sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta
Jukka-Pekka Palviainen
160 s. 
2017
Karisto









Arvostelukappale kustantajalta


Olen viime vuosina järjestään lukenut jokaisen Jukka-Pekka Palviaiselta ilmestyneen nuortenkirjan enkä ole kertaakaan joutunut pettymään. Palviainen kirjoittaa tavalla joka miellyttää minua sekä aiheista joista tällainen aikuinenkin lukutoukka lukee mielellään. Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta kiinnosti heti kun sen katalogissa huomasin - enkä taaskaan joutunut pettymään.

Lukionsa juuri aloittanut Milla on vaikean paikan edessä: hän joutuu muuttamaan isänsä työn takia majakkasaarelle, jossa ei hirveästi menoa ja meininkiä ole. Hän joutuu kauas kavereista ja kaikesta tutusta, etenkin kauas parhaasta ystävästään. Majakkasaari vaikuttaa aluksi idylliltä mutta yhtäkkiä kaikki muuttuu ja asukkaiden vaistot viritetään äärimmilleen. Mitä oikein tapahtuu ja kehen voi luottaa?

Lukemani Palviaisen nuortenkirjat ovat käsitelleet suuria, rankkojakin aiheita, mutta Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta on kuitenkin erilainen. Aiheet ovat tässäkin kirjassa suuria, mutta mukana on psykologinen jännite joka tekee kirjalle todella hyvää. Kirjassa on läsnä Palviaisen tuttu tyyli, sujuva kerronta joka miellyttää, mutta se jännite. Se on tässä vahvana.

Toivoisin että myös aikuiset löytäisivät kirjan vaikkapa lastensa kirjastopinosta tai kirjahyllystä. Sillä Suunnaltaan vaihtelevan tuulen jännite sopii aivan yhtä hyvin aikuisen kuin nuorenkin luettavaksi. Minä ainakin luin kirjaa aivan kuin mitä tahansa psykologista jännitysromaania - ja jännite pysyi aivan loppumetreille saakka. Aivan nuorimmille lukijoille en ehkä Palviaisen uutuutta suosittelisikaan, mutta kyllä tästä silti monenikäiset nauttivat.

Ei Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta silti pelkkää jännitystä ole. Kirjaan mahtuu myös pieni annos romantiikkaa, juuri sellainen sopiva annos mikä kuuluukin Millan ikäisen tytön elämään. Senkin Palviainen kuvaa tyypilliseen tapaansa, päästen nuoren ajatusmaailmaan sisälle - hän todella puhuu nuorten kieltä. Ja sen takia hänestä kirjailijana pidänkin.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta kuittaa minulla Helmet-lukuhaasteen kohdan 5. Kirjassa liikutaan luonnossa.

Kirja aloittaa minun osaltani #satasuomalaista2017 haasteen, joten tämä olkoon numero yksi. 

Kirjapöhinäni vuonna 2017






Rauhallinen sunnuntai ja viimein aikaa pohtia kunnolla mitä tämä vuosi tuo tullessaan - kirjapöhinän osalta. Monelta muulta kantilta olen miettinytkin jo tätä vuotta ja luvannut että vuosi 2017 on hyvä - kenties paras ikinä. Mene ja tiedä, mutta toivon niin.

Kirjabloggaamisen ja kirjapöhinän kannalta tämä vuosi lupaa hyvää. Tutkin äsken pitkän aikaa Haastavaa lukemista -blogia jota kannattaa käydä kurkkaamassa jos se ei vielä ole tuttu. Blogin päivittäjät lisäävät sinne kiitettävän ahkerasti uudet haasteet sitä mukaa kun niitä blogimaailmassa laitetaan ilmoille ja blogin kautta kirjahaasteet löytää helposti.

Missä kirjapöhinöissä olen itse mukana tänä vuonna?

Aloitetaan sillä, mikä nyt tammikuun lopussa tuntuu tärkeältä: Blogistanian kirjaäänestykset. Ensi viikolla, 27.1. eli perjantaina, on taas se päivä jolloin kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista. Sinä, kirjabloggari, lähde mukaan - nyt on meidän vuoromme antaa äänemme! Lisää aiheesta täällä.

