sunnuntai 18. elokuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Taivaslaulu
Pauliina Rauhala
2013
Gummerus








Arvostelukappale


Huh huh. Väsynyt mutta onnellinen tyttö täällä! Siskoni meni Raumalla naimisiin viikonloppuna, ja olen ollut siellä päin Suomea siis juhlimassa. Olo on lyhyesti sanottuna väsynyt mutta onnellinen!

Sain Taivaslaulun luettua jo torstai-iltana, mutta sattuneesta syystä en päässyt koneelle kirjoittamaan tuntojani ylös. Nyt olen jo antanut kirjan seuraavalle lukijalle, mutta yritän silti koota vähän ajatuksiani kirjasta teidän luettavaksenne.

Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaispariskunnan, Viljan ja Aleksin, tarinan. Tarinan joka ei ole maailman helpoin. Vilja ja Aleksi tutustuvat, menevät pian naimisiin ja saavat lapsen. Ja toisen lapsen. Ja kolmannen. Ja niin edelleen. Loppua ei näy, ja helpotus on suunnaton silloin kun raskaustesti näyttää negatiivista. Mutta onko Vilja aidosti onnellinen? Miten heidän käy?

Kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana.

Koin upean kirjan. Niin mahtavan, maat räjäyttävän kirjan, etten löydä edes tarpeeksi sanoja kuvailemaan sitä. Luin ensimmäiset pari sataa sivua täysin paikallani, kykenemättä liikahtamaan yhtään mihinkään.

Taivaslaulu toi eteeni maailman, en ole kirjojen parissa törmännyt ehkä koskaan. En tosin muutenkaan, uskonto ei ole minulle mitenkään merkittävässä asemassa, eikä tuttavapiiriini ole tainnut koskaan kuulua yhtään lestadiolaista. Joten pääsin täysin uuteen ympäristöön - ja millä tavalla!

Pauliina Rauhala kirjoittaa tässä esikoisromaanissaan käyttäen kaunista kieltä, jota lukija ahmii niin että loppujen lopuksi ei tajua tästä maailmasta yhtään mitään. Minä ainakin olin täysin pöllämystyneenä kun havahduin taas todelliseen maailmaan.

 Taivaslaulu jätti myös ajattelemaan. Sen jälkeen ei pystynyt heti aloittamaan uutta kirjaa, vaan aihe oli jätettävä hautumaan. Millaista lestadiolaisen elämä oikeasti on? Esimerkiksi juuri tässä kirjassa kuvattu asia, kun lapsia syntyy yhdeksässä vuodessa neljä. Ja ehkäisy ei ole keino. Onko se oikein?

Kiitos Pauliina Rauhala. Kiitos tästä kirjasta. En voi sanoa enempää.

+ + + + +

23 kommenttia:

  1. Minäkin jäin teoksen luettuani hiljaiseksi. Suorastaan nöyräksi. Kiitos, Pauliina! <3

    (Ja tietysti sinä Krista, koskettavasta postauksesta <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan jätti hiljaiseksi ja ajattelemaan. Ihana kirja. Ja ihana Annika. <3

      Poista
  2. Odotan tämän lukemista niin paljon! Kiva arvio sinulta.

    VastaaPoista
  3. Hyvä arvio, aloin odottamaan entistä enemmän tämän lukemista. Lähdenkin tästä kirjastoon hakemaan tämän luettavaksi, sillä varaus näkyy saapuneen. Nyt olisi muutakin luettavaa odottamassa, mutta taidan tarttua ensiksi Taivaslauluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jään odottamaan arviotasi. Minullakin oli monta kirjaa luettavana kun sain tämän käsiini, mutta heti piti Taivaslaulu ottaa käsiin. :)

