nykyäänkin luen päivittäin paljon, mutta lukumaratonit ovat jääneet välistä. Nyt, kun kanssabloggaaja haastoi meidät lukemaan vappuna, ajattelin lähteä mukaan. Miksi ei?

Vaikka lähdenkin mukaan lukumaratonin muodossa, en aio lukea ryppyotsaisesti. Teen välissä muutakin, ja jos vaikka telkkarista tulee jotain hauskaa, aion katsoa. Lukeminen on kuitenkin seuraavan vuorokauden aikana ykkösjuttu, ja ennen kaikkea hyvistä kirjoista nauttiminen. Maratonpinossani onkin tolkuttoman hyviä kirjoja, joten hyviä hetkiä on luvassa.






Tällä maratonilla aion lukea ennen kaikkea lasten- ja nuortenkirjallisuutta, sillä luettavien pinoon on kertynyt tuota lajia todella hyviä kirjoja. Pinossa on silti muutama aikuistenkin romaani, ja jos siltä tuntuu, niin lähden lukemaan niitä. Saa nähdä mitä seuraava vuorokausi tuo tullessaan!

Päivitän säännöllisesti tätä bloggausta, ja lisäksi kerron kuulumisia twitteriin ja kuvien avulla instagramiin. Saa tsempata ja kommentoida mitä kannattaisi lukea - ilahdun jokaisesta kommentista! Tarkkailen myös somea ja blogeja, josko joku muu maratoonaisi kanssani samaan aikaan. Tsemppiä, jos joku aikoo maratonille - ja kaikille muillekin toivon hyviä lukuhetkiä vappuhulinoiden keskellä.

16.40

Onpa lukumaratonini lähtenyt hyvin käyntiin! Olen lukenut kaksi ja puoli tuntia (ja laittanut ruokaa ja syönyt välissä) ja lukenut jo kaksi ja puoli kirjaa. Kirjat ovat edenneet aivan huomaamatta, sillä molemmat kirjat ovat olleet ihan hirvittävän hyviä.

Aloitin maratonin Bjørn Sortlandin ja Timo Parvelan Kepler62 -sarjan toisella osalla, Lähtölaskenta. Ostin kirjan e-kirjana ihan maratonia varten, sillä sarjan ensimmäinen osa oli todella koukuttava ja arvelin Lähtölaskennan olevan juuri maratonille sopiva. Ja olihan se! Lähtölaskenta oli ehkä ensimmäistä osaa parempi, nyt päästiin jo kunnolla vauhtiin. Lähtölaskennastakin sitten enemmän omassa bloggauksessaan myöhemmin.

Maraton jatkui ruoanlaiton jälkeen Nelli Hietalan nuortenkirjalla Miia Martkaisen kärsimysviikko. Tuo kirja on vielä kesken, puolessa välissä, mutta voin todella sanoa että olen pitänyt Hietalan kirjasta. Se on keskimääräistä parempi, ihmissuhdekeskeinen nuortenkirja, jossa suvaitsevaisuus saa oman osansa. Juuri sellainen nuortenkirja josta minä pidän!

Aikaa on mennyt 1 h 45 min, ja luettuja sivuja 160.

Tästä on hyvä jatkaa!

19.00

Maraton on jatkunut hyvissä tunnelmissa: hyvällä fiiliksellä ja hyvien kirjojen kanssa. Näihin reiluun kahteen tuntiin on mahtunut runsaasti intensiivistä lukemista, nimittäin käsissäni on ollut kaksi sellaista kirjaa jotka vain imaisivat mukanaan.


Ensin luin loppuun Nelli Hietalan Miia Martikaisen kärsimysviikon, joka loppujen lopuksi olikin todella hyvä nuortenkirja ihmissuhteista ja rakkaudesta. Hietala käsitteli sitä kuitenkin nuorille sopivalle, reippaalla tavalla, jonka takia ei tarvitse nyyhkiä. Tykkäsin kovasti!

Sen jälkeen oli mukava hieman nauraa: Noora Kunnaksen ja Jenna Kunnaksen luoma Kaheli sakki oli minulle tuttu jo sarjan edellisestä osasta, joten osasin arvella että uusi kirja, Kaheli sakki ja pöyhkeä paroni olisi hyvää luettavaa maratonille. Ja olihan se! Vaikken varsinaisesti kirjalle ääneen nauranut, niin useampi kohta hymyilytti kovasti. Voin kuvitella että kirjan kohdeyleisö pitää kirjasta kovasti, pieruhuumoriakin kun oli useammassakin kohdassa.

Kolme luettua kirjaa
Luettuja sivuja 391
Aikaa mennyt 5 h

20.55

Pari tuntia on taas vierähtänyt ja on iltakahvin aika. Virtaa riittää, joten toivon että jaksaisin valvoa tavallista myöhempään - lukien, mitenkäs muutenkaan. Nyt kesken on Marja-Leena Tiaisen uusi nuortenkirja Viestejä koomasta, kirja jonka ostin Kirjan ja ruusun päivänä viikko sitten. Tiainen on sellainen kirjalija joka ei ole kirjallaan onnistunut minua pettämään kertaakaan, eikä tämä uusinkaan sitä ole tehnyt. Kiinnostava aihe, joka käsittelee nuoren elämää ja kuoleman ja elämän välistä tilaa - olen hurmaantunut. Tästäkin kirjasta tottakai tulossa oma bloggauksensa, jossa kerron juonesta ja lukutunnelmista enemmän.

Jokainen tähän mennessä luettu kirja on omalla tavallaan ollut hyvä. Olen onnistunut valitsemaan erilaisia teoksia, joista jokaisesta olen innostunut ja lukenut niitä mielelläni. Lukuaikaa tämän päivän puitteissa riittää vielä, ja huomenna tunteja on vielä jäljellä - minä kun en useimmiten nuku kovin myöhään. Mitä tässä vielä ehtiikään?

Nyt, kun olen koneella, aion ladata lukulaitteelleni Anni Nupposen tuoreen novellikokoelman Hirviöasiakaspalvelu. Se on ehdottomasti kirja jonka tahdon tällä maratonilla lukea!

Luettuja sivuja 524
Aikaa kulunut 7 h

5.15. 

Aikainen lintu madon nappaa jne. En jaksanut sitten kuitenkaan hirveän myöhään valvoa, muta sen sijaan jaksoin herätä aikaisin, minulle ominaiseen tapaan. Kun heräsin näin aikaisin, saatan joutua nukkumaan vielä pienet unet jossain vaiheessa aamupäivää, mutta annan itselleni luvan siihen. Tai sitten juon vain paljon kahvia, hih.

Mitä eilen luin ennen kuin uni vei mukanaan? Luin loppuun Marja-Leena Tiaisen uuden nuortenromaanin Viestejä koomasta, joka oli kyllä hieno kirja. Ihmissuhteet, hienoinen romantiikka, nuoren elämä sekä elämän ja kuoleman rajalla taiteilu oli hieno yhdistelmä joka toimi todella hyvin. Tästäkin enemmän omassa bloggauksessaan, mutta annan kirjasta lämpimän suosituksen - niin nuorille kuin aikuisillekin.

Ennen nukahtamista luin sängyssä Anni Nupposen novellikokoelman Hirviöasiakaspalvelu. Kokoelma koostuu sadan sanan tarinoista, jotka kirjan nimen mukaisesti kertovat mistäs muusta, kuin hirviöasiakaspalvelusta. Ihastuin Nupposeen hänen romaaninsa, Kauheat lapset, perusteella ja tämä kokoelma ei kyllä petä. Niin hauska ja ovela kirja, joka sopii novellikammoisellekin hyvin - ja miten hyvää luettavaa maratonille! Mahtava, pieni kirja.

Vielä on paljon aikaa lukea hienoja kirjoja...

Luettuja sivuja 768 
Aikaa kulunut 15 h

11.55. 