Ja sitten, ihana Kirjojen Suomi jossa olen totta kai mukana. Tammikuun alku on tuntunut lukemisen, bloggaamisen ja kaiken muun ihanan keskellä niin täydeltä etten ole edes blogannut aiheesta, mutta on ihanaa että bloggaajatoverini ovat kirjoittaneet Kirjojen Suomesta paljon. Kirjojen Suomi ja kirjallisuus ylipäätään on nyt alkuvuodesta ollut ihastuttavan paljon esillä mediassa ja toivon että sama kaava jatkuu. Aion tarttua tänä vuonna useampaan noiden sadan, listalla olevan kirjan joukossa oleviin teoksiin sillä kiinnostavia löytyy monia. Arpa on tuonut meille hankkeessa mukana olleille bloggaajille yhden tai kaksi kirjaa joilla olemme tässä mukana, omat kaksi kirjaani ovat Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema sekä F.E. Sillanpään Hurskas kurjuus. Innostuneena ja kiinnostuneena tartun noihin kirjoihin!

Tänä vuonna olen mukana myös Helmet-lukuhaasteessa, johon tartuin siitä syystä että haastekohdat tuntuivat kiinnostavilta, innostavilta ja kohtalaisen helpoilta. Tulen suurimman osan haastekohdista selvittämään lukemalla kirjoja joita muutenkin lukisin - muutamaa kohtaa pitää ehkä hieman miettiä. Tähän mennessä olen onnistunut surkean huonosti, sillä en ole oikein saanut itselleni merkittyä mihin haastekohtaan mikäkin kirja sopii. No, nyt minulla on ihana uusi Bullet Journalini, johon kirjoitan haastekohdat ja sen, mihin kohtaan olen minkäkin kirjan lukenut. Helpottaa elämää kummasti!

Ihana Disa Pomppivan ponin majatalosta aloitti haasteen jossa olen ilman muuta mukana: #satasuomalaista2017. Haasteen ajatuksen on kirjoittaa blogiin sata suomalaiseen kulttuuriin liittyvää postausta: kyseessä saa olla musiikki, teatteri, kirjat, elokuvat, mitä tahansa kulttuurin osa-aluetta. Minä lähden haasteeseen (tottakai) ennen kaikkea kirjoilla, mutta luultavasti otan osaksi myös ainakin teatteria. Kenties jotain muutakin...

Sivumennen kirjapodcast laittoi ilmoille #hyllynlämmittäjä haasteen. Tarkoituksena on lukea kaksitoista lukematonta kirjaa kahdentoista kuukauden aikana. Haasteen ajatuksena on käsittääkseni lukea nimenomaan oman hyllyn kirjoja, mutta en näkisi syytä miksei voi tarttua myös niihin kirjastosta lainattuihin, niihin kirjoihin "jotka on pitänyt lukea jo vaikka kuinka kauan". Kokosin tänään kirjahyllystäni oman pinoni, on se aika houkutteleva:



On vielä yksi haaste johon ilolla lähden, nimittäin Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -haaste. Välittömästi haasteesta luettuani mieleen tuli todella monta kirjaa jotka ansaitsisivat uudelleen luennan, mutta jotenkin vaan en ole löytänyt sopivaa tilaisuutta siihen. Tämä haaste toivottavasti auttaa siihen!

Mitä muuta kirjapöhinää tämä vuosi tuo itselleni tullessaan? Kirjamessut, totta kai, tänäkin vuonna. Ohjelmassa on ainakin kahdet, Jyväskylässä maaliskuun lopulla sekä Helsingissä tuttuun tyyliin lokakuussa. Tämän lisäksi tulen tekemään "kirjamatkoja" Helsinkiin useammin kuin ennen. Tulin viime vuoden lopulla siihen tulokseen että kun minulla on nyt mahdollisuus tehdä kirjallisia pyrähdyksiä Helsinkiin, niin miksi en tekisi? Saan usein kutsuja kiinnostaviin tilaisuuksiin, miksi en menisi? Junassa on mukava matkustaa, kun mukana on hyvä kirja... tai pari.

Kirjailijakuvia -sarja jatkuu ilman muuta tänäkin vuonna. Voin luvata seuraavan osan ilmestyvän jo huomenna, maanantaina, jossa tähtenä on joensuulainen dekkaristi Mika Kähkönen. Nyt alkuvuodesta on luvassa ainakin parin esikoiskirjailijan (Kata Melander sekä Jussi Lehmusvesi) haastattelut ja uskon tuon sarjan tuovan paljon muutakin hienoa tänä keväänä.

