No kuitenkin, Maria Kallio kirjat ovat suosikkilukemistani dekkareista Seppo Jokisen Komisario Koskinen kirjojen ohella, ja olen nämä kyllä kaikki kahlannut läpi moneen kertaan. Joskus olen kuullut siitä ihmettelyjä, että miten dekkareita jaksaa lukea moneen kertaan kun tietää miten käy. En tiedä, nämä kirjat vaan ovat sellaisia että näihin jaksaa palata.
Ennen lähtöä kirjassa lähdetään liikenteeseen homoseksuaalisen kaupunginvaltuutetun murhasta, joka osoitteutuukin paljon monimutkaisemmaksi mitä aluksi olisi luullut. Kirjassa, kuten aina Lehtolaisen kirjoissa, on myös paljon muuta kuin tätä dekkarijuttua, tässä on aika paljon politiikkaa ja ihmissuhdeasioita. Politiikasta en niin hirveästi ymmärrä, tunnustettakoon se nyt, joten jotkut jutut saattoivat mennä vähän ohi.
Ensimmäinen isku tuli yllätyksenä. Petri ei ollut huomannut lainkaan ulkoilutiellä seisoskelevaa hahmoa. Hän oli myöhässä, ajatukset pyörivät sekä äskeisessä riidassa että tulevassa kokouksessa. Kukaan ei nähnyt, kuinka nahkapukuinen hyökkääjä kävi ylämäessä ponnistelevan pyöräilijän kimppuun.
Ehkä suurin viehätys näissä Maria Kallioissa on se, että tässä kerrotaan niin paljon kaikesta muustakin kuin rikoksista. Siis Marian yksityiselämästä, saa sellaisen inhimillisemmän kuvan. Taas kerran tätä luki mielellään:
9-.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!