Sari Pullinen
288 s.
2014
Gummerus
Viimeisimmältä kirjastoreissulta mukaan tarttui taas kassillinen hyviä kirjoja, niin tuoreita teoksia kuin vähän vanhempiakin. Nyt ehtii vanhempiinkin aarteisiin tutustua paremmin, kun pahin uutuussesonki on ohi - mutta ei huolta, jo tammikuussa ilmestyvät ensimmäiset "kevään" kirjat, vaikka kevät on vielä kaukana. Tämä Sari Pullisen kirja on tältä vuodelta, ja useiden blogisauhujen vuoksi päädyin sen varaamaan kirjastosta.
Kirsi, tarinan päähenkilö, on useiden vuosien ajan ollut se toinen nainen. Hän odottanut, milloin hänen kumppaninsa jättää vaimonsa, aivan niin kuin Kirsi on jättänyt miehensä, ja rakkaudettoman avioliittonsa. Viisi vuotta hän on odottanut, ja nyt se saa loppua. Kirsi pakenee pikkukaupunkiin, jossa hän elää ketään tuntematta irrallista elämää. Hän seuraa joka päivä katseellaan miestä, joka juoksee kahvilan ohi päivästä toiseen samaan aikaan. Eräänä päivänä mies pysähtyy, ja Kirsi lähtee seuraamaan häntä. Eikä tiedä mihin kaikki johtaa.
Sari Pullisen kieli on vangitsevaa. Se on kuin puro, se soljuu ja virtaa eteenpäin, ja sitä on pakko seurata. Se on sanoin kuvaamattoman kaunista, niin lyyristä ja hienoa. Se onkin tämän teoksen ehdottomasti hienoin puoli, ja se kantaa mukanaan loppuun saakka.
Koska. Jos tässä romaanissa ei olisi ollut tuota kaunista, hienoa kieltä, en olisi ehkä jaksanut tätä loppuun saakka lukea. Kirsin tarina ei ole mitenkään poikkeuksellinen, ja vaikka loppupään tapahtumat tekevätkin kirjasta ehkä joidenkin mielestä astetta kiinnostavamman, niin minusta ne tekevät kirjasta ehkä astetta sekavamman. En nimittäin loppupuolella päässyt tarinaan mukaan, en alkuunkaan. Niin valitettavaa kuin se onkin, sillä olisin aidosti halunnut pitää myös kirjan tarinasta.
Hahmot, ne ovat hienosti kuvailtuja. Niin kuin ovat kirjan tapahtumapaikatkin, lukija pääsee niihin sisälle helposti. Villa Maaria, majapaikka jossa Kirsi pikkukaupungissa yöpyy, tuntuu lukijankin silmiin valloittavalta pieneltä hotellilta, jossa voi rauhassa yöpyä tuntien olonsa kotoisaksi. Myös majatalon emäntä vaikuttaa sympaattiselta ihmiseltä.
Vaikka parjasinkin kirjan tarinan kulkua, melkein uskaltaisin suositella tätä kirjaa juuri sinulle, joka olet vangitsevan kielen ystävä. Jos sinulle tärkeämpää on kaunis kieli kuin tarina, tartu tähän kirjaan. Et pety.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!