Ei, en minä ole kadonnut. Täällä ollaan!

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Ransom Riggs
Suomentanut Virpi Vainikainen
350 s.
2011
Schildts & Söderströms











Lukutoukka täällä huutaa, ettei ole kadonnut mihinkään. En useinkaan pidä edes pieniä blogitaukoja, vaan bloggaan hetimiten kirjat jotka luen. Nyt kuitenkin jäänyt parikin kirjaa bloggaamatta, koska olen kärsinyt (taas!) luku- ja bloggausjumista. Nämä ovat viheliäisiä tauteja, sillä haluaisin niin kovasti lukea ja löytää uusia mahtavia kirjoja, mutta aloittamani kirjat eivät vain ole edenneet. Eivät, vaikka sisimmässäni tiedän että kyseessä on hyvä kirja. Ne jäivätkin siis odottamaan parempaa hetkeä.

Nämä pari kirjaa jotka ovat jääneet bloggaamatta, eivät ole arvostelukappaleita, joten minulla ei olisi mitään velvollisuutta blogata niistä. Kuitenkin nämä molemmat ovat niin hienoja teoksia, että sisimmässäni tuntuisi pahalta, jos en jakaisi tuntemuksiani niistä teille. Siispä, vaikka luin Neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista jo "pitkä" aika sitten, yritän palautella juonta mieleeni teidän iloksenne.

Tarina alkaa Yhdysvalloista, kun Jacobin isoisä kuolee. Hänen isoisänsä Abe on kertonut Jacobille tarinoita eriskummallisista lapsista Jacobin ollessa pieni, ja Jacob on hetkellisesti uskonut tarinoihin. Kuitenkin, lapsi kasvaa isoksi, ja menettää lapsenuskonsa. Niin myös Jacob. Isoisän kuollessa kummallisella tavalla, Jacob keksii matkustaa Englantiin tutkimaan, onko isoisän tarinoissa perää. Hän löytää Neiti Peregrinen lastenkodin rauniot, ja kummallisia salakäytäviä. Voiko olla mahdollista, että nuo lapset olisivat yhä elossa...

Minä lumouduin tästä fantasiatarinasta, jossa oli synkkiä goottilaisia sävyjä, niin kuin kirjan ulkomuotokin jo kertoo. Seassa oli mukana myös rippunen kauhua, luokitellaanhan kirja kuulema myös kauhuksi. Mitään ihokarvat pystyyn nostattavaa kauhua kirjassa ei kuitenkaan ollut, minä en ainakaan tosissani joutunut pelkäämään missään vaiheessa. Kauhu ehkä näyttäytyi pikemminkin mieltäni kiehtovassa muodossa, joka sai suorastaan ahmimaan kirjaa.

Oman lisänsä kirjaan antavat kuvat, joita tarinan välillä on. Ne ovat kauniita, myös synkän goottilaisia, ja omalla tavallaan kovinkin kiehtovia. Kuvat toivat ehdottomasti mukavan lisän tähän kirjaan.

Minun sisälläni asuva pieni teinigootti rakastui tähän kirjaan syvästi. Miten se onkaan voinut piilotella hyllyssäni näin pitkään, joskus kirja-alesta se on hyllyyni nimittäin tiensä löytänyt. Suosittelen lämpimästi tutustumista näihin eriskummallisiin lapsiin, jos et ole sitä vielä tehnyt!

P.S. Olisin halunnut valita isänmaallisemman kirjan näin itsenäisyyspäivän bloggaukseksi, mutta valitettavasti rästissä olevista kirjoista kumpikaan ei sitä edustanut. Niinpä tyydyn vain toteamaan, että vietän itsenäisyyspäivää uuden sohvani nurkassa hyvän kirjan ja cokis pullon kera, katsoen linnanjuhlia. Oli hurmaavaa huomata että yksi lempikirjailijoistani, ihana Salla Simukka, oli kutsuttu juhliin, ja että hän oli lumoavan kaunis. Kyllä meillä on hieno presidentti pari!