sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mika Hentunen: Attan aarre

Attan aarre
Mika Hentunen
268 s. 
2017
Reuna









Saatu kirjailijalta


Viikonloppureissulla Blogistanian palkintojenjakoon Helsinkiin sattui yhtä ja toista mukavaa. Esimerkiksi se, että tapasin Akateemisessa kirjakaupassa esikoiskirjailija Mika Hentusen jonka romaania Attan aarretta olin kovasti odottanut. Tiesin kyllä että kirja on minulle postissa matkalla mutta Mikalla olikin yksi kappale mukanaan - ja minä sain sen. Tottahan toki otin kirjan mielelläni sillä edessäni oli lähes viisi tuntia pitkä junamatka jolloin hyvä kirja oli enemmän kuin tarpeen.

Miten kävi? Aloitin Attan aarteen jo junaa odottaessani ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo lukenut kuusikymmentä sivua. Mitä tämä kertoo kirjasta? Se kertoo sen, että se sai minut unohtamaan ympäröivät äänet, paikan jossa olin ja jopa matkaseuralaiseni jonka kanssa olisin voinut jutella. Ei, minä luin. Ja olin onnellinen päästessäni junaan istumaan, voidessani avata Pätkis pussin ja nauttia kirjasta kaikessa rauhassa.

Mika Hentunen on kokenut ulkomaantoimittaja ja se näkyy Attan aarteen aiheessakin. Palestiinalainen Mohammed Atta, eteläkorealainen Rocky Lee ja Savitaipaleella mökkeilevä Väinö ovat kirjan keskiössä. Mitä yhteistä näillä ihmisillä voi oikein olla? On heillä, uskokaa pois. He kaikki tahtovat palavasti päästä Kaakkois-Suomeen järven rannalle. Mitä vielä? No totta kai tämä kaikki kiinnostaa myös maailman johtavia, tunnettuja tiedustelupalveluja.

Attan aarre on dekkari ja se on paljon enemmänkin. Hentusen huumori voitti minut puolelleen jo kirjan alkusivuilta, sillä vaikka Attan aarre ei mikään huumorikirja olekaan on kirjan juonessa ja hahmoissa mukana sopivalla tavalla mustaa ja vinoa huumoria. Juuri sellaista joka minua naurattaa. Juuri sellaista joka sai minut hyrähtelemään naurusta junassa ja katsomaan ympärille huomasiko kukaan. Ja vajoamaan sitten jälleen kirjan maailmaan.

Näiden seikkojen lisäksi Attan aarre on kokeneen ulkomaantoimittajan kirjoittama kirja. Attan aarteen juonesta ja hahmoista näkee sen Hentusen työn, sen että hän on käyttänyt dekkariin työssään keräämiä kokemuksia. Luulen että juuri niistä kokemuksista syntyy se miten hyvä Hentusen esikoisdekkari on. Miten hyvä, miten mustalla tapaa humoristinen - ja sitten kuitenkin se jollain kummalla tapaa tuntuu todelta. Ei, totta se ei ole, mutta Hentusen tapa kuvata on niin aito.

Hentusen kirjoitustyyli ei ole kuitenkaan lukijan onneksi toimittajan tyyli. Se kuljettaa, se koukuttaa, ei töksähtele vaan vie eteen päin. Ja se taas tekee osaltaan sen miten helposti minä muutaman tunnin aikana ahmaisin Attan aarteen ja istuin junassa pohtien joko se loppui.

Uskon että Attan aarre on monelle dekkarihullulle jotain virkistävän erilaista, joten uskallan tätä kokeneellekin dekkariketulle suositella. Ja muillekin - sillä jo Hentusen huumori ja Attan aarteen henkilöhahmot ja aitous, kyllä niiden vuoksi kannattaa dekkariakin kokeilla. 

1 kommentti:

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!