Tämä lukumaraton päivä ei ole mennyt ihan niin kuin etukäteen suunnittelin. Kyllä, heräsin viideltä ja join kahvit, mutta uni vei pian uudelleen mennessään. Nukuin pari tuntia ja sitten ryhdyin lukuhommiin: sainkin luettua kaksi lastenkirjaa, hyvää sellaista. Mutta pian alkoi taas tuntua että olen uupunut ja väsynyt, ja parhaalta ajatukselta tuntui nukkua hetki. Heräsin äsken, taas meni pari tuntia unten mailla. Nyt olen onneksi reipas ja virkeä, jaksan vetää maratonin loppuun ja olla ystävieni kanssa illalla. Nukkuminenhan on kuin laittaisi rahaa pankkiin, eikö niin?

Aamusta luin Maria Kuutin Anna ja Elvis ja verraton vaari kirjan. Kerrassaan mahtava lastenkirja, sanonpa vaan! Maria Kuutti on kirjailija josta olen pitänyt aina, mutta tämä sarjan kirja on ehdottomasti paras. Hauska, vetävä ja varmasti kohdeyleisölleen sopiva. Siitäkin lisää sitten omassa bloggauksessaan.

Toinen lukemani kirja on Timo Parvelan Paten jalkapallokirja. Pate on tuttu monelle Parvelan Ella-sarjasta, ja nyt hän on saanut oman sarjan. Vaikka minua ei jalkapallo niin innosta, on Paten jalkapallokirja silti hauskaa luettavaa. Kuvituskin on räväkkää ja kirjaan sopivaa, ja tämä on varsinainen #pojatkinlukee kirja, sillä sopii hyvin myös nuorten poikien luettavaksi.

Luettuja sivuja 971 
Aikaa kulunut 22 h

13.45

Lukumaraton alkaa olla lopussa. Olen viimeiset kaksi tuntia lukenut Kuutti Kosken esikoisromaania Kaira, josta olen ollut aika innostunut - taidokasta kieltä ja vetävää kerrontaa nuorista aikuisista.

Kokonaisuutena maraton on ollut hauska, vaikka tänään nukuinkin enemmän kuin ajattelin. Olen lukenut todella hyviä kirjoa, en ole lukenut ryppyotsaisesti ja nauttinut lukemisesta. Juuri tällaista maratoonaamisen pitää ollakin!

Aion lukea vielä hetken, parin tunnin kuluttua otan vastaan ystäväni ja ryhdymme vapun viettoon. Hyvää vappua kaikille lukijoille, pitäkää itsestänne huolta!

torstai 28. huhtikuuta 2016

Valmistautumista vapun lukumaratonille

Bibliofiilin päiväunia -blogi haastoi meidät bloggaajat lukemaan vappuna. Mari haastoi meidät ylipäätään lukemaan vapun hulinoissa, mutta minä ajattelin vetäistä ihan perinteisen lukumaratonin - pitkästä aikaa. Alunperin minulla ei ollut mitään suunnitelmia vapuksi, ja pitikin aloittaa maraton vasta vappuaattona, mutta toisin kävi. Päätimme yhdistää voimamme ystävien kanssa, ja saankin seuraa vappuaatoksi - joten aloitan maratonin huomenna. Eli starttaan perjantaina iltapäivällä ja luen vuorokauden ajan enemmän tai vähemmän. Ryppyotsaisesti en maratonaa, se ei sovi minulle, mutta pyrin lukemaan tavallista enemmän ja innolla.






Keräsin äsken lukupinon maratonia varten pöydälle, ja löytyihän sopivia kirjoja taas melkoisesti. Pino houkuttelee todella lukemaan - mutta maltan kiltisti odottaa huomiseen saakka. Keskityn maratonilla lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, sillä olen huomannut sen itselleni todella innostavaksi tavaksi maratoonata, mutta muutama muukin houkutteleva kirja löysi tiensä pinoon.

Tänään vietän siivouspäivää, ja tuntuu ihanalta ajatukselta että huomenna saan heittäytyä siistin ja puhtaan kodin sohvalle lukemaan innolla. Teen maratonista erillisen bloggauksen jota päivitäin mahdollisimman usein, ja lisäksi teen jokaisesta luetusta kirjasta erikseen bloggauksen maratonin jälkeen - etteivät ne jäisi liian vähälle huomiolle.

Jokaiselle osallistuvalle lukuintoa ja iloa, hyviä maratontuulia ja kaikille iloista vapun odotusta!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Elina Pitkäkangas: Kuura

Kuura
Elina Pitkäkangas
355 s. 
2016
Myllylahti









Kustantajalta


Jouduin pohtimaan hetken kirjoittaisinko Elina Pitkäkankaan esikoisromaanista Kuura Suomi lukee -portaaliin vaiko tänne Lukutoukkaan, mutta päädyin siihen että kirja kuitenkin kuuluu tänne. Siitä huolimatta että Kuura on hieno uusi kotimainen romaani, se on kuitenkin suunnattu mielestäni ennen kaikkea nuorille aikuisille, ja nuortenkirjoista kirjoitan tätä nykyään tänne, Lukutoukan kulttuuriblogiin. Toivon että Kuura tätä kautta tavoittaa kiinnostuneet lukijat!

Sain Kuurasta ennakkokappaleen kustantajalta jo pari kuukautta sitten. Pitkitin lukunautintoa enkä lukenut kirjaa heti, vaan vasta kevään korvalla, huhtikuun alussa. Ja sanon vaan: nautin lukemisesta todella paljon.

Kuura aloittaa ihmissusi teemaisen trilogian, ja se kertoo lukiota käyvistä ystävyksistä Inkasta ja Aarosta. He asuvat Turun lähellä sijaitsevassa, suojatussa pikkukaupungissa, Kuurankoskessa, jossa ihmissusiin törmää ainoastaan uutisissa tai historiankirjoissa - tai niin voisi luulla. Ystävykset elävät tavallista arkea, mutta kaikki muuttuu kun Inkan pikkuveli joutuu rajuun onnettomuuteen ja tämän henki on vaarassa. Inka haluaa pelastaa pikkuveljensä, joutuipa sitten tekemään mitä tahansa, ja päätyy etsimään apua muurien toiselta puolelta, ihmissusien luota. Aaronkin tempautuu mukaan tapahtumiin, ja salaisuuksia revitään auki vauhdilla.

Kuura edustaa genreä joka ei minulle tätä ennen ole ollut kovin tuttu. Luulisin että samantyyppistä kirjallisuutta edustavat esimerkiksi Twilightit, kirjasarja jota en ole koskaan lukenut (ja joka ei oikeastaan minua kiinnostakaan). Kuurassa oli kuitenkin heti alun alkaen jotain joka minua kiinnosti: nuori esikoiskirjailija kirjoittamassa trilogiaa ihmissusista. Ilman romantiikkaakin Kuura olisi minua kiinnostanut, mutta jo etukäteen se toi oman lisämausteensa mieleeni.

Eikä Kuura ilman romantiikkaa olisi sitten varmasti toiminutkaan. Ei ainakaan näin hyvin. Minä en osaa kirjaa verrata oikeastaan mihinkään, sillä en ole tämänkaltaista kirjallisuutta tosiaan lukenut - joka ei loppujen lopuksi Kuuran kannalta ole lainkaan huono juttu. Sain lukea Elina Pitkäkankaan kirjan ainutlaatuisena, romantiikan ja fantasian yhdistelmänä, joka toimi minulle todella hyvin. Jos muu tämänkaltainen kirjallisuus olisi ollut minulle tuttua etukäteen, en varmasti olisi voinut välttyä vertaamiselta: nyt vain nautin.

Minulle Kuurassa oli kaksi keskeistä asiaa: oli romantiikka, joka säteili moneen suuntaan, ja sitten oli ihmissusi teema. Molemmat olivat kirjan kannalta tärkeitä, ja kummastakin pidin todella paljon, omalla tavallani. Kuitenkin ihmissudet olivat asia jotka saivat minut säkenöimään Kuuralle, ja saivat minut todella odottamaan trilogian seuraavaa osaa - ulvon varmaankin kuuta kun saan sen aikanaan käsiini! Nyt ihmissusi teema kirjoissa kiinnostaakin kovasti, joten vinkatkaapa ihmeessä jos mieleen tulee jokin vetävä kirja aiheesta?

