keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Maailman kaunein tyttö
Aino Kivi
328 s. 
2016
Into









Arvostelukappale kustantajalta


Luin Aino Kiven esikoisromaanin Maailman kaunein tyttö juuri vähän ennen Helsingin kirjamessuja. Miten ilahduinkaan kirjamessujen aikaan kun Helsingin Sanomat julkisti kymmenen esikoisromaania jotka tavoittelevat tänä vuonna Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa - Maailman kaunein tyttö siellä muiden hienojen esikoisten joukossa. Kivi on joensuulainen, joten jo senkin vuoksi kirja saa minulta erikoispeukutuksen mutta tietenkin iloitsen myös sen vuoksi että tämä kirja on ihana. Kertakaikkiaan ihana.

On neljä sisarta, neljä kaunista tyttöä. Maailman kauneimmassa tytössä edetään kolmella eri vuosikymmenellä mutta tarina lähtee käyntiin vuodesta 1994. On Nirvana, on Kurt Cobainin itsemurha. Cobain häilyykin tarinan taustalla jossain määrin koko ajan - mistä minä iloitsen. 14-vuotias Aliisa on maailman kaunein tyttö ja hänen siskonsa Ada vihaa häntä. Tapahtuukin jotain, joka muuttaa paljon. Sitten, kahdeksan vuotta myöhemmin siskoista eräs, Anni, on tullut murrosikään ja on valmis mihin tahansa jotta vain hänet huomattaisi. Ja sitten, vuonna 2014 perheen nuorin tytär Alma ryhtyy selvittämään mitä oikein tapahtui.

Maailman kaunein tyttö on vaan kertakaikkiaan tavattoman hieno kirja. Sainkin kirjaa lukiessa kommenttia jossa luultiin Maailman kauneimman tytön olevan nuorten, tai ehkä nuorten aikuisten kirja. Ei, ei minun mielestäni. Toki nuoret aikuisetkin voivat kirjaa lukea ja varmasti kirjaan ihastua, mutta Kiven luoma tarina ja maailma on sen verran väkevä ja vahva, että kyllä Maailman kauneimman tytön aikuisten kaunokirjallisuus hyllyyn laittaisin kirjakaupassa tai kirjastossa.

Aino Kivellä on vimma, voima ja vahvuus. Kolme veetä jotka haluan sanoa kirjasta puhuttaessa, ennen kaikkea Kiven kielestä ja kerronnasta puhuttaessa. Mietitkö, että sisarukset, kauniit sisarukset, heidän väliset suhteensa... hieman pitkästyttävää, usein käsiteltyä? Mieti toisen kerran, ota kirja kirjakaupan tai kirjaston hyllystä. Maailman kaunein tyttö on paljon enemmän kuin pelkkiä sisaruussuhteita, se sukeltaa syvemmälle siskosten sieluun, ratkoo ristiriitoja, perehtyy siihen johonkin mitä joskus tapahtui. Niin mitä? Lue, lue tämä kirja, en paljasta mitään.

Helsingin Sanomien kirjallisuuskilpailun ehdokkaissa on monta todella hyvää teosta. On Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa, on Minna Rytisalon Lempi. Mutta silti niin kovasti toivon että Maailman kaunein tyttö ja Aino Kivi saisivat palkinnon, se on ehdokkaista se joka pakahdutti ja vei minun sydämeni.

6 kommenttia:

  1. Wau, saat tämän kuulostamaan todella kiinnostavalta! Pitääpä pitää kirja mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä tosiaan kannattaa laittaa mieleen, oli mahtava kirja! <3

      Poista
  2. Käynpä laittamassa varauksen tähän, ihan kiitos sinun arviosi Krista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten meidän kirjastossa ainakin aikuisten romaani.

      Poista
    2. Jane, ihana kun sain innostettua sinut! Luulen että pidät tästä <3

      Poista
  3. Tämä oli raskas luettava, selvisin.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!