      Poista
  4. Hui! Onhan meitä perheellisiä, lestadiolaisia ja ei-lestadiolaisia, joilla on syntynyt vähintään 4 lasta yhdeksän vuoden sisällä. Ei lasten syntyminen ja kasvattaminen ole välttämättä noin raskasta kuin tarina antaa ymmärtää. Koska et tunne vl-uskovaisia, älä yleistä kirjan sisältöä. Jollakin voi olla noin rankaa perheen ja ehkäisy-kiellon vuoksi, jollakin toisella velkataakaan, onnettomuuden tai juopon/väkivaltaisen puolison vuoksi. Rankkaa voi olla kellä tahansa. Elämän hallinta on monesti vaikeaa. Apua voi tarjota, jos näkee jonkun väsyvän.
    Kaunokirjallisesti taitavaa kynäilyä, kuten Rauhalalta sopii odottaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankkaa voi toki olla kenellä tahansa, mutta pointtini ehkä tekstissä oli se, että kirjan päähenkilö ei olisi halunnut lisää lapsia muttei voinut valita.

      Poista
  5. Ai miksi ei voinut valita? En ymmärrä. Uskoisin, että jokainen saa tässä maassa päättää, miten uskoo tai ajattelee. Kukaan tuskin tulee pariskunnan makuuhuoneeseen kyttäämään, mitä siellä tapahtuu. Miksi ihminen haluaa kuulua johonkin ryhmään, jonka normeja ei koe omakseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siinä on hyvä kysymys. Ehkäisyn kannatalta tarinahan päättyi hyvin, jonka varmasti tiedät jos olet kirjan lukenut.

      Poista
    2. Olen kirjan lukenut vl-äiti. Nimen omaan kirjan ratkaisun (Aleksin strerilisaation) koin hirveän ristiriitaisena. Jos olisin ollut Viljan asemassa, olisin varmasti ollut tosi pettynyt mieheeni. "Miten hän saattoi päättää noin ison asian yksin, vaikka olimme sopineet, että päätämme asiasta yhdessä, jos niin on tarvis?" Koska avioliitto on minulle ainutkertainen, olisin varmasti myös murehtinut sitä, että nyt minulta vietiin mahdollisuus saada lapsia. (Viljahan oli vielä nuori). Olisin varmasti myös kipuillut asiaa uskoni (ja mieheni uskon) kannalta, vaikka Aleksi ottikin ratkaisun omalle kontolleen. Olisin masentunut ehkä syvemmin. Olisin kokenut, että luottamus avioliitossa olisi järkkynyt. Minulle ratkaisu olisi ollut varmasti aviokriisin paikka.

      Toki ymmärrän pointin, että Aleksi ns. ajatteli vaimonsa parasta, mutta uskoisin, että asian olisi voinut järjestää toisenkin, vähemmän haavoittavammin. Hyvänä näin sen, että Aleksi todella huomasi vaimonsa tilanteen ja tuen tarpeen, hankki hoitajan lapsille ja antoi vaimolleen aikaa toipua. Tämä oli hienoa, mutta loppuratkaisu laittoi minusta naisen lähtökohtaisesti ongelman alkutilanteeseen. Nainen ei saanut tässäkään tapauksessa itse olla mukana päättämässä hänelle merkittävästä asiasta. Tosin Vilja tuntui sopeutuvan Aleksin ratkaisuun kivuttomasti. Itse olisin kokenut, että minulta vietiin oikeus vaikuttaa elämääni. Jos joku väittää, etteikö sitä nytkään ole, voin sanoa, että olen itse valinnut uskoni ja normini eikä minua kukaan tässä uskossa väkisin pidä. Eikö tämä oli itsemääräämisoikeutta?

      Kirja oli kaunokirjallisesti kaunista tekstiä. Vl-uskovaisena pystyin poimimaan kirjasta myös uskonnollisen iroonisen huumorin, jonka en usko aukeavan niille, jotka eivät tunne uskoa. Väliin se nauratti, väliin loukkasi. Osin uskonnollinen viitekehys oli aitoa, osin sitä oli mahdotonta tunnistaa omaksi uskoksi.

      Kirjan johtavia teemoja olivat naisen oikeus omaan kehoon ja lapsen oikeus onnelliseen lapsuuteen. Tosi tärkeitä teemoja molemmat, mutta ajattelen, että nämä oikeudet voivat toteutua niin valtaväestössä kuin vl-kulttuurissakin - toisaalta voivat olla myös toteutumatta molemisisa.