Kirjan lukemisen jälkeen pohdittuani asiaa kukaan kirjan henkilöistä ei ollut sellainen, johon olisin täysin samaistunut. Inka kaikessa mustasukkaisuudessaan oli toki tunteita herättävä, mutta lähinnä vastakkaiseen suuntaan - en ihastunut häneen hahmona. Hän oli toki kiinnostava, mielenkiintoinen nuori nainen joka herätti sympatiaakin - ja ilman muuta haluan seurata hänen tarinaansa, mutta en samaistunut häneen millään lailla. Aaronista pidin kovasti. Hän oli sympaattinen nuori mies, sellainen johon haluaisin tutustua. Lisäksi tarinan sivuilla vilahteli tyyppejä, joihin toivon Pitkäkankaan palaavan.

Toivon todella että Kuura löytää lukijansa runsaalla kädellä. Se on loppuun asti viilattu kirja, jossa on läsnä kaikki mitä nuorten aikuisten kirjalta voi toivoa: on fantasiaa, mielikuvitusta, romantiikkaa ja sujuvaa kieltä. Koska kirjailija on nuori, hän ilmiselvästi osaa kirjoittaa nuorille. Se on aina plussaa!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Miranda July: Avokämmen

Avokämmen
Miranda July
Suomentanut Hilkka Pekkanen
340 s. 
2016
Siltala








Kustantajalta


Avokämmen. Kirja, joka jo etukäteen kiinnosti, mutta oli vain kirja toisten uutuuksien joukossa. Kirja, joka oli niin räävittömän vahva ja jollain omituisella tapaa kauniskin, että se oli minulle yksi kevään kovimmista yllättäjistä. Miranda July, mikä nainen!

Avokämmen on hieman käsittämätönkin, täysin absurdi romaani. Se kertoo keski-ikäisestä, harmaantuneesta Cheryl Glickmanista joka markkinoi työkseen naisten itsepuolustusvideoita. Cherylin elämä on hieman ankeaa: elämään mahtuu työ ja arkirutiinit, joiden toistaminen on saavuttanut neuroottisen tason. Cherylin arkiruutinit ja fantasiat miehestä nimeltä Philip järkkyvät pahan kerran kun hän joutuu ottamaan kämppäkaverikseen Cleen, parikymppisen blondin. Cleen käytös on töykeää eikä Cheryl aluksi ymmärrä sitä, mutta pian näiden kahden naisen välille kehkeytyy mitä erikoisin suhde. Suhde, joka on täynnä väkivaltaa ja seksiä. Tuon suhteen alkaessa Miranda July lähtee kertojana todellakin lentoon!

Voi yhden kerran. Pidin Avokämmenestä jo alusta saakka, tämä oli niitä kirjoja joista tiesi pitävänsä jo ensimmäisiltä sivuilta asti. Miranda Julyn ja Hilkka Pekkasen yhteispeli toimii todella hyvin yhteen, ja tuntuu että käännös on ollut todella onnistunut. Pekkanen tukee käännöksellään Julyn omaperäistä, kirjalle erittäin hyvin sopivaa tyyliä. Mutta enpä olisi alussa osannut aavistaa mitä tulen saamaan...

Kun Avokämmenen tarina etenee ja noiden kahden naisen suhde puhkeaa kukkaan, tulee tästä teoksesta vasta se mitä se on. Siis: käsittämättömän vahva, rohkea ja todella hieno. Tunnustan, että olen välillä huono lukemaan vahvasti seksuaalisia romaaneja, ja jouduinkin pariin otteeseen hieman punastelemaan Julyn ajoittain räävittömän tekstin kanssa. Punastelu on kuitenkin ihan jees, enkä kuitenkaan kiusaantunut kunnolla missään vaiheessa kirjaa lukiessani. Siveellisimmille ihmisille Avokämmen ei kuitenkaan sovi, vaan on todella hieno kirja rohkeille naisille.

Mikä mielikuvitus Miranda Julylla on. Hän on luonut niin absurdin ja ajoittain käsittämättömänkin tarinan ettei voi kuin ihailla. Kertaakaan en pysähtynyt miettimään tuota mielikuvituksen tappaja kysymystä: voisiko näin tapahtua oikeasti? En tiedä voisiko, sillä vaikka July venyttää tarinaa pitkälle mielikuvituksen rajoille, on tässä maailmassa tapahtunut kai kummempiakin asioita. Ja sitä paitsi: Avokämmentä lukiessa ei kannata tuollaisia pohtia, vaan elää tarinassa.

Pidän suunnattomasti Julyn huumorista. Kirja on räävitön ja rohkea, ja välillä aivan tolkuttoman hauska. Vaikken ihastunut kumpaankaan naisista, Cheryliin tai Cleehen, ei se haitannut. Aina ei tarvitse samaistua tai pitää, vaan voi tuntea lempeää myötähäpeää ja hymyillä. Tunteita Avokämmen nimittäin herättää, vahvoja sellaisia. Kiitokset kustantajalle kirjasta ja mahtavasta lukunautinnosta!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Lukuviikko: Ronja Salmi ja Jami Nurminen: Onks noloo?

Onks noloo? 
Ronja Salmi
Kuvittanut Jami Nurminen
85 s. 
2016
Kirjakauppaliitto








Saatu kirjakaupasta


Onks noloo hypätä kahden blogattavan kirjan ohi? Vain siksi että saa lukuviikolla kirjoitettua Kirjan ja ruusun päivän kirjasta? Päätin itse ettei ole. Tai jos on, niin minä en välitä! Luin jo eilen, Kirjan ja ruusun päivänä, Ronja Salmen ja Jami Nurmisen tätä päivää varten kirjoittama ja kuvittama kirja, joka toivottavasti sai eilen kansaa liikkeelle ja ostamaan kirjoja. Minut sai ainakin.

Kirjan ja ruusun päivän kirja oli siis ensimmäistä kertaa lastenkirja. Toivon todella, että eilen myös lapset ja nuoret kävivät kirjaostoksilla, ja tietysti myös heidän vanhempansa. Onks noloo? on minun mielestäni kuitenkin kirja, joka sopii myös meille aikuisille luettavaksi - kukapa meistä ei toisinaan miettisi mistä milloinkin, että onks tää noloa. Minä ainakin mietin aina toisinaan.

Onks noloo? kertoo alakoululuokasta, ja ennen kaikkea Petjasta. Petja joutuu pohtimaan kirjan varrella monesta asiasta että onks noloa, esimerkiksi että onks noloa tanssia hitaita tytön kanssa, onks noloa laulaa julkisesti ja onks noloa jos mahasta kuuluu ääniä. Sellaisia asioita, joita kuka tahansa Petjan ikäinen saattaa joskus pohtia. Ja miksei vanhempikin.

Minut Onks noloo? sai useamman kerran naurahtamaan ja tuntemaan suurta sympatiaa Petjaa kohtaan. Ronja Salmi on kirjoittanut Petjasta sympaattisen, ihanan hahmon, johon ehtii kirjan aikana tutustua hyvin. Jami Nurmisen kuvitus tukee tutustumista, Petja saa heti kannesta saakka kasvot joihin tukea mielikuvat. Nurmisen kuvitus onkin Ronja Salmen tekstiin nähden todella sopivaa, ja tekee kirjasta vielä hauskemman.

Onks noloo että aikuinen nauttii lastenkirjoista? Oli yksi kysymys joka minulle tuli kirjan kanssa mieleen. Vastaus on onneksi meille monille ilmiselvä: ei ole! Lastenkirjallisuus on asia johon useampien aikuisten pitäisi tutustua, ja heittää se vähän kiristävä pipo tai panta hetkeksi lastenkirjojen kanssa nurkkaan. Ronja Salmi on opas lastenkirjoihin tutustujalle.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Lukuviikko: Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Pieni kirjapuoti Pariisissa
Nina George
Suomentanut Veera Kaski
351 s. 
2016
Bazar








Kustantajalta


Olen viettänyt lukuviikkoa todellakin lukemisen merkeissä. On ihanaa todeta, että parhaillaan on menossa viikon seitsemäs kirja, ja silti olen tehnyt kaikenlaista muutakin mukavaa. Joskus vaan sattuu kirjoja jotka yksinkertaisesti vievät mukanaan ja joiden kanssa on esimerkiksi pakko valvoa pidempään - tämä viikko on ollut täynnä sellaisia. Yksi tällaisista kirjoista oli Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa.

