keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Marja Björk: Poika

Poika
Marja Björk
215 s.
2013











Suunnittelin pitkän aikaa nuortenkirja viikolla, että kun saan sen loppuun niin otan käsiini Marja Björkin uutukaisen, Pojan. Ihana äitini osti tämän minulle piristykseksi viime viikolla, mikä olisikaan parempi piristys lukutoukalle kuin viedä kirjakauppaan ja sanoa "Valitsepa jotain, minä maksan". Pitkään siellä hyllyjen välissä harhailin, mutta sitten silmiini osui tämä. Ja se päätös tuli heti!

Poika kertoo transsukupuolisen Marionin, Makken, tarinan. Poika kertoo siitä, kuinka joskus ihminen syntyy väärään ruumiiseen, eikä tunne oloaan siinä kotoisaksi. Kirja avasi minulle paljon transsukupuolisen ihmisen elämästä, vaikka jotain siitä ja niistä tunteista mitä sellainen elämä aiheuttaa, tiedänkin. Makke joutuu elämään pitkään tytön ruumiissa poikana, väistelemään tilanteita joissa joutuu paljastamaan että on oikeasti tyttö. Hän pitää tytöistä, ja ainakin minun ymmärtääkseni hänellä on pitkin elämää ollut useampia tyttöystäviä, ja nämä tytöt ovat ymmärtäneet Makken, myöhemmin henkilöllisyyttä Miroksi vaihtaneen, tilanteen. Kirjassa on, tietenkin, jonkun verran koulukiusaamisesta. Mutta kuitenkin tuntui hyvältä lukea miten hyvin Makke poikaporukoihin otettiin. Kirjahan siis on tositarina, se kertoo Marja Björkin oman pojan tarinan joka on transsukupuolinen. Kirjailijaa on haastateltu moniin lehtiin ja käsittääkseni myös televisioon.

Pidin kirjasta. Se vaati pidemmän ajan lukiessa koska oli aiheena suhteellisen raskas, mutta onneksi mukaan oli mahdutettu myös iloa, ja loppu oli mielestäni erittäin hyvä. Tälläkertaa en pystyny tietenkään samaistumaan kehenkään hahmoon erityisemmin, mutta tunsin suurta lämpöä Makkea kohtaan. Björk oli onnistunut luomaan paperillakin pojastaan upean ihmisen. Olen muistaakseni lukenut kaikki Björkin kirjat, ja kaikissa aiheet ovat raskaita. Björk kirjoittaa kaunistelematta elämästä, joka on välillä raadollistakin. Kiinnostaisi kovasti tietää, mitä Björkin poika tästä kirjasta on mieltä. Tämä kirja on ilo omistaa!


++++½

1 kommentti:

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!