      Poista
  6. Jäin ihmettelemään, miksi Rauhala valitsi tällaisen aiheen. Jokaisessa yhteisössä on yhteisön normit. Niitä on mahdollista noudattaa tai olla noudattamatta. Vapaus on myös valita, kuuluuko yhteisöön. Minusta tämä ehkäisyasia on nimenomaisesti tällainen. Ei liikkeeseen kuulumattoman tarvitse "mesota" asiasta. Ihmetyttää varsinkin ne, jotka ovat nostaneet asian ihmisoikeuskysymykseksi. Oikeus on kuulua tai olla kuulumatta vl-yhteisöön ja synnyttää tai olla synnyttämättä lapsia. Keskustelen kyllä asiasta tilaisuuden tullen Rauhalan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta aihe on erittäin hyvä ja Rauhala tuo kauniilla tavalla esille lestadiolaisuutta. Yhteisössä on varmasti monenlaisia ihmisiä, ja luulisin että löytyy myös Viljan ja Aleksin kaltaisia.

      Poista
  7. Krista!
    Uskon, että vl-yhteisössä on Viljan ja Aleksin kaltaisia, mutta vain osa perheistä kokee ehkäisykiellon heidän laillaan. Siinä mielessä ihmettelen edelleen Rauhalan aihevalintaa, että uskonnosta erityistapauksen valitsemalla aiheeksi, hyvin helposti leimaa kaikki yhteisöön kuuluvat tapauksen kaltaiseksi.
    Vaikka tarina on kauniisti kirjoitettu, se jättää lestadiolaisuuden ylle varjon, joka on omiaan mustamaalaamaan yhteisöä. Uskon kokeminen on hyvin henkilökohtainen asia.
    Taitava kirjoitta Rauhala joka tapauksessa on.

    VastaaPoista
  8. Olet varmasti aivan oikeassa, en minäkään usko että kaikki kokisivat ehkäisyasian tai väsymyksen kuten Vilja kirjassa. Jokaisessa yhteisössä on monenlaisia ihmisiä, myös niitä väsyneitä. Ihan samalla tavalla löytyy ei-lestadiolaisia naisia, jotka jo yhden lapsen jälkeen ovat väsyneitä äitiyteen.

    Rauhalalla on tosiaan aika rohkea aihevalinta, vaikka olen samaa mieltä kanssasi siitä että hän osaa kirjoittaa kyllä.

    VastaaPoista
  9. On totta etteivät kaikki vl-perheet koe asiaa ihan yhtä raskaasti, mutta aihe on syvästi vaiettu ja mielestäni siitä on hyvä herättää keskustelua. Jokaisella on oikeus valita olla kuulumatta yhteisöön ja olla seuraamatta sen normeja mutta mitä jos yhteisö on samalla koko muu elämä. perhe, suku, ystävät, elämänsisältö ja ajanviete..? Jos olet aina elänyt siinä ja sen kummemmin asioita pohtimatta sisäistänyt yhteisön normit. Heräät asiaan vasta kun voimat alkavat loppua (tai toivottavasti viimeistään silloin). Toiset perheet jaksavat mutta kaikki eivät. Perheessä on "vasta" 4 lasta yhdeksän vuoden sisään, mikä ei ole mahdottomuus ei-vl perheessäkään, mutta pääpointti tässä onkin se, että kierre on loputon. Montako lasta mahtuisi vielä tuleviin vuosiin? Ja kuitenkin kaikkea sitoo rakkaus. Rakkaus mieheen, lapsiin ja yhteisön tuoma rakkaus ja turva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vl-äiti. Monesti tuntuu, että meidän piireissä puhutaan lähinnä lapsista, väsymyksestä, arjen pyörittämisestä. Ajattelen, että tämä aihe ei ole liikkeen sisällä lainkaan vaiettu, päinvastoin. Ulospäin väsymyksen myöntäminen on sitten vaikeampaa. Jos valittaa uupumusta, tuntuu, että toiset pistää uupumuksen lapsimäärän syyksi. Ammattiauttajalle ei uskalla välttämättä puhua, kun ei itse halua ehkäistä.
      Monesti ajattelen, että meidän vain pitää olla reippaita. Ehkä ajatus kantaakin lievemmissä tapauksissa eteenpäin, mutta kun hätä on suuri, ammattiapu vakaumusta kunnioittaen on tärkeää.
      Koin Aleksin teon itse aika roistomaisena, vaikka hän varmasti ajatteli vaimonsa parasta. Jos meillä mies tekisi yksin päätöksen sterilisaatioista, se olisi aviokriisin paikka. Kokisin, että minulta on mennyt mahollisuus saada lapsia.