Nina Georgen romaani kertoo kirjakauppias Jean Perdusta, joka ei itse asiassa omista kirjakauppaa - vaan kaunokirjallisuusapteekin. Hän tarjoaa kirjoja kaikkiin vaivoihin ja Perdulla on kyky nähdä millaisen kirjan tarpeessa asiakas kulloinkin on. Perdun oma sydän on särkynyt kauan aikaa sitten ja hänellä on edelleen avaamatta kirje jonka lähetti nainen, Manon, joka särki Perdun sydämen. Kaikki muuttuu kun hän eräänä päivänä avaa kirjeen. Se saa hänet kirjakauppansa - joka sijaitsee Seinessä kelluvassa jokilaivassa - irti laiturista ja lähtemään kohti seikkailua.

Itse asiassa aloitin Pienen kirjapuodin Pariisissa jo kerran aiemmin. Olin etukäteen kovin ihastunut kirjan ajatukseen ja olin aivan varma että rakastun itse kirjaankin - ja ihmettelin suuresti kun en ensimmäisellä yrityksellä päässyt lainkaan kirjaan sisään. En pakottanut kuitenkaan silloin itseäni lukemaan, vaan ajattelin antaa toisella kertaa kirjalle mahdollisuuden. Se mahdollisuus tuli nyt, kun ajattelin kirjan sopivan hyvin Lukuviikolle. Ja kuinkas kävikään? Kyllä, rakastuin.

Pieni kirjapuoti Pariisissa ei ihmissudekeskeisyydestään huolimatta ole mitään täyttä hömppää. Kyllä, kirja on liikuttava tarina ihmissuhteista, mutta se oli minulle syvällinen teos, joka on nappiosuma lukutoukalle. Kirjakauppias Jean Perdu rakastaa ilmiselvästi kirjallisuutta ja se tekee hänestä älykkään ja tunteisiin käyvän hahmon. Liikutusvaroitus: minä ainakin jouduin ikään kuin vahingossa pariin kertaan pyyhkäisemään silmäkulmaa, kirja nimittäin oikeasti käy tunteisiin. Tai sitten olen vain niin herkkä, en tiedä.

Pieni kirjapuoti Pariisissa onkin todella hieno kirja niille jotka rakastavat kirjallisuutta. Se tarjoaa hieman kevyemmän huokaisutauon raskaammista kirjoista, kuitenkin ollen samalla syvällinen ja liikuttava - paljon muutakin kuin pelkkä viihderomaani. Se esittelee myös lukijalleen Jean Perdun, tuon ihanan kirjakauppiaan johon minäkin haluaisin tutustua. Jean Perdu - kirjakauppias joka suhtautuu intohimoisesti kirjallisuuteen ja tietää minkä kirjan tarpeessa juuri sinä olet. Sellaisen kirjakauppiaan jokainen kaupunki tarvitsisi! Ajattelin lukiessani, että entäs jos meilläkin Pielisjoella olisi oma kaunokirjallisuusapteekki. Olisipa mahtavaa!

Onneksi annoin Pienelle kirjapuodille Pariisissa toisen mahdollisuuden. Tästä näin jälleen kerran sen, että jokainen kirja tarvitsee oman hetkensä - vaikka kirja olisi kuinka hyvä, niin aina vain oma tunnetila ei ole oikea. Ehkä juuri silloin en tarvinnut kevyempää kirjaa, vaan esimerkiksi dekkarin. Nyt, kun olin vastaanottavaisemmalla tuulella juuri tällaiselle kirjalle, ihastuin, rakastuin ja valvoin kirjan kanssa myöhään.

Jos haluat tutustua herkkään kirjakauppiaaseen ja lukea liikuttavan tarinan rakkaudesta ja uudesta elämästä, voin suositella Pientä kirjapuotia Pariisissa todella lämmöllä. Tämäkin on muuten todella hyvä vinkki Kirjan ja ruusun päivän ostoksille, sillä tällainen kirja on aina hyvä olla hyllyssä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Lukuviikko: Hannele Lampela: Prinsessa Pikkriikki

Prinsessa Pikkiriikki
Hannele Lampela
Kuvittanut Ninka Reitu
77 s. 
2016
Otava








Kustantajalta


Lukuviikon kunniaksi täytyy tietenkin lukea myös lastenkirjoja, tai ainakin yksi lastenkirja. Sopivasti postiluukusta kolahti aivan äskettäin Hannele Lampelan uusi lastenkirja Prinsessa Pikkiriikki, joka houkutteli iloisen värisellä kannellaan ja aivan valloittavalla takakansitekstillään. Ja miten kävi - minä rakastuin.

Prinsessa Pikkiriikki kertoo eräästä pikkutytöstä. Eräästä sellaisesta pikkutytöstä, joka on maailman ehkä ihanin ja samalla maailman ehkä tuhmin tyttö. Prinsessa Pikkiriikki näyttää nimittäin niille jotka eivät sitä uskoneet, että kiltti ja tuhma voi ihan hyvin olla yhtä aikaa. Tämä tyttö nimittäin on! Prinsessa Pikkiriikillä on Makkara niminen koira, joka on ihan oikea taikakoira, hänellä on myös ihan kivat vanhemmat ja ystävä nimeltä Prinsessa Pöjöläinen. Aika kivoja tyyppejä, joista Hannele Lampela kertoo kirjassa kolme tarinaa.

Se, millä Hannele Lampela minut kirjassaan hurmasi, oli hänen tapansa kirjoittaa Prinsessa Pikkiriikistä. Hän nimittäin kirjoittaa sellaisella kielellä, joka ainakin minun mielestäni on lapsille sopiva: hän leikittelee, kertoo iloisesti, tavalla jota varmasti aikuisen on mukava lukea lapselle ääneen. Kielen lisäksi kirjassa on hurmaava huumori ja valloittavat henkilöt - minä ainakin ihastuin Prinsessa Pikkiriikkiin täysin. Voin vain kuvitella että kummitytöstäni tulee samalla tavalla ihana mutta vähän tuhma kun hän kasvaa isommaksi...

Ninka Reitun värikäs kuvitus sopii Hannele Lampelan tekstiin täydellisesti. Reitun kuvitus tukee Lampelan humoristista ja ihanaa, lapsille sopivaa kieltä todella hyvin: minun, aikuisenkin lukijan oli hauska etsiä Reitun kuvista yksityiskohtia ja nauttia väreistä. Reitun taiteilema Prinsessa Pikkiriikki sitäpatsi on juuri sellainen kiltin ja tuhman näköinen villi tyttö kuin Lampela tekstissään tätä kuvailee.

Kummityttöni joutuu valitettavasti hieman odottamaan Prinsessa Pikkiriikkiä, sillä luulen ettei hän vielä kirjan hienoutta ymmärrä - mutta ehkä katselemme kirjan kuvia kun hän tulee Joensuuhun. Tämä kirja jää kuitenkin odottamaan hyllyyni kunnes pikku prinsessa kasvaa, ja voin antaa Prinsessa Pikkiriikin hänelle lahjaksi. Hyviä, yhteisiä lukuhetkiä on siis luvassa!

Prinsessa Pikkiriikki siis on aikuisellekin nautinto, sillä kirjan ääneen lukeminen on varmasti mukavaa - ja kirjan huumori nauratti ainakin minua kovasti. Pikku prinsessoillekin kirja varmasti kolahtaa, sillä jotenkin Hannele Lampela on onnistunut kirjoittamaan tämän lastenkirjan kielellä, josta lapsi varmasti nauttii - ja nauraa Prinsessa Pikkiriikin touhotukselle.

Prinsessa Pikkiriikki onkin siis hyvä vinkki vaikka Kirjan ja ruusun päivän kirjaostoksille. Ei nimittäin ole noloa lukea aikuisena lastenkirjoja!

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Lukuviikko: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Kesän jälkeen kaikki on toisin
Siri Kolu
112 s. 
2016
Otava




 





 Kustantajalta


Tänään, maanantaina, alkaa valtakunnallinen Lukuviikko. Valtakunnallista lukuviikkoa vietetään 18.-24.4., ja sen tarkoituksena on ennnen kaikkea innostaa lapsia ja nuoria lukemaan pidempiä tekstejä. Viikon huipennuksena on lauantaina vietettävä Kirjan ja ruusun päivä, jolloin kirjakaupoissa on saatavilla Ronja Salmen esikoisteos, Onks noloo?.