Ja kirjoja, kirjoja kirjoja kirjoja. Toivon tämän vuoden tuovan ennen kaikkea hienoja lukuelämyksiä, nautinnollisia teoksia monesta eri genrestä. Vanhaa ja uutta, kotimaisia ja käännöksiä. Toivon myös että tämä vuosi toisi hienoja kirjallisia kohtaamisia, uusia tuttavuuksia ja ystäviä, mahtavia tyyppejä - joita kirjapiirit ovat täynnä. <3

Nautinnollista kirjavuotta teille kaikille lukutoukille - nautitaan kirjoista, nautitaan lukemisesta, nautitaan kirjapöhinästä!

lauantai 21. tammikuuta 2017

Kata Melander: Älä irrota

Älä irrota
Kata Melander
228 s. 
2017
Type and Tell









Ostettu


Viime vuoden aikana tutustuin twitterissä erääseen tavattoman ihanaan naiseen, tämän kevään esikoiskirjailijaan Kata Melanderiin. Luin sosiaalisessa mediassa pieniä otteita hänen tulevasta kirjastaan, ihastuin Katan tyyliin kirjailijana ja tutustuin häneen paremmin. Eilen koitti se päivä jolloin Älä irrota viimein julkaistiin ja se tipahti minunkin postiluukustani - valitettavasti en päässyt kirjan julkkareihin, mutta elin hengessä mukana kotisohvalla.

Siitä huolimatta että pidän Katasta tavattoman paljon ihmisenä, tulevat sanani hänen esikoisromaanistaan täydestä sydämestä ja aidosti. Lupaan sen.

Älä irrota on romaani kivusta ja rakkaudesta. Se kertoo Saarasta ja Petteristä jotka löytävät toisensa ja rakastuvat - esteistä huolimatta. Saara elää omassa vankilassaan, vankilassa joka on nimeltään kipu. Elämä ei ole helppoa kun joutuu taistelemaan alituiseen omien kipukohtaustensa kanssa ja yrittää silti olla jotain muutakin kuin pelkkää kipua. Sitten tulee Petteri joka tuo Saaran elämään annoksen kauneutta ja rakkautta. Mutta onko rakkauden tiellä silti liikaa esteitä?

En itke usein kirjaa lukiessani. En ole muutenkaan tätä nykyään mikään itkuherkkä, mutta voi miten itkinkään tätä kirjaa lukiessani. Silmäni kostuivat kerran jos toisenkin ja kirjan lopussa kyyneleet valuivat valtoimenaan - tunnustan parkuneeni oikein kunnolla. Voi miten hyvää se tekikään, se oli puhdistavaa ja jollain tavalla kaunista itkua, ihan niin kuin Kata Melanderin teksti. Älä irrota on samanlainen romaani kuin minun itkuni: se on tavattoman kaunis ja puhdistava. Lisäksi se on kirja joka koskettaa varmasti jokaista joka siihen tarttuu - se on kirja jota ei oikein voi laskea käsistään.

Ja miten aito Älä irrota onkaan. En voi kuin arvailla paljonko tämä ihana esikoiskirjailija on antanut itsestään kirjalle mutta minä esitin kirjaa lukiessani omia arvauksiani ja itkin yhä enemmän. Tämä toi entistä vahvemmaksi tunteen siitä että Kata on todella rohkea ja ihailtavan vahva nainen - hyvä esimerkki monelle. 

Vaikka Kata Melanderilla on kirjassaan kaksi kertojaa, Saara ja Petteri, jäi Petteri minulle kaukaisemmaksi. Kirjalle on toki rikkaus että hänellä on myös kertojan rooli, mutta minä elin niin vahvasti Saaran puolta tarinasta että Petteri oli minulle... kaukaisempi. Hänen osansa kertojana ainoastaan tuki minulle Saaran tarinaa, vahvisti sitä mitä Saaralle tapahtuu. Mutta hienosti vahvistikin.

Tahtoisin kysyä Katalta niin montaa asiaa kirjasta, on niin paljon mitä mietin illalla kirjan kansien sulkemisen jälkeen. Toivon kovasti että saan haastatella häntä kirjasta ja kirjoittamisesta Kirjailijakuvia -sarjaan, sillä hän todellakin sopisi sarjaan. Pitäkää peukkuja että tekin saatte lukea Katan haastattelun lähikuukausina!

