Uskomattoman hieno ensikosketus Kate Atkinsoniin.

Elämä elämältä
Kate Atkinson
Suomentanut Kaisa Kattelus
595 s. 
2014
Schildts & Södertröms 











Tämä piti olla minun joulukirjani. Paksukainen, jota tulisin pyhinä lukemaan. Mutta kun edellinen kirja päättyi, niin... olen niin huono vastustamaan kiusauksia, antakaa se minulle anteeksi! Minun oli pakko tarttua tähän, runsaasti blogisavuja saaneeseen, ystävieni kehumaan, Kate Atkinsonin tuoreimpaan teokseen Elämä elämältä. Ja nyt, kun kirjoja tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista (lue, postin kantamana) olen tyytyväinen että luin kirjan viikonlopun aikana. Ei lukeminen silti joulun pyhinä tule loppumaan.

Ursula Todd syntyy 1910-luvun Englannissa, kun ulkona vallitsee pahin myrsky miesmuistiin. Kuitenkin, hän syntyy napanuora kiertyneenä kaulan ympärille, eikä lääkäri pääse myrskyn takia paikalle. Hän syntyy kuolleena. Tarina loppuu ennen kuin alkaakaan.

Vai loppuuko sittenkään?

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan, ja lääkäri ehtii paikalle juuri ennen kuin lumimyräkkä alkaa. Syntyy tyttö, Ursula, ja alkaa tarina, joka kestää aina 1960-luvulle saakka.

Kuinka olenkaan voinut välttyä Kate Atkinsonilta, tältä taitavalta tarinan rakentajalta ja kertojalta? Hilkulla oli, etten jättänyt tätäkin kirjaa väliin. Yritin tätä kerran, aikaisemmin kun olin lukujumin pyörteissä, mutta jäin vain ihmettelemään tarinan rakennetta. Mitä ihmettä kirjassa tapahtuu? Mutta nyt, kun ihanat kirjaystäväni Kirsin kirjanurkan Kirsi, sekä Rakkaudesta kirjoihin blogin Annika, tätä kovasti minulle kehuivat, minä päätin, että minunkin on yritettävä uudestaan. Onneksi.

Jos päätät tarttua tähän teokseen, älä säikähdä heti alkuun rakennetta. Sillä tämän kirjan yksi idea on juuri erikoinen rakenne, se että kaikki alkaa uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Se on juuri tämän hienous. Kauneus. Mahtavuus. Minulla kesti hetki sen tajuamisessa, mutta toisella yrittämällä onneksi tajusin sen pian. Se on tämän kirjan voima.

Atkinson kuvaa myös taidolla romaanissa käsiteltyä aikaa - esimerkiksi juuri toista maailmansotaa. Mukana on esimerkiksi hämmästyttävän läheisesti Hitler ja Eva Braun, joka sisältyi kerrontaan, eikä sitä ollut enempää selitelty. Se vain kuului tähän kirjaan. Sodan melske ja pommien pauke ikään kuin kuuluvat lukijan korvaan, eikä voi välttyä itse miettimästä miltä tuntuisi itse olla noissa maisemissa. Mielikuva matkaamista parhaimmillaan - tai oikeastaan kauheimmillaan.

Se, mikä on yksi Atkinsonin kerronnan parhaista puolista oli huumori. Brittiläinen kuiva huumori, jota oli runsaasti mukana. Se on kovin erilaista kuin suomalainen huumori, mutta kyllä tällainen tavallinen suomalainen tallaaja sen sieltä löysi, ja hymähteli useinkin kirjan kerronnan mukana. Kyllä tämä leidi osaa kirjoittaa!

Sitä unohtamatta, että käännös oli hienosti tehty, siitä kiitos Kaisa Kattelukselle. hän oli saanut Atkinsonin epäilemättä hienon alkuperäiskielen hienosti käännettyä suomeen, eikä varmasti ollut jättänyt mitään pois.

Minulla on epäilemättä hienoja lukukokemuksia edessä Kate Atkinsonin kanssa.

P.S. Vielä kaksi yötä jouluun! Kirjoitan huomenna joulupostauksen, kunhan pääsen joulunvietto paikkaani, jossa voin ottaa hieman tunnelma kuvia. Säästän siis jouluntoivotukset siihen. Mutta sanonpa vain, että kannan taas ison kasan kirjoja mukanani vanhempieni luokse. Lahjakirjoiksi sekä omiksi lukemisiksi. ;)