Minäkin tottakai juhlin lukuviikkoa. Lukemalla, kuinkas muuten? Tulen luultavasti lukemaan viikon aikana tavallista enemmän lasten- ja nuortenkirjallisuutta, joten se tulee näkymään myös Lukutoukan kulttuuriblogissa. En tiedä eksynkö kirjaostoksille lauantaina, olisihan se jo perinteikästä...

Lukuviikon aloittaa Lukutoukan kulttuuriblogissa Siri Kolun uusi nuortenkirja Kesän jälkeen kaikki on toisin. Kirja, jossa ihana Siri Kolu tuo itsestään hieman vakavamman puolen esille. Puolen, jonka todella halusin nähdä.

Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta. Transsukupuolisesta Peetusta, joka ei ole koskaan kokenut omakseen tytön vartaloa johon on syntynyt. Petra on siis aina ollut Peetu, yksi pojista. Kirjan nimi on todella kuvaava: kesän jälkeen Peetua odottaa leikkaus, jonka jälkeen hän voi olla kotonaan omassa ruumiissaan. Tie tähän ei ole ollut ruusuilla peitelty, vaan kivinen, mutta Peetu on kestänyt sen. Peetu siis odottaa, ja isä on päättänyt helpottaa hänen odotustaan. Isä on antanut Peetulle lahjan: kymmenen purjelentoa, kymmenen hetkeä taivaan rajassa. Ilmassa on helpompi puhua kuin maan pinnalla, ja kymmenen lentokerran aikana tulee jaettua muisto jos toinenkin. Ja viisaus.

Jos ihan totta puhutaan, niin minä tutustuin aikanaan Siri Koluun juuri tällaisen vakavamman kirjan kautta: hänen romaaninsa Metsän pimeään sai minut ihastumaan Kolun tyyliin kirjoittaa, ja nyt mieltäni kutkuttaa ajatus josko lukisin kirjan uudemman kerran. Menetin Kolulle sydämeni  Me Rosvolat -sarjan myötä ja Kesän jälkeen kaikki on toisin jopa jännitti hieman etukäteen. Siri Kolu, Rosvoloiden äiti, kirjoittamassa transsukupuolisesta Peetusta? Aihe ei ole helppo, oli kirjailija kuinka hyvä tahansa.

Ja mitä tekee Siri Kolu? Onnistuu. Kyllä, onnistuu. Transsukupuolisuus on minulle tuttu aihe lähipiirini kautta, ja pystyin eläytymään Peetun tarinaan ja persoonaan lujasti. Olen käynyt monia keskusteluja transsukupuolisen ystäväni kanssa aiheesta ja tiedän tästä aiheesta paljon faktatietoa sekä tietenkin tunneperäisiä asioita. Siksi hieman jännitin tätä kirjaa, sillä tiesin kokevani kirjan hyvin vahvasti, oli se sitten hyvä tai huono.

Ja se on hyvä. Siri Kolu on selvästi ottanut asiasta selvää. Hän on kirjoittanut Peetusta persoonan, joka tuntui elävältä - jonka muistot ja ajatukset tuntuivat niin aidolta ettei hän tuntunut kirjan hahmolta ensinkään. Hän tuntui siltä, että hän voisi istua vieressäni Sointulassa puhumassa elämästä, nauramassa - hän tuntui ystävältä. Kolu on kirjoittanut Peetusta tyypin, johon oikeasti haluaisin tutustua. Nyt hän jäi kirjan sivuille kun suljin kannet - mieleeni hän jää paljon pidemmäksi aikaa.

Aion antaa kirjan luettavaksi transsukupuoliselle ystävälleni, vaikkei hän usein nuortenkirjoja luekaan. Tahdon kuitenkin hänen lukevan Kolun kirjan, sillä minua liikutti hurjasti se miten Siri Kolu onnistuu kuvaamaan niitä kipeitä asioita joita ystäväni on minulle kuvannut. Leikkausta, ihmisten huutelemista, väärässä ruumiissa elämistä. Sitä elämää. Sen kaiken, ne aidot asiat, Kolu on saanut tähän kirjaan. Olen hämmästynyt. Ihmeissäni. Haltioissani.

Ja sitten on vielä sekin juttu että tämä kirja on ihan hiton hyvin kirjoitettu. En olisi odottanut mitään muuta, sillä Siri Kolu nyt on vaan ihan hitsin hyvä kirjailija - mutta tässä hän näyttää sen miten hän osaa kirjoittaa paitsi lapsille, myös nuorille. Hauskoista, mutta myös vakavemmista asioista.

Toivon todella tälle kirjalle lukijoita. Toivon että tämän löytäisivät nuoret, myös sellaiset jotka ovat niitä jotka huutelevat Peetun ja ystäväni kaltaisille ihmisille. Jospa he oppisivat jotain. Toivon, että tämän löytäisivät kaikki ne nuoret jotka kamppailevat oman ruumiinsa kanssa, sen ajatuksen että 'en kuulu tähän' - kirja antaa varmasti heille voimaa muutokseen. Kesän jälkeen kaikki on toisin ei ole kuitenkaan pelkkä nuortenkirja - se on kirja myös aikuisille, se on lukunautinto.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään

Sinulle ei jää ketään
Anna Karolina Larsson
Suomentanut Jänis Louhivuori
384 s. 
2016
Minerva








Kustantajalta


Tällä viikolla mieltä alkoi vaivata vanha tuttu kutina: dekkarihimo. Olin lukenut eri genrejen kirjoja, hienoja romaaneja, chick litiä sekä nuortenkirjoja, mutta en ollut hetkeen lukenut kunnon dekkaria. Onneksi hyllyssäni odotti monta hyvää tämän lajin edustajaa, joista käteen tarttui Anna Karolina Larssonin dekkari Sinulle eijää ketään.

Sinulle ei jää ketään on itsenäinen jatko-osa Larssonin esikoisdekkarille Paviaanivarkaus. En ole lukenut Paviaanivarkautta, joten en osaa sanoa kuinka pitkälti näissä kirjoissa esiintyvät samat hahmot, mutta luulen että esimerkiksi rikospoliisi Amanda Paller näytteli isoa osaa jo Paviaanivakaudessa. Nyt Paller ja hänen työtoverinsa saavat aika hirvittävän tapauksen tutkittavaksi. Kaikki alkaa siitä kun kuusivuotias tyttö murhataan kotonaan raa'asti, ja murhaajaksi paljastuu tytön äiti. Ainoana selityksenä murhalle on kannibaalihuume MDPV, jonka vaikutuksen alaisena tytön äiti on ollut. Huume on uusi, ja lähtee leviämään rajusti Tukholmassa. Uusia, vastaavia tapauksia sattuu ja poliisi on hädissään. Heidän täytyy saada kiinni hengenvaarallisen huumeen levittäjä, mafiapomo Kraljevic. Amanda Paller päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Huhhuh. Tässä on todellakin dekkari jota en voi suositella herkkänahkaiselle, enkä edes kaikille dekkarinystäville. Onneksi, onneksi on meitä dekkarihulluja jotka rakastavat raakojakin tarinoita, sillä raakuutta Larsson kirjassaan tarjoilee. Vaikka veri välillä lentää, niin koko kirja ei todellakaan ole sitä: kaiken takana on psykologinen vire, kun mennään hiukan syvemmälle kannibaalihuumeen maailmoihin ja siihen, mitä aineen levittämisen taustalla on. Oman vireensä tuo Amanda, rikospoliisi jonka elämä ei ole aivan mutkatonta. Mutta kenenpä poliisin olisikaan, jos dekkareita uskoo? Kjeh.

