tiistai 22. syyskuuta 2015

Pepetela: Koiran tarina

Koiran tarina
Pepetela
Suomentanut Jarna Piippo
157 s. 
1991
Like








Lainattu kirjastosta


Lukupiirimme, Lukevien leidien syyskuun kirjana on Pepetelan kirjoittama kirja Koiran tarina. Valitettavasti en itse pääse osallistumaan lukupiiriin, mutta halusin kuitenkin lukea kirjan ihan jo siitä syystä, etten ainakaan muista lukeneeni ainuttakaan Angolaan sijoittuvaa kirjaa tätä ennen.

Koiran tarina siis sijoittuu Angolaan. Se koostuu pienistä tarinoista, joissa on kuitenkin yksi yhdistävä tekijä: saksanpaimenkoira, joka seikkailee Luandassa, eräässä Angolan kaupungissa. Tällä koiralla on kyky tunkea kuononsa vähän joka paikkaan, ja sen mukana lukija pääseekin kurkistamaan angolalaista elämää monelta kantilta.

Minulla oli ennakkokäsitykseni kirjasta: luulin että tulisin saamaan kevyen, hauskan välipalakirjan, jonka lukisi parissa tunnissa. Taas kerran näin, ettei pitäisi asettaa ennakko-odotuksia. Vaikka Koiran tarina on pieni kirja, se ei silti päästä lukijaansa helpolla. Huumoriakin kirjasta löytyy, minun mieleeni olevaa satiiria, joka paikoin naurattaa ihan aidosti. Silti kirjassa mennään syvälle Angolaan, ja kirjaan täytyy paneutua ihan tosissaan.

Osa tarinoista on parempia kuin toiset, tietenkin. Joissakin tarinoissa koetaan mitä ihmeellisimpiä asioita, joita lukiessani tuli mieleen maaginen realismi. En tiedä onko kirjailija tietoisesti tätä ajanut takaa, mutta ainakin tunnelma oli paikoin yliluonnollinen, eikä kaikki mennyt ihan realismin mukaan. Tämä toi kuitenkin kirjaan mukavan lisän, ja se oli satiirin lisäksi seikka josta eniten tarinoissa nautin.

Yksi kirjan hienouksista on myös Angolan historia, jota paikoin valotetaan. Tässä taas maa, josta en aiemmin ollut lainkaan perillä, joten oli mukavaa että tällaistakin kirjaa lukiessani opin paljon uutta. Ikään kuin siinä siivellä, huumorin ja tarinan keinoin.

Kritiikiltä kirja ei voi silti välttyä. En juurikaan pitänyt kirjan kielestä tai kerrontatavasta, ja se oli ehkä syy siihen miksi kirjaa ei voinut ahmia. Tietenkin se piti sisällään suuriakin asioita, mutta kieli oli ehdottomasti suuressa roolissa. Harmi, sillä kolahtavalla kielellä tästä olisi saanut oivan tarinakokoelman.

Jos haluaa tutustua vieraaseen kulttuuriin, on Koiran tarina ihan hyvä keino siihen. Angolan kulttuuri ja historia tulevat tarinan mukana, ja samalla saa tutustua tähän saksanpaimenkoiraan, jollaisen minä olisin ainakin halunnut tuntea.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Selja Ahava: Eksyneen muistikirja

Eksyneen muistikirja
Selja Ahava
205 s. 
2010 
Gummerus









Lainattu kirjastosta



Selja Ahavan uusin romaani Taivaalta tippuvat asiat kolahti minuun niin kovaa, että kirjastosta oli pakko lainata myös Ahavan esikoisromaani Eskyneen muistikirja. Taivaalta tippuvat asiat toi eteeni hurmaavalla tavalla maagisen realismin, mutta valitettavasti aivan samalle tasolle ei tämä esikoinen yltänyt.

Anna yrittää miehensä äkillisen kuoleman jälkeen asettautua Lontooseen, muttei oikein löydä kotia sieltäkään. Hetken aikaa suurkaupunki antaa hänelle paikkansa, mutta vierauden tunne kuitenkin valtaa naisen pian. Hän yrittää muistaa mistä elämä koostuu, mutta lipsahtaa kuitenkin pian sekavuuteen ja levottomiin tunteisiin. Anna katoaa itseltään ja hieman koko maailmaltakin, eivätkä silloin enää auta edes listat joita hän kirjoittaa levottomuuden iskiessä.

Kuten Taivaalta tippuvissa asioissa, oli Eksyneen muistikirjassakin vahvasti taianomaisuus läsnä. Siinä missä uusin romaani oli täynnään maagista realismia, tämä kirja vei lukijan vahvemmin muistisairauden maailmaan - tottakai, kirjahan nimenomaan kertoo siitä. Olisin kuitenkin toivonut vielä hieman enemmän taikaa, että olisin innostunut tästä teoksesta yhtä paljon kuin Taivaalta tippuvista asioista.