Kenelle Älä irrota sopii luettavaksi? Kaikille jotka rakastavat hyvää, kaunista kerrontaa. Kaikille, jotka uskaltavat lukea kirjan joka menee tunteisiin, menee ihon alle ja sukeltaa kyynelkanaviin. Kaikille, jotka uskaltavat rakastua kirjaan.

P.S. Kata, haluan omistaa sinulle erään kappaleen. Haluan omistaa sinulle Elastisen kappaleen Eteen ja ylös, kuuntele se vaikket olisikaan räpin ystävä (en minäkään ole): "Katse eteen ja suupielet ylöspäin, teen vastoinkäymisistä voimaa. Katse eteen ja suupielet ylöspäin, antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan.".

perjantai 20. tammikuuta 2017

Steinar Bragi: Sumu

Sumu
Steinar Bragi
Suomentanut Tuomas Kauko 
287 s. 
2016
Like








Saatu ystävältä


 Sain Sumun rakkaalta ystävältäni, Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annikalta jo syksyllä Helsingin kirjamessuilla. Kun Annika kehui kirjaa, minä innostuin - meillä vain on niin samankaltainen kirjamaku. Kun viimein laskin itseni Sumuun, olin heti koukussa.

Sumu alkaa, noh, sumusta. Vaikka neljä elämässä kohtalaisen hyvin pärjäävää nuorta aikuista ovatkin kirjan alussa road tripillä, ei tämä todellakaan ole mikään road trip -romaani. Ei ole, tämä on karmivaa, hyytävää psykologista jännitystä - tai minun silmiini kauhua. Nämä neljä matkalaista törmäävät sumussa jeepillään talon seinään eivätkä aavista mitä on edessä. Talossa keskellä Islannin erämaata asuu vanha pariskunta jota nämä nuoret joutuvat suostuttelemaan saadakseen yöpaikan. Erämaa tuntuu karmivalta ja majapaikasta paljastuu salaisuus toisensa perään. Koira katoaa, samoin puhelimien kentät. Ja samalla alkaa kadota luotto ystäviin.

Hrr. En ole mikään vannoutunut kauhun ystävä, mutta tällainen psykologinen kauhu aina toisinaan - se tekee hyvää. Kuten Annikakin bloggauksessaan kirjoittaa, tuli minunkin mieleeni Marko Hautalan mahtava kirja Kuiskaava tyttö - samalla tavalla Sumu on omanlaisensa matka hulluuteen. Bragi vetää päähenkilönsä mielen äärirajoille ja veti hän minutkin. Karmiva, kauhea, mutta niin kauhean ihana kirja tämä Sumu.

Kyllä sitä tietää että hyviin ystäviin voi kirjasuosituksissa luottaa. Muutaman ystäväni kanssa olemme oppineet että kyllä, jos toinen pitää kirjasta niin toinenkin voi sen aika huoletta lukea - hutejakin toki tulee mutta aika harvoin. Onneksi tällaisia ystäviä on olemassa! Samaan luokkaan voin laittaa äitini, joka pitää Pihakuiskaajan puutarha nimistä puutarhablogia (kirjoilla ja elämällä höystettynä) - häneen voin aina luottaa kirja-asioissa. Usein minä suosittelen hänelle luettavaa, mutta kyllä vinkit toimivat myös toisin päin. Huomenna saan häneltä Tytti Parraksen Jojon, jonka lukemista odotan innolla.

Hyppäsinpä vähän aiheen viereen! No, ajatuksena oli että en turhaan luottanut Annikaan Sumun kanssa. Kyllä tällainen vannoutunut mielenterveyden rajoilla hoippuva lukutoukka rakastuu helposti tällaiseen kirjaan, siitäkin huolimatta että pimeällä lukeminen hieman pelotti. Kirjan kanssa pelkääminen, sekin on toisinaan mahtavaa - mutta vain toisinaan. Alituiseen en sitä kestäisi.

Sumu on todella hyvää luettavaa psykologisten trillerien ja psykologisen kauhun ystäville, sellaisille jotka haluavat viedä mielensä äärirajoille ja saada vilunväristyksiä jännityksestä. Kyllä, suosittelen Sumua.

Äänestä Blogistanian Finlandiaa 2016 täällä!


Perjantaina, 27.1.2016 on jälleen se päivä jolloin kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista.