Olen dekkarilukijana hyvin monipuolinen: pidän psykologisesta jännityksestä, pidän rauhallisista poliisitarinoista mutta sitten pidän tällaisista, raaemmista ja väkivaltaisemmista dekkareista joiden parissa ihokarvat nousevat pystyyn ja toivoo etten lukisi kirjaa yksin pimeällä. Osaan hyvin kuvitella tapahtumat silmieni eteen lukiessa, ja kyllä, pystyin nytkin. Uh. Siitä huolimatta minun on helpompi lukea raakoja dekkareita kuin katsoa tällaista elokuvana, sillä lukiessa voin jotenkin säädellä sitä mitä mielessäni näen. Larssonin kirjaa lukiessanikin säätelin mielikuviani, eikä kirja tullut kuitenkaan esimerkiksi uniini. Onneksi!

Sinulle ei jää ketään olisi voinut olla niin raaka dekkari että se olisi ollut liikaa. Anna Karolina Larsson on kuitenkin tehnyt kirjasta sellaisen, että se on paljon enemmän kuin raaka, se on samalla psykologinen, piinaavan jännittävä ja inhimillinen. Inhimillisyyden kirjaan tuovat kiinnostavat ja ehkä aavistuksen verran samaistuttavatkin hahmot: minä ainakin samaistuin hieman Amandaan, vaikka en kyllä tekisi kaikkea sitä rikoksen ratkaisemisen eteen mitä hän teki. Fiktion maailmassa kuitenkin haluaisin olla hiukan samanlainen kuin hän on!

Haluan ilman muuta lukea mys Paviaanivarkauden, ja tietää mitä henkilöille on tätä ennen tapahtunut. Sinulle ei jää ketään on siis itsenäinen jatko-osa, joten minua ei haitannut vaikken tienytkään hahmojen historiaa - Larsson ei vello Paviaanivarkauden tapahtumissa liiaksi, vaan pysyy tässä hetkessä ja esittelee hahmot uudellekin lukijalle.

Jos et kavahda herkästi ja olet valmis vähän rankempaankin menoon, niin suosittelen lämpimästi tätä dekkaria.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Jukka-Pekka Palviainen: Tarpeeksi reilua

Tarpeeksi reilua
Jukka-Pekka Palviainen
215 s. 
2016
Karisto









Kustantajalta


 Tuntuu hyvältä että päätin siirtää myös kotimaiset nuortenkirjat tänne Lukutoukan kulttuuriblogiin. Niin kuin aiemmin kirjoitin, niin uskon että tämänkin hienon kirjan tavoittavat nuoremmat lukijat ehkä helpommin täältä - sillä oikeasti toivon että Tarpeeksi reilua löytää lukijansa!

Tarpeeksi reilua kertoo Artusta ja Koposesta, jotka suunnittelevat omaa lyhytelokuvaa - elokuvat vain kertakaikkiaan ovat iso osa poikien elämää, kuten myös Jossun, joka kuuluu kiinteänä osana kaveriporukkaan.  Tavoitteena on, että elokuva voittaisi kisassa jossa palkintona on matka Venetsian elokuvajuhlille, ja koska tavoite on kova, on filmiin saatava mukaan kaunis nainen. Jasmine on uusi tyttö nuorten luokalla, ja kuten Arttu ja Koponen sanovat: hän on jumalaisen kaunis. Jasmine suostuu projektiin mielellään, ja pian onkin aika lähteä kuvaamaan filmiä autiolle saarelle, jossa yhden jos toisenkin tunteet paukahtelevat esiin.

Palviainen on ennen tätä nuortenromaania kirjoittanut paljon. Yllätyin hieman lukiessani Wikipediasta hänen kirjoittaneen kirjoja myös aikuisille, minä kun olen pitänyt häntä aina taitavana nuortenkirjailijana. Aina oppii uutta, kiitos tästäkin tiedosta internet! Olen lukenut Palviaisen nuortenromaanit Joku vieraileva tähti sekä Perjantai on hyvä päivä lähteä ja kumpaankin kirjaan olen ihastunut kovasti.

Palviaisen tapa kirjoittaa on hieno. Romaanit jotka minä olen häneltä lukenut, ovat olleet selkeästi nuortenkirjoja, mutta tuo tapa millä Palviainen nuorille kirjoittaa: Tarpeeksi reiluakin on älykäs, syvällinen ja jännittäväkin. Kirjassa on monta puolta ja lukiessa se herättää todella paljon ajatuksia. Tapa, jolla Palviainen on luonut päähenkilönsä, on sekin hieno: neljässä päähenkilössä on erilaisia tyyppejä, sellaisia joista jokainen lukija varmasti löytää "omansa", sen johon samaistua.

Minäkin löysin. Samaistuin jollain tapaa Jasmineen, tuohon jumalaisen kauniiseen tyttöön joka kirjan alussa istuu luokassa yksin ja tuijottaa ulos ikkunasta. En vertaa itseäni millään tapaa Jasmineen, mutta hänen kynällään kirjoitetut päiväkirjateksit jollain tapaa koskettivat minua eniten. Se tunne, minkä Palviainen on niihin saanut. Se liikautti jotain sisälläni.

Jokainen elokuvahullu löytää Tarpeeksi reilusta jotain itselleen. Vaikka minun ykkösrakkauteni ovat kirjat, rakastan silti elokuvia. Isäni keräilee elokuvia, ja hänen hyllyistään lainaan muutaman elokuvan kerrallaan katsottavaksi - meillä kun sattuu olemaan vielä monien elokuvien suhteen samanlainen maku! Tarpeeksi reilua käsittele hieman erilaista elokuvagenreä mitä minä katson, mutta jotenkin pystyin sukeltamaan nuorten pään sisälle, kun he puhuvat elokuvista niin rakastavasti. Kirjat ovat ihania, mutta mikä olisikaan toisinaan sen parempaa kuin nähdä fiktiiviset tapahtumat edessään ruudulla!

Ahmaisin Tarpeeksi reilua melkein yhdeltä istumalta. Kuten nuortenkirjat usein, on Palviaisen kirja sujuvaa, ihastuttavan sujuvaa kerrontaa täynnä, dialogit toimivat ja huumoriakin on saatu mukaan. En tietenkään spoilaa tapahtumia - mutta lopussa on omanlainen taikansa, joka tkee kirjasta just niin hyvän.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Timur Vermes: Täällä taas

Täällä taas
Timur Vermes
Suomentanut Tähti Schmidt
392 s. 
2016
Tammi








Kustantajalta


 Täällä taas on kirja johon suhtauduin epäluulolla. Sain Timur Vermesin romaanin yllätyksenä kustantajalta ja pienen empimisen jälkeen päätin kokeilla kirjaa: tottahan minäkin halusin tietää voiko Hitlerin toiselle tulemiselle nauraa.

Täällä taas nimittäin kertoo Hitleristä. Se kertoo vuodesta 2011, jolloin Hitler herää berniilinäisellä joutomaalla, ja lähtee katsomaan miltä maailma näyttää. Voitte kuvitella, että kun hyppää toisen maailmansodan tuoksinasta tähän aikaan, ihmetyksen aiheita löytyy monia. Adolf Hitler ei toki ole ainoa joka ihmettelee, vaan tätä miestä ihmettelee myös jokainen joka hänet kohtaa. Miten Berliini ottaa hänet vastaan?

Nyt, kun kirjan lukemisesta on kulunut jo useampi päivä, en vieläkään tiedä miten kirjaan suhtautuisin. Sen tiedän, että Timur Vermes on timanttinen mitä tulee satiiriin, ja hän on kirjoittanut kirjan aiheesta jota ei moni uskaltaisi käsitellä. Mutta. Olen välillä ihan toivottoman tosikko mitä tulee natsiaatteeseen ja muutenkin tällaiseen touhuun, ja tietenkin Hitleriin ylipäätään. Vaikka Täällä taas tarjoili monta kertaa asioita joille en voinut olla hymyilemättä, niin silti. En tiedä.

Olisi kiinnostava tietää millainen on Timur Vermesin oma suhtautuminen Hitleriin ja koko natsiaatteeseen. Luulen, olen melkein varma, että hänen suhtautumisensa Hitleriin on hyvin negatiivinen, mutta silti. Olisin toivonut kirjaan negatiivisemman kannan, jotenkin vielä paljon tuomitsevamman. Ei Täällä taas Hitlerille hurraa, ja itse asiassa kirja nauraakin tälle hirveälle miehelle aika ratkiriemukaasti, mutta silti. Anteeksi, minä vain itse suhtaudun tähän asiaan niin hirveän kielteisesti, että toivon sitä kaikilta muiltakin.