Selja Ahavan kieli on onneksi samanlaista kuin uusimmassakin romaanissa, vaikka on varmasti kehittynyt ajan myötä. Se olikin Eksyneen muistikirjan ehkä suurin vahvuus, ja se toi kirjaan tietyn taian, sellaisen, että lukeminen oli mielekästä ja joutuisaa.

Kirjassa mennään useammassa ajassa. Olisin toivonut aikasiirtymissä hieman selvennystä, jonkin merkinnän tai erotuksen siitä, milloin siirrytään mihinkin aikaan. Olin välillä päähenkilön tavoin hieman eksyksissä siinä, missä ajassa milloinkin mennään. En oikein päässyt selvyyteen siitäkään, kuinka vanha Anna nykyajasta kerrottaessa oli, tavallaan ajattelen hänen olevan vanha nainen, mutta oliko hän oikeasti?

Uskallan silti suositella Eksyneen muistikirjaa varsinkin sellaiselle lukijalle, joka pitää taianomaisesta kerronnasta ja kauniista kielestä. Ahava osaa kerronnan - mutta silti minulle tuli kirjasta mieleen vain se, kuinka paljon pidin Taivaalta tippuvista asioista. Siinä nimittäin on kirja, joka kannattaa lukea!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Pauliina Susi: Nostalgia

Nostalgia
Pauliina Susi
262 s. 
2010
Tammi









Lainattu kirjastosta


Hyvää lukutaidon päivää, tyypit! Tämä on tärkeä päivä, sillä aina ei osaakaan ajatella kuinka tärkeä lukutaito on. Jos ei osaisi lukea, arjen asiat olisivat monin verroin haastavampia, puhumattakaan siitä, ettei minulla olisi rakastamaani asiaa: kirjoja. Tänä päivänä aion monin verroin arvostaa sitä, että osaan lukea, ja voin nauttia kirjoista.

Valitettavasti en pääse osallistumaan Minäkin luen! mielenosoitukseen, joka Joensuussakin järjestetään, mutta yritän varastaa vielä tavallistakin enemmän aikaa lukemiselle ja omistautua kirjallisuudelle. Toivottavasti te muut pääsisitte osallistumaan tapahtumiin, joita ympäri Suomea järjestetään, tai ainakin lukisitte tavallista enemmän.

Mutta nyt kirjaan jonka sain tänään loppuun. Pauliina Susi tuli minulle ihan alun alken tutuksi Ruuhkavuosi kirjasta, johon en tainnut kummemmin syttyä. Takaikkuna, keväällä julkaistu trilleri, osoitti kuitenkin sen että tässä kirjailijassa on sitä jotain, ja käsiini löytyi kirjastosta Nostalgia, joka on Suden vanhempaa tuotantoa. Ei yhtään huono valinta!

Nostalgia kertoo Anna Syysahosta, freelancer toimittajasta, joka allekirjoittaa sopimuksen jota joutuu katumaan. Hän päätyy työstämään aivan mahdottomilta tuntuvia juttuja, joiden sopiminenkin tuntuu todella haastavalta. Ja entäs, kun yhden tekstin pituudeksi on annettu kaksi aukeamaa, ja tekstiä olisi yhteen sivuun? Kuriirifirma kuitenkin tuo Annan kotiin keskellä yötä viisi muovilaatikollista materiaalita jutun aiheesta, yrityskonsultti Maaria Riennosta, ja Anna pääsee todentotta Riennon ihon alle...

Annalla ei ole kotonakaan mitenkään helppoa: hänen miestään uhkaa lomautus ja tytär laittaa itseään monta tuntia päivässä. Ei siis ihmekään että Anna on koukussa buranaan.

Tragikomiikan avulla Susi kuljettaa juonta eteenpäin, ja se sopii Nostalgiaan todella hyvin. Ihan aluksi luulin, nimen perusteella, että kirjassa mentäisiin jonnekin 60-luvulle, koska kirjan kansikin on niin kaunis. Sain kuitenkin jotain ihan muuta - enkä silti joutunut pettymään. Susi kirjoittaa samalla tyylillä, johon ihastuin Takaikkunassa, vaikka aihe kirjoissa on aivan erilainen. Susi kuitenkin osaa myös huumorin, ja kirjoittaa tavalla joka minua hieman naurattikin.

Täytyy myöntää että hieman säikähdin kun kävin merkkaamassa Goodreads palveluun että luen tätä kirjaa. Kirja ei ollut saanut kokonaisuudessaan kovin hyviä arvioita, ja mietin, tuliko tehtyä virhelainaus. Oli sitten - oli mukavaa huomata että hei, minähän pidän tästä. Aina ei näköjään voi olla samaa mieltä kuin muut lukijat.