Kuten otsikko kertoo, Lukutoukan kulttuuriblogi emännöi tänä vuonna Blogistanian Finlandiaa. Lue ohjeet tarkasti läpi täältä, tee vaikeat valinnat sekä omat listauksesi ja jätä minulle kommentteihin linkki mistä oman postauksesi löytää äänestyshetkellä, eli 27.1. kello 10. Täsmennän sitä, että annat kirjoille pisteet, ei sijoitusta, muuten pieni ääntenlaskija voi mennä sekaisin. Äänestyksen tulokset julkaistaan emäntäblogeissa 28.1. kello 10. 

Blogistanian emännät keräävät äänet saman päivän aikana, joten olethan ajoissa. Myöhästyneitä ääniä emme laske, joten tee listasi ajoissa (mutta älä julkaise sitä etuajassa!) ajasta se äänestyshetkelle ja laita linkki äänestyspostauksesta kommentteihin.

Blogistanian Globaliaa, käännöskirjallisuuden palkintoa, emännöi Yöpöydän kirjat -blogi, Blogistanian Kuopusta eli lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoa Notko, se lukeva peikko -blogi sekä Blogistanian Tietoa, tietokirjallisuuden palkintoa, Kirjakaapin kummitus -blogi.

Kirjapöhinää ja jännitystä on jo ilmassa - iloa omien valintojen pohdintaan!

torstai 19. tammikuuta 2017

Viimeiset villitykset - Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja

Viimeiset villitykset - Henrdrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja
Suomentanut Sanna van Leeuwen
380 s. 
2017
Gummerus








Kustantajalta


Viimeiset villitykset ja ihastuttava Hendrik Groen tuli elämääni aivan yllättäen. Sain kustantajalta ennakkokappaleen kirjasta jota en ollut jostain syystä lainkaan huomioinut uutuuskatalogeja selatessani. Yllätys oli kuitenkin todella iloinen, sillä Viimeiset villitykset toi minulle mukanaan niin paljon naurun pyrskähdyksiä, hyvää mieltä - sekä ajateltavaa.

Viimeiset villitykset on hieman yli kahdeksankymmentä vuotiaan Hendrik Groenin päiväkirja. Hendrik kertoo kirjassa elämästään palvelutalossa, arkisista asioista, muodostuneista ystävyyssuhteista ja tietenkin omista ajatuksistaan elämästä ja vanhenemisesta. Hendrik ei ole mikään aivan tavallinen pappa, vaan hän ei edes pidä vanhuksista. Hän on suoraan sanoen vähän kyllästynyt itseensäkin. Päiväkirjassaan hän päästää ääneen todellisen Hendrik Groenin joka on piileskellyt muurin takana: ja onneksi päästää.

Kirjaan kuuluu olennaisena osana Hendrikin ja hänen palvelutalossa asuvien ystävien perustama Vanha vaan ei vainaa -kerho. Hän sekä muutamat muut vanhukset ovat tulleet siihen tulokseen ettei palvelutalossa tapahdu juuri mitään - ja päättävät keksiä omalta osaltaan kerholleen hieman virkistystä arkeen. Esimerkillistä, sanoisin!

Viimeisistä villityksistä minulle jäi päällimmäiseksi mieleen se, kuinka monta kertaa se toi minulle hymyn huulille. Nämä ihanat vanhukset, etenkin Hendrik sekä hänen ystävänsä Evert, ovat mahtavia tyyppejä jotka varmasti jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Kirjasta paistaa se ettei Hollannissakaan juuri ole aikaa vanhuksille - heillä ei tunnu palvelutalossa käyvän kovinkaan paljoa vieraita eikä Hendrikillä käy ketään. Tähän toivoisin meillä Suomessakin muutosta, toivoisin erilaista suhtautumista ikääntyviin ihmisiin, sillä heistä voi löytyä aivan samalla tavalla mielenkiintoisia ja mahtavia persoonallisuuksia ja keskustelukumppaneita (ja ystäviäkin) kuin nuoremmista ihmisistä.

Vaikka Viimeiset villitykset on täynnä huumorin pilkahduksia ja hyvää mieltä, on siinä kuitenkin vakavaa asiaa. Se, miten sukulaiset ja palvelutalon työntekijät jättävät Hendrikin ja muut vanhukset hyvin pitkälti omiin oloihinsa, vailla erikoisempia aktiviteetteja, se on suuri asia. Onneksi Hendrik, Evert ja muutama muu vanhus ovat omatoimisia ja jaksavat ja viitsivät keksiä itselleen erilaista puuhaa.