En kuitenkaan tuomitse täysin Timur Vermesin romaania. Siinä on paljon hyvää. Kuten kirjoitin aiemmin, Vermesin satiiri on todella onnistunutta, ja uskallus käsitellä tällaista aihetta on vertaansa vailla. Lähdin lukemaan kirjaa avoimin mielin, ja siksi sainkin siitä ehkä sen verran irti: jos olisin lukenut kirjaa kovin kielteisellä asenteella, ajatuksen "minä-en-naura" kanssa, olisin saattanut jättää sen kesken. Onneksi en jättänyt, sillä kokonaisuutena lukukokemus oli plussan puolella.

Tulen kuitenkin miettimään tätä kirjaa vielä pitkään tämän bloggauksenkin jälkeen. Ennen kaikkea tulen miettimään sitä, mille asioille saa nauraa, ja millä tavalla?

torstai 7. huhtikuuta 2016

Eppu Nuotio ja Anna Nuotio: Ihana Venla T

Ihana Venla T
Eppu Nuotio ja Anna Nuotio
159 s. 
2016
Otava









Kustantajalta


Hurraa, Lukutoukan kulttuuriblogin sisältö muuttuu jälleen hieman! Pitkään asia pohditutti, mutta tämä päätös tuntui silti parhaalta: tästä eteen päin kirjoitan kaikista nuortenkirjoista tänne, Lukutoukkaan. Niin käännetyistä kuin kotimaisistakin. Tuntuu minulle kaikkein luontevimmalta, että täällä omassa blogissa kirjoitan kaikesta minulle todella rakkaasta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Toinen minulle rakas asia, kotimainen kauno, taas on Suomi lukee -sivulla. Tiedän myös, että Lukutoukan kulttuuriblogin lukijoissa on monia joita nuortenkirjat kiinnostavat, ja siksi onkin kiva vinkata teille mitä kaikkea kivaa olen lukenut!

Niin, tässä nimittäin on yksi helmi: Anna ja Eppu Nuotion Ihana Venla T, joka on jo kolmas Venla T:stä kertova kirja. Joka taitaa muuten olla sarjan paras!

Venla on päättänyt että tästä tulee muutosten vuosi. Hänellä on poikaystävä, espanjalainen vaihtari Horhe jolle hän on päättänyt olla todella hyvä tyttöystävä. Huihai Matias, tuo vanha rakkaus, hänet Venla on päättänyt unohtaa ihan kokonaan: ainakin siihen asti kun Matias tulee suorittamaan sivariaan vanhaan kouluunsa, jossa Venla vielä suorittaa viimeisiä opintojaan. Oma rakkauselämä siis on vähän mutkalla, mutta omalla nettipalstallaan Venla osaa neuvoa nuoria: hänestä on tullut jo aika suosittu! Kaikki siis on päällisin puolin hyvin, mutta onko sittenkään?

Venla oli sarjan ensimmäisessä osassa melkoinen tyyppi. Tavallaan kyllä ihan hirvittävän ihana, sellainen tohelo, mutta taisinkin silloin kirjoittaa että hän on myös hieman rasittava. Mutta mitä pidemmälle sarja on edennyt, sitä enemmän olen ihastunut Venlaan. Edellisessä sarjan osassa hän jo oli aika mukava, ja nyt lukiessani Ihanaa Venla T:tä lähestulkoon hihkuin innosta. Venlahan on ihan mahtava tyyppi! Hän on kliseisesti sanottuna kasvanut ihmisenä, ja sitähän se tuossa iässä on. Venla nimittäin on elänyt lukioaikaansa sarjan edetessä, ja se on monelle sitä aikaa kun käydään läpi vaikka mitä vaiheita. Niin käy läpi Venlakin, ja mikä ihana nuori nainen hänestä on kasvanut!

Siinä missä sarjan ensimmäisessä osassa, Venla T:n rakkaudet, Venla ratkoi asioita huolettomasti ja ajattelemattomastikin, niin nyt hän jo hieman suunnittelee mitä tekee. Huumoriarvoa toki sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa Venlan tekemisillä oli rutkasti, ja kuuluuhan sellainen tietynlainen sähellys olennaisena osana chick lit -kirjallisuuteen. Säheltää Venla hieman vieläkin, mutta eri tavalla. Sillai ihanasti.

Ihanassa Venla T:ssä tulee hienosti ilmi yksi Venlan parhaista puolista. Hän on nimittäin korvaamattoman hyvä ystävä! Heillä on kiinteä ystäväporukka, jonka muut jäsenet ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi jo keväällä: Venla ei, koska ei muistanut ilmoittautua kirjoituksiin. Venla siis on vielä lukiossa, muut suunnittelevat tulevaisuuttaan kimppakämpässä. Rättyä, josta on vasta nyt muodostunut Venlalle todellinen ystävä, on lähtenyt New Yorkiin luomaan mallin uraa, ja tytöt skypettävät lähes päivittäin. Ihana Venla T onkin ihanaa ystävyyden ja rakkauden ilotulitusta.

Eppu ja Anna Nuotion Venla T:stä kertova sarja on siis chick litiä nuorille. Vaikka Venla on jo täysi-ikäinen tässä sarjan uusimmassa osassa, ei sarja ole pelkästään nuorille aikuisille suunnattu. Tämä on yläaste ikäisille, tämä on juuri nuorille aikuisille, ja on tämä sarja aikuisillekin chick litin ystäville. Koko sarja on täynnä huumoria, rakkautta, ihanaa sähellystä ja mahtavia tyyppejä - ja näköjään, mitä pidemmälle sarjassa päästään, sitä paremmiksi kirjat muttuvat.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Annika Eräpuro: Hili & Ola ja mahdoton Mauri

Hili & Ola ja mahdoton Mauri
Annika Eräpuro
144 s. 
2016
Karisto









Lainattu kirjastosta


Lauantaina vietettiin lastenkirjallisuuden päivää, ja vaikken ehtinyt tuota tärkeää päivää täällä blogin puolella hehkuttaa, ehdin silti päivän päätteeksi lukea yhden lastenkirjan. Hili & Ola ja mahdoton Mauri kiinnosti sen verran, että varasin sen kirjastosta, vaikka uudet lastenkirjat löytyvät usein ihan hyllystäkin. Varaamisen kautta kuitenkin varmistin sen, että sain kirjan käsiini heti, onneksi.

Kirja kertoo Hilistä ja Olasta, kaksosista, joiden vanhempien ammatti ei ole mikään ihan tavallinen: he ovat nimittäin astronautteja. Kirjan aloituslause onkin todella mainio "Kaikki alkoi siitä, kun isä ja äiti lähetettiin maata kiertävälle radalle." ja se kertoi ainakin minulle kirjasta paljon. Aloituslause lupaa huumoria, ja hymyilinkin kirjan kanssa leveästi moneen kertaan. Kun lasten vanhempien avaruusmatka alkaa, heidät lähetetään Sirlinda-tädin luokse Liuhulaan. Sirlinda-tädillä on melkein aina uusi mies, ja tällä kertaa se mies onkin tosi tyhmä! Mies on Mauri, joka vain murahtelee ja huutaa, eikä salli edes television katselua. Ola ja Hili päättävät ottaa selvää mikä tyyppi tämä Mauri oikein on.

Minulle kansitaide on aina todella tärkeä asia, mutta luulen että lastenkirjallisuudessa se on vielä hieman tärkeämpää kuin aikuisille suunnatuissa kirjoissa. Aikuiset lukevat usein kirjasta myös takakannen ja päättävät sen perusteella lainaavatko tai ostavatko kirjan, mutta lasten valinta tapahtuu varmasti usein ihan vain kansikuvan perusteella. Luulen että Hilin & Olan kansikuva vetoaa moneenkin lapseen, sillä siinä tapahtuu paljon ja se - ainakin minulle - lupasi hauskaa menoa.