Ihan kepeää luettavaa Nostalgia ei kuitenkaan ole, sillä aiheet joita Susi käsittelee, eivät ole mitenkään helppoja. On irtisanomisia ja työstressiä, vanhemmuutta ja parisuhdetta. Nämä yksinäänkin olisivat isoja asioita, mutta kun Susi sivuaa niitä kaikkia, voisi ajatella että kyseessä on hyvinkin raskas paketti. Lukijaa ei kuitenkaan kyllästetä näillä aiheilla, vaan Susi osaa nauraa aiheille. Raskaillekin.

Se, joka ei Suden huumorista pidä, eikä nauruun yhdy, ei varmaankaan kirjasta pidä. Minulle tämä kuitenkin kolahti, ja vaikkei tämä ihan suosikkikirjaksi päädykään, niin ei yhtään harmita että luin tämän. Päinvastoin.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Iiro Küttner, Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Puuseppä

Puiden tarinoita: Puuseppä
Iiro Küttner
Kuvittanut Ville Tietäväinen
30 s. 
2014
Books North









Arvostelukappale 

Muistin Puiden tarinoita sarjan tänään, kun postimies toi minulle sarjan kolmannen osan. Kolmannen, ja minä en ole lukenut ensimmäistäkään. Onneksi tuli juuri sopiva hetki tutustua Puuseppään, ja voi mitä tunteita se toi mukanaan.

Puiden tarinoita sarjan ensimmäinen osa, Puuseppä, kertoo kauniin ja mahtavasti kuvitetun tarinan keisarillisesta puusepästä, joka saa hallitsijalta käskyn valmistaa mitä ikinä itse haluaa. Hän tietää heti, mitä aikoo tehdä. Ensimmäistä kertaa elämässään.

Olen kuullut tästä sarjasta hurjan paljon hyvää. Bloggarikollegani ovat rakastuneet kirjan ulkoasuun ja tarinaan, joten miksi ihmeessä minä en ole näihin kirjoihin tätä ennen tarttunut? Hyvä kysymys, johon minulla ei ole vastausta. Mutta nyt, aion pian lukea koko sarjan, niin hieno tämä ensimmäinen osa oli.

Kirjan ulkoasu todella houkuttelee: ensinnäkin kirjan muoto on mukava, erilainen, tämä on kapea kirja, ja sitä on mukava pitää kädessä. Mutta vielä kirjan muotoa mukavampaa on Ville Tietäväisen kuvitus. Vau! En ihmettele että tässä on kirja, joka on valittu vuoden kauneimmaksi. En nimittäin pelkästään lumoutunut Küttnerin kerronnasta, vaan annoin itseni vajota Tietäväisen kuviin. Toivon, että kun tulevaisuudessa luen tätä pienten ihmisten kanssa, hekin voivat lumoutua tästä kuvituksesta.

Niin, ja sitten Küttnerin tarinaan: vaikka rakastan lastenkirjallisuutta, johon olen enemmän tutustunut vasta viime aikoina, niin täytyy sanoa että harvoin törmää lastenkirjaan joka on kirjoitettu niin hienosti kuin Puuseppä. Se on kaunis kirja paitsi kuvitukseltaan ja ulkonäöltään, myös tarinaltaan. Oli ihanaa antautua tarinan vietäväksi, jota ei oltu turhaan venytetty, vaan se oli jätetty pieneksi nautintohetkeksi. Voi voi, kyllä minä pidin.

Vaikka kyseessä on periaatteessa lastenkirja, niin... en osaa sanoa, voiko tätä edes täysin lastenkirjaksi mieltää! Niin paljon minä, ja moni muukin aikuinen, on tästä saanut ja tästä nauttinut. En sano ollenkaan, etteikö aikuinen yleensä voisi lastenkirjallisuudesta nauttia, se olisi ihan väärä mielikuva. Niin monet bloggariystäväni, ja muutkin tuttuni, lukevat ihan itsekseen lastenkirjoja, ja nauttivat niistä täysillä. Mutta voi kuinka odotan, että pääsen ensin herra-viis-vee täditettävän, ja sitten joskus myöhemmin kummityttöni, kanssa näitä kirjoja lukemaan! Uskon että varsinkin kummitytöstäni kasvaa pieni ihminen, joka tällaisesta kirjasta nauttii. Minä opetan hänet nauttimaan hyvistä kirjoista!

Pitkän pohtimisen jälkeen päätin tuoda tämän kirjan (ja tämän jälkeen koko sarjan) tänne teidän iloksenne, omaan kotiblogiin. Viime aikoina olen lukenut paljon, mutta kirjat ovat olleet sellaisia, joista olen blogannut Suomi lukee sivulle. Lastenkirjallisuudestakin usein bloggaan sinne, mutta tämän päätin tuoda kotiblogiin, teidän luoksenne.

Te, jotka ette ole vielä sarjaan tutustuneet, tutustukaa, kannattaa kyllä! Ja te, joille sarja on tuttu, nauttikaa täysillä kolmannesta osasta. Kiitos hurjasti kustantajalle kirjasta, ja koko sarjasta, palaan kahteen seuraavaan ihan lähiaikoina.