tiistai 7. maaliskuuta 2017

Filip Alexanderon: Esikoinen

Esikoinen
Filip Alexanderson
Suomentanut Sirje Niitepõld
407 s. 
2017
Like








Arvostelukappale kustantajalta 


Tuossa vähän aikaa sitten lukutoukan kotiin tuli flunssa, eikä tämä epätoivottu vieras meinaa oikein ottaa jalkoja alleen vaikka koitan hänelle siitä sanoa. No, sen voin ainakin sanoa että näiden muutaman päivän aikana on tullut luettua tavallista enemmän sillä (luojan kiitos!) jaksan kuitenkin lukea.

Kun olo on fyysisesti ja sen myötä vähän henkisestikin kurja tarvitsee jotain vetävää. Jotain mikä vie ihan toiseen maailmaan, koukuttaa ja ottaa omakseen. Filip Alexanderson otti minut omakseen. Esikoinen on kauhua, se on koukuttava trilleri, se on yliluonnollinen. Huh, se sai unohtamaan flunssan.

Viveca Eldh saa tutkittavakseen vastasyntyneen lapsen kuoleman joka vaikuttaa rituaalimurhalta. Kirja alkaa jotenkin niin kammottavasti, niin hirveällä aiheella että (hirveää sanoa!) minä koukutuin heti. Elokuvissa tai muutenkaan tv:ssä en tällaisia aiheita kestä, mutta kirjoissa, antaa tulla vaan! Vivecalla on itsellään läsnä menneisyyden haamut joiden kanssa pitäisi ottaa erä ennen kuin hän voisi selvittää lapsen kuoleman sekä sen, kuka tappaa kodittomia. Ja salaisuudet alkavat ratketa vasta kun Viveca tapaa Jonaksen. Jonaksen jonka elämä heittää häränpyllyä kun hän saa huomata omaavansa erikoisia kykyjä.

Esikoinen on aiheiltaan kiinnostavalla tavalla kauhea, siitä olisi kenties saanut trillerinkin. Toki vastasyntyneen kuolema ja kodittomien tappaminen ovat kauheita aiheita mutta Alexanderson käsittelee niitä silti jotenkin vetävällä tavalla, tavalla joka ei ole niin kauhea kuin ehkä voisi olla. En kuitenkaan lähde pohtimaan sitä millainen Esikoinen olisi voinut olla vaan keskityn enemmän siihen mitä se oli.

Kuten aiemmin totesin oli minulle Esikoisen suola, pippuri ja chili juuri tuo yliluonnollisuus. Yliluonnollisuus joka tekee tästä kirjasta aivan omanlaisensa, omaan maailmaansa kuuluvan ja jota ilman en kuitenkaan osaisi Esikoista kuvitella. Jonas ja hänen kykynsä tekevät kirjasta täyden, juonellisesti ja tunnelmaltaan. Puhun jälleen kerran tunnelmasta, sillä Esikoisen tunnelma: se on jäätävä, se on kauhea, se on kauhean puoleensa vetävä.

Puhuisinko yliluonnollisesta trilleristä vai kauhusta? Oikeastaan minulle Esikoinen oli kumpaakin ja toisaalta taas - onko sillä väliä? Onko oikeastaan muulla väliä kuin sillä että Filip Alexandersonin esikoisteos veti minut mukanaan niin totaalisesti toiseen maailmaan että unohdin flunssan. Olin kirjan maailmassa. En suosittele Esikoista herkille lukijoille mutta meille joita hieman raaempi kirjallisuus, kauhu ja yliluonnollisuus kiinnostavat - meille tämä kirja on. 

3 kommenttia:

  1. Hyvänen aika! Mä yritin tätä ilmeisesti vääränlaisessa mielentilassa kun en päässyt kiinni juonesta. Pakko yrittää uudelleen, muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika muru, luulen että kun saat kirjan juonesta kiinni niin pidät tästä. Ihan meidän kirja <3

      Poista
  2. " Kirja alkaa jotenkin niin kammottavasti, niin hirveällä aiheella että (hirveää sanoa!) minä koukutuin heti. Elokuvissa tai muutenkaan tv:ssä en tällaisia aiheita kestä, mutta kirjoissa, antaa tulla vaan"

    Voi herran jestas, kastuiko Tenat?!!!

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!