Kirjassa on kaksi merkittävää asiaa: on lasten vanhempien ammatti, joka on kiinnostava, ja josta on saatu esiin hauskojakin piirteitä. Ja sitten on tietenkin tämä Mauri, joka tekee kirjasta hauskan ja ehkä vähän jännittävänkin. Kumpaakaan ilman kirja ei toimisi niin hyvin kuin se toimii nyt, minä ainakin hymähtelin kirjan juonelle useammankin kerran.

Hili ja Ola ovat hauskoja tyyppejä, mutta hauskoja ovat myös kirjan aikuiset. Mauri on omalla, kummallisella tavallaan hauska ja huvittava on myös kaksosten täti, Sirlinda. Varsinkin Sirlindan luomisessa Annika Eräpuro on onnistunut todella hyvin, kouhottava täti joka ei osaa olla ilman miesystävää... Noh, en minä voinut olla hymyilemättä, ja tuskin voivat olla lapsetkaan. 

Hili & Ola ja mahdoton Mauri on varmasti hyvää luettavaa alakoulu ikäiselle tytölle tai pojalle. Kirjassa mikään ei sanele sitä, kummalle sukupuolelle kirja on suunnattu: pääroolissa kun ovat sisarukset Hillevi ja Olavi. Vauhtia kirjassa on riittävästi poikiakin ajatellen, ja miksi eivät tytökin vauhdista tykkäisi?

Aikookohan Annika Eräpuro jatkaa Hilin ja Olan tarinaa? Tässä on kyllä kaikki ainekset sarjaa varten, kunhan vain Sirlinda pysyy kuvioissa mukana!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Loistava ystäväni
Elena Ferrante
Suomentanut Helinä Kangas
362 s.
2016
WSOY








Kustantajalta


Olenpa lukenut - jälleen kerran - jotain maagisen hyvää. Tämä kirjakevät tuntuu suorastaan taianomaiselta, koska kirja toisensa perään huokaan ja totean: vau mitä juuri luin. Elena Ferranten Loistava ystäväni saa todella huokailemaan, ja toteamaan bloggaritoverini lailla että tässä on varmasti yksi suurimmista käännösromaaneista tänä vuonna.

Loistava ystäväni on kaikenlaista, se on paljon. Minulle se oli ennen kaikkea ystävyysromaani, se kertoi kahden nuoren tytön tarinaa. Kirja kertoo Lilasta ja Elenasta, kahdesta hyvin erilaisesta tytöstä jotka ovat siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) parhaat ystävykset. Lila on ollut lapsuudesta saakka peloton, hurjan rohkea ja älykäs kun taas Elena vetäytyy syrjään ja tarkkailee sieltä maailmaa. Älykäs on toki Elenakin. Loistava ystäväni kertoo sodanjälkeisestä Napolista, jossa vallitsee aikamoinen kurjuus: tytöt taistelevat yhdessä pärjätäkseen elämässä. Molemmat alkavat selviytymismatkan eri tavoilla, mutta kumpikin taistelevat lujasti.

En heti päässyt sisälle tähän kirjaan. En ajatellut jättäväni kirjaa kesken, mutta ajattelin "tällainenko tämä olikin". Jotain kuitenkin tapahtui, en edes osaa sanoa tarkemmin kuinka pitkälle olin kirjaa lukenut. Jossain vaiheessa vain huomasin kääntäväni sivuja nopeammin, ajan kuluvan nopeammin, ollessani kirjan lumoissa. Sen jälkeen lukeminen olikin yksi suuri nautinto.

Ehkä vaadin alussa hiukan aikaa tutustuakseni Elenaan ja Lilaan. Vaikka kirja kertookin nuorista tytöistä, ovat he silti sisimmältään suuria persoonia, joita Elena Ferrante käsittelee kauniisti. Loistava ystäväni on paitsi romaani ystävyydestä, on se myös eräänlainen kasvuromaani: seurataanhan kirjassa tiiviisti kahden tytön kasvua lapsista nuoriksi aikuisiksi. Tämä ei tietenkään ole helppoa saati yksinkertaista, tietäähän sen jokainen meistä naisista kun muistelee omia nuoruusvuosiaan.

Kaiken tämän lisäksi kirjassa kuvataan sodanjälkeistä Italiaa. Toisen maailmansodan aikaisia ja jälkeisiä kuvauksia on kirjoitettu useita, ja monia minäkin olen lukenut. Tuon ajan Italia on jäänyt kuitenkin minulta aivan pimentoon, ja Ferrante toi minulle kuvan myös siitä: Napolissa oli kurjaa, mutta tyttöjen elämässä oli silti paljon hyvääkin. Ainakin toisensa.

Loistava ystäväni on menestynyt hurjan hienosti myös maailmalla. Tätä en ihmettele yhtään, ja Loistava ystäväni onkin ensimmäinen osa napolilaissarjasta - jään innolla odottamaan jatkoa.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Anssi Asunta: Kolmas aikakirja

Kolmas aikakirja
Anssi Asunta
375 s. 
2005
Teos









Saatu lahjaksi


Noloa myöntää että sain Anssi Asunnan Kolmannen aikakirjan joululahjaksi toissajouluna, ja luin sen vasta nyt. Ystäväni antoi kirjan minulle, ja suhtauduin siihen aluksi todella epäilevästi. Aikamatka aikaan ennen Kristusta, jossa keskeistä roolia näyttelee Mooses? Mietin ettei todella ole minun palani kakkua. Onneksi, onneksi tulin toisiin aatoksiin ja päätin lukea kirjan.

Kolmas aikakirja kertoo Yhdysvaltain avaruushallinnon tutkijasta Andy Coppolasta ja vuodesta 2035. Silloin nostetaan Messinansalmen pojhjasta liki kaksituhatta vuotta sitten haaksirikkoutunut roomalainen kaleeri. Lastina on arvokasta tavaraa, liitonarkku johon Mooses Raamatun mukaan sijoitti laintaulut, ja jotka kätkettiin Jerusalemin temppeliin. Andy tietää näkevänsä asioita joita kukaan ei uskoisi näkevänsä, ja tuo löytö vie hänet toiseen aikaan. Mikä on mennyttä ja mikä tulevaa, hän joutuu kysymään itseltään, ja niin jouduin minäkin.

Kiitän ystävääni joka antoi minulle lahjaksi Kolmannen aikakirjan. Kirjan kansi olisi kirjastossa saattanut kiinnittää huomioni, mutta takakannen perusteella se olisi saattanut jäädä kirjastoon. En ole erityisemmin kiinnostunut uskonnosta, ja Raamatun ajan tapahtumat olisivat ehkä minut kirjan kimpusta karkoittaneet. Joka olisi ollut todella suuri vahinko, sanonpa vaan!

Aikamatkailu kirjallisuudessa kuitenkin kiinnostaa kovasti. Se on Kolmannessa aikakirjassa vahvasti läsnä, ja innostuin kirjan myötä pohtimana keskeistä kysymystä, sitä, mikä on menneen, nykyisen ja tulevan keskeinen ero. Tämän kirjan mukaan ainakin eri aikakausilla on toki hirvittävän suuria eroja, mutta on myös hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä. Uskon, että Asunta on tehnyt vaikuttavaa tutkimustyötä kirjan myötä, eikä hän jekuttaisi lukijaa ihan mennen tullen. Tietenkään, kun puhutaan ajasta kaksituhatta vuotta sitten, kukaan ei voi tietää miten asiat silloin oikeasti olivat.

Kolmas aikakirja on sitä paitsi todella hyvin kirjoitettu. Kun luin kirjan takakannen ensimmäistä kertaa, ajattelin jotenkin että kirjan täytyy olla todella vaikea - aihe kun ei ole mikään yksinkertainen. Senkin takia jännitti avata kirjan kannet, ja myönteinen yllätys oli kun teksti oli nautinnollisen sujuvaa, eikä liian haastavaa. Toki hieman haastatetta saa aina olla, mutta hieman kavahdan jos joudun liian vaikean romaanin keskelle.

Mainio, kerrassaan mainio lukukokemus tämä. Suosittelen aikamatkustuksen ystäville, uudenlaista lukukokemusta etsiville ja myös heille joita ei uskonto aiheena hirveästi kiinnosta. Minä ainakin sain Kolmannesta aikakirjasta todella paljon irti!