lauantai 16. maaliskuuta 2013

Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä nuortenkirjaviikon päätöksenä.

Goa, Ganesha ja minä
Terhi Rannela
268 s. 
2009








Päätän nämä nuortenkirja viikot Terhi Rannelan toiseen matkakirjaan, Goa, Ganesha ja minä. Olen löytänyt tällä nuortenkirja viikolla muutamia uusia tuttavuuksia, mutta myös saanut nostalgiaryöppyjä lukemalla esimerkiksi Hullu luokka kirjoja ja Katri Mannista. Kuitenkin, ehkä tämä kaksi viikkoa oli vähän liikaa, ihan heti en kyllä nuortenkirjaan tartu.

Goa, Ganesha ja minä on jatkoa Rannelan Amsterdam, Anne F. ja minä kirjalle. Siinä kun ensimmäinen kirja oli kirjoitettu Kertun näkökulmassa, tämän kirjan pääsosassa on 16-vuotias Mira, joka on muotifriikki ja innokas kuvataiteilija, ja Kertun tyttöystävä. Hän elää uusperheessä, ja ottaa varsinkin äitipuolensa Siken kanssa yhteen usein. Mira kokee saavansa lottovoiton, kun Kertun äiti Kaarina kustantaa tytöt ja Kaarinan miesystävän kahden viikon aurinkolomalle Intiaan. Uusi kulttuuri ei ole kuitenkaan mitenkään helppoa sulattaa, varsinkaan kun Mira ei ole tottunut matkailija kuten Kerttu. Eikä lesbouttakaan katsella hyvällä silmällä Intiassa. Matkan aikana näkee kaikenlaista, niin HIV-sairaalan kuin Bollywod elokuvan kuvauksetkin ja Mira saa monta inspiraatiota kuvataidekoulun näyttelyynsä.

Terhi Rannelan tyyli kirjoittaa on hyvä ja lämmin. Se tuli hyvin tutuksi jo tuossa Kertusta kertovassa kirjassa, josta myös pidin. Sarjan kolmannessa osassa pääosassa on Ilari, Miran pyörätuolissa oleva ystävä, ja siinä nuoret ottavat suunnan pohjoiseen ja Norjaan. Näitä lukiessa tulee matkakuume, kerronta vie lukijan todellakin Intian auringon alle kun ulkona paukkuu pakkanen. Terhi Rannela osaa myös taidokkaasti maalata eteen hahmot niin että kuvittelin Miran silmieni edessä elävästi lukiessani, mutta eniten edelleen samaistuin ja pidin Kertusta. Myös Kertun kirjailijaäiti Kaarina on ihastuttava.

Tätä lukiessani spotifystä pauhasi nostalgisesti Arto Muna & Millenium, jonka Viikonlopuksi Helsinkiin kappaletta kuuntelin aina nuorena matkustaessani junalla "viikonlopuksi Helsinkiin". 

****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!