Cecelia Ahern
Suomentanut Terhi Leskinen
520 s.
2012
Gummerus
Arvostelukappale
Ollaan siis päästy siihen pisteeseen että takana on jo 200 bloggausta. En ryhdy mihinkään toimiin, kuten arvontaan, tämän kunniaksi, sitä joudutte odottamaan aina joulukuulle saakka jolloin blogini täyttää vuoden ja arvon sen kunniaksi.
Ensi viikko on lukupiiri viikko, kaksi lukupiiriä luvassa. Ensimmäinen on tiistaina, Naisten pankin toiminnan lukupiiri jossa luemme Puolikas keltaista aurinkoa. Toinen on sitten Suomalaisen kirjakaupan lukupiiri, torstaina, jossa luemme tämän juuri lopettamani ihanan Cecelia Ahernin Tapaaminen elämän kanssa, jonka sain arvostelukappaleena Gummerukselta.
Elämä. Niinpä tietysti.
Elämäni tarvitsi minua. Sillä oli meneillään vaikeat ajat, enkä ollut kiinnittänyt siihen tarpeeksi huomiota. Olin irrottanut katseeni pallosta, olin keskittynyt muihin asioihin: ystävien elämään, työhuoliin, ränsistyvään ja alati avun tarpeessa olevaan autooni, kaikkeen sellaiseen. Olin laiminlyönyt elämääni kertakaikkisen totaalisesti. Ja nyt se oli kirjoittanut minulle, kutsunut luokseen ja minulla oli vain yksi vaihtoehto. Minun olisi kohdattava elämäni kasvoista kasvoihin.
Lucyn elämän rakkaus, Blake, on jättänyt hänet vajaat kolme vuotta sitten. Siitä asti Lucyn elämä on mennyt enemmän tai vähemmän pieleen - potkut työpaikasta ja pienen pieni vuokra-asunto johon hän ei ole päästänyt ketään kylään. Lucy valehteleekin lähipiirilleen, pienistä ja suurista asioista. Lucyn elämä on siinä pisteessä, että häneen ottaa yhteyttä... kukapa muu kuin Elämä.
Olen lukenut Ahernin esikoisteoksen, P.S Rakastan sinua, ja pidin siitä suunnattomasti. Muuta en Ahernilta ole lukenut, ja Tapaaminen elämän kanssa oli enemmän kuin myönteinen yllätys.
Lukiessani hymyilin useaan otteeseen ihan vain sen vuoksi, että kirja oli niin ihana. Cecelia Ahern on käsittääkseni "hömppäkirjailija", mutta hänen teoksissaan on vakavampia aiheita, ja ainakin tässä oli mukana vahvasti maagisen realismin vivahde. Se toi kirjaan täysin uuden puolen!
Tietenkin mukana on rakkautta. Lucy soittaa numeroon, jossa vastaa miellyttävän kuuloinen mies jonka kanssa Lucy alkaa pitää yhteyttä siitäkin huolimatta että uskoo syvästi olevansa rakastunut Blakeen. Niin, tottakai tiesin koko ajan miten kirjassa loppujen lopuksi käy, mutta silti jännitin loppuun asti, ja taisipa pieni liikutuksen kyynelkin tulla silmään lopussa.
Hahmot olivat hyvin kuvattuja, jopa niin hyvin että Lucy ärsytti minua hirveästi! Tuo hänen piirteensä, valehteleminen, ja kahden miehen välillä veivaaminen, oli todella ärsyttävää, mutta kyllä minä hänestä pidin silti. Saihan kaikki onnellisen lopun niin kuin hömpässä on tapana.
Onnea on mennä lukupiiriin kun on rakastanut lukemaansa kirjaa. <3
Minäkin tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon. :) Ahern tosiaankin osaa lisätä perus chick litin sekaan niitä vakavia elementtejä. P.S. Rakastan sinua odottaa vielä lukemistaan (elokuvana saa aina itkemään). Heikoin teos häneltä lukemistani on Tyttö peilissä-novellikaksikko, mutta siinäkin heikkous tulee tarinoiden lyhyydestä (olisin voinut pidempäänkin lukea ja rakentaa juonta). Loistokasta kirjallisuutta. :)
VastaaPoistaP.S. Rakastan sinua on kyllä ihana, elokuvana ja kirjana. Elokuvankin olen nähnyt moneen kertaan. :) Tyttö peilissä kirjaa en ole lukenut, ihan siitä syystä että ne ovat novelleja, vaikka olen sen moneen kertaan kirjastossa nähnyt.
PoistaAhernilta olen lukenut Sateenkaaren tuolla puolen - yhä selkeä suosikkini hänen kirjoistaan -, Ihmemaan sekä Yllätysvieraan - ihan ok molemmat - ja Lahjan, joka oli minusta jo plääh, tylsä kuin mikä. Ihmeen monta Ahernia olen lukenut, vaikken ole kokonaan hänelle lämmennyt missään vaiheessa. Jokin puuttuu.
VastaaPoistaMulla on vasta nämä kaksi luettuna, ja tulen kyllä lukemaan enemmänkin. Täytyy ainakin tuo Sateenkaaren tuolla puolen laittaa korvan taakse. :)
Poista