      Poista
  10. En tiedä olenko poikkeus, mutta olen vl-äiti ja tuntuu, että yleisimmät puheenaiheet läheisten ystävien ja siskojen kanssa on perheen ja oma jaksaminen, lasten hyvinvointi ja kasvatus, arjen pyöritys. Siksi ihmetyttää, että tämä aihe olisi tabu tai syvästi vaiettu vl-liikkeessä.
    Hyvä olisi keskustella siitä, miten kohdata uskonsa jättänyt sukulainen, perheen jäsen. Toisaalta myös, miten kohdata uskovainen uskon jättämisen jälkeen. Ettei tulisi ylilyöntejä puolin eikä toisin. Mietin, etteikö yhteisön vierellä voisi elää turvallista elämää eli myöntää, ettei ajattele samalla tavalla, mutta silti elää yhteisön jäsenten kanssa sulassa sovussa. Jotenkin ajattelisin, että se olisi suoraselkäisempää.

    VastaaPoista
  11. Minun lukukokemukseni oli paljolti samanlainen kuin sinun, ahmiskelin ja uppouduin, koin kirjan todella vahvasti. Tärkeä teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti todella tärkeä kirja, tämän vuoden hienoimpia!

      Poista
  12. Hieno kirja sekä kaunokirjallisesti että sisällöllisesti.Vl-uskossa on heikoin kohta siinä, että ihminen ei voi valita elää uskossa omalla tavallaan Jos et vaikkapa ole ehkäisemättä, sinun odotetaan lähtevän liikkeestä ja samalla sinun uskosi kielletään kelvottomana. Rohkea tämä kirjailija.

    VastaaPoista
  13. Myöhäisheränneen kommentti näin reilut kolme vuotta edellisen kommentoijan jälkeen. Itekin koin tuon kirjan todella hienoksi ja monella tavalla arvokkaaksi kirjaksi. Mielestäni kirjailijalla on hyvä suhde lestadiolaisuuteen edelleenkin - ainakin kun näin joku päivä sitten hänen haastattelunsa telkussa. Tunnen aika paljon näitä vanhoillisleastadiolaisia, joitakin läheisesti, joitakin hivenen kauempaa. Kun yleensä ajatellaan heitä "henkisessä ja hengellisessä ahtaudessa eläväksi" niin siltä osin kuin minä tunnen, niin ei se läheskään kaikilla siltä näytä. Onnellisia ihmisiä suurin osa! Toki kaikissa yhteisöissä, olipa se sitten marttakerho tai sonniyhdistys, on ahdistuneita ja onnellisia. Niin se vaan menee. - Mutta puhutteleva, rohkea kirja. Todella lukemisen arvoinen. Lukukokemusta voisi tietysti laajentaa vierailemalla Rauhanyhdistyksen seuroissa muutaman kerran. Voisi sekin olla hyvä kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pikkuesa, kommentit ovat ilo ihan milloin tahansa! Olen aivan samaa mieltä kanssasi, Rauhalalla on hyvä suhde lestadiolaisuuteen. Olen kuullut pari hänen haastatteluaan ja hän puhuu asiasta jollain tapaa... levollisesti? Puhut totta, jokaisessa yhteisössä on ahdistuneita ihmisiä, ehkä tämä ahdistuneisuus on liitetty aivan liian vahvasti lestadiolaisuuteen. Siellä on varmasti ihmisiä moneen lähtöön - aivan kuten missä tahansa muuallakin.

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!