Olen lukenut viimeisten parin vuoden aikana monia, todella hyviä vanhenemisesta kertovia romaaneja. On Minna Lindgrenin Ehtoolehto -sarja sekä Catharina Ingelman-Sundbergin vanhuksista kertova humoristinen dekkari Kakkua, kiitos sekä sen jatko-osa Ryöstön hetki kullan kallis. Nämä tulevat ensimmäisinä mieleen ja kumpiakin kirjoja voin suositella lämmöllä. Etenkin Ehtoolehto -sarja on saavuttanut suurta suosiota niin vanhempien kuin nuorempienkin lukijoiden perusteella, enkä ihmettele sitä lainkaan. Olisiko Viimeisissä villityksissä seuraava, vanhenemisesta kertova hittiromaani? Toivottavasti.

Viimeiset villitykset on kirja jonka toivon päätyvän monien lukutoukkien käsiin ikään katsomatta. Luulen että kirja antaa lukijalleen, iästä huolimatta, hyvää mieltä - ja ajateltavaa. Eikä se ole kirjassa lainkaan huono asia!

P.S. Kirja on jo saatavilla kirjakaupoista ja toivottavasti kirjastoistakin - joten jos kiinnosti niin ei kun vaan lainaamaan tai ostoksille!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Suvi Vehmanen: Suon aarteita - Lasten luontokirja

Suon aarteita - Lasten luontokirja
Suvi Vehmanen
96 s. 
2016
Valosat









Arvostelukappale kirjailijalta


Lastenkirja, miten paljon se parhaimillaan iloa tuokaan. Tietenkin lapsilukijoille mutta myös minulle, aikuiselle - kuten tämä Suvi Vehmasen Suon aarteita. Vehmanen on kirjoittanut ja kuvittanut lastenkirjan joka ei ole ainoastaan ulkoasultaan sekä tarinaltaan kaunis vaan siitä myös oppii. Minulle suot eivät ole oikein millään tapaa tuttu asia mutta Suon aarteista opin todella paljon, ihanalla tavalla.

Suon aarteita ei kuitenkaan ole pelkkä tietokirja vaan se on todella kiehtova satu suolta. Tapahtumapaikkana on Aarresuo, jossa asuvat Suo-Ukko Hompoti Pompoti, Karpalo-keiju ja hänen keijuystävänsä Suokukka, sekä Mehtikana niminen hassu riekko. He elävät rauhaisaa elämää kunnes eräänä päivänä suon rauha järkkyy. Keijut ovat peloissaan mutta suo ei aivan helposti ota vastaan tunkeilijoita, eivätkä suon asukkaat jää seuraamaan sivusta.

Aarresuon asukkaat ovat ihastuttavia, ja mielikuviani heistä tuki Suvi Vehmasen kaunis kuvitus. Vaikka käyttäisinkin Vehmasen kuvituksesta sanaa herkkä, on se kuitenkin herkullisen värikästä ja eloisaa, sellaista että lapsi varmasti viihtyy Aarresuolla kuvituksenkin puolesta. Uskon että lapset muutenkin viihtyvät kirjan parissa, sillä Suon aarteiden tarinassa löytyy seikkailullinen puoli sen lisäksi että lapset varmasti oppivat kirjasta kuin huomaamattaan. Niin opin minäkin, nyt tiedän soista paljon enemmän kuin ennen!

Tällaisia lapsille suunnattuja tietokirjoja aikuistenkin pitäisi lukea enemmän. Ainakin Suon aarteita tarjosi todella paljon tietoa, mutta opin paljon aivan huomaamattani - toisin kuin koulussa biologian tunnilla. Aionkin ehkä vierailla tästä lähtien useammin kirjastossa lasten tietokirjaosastolla... Yksi ilahduttavista asioista kirjassa on lopussa oleva sanasto: siinä tulee varmasti uusia sanoja monille vanhemmillekin!

Suon aarteista voi nauttia niin lapsi kuin aikuinenkin: molemmat oppivat kirjasta melko varmasti paljon uutta. Sen lisäksi että Vehmanen opettaa kirjan avulla lukijalle uutta, se tuo lukijan maailmaan ihania satuolentoja, aimoannoksen mielikuvituksen rikkautta sekä kauniit kuvat. Kyllä, nautin ja suosittelen!