sunnuntai 4. elokuuta 2013

Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Hautausmaan poika
Neil Gaiman
Suomentanut Inka Parpola
Kuvittanut Dave McKean
297 s. 
2009 
Otava




Poimin Neil Gaimanin Hautausmaan pojan Helmetin maaginen realismi-lukumaraton listalta, jossa se oli. Kuitenkin esimerkiksi kirjaston luokitusjärjestelmä määrittelee sen fantasiaan. Molempia piirteitä kirjasta kyllä löytyy.

Hautausmaan poika kertoo Eikusta, Ei-Kukaan Owenista. Eikku on muuten ihan tavallinen poika, mutta hän asuu hautakammiossa hautausmaalla, ja häntä kasvattaa koko hautausmaan väki. Eikun vanhemmat murhattiin julmasti, ja Eikun äiti jätti sen jälkeen pojan hautausmaan asukkien kasvatettavaksi. Eikku saa arvonimen kunniakuollut...

Pelko on tarttuvaa. Itse kukin voi saada tartunnan. Joskus riittää, että joku sanoo pelkäävänsä jotain, ja pelosta tulee todellinen. 

Olisin halunnut pitää Hautausmaan pojasta enemmän. Ehkä tulen sen lukemaan vielä uudelleen joskus, tilanteessa jossa saan keskittyä kirjaan kunnolla, enkä vain niin sanotusti lueskella. Jos minulta alettaisiin kysellä yksityiskohtia kirjasta, en ehkä muistaisi niistä kaikkia. Yksinkertaisesti - liian paljon asioita ympärillä kirjan lisäksi mihin keskittyä. No, täytyykö silloin sitten lukea? Täytyy.

Jokin Hautausmaan pojassa ei vain vetänyt minua maailmaansa täydellisesti. Ehkä se oli lukujen episodimaisuus, tarina ei ollut yhteneväinen vaan tarinassa harpottiin Eikun elämässä eteenpäin isoilla harppauksilla.

Kuitenkin taas. Kirja oli tavallaan ihana - myös aikuiselle lukijalle. Lasten ja nuortenkirjahan tämä on, ja varsinkin ihan lapsille tämä voi olla hyvinkin pelottava. Mutta menee tämä hyvin läpi aikuisellekin lukijalle, vaikka suhteutettuna minulla kauan kestikin kirjan lukemiseen.

Yritin muuten tässä välissä lukea Anne Leinosen Viivamaalaria. Ei, ei, ei. Viivamaalarissa oli ainekset hyvään kirjaan, mutta minä en pystynyt sitä nieleskelemään pidempään kuin puolet kirjasta. Juoni ei vain tuntunut kehittyvän tarpeeksi.

Dave McKeanin kuvitus oli Hautausmaan pojan tarinaan sopivaa, sopivan synkkäsävyistä ja kaunista.

Kuvia oli sopivasti, ei liikaa, mutta ne toivat välissä piristävää vaihtelua lukemiseen. Oli mukavaa nähdä millainen Eikusta kehittyy kuvittajan silmin.


+ + +


6 kommenttia:

  1. Jollet ole lukenut Neil Gaimanin Tähtisumua vielä, suosittelen kirjaa lämpimästi. Tätä Hautausmaan poikaa en ole lukenut, koska se on ilmestynyt vasta sen jälkeen, kun olin jo käynyt peruskoulun. Peruskouluikäisenä luin jossakin vaiheessa kaikki Gaimanin kirjat, jotka lähikirjastoni hyllyissä oli, ja Tähtisumua oli ehdoton suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut, ainoa Gaiman mitä olen lukenut, on Neverwhere, josta pidin kyllä paljon. Tähtisumua taitaa olla lainassa ystävältäni, joten voin sen helposti ottaa luettavaksi lähiaikoina.

      Poista
  2. Luin tämän juuri myös hetki sitten. Ei minullakaan oikein napannut, jotenkin fiilis jäi hieman laimeaksi. Harmillista, sillä olisin halunnut pitää tästä :D Mutta kun ei niin ei. Tässä kirjassa oli mielestäni sadunomaisuutta - siinä mielessä, että jollain tasolla arvasi, miten käy ja jotenkin myös asetelmat olivat hieman sadulle tyypilliset.

    Mietin myös luettuani, että ehkä en vain osaa suhteuttaen arvostella nuoremmille tarkoitettua kirjallisuutta. Arvioin sitä jotenkin samanlaisilla mittareilla kuin aikuisten kirjallisuutta, ehkä jopa odotankin jotakin samaa. Mikä on tietysti hieman vikatikki. Nuorempana siis olisin varmaan tästäkin tykännyt enemmän :D

    P.S. Mäkin luin juuri Viivamaalaria, ja kesken jäi. En jaksanut edes puoleenväliin vaan hyydyin jo alkumetreillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sitten ihan samat fiilikset tästä kirjasta, minullakin fiilis jäi laimeaksi. Arvattavuus ei varmaan nuorempia lukijoita häiritse, mutta kieltämättä se vähän haittasi minua.

      Itse kyllä arvostelen nuortenkirjoja siinä missä aikuistenkin, mutta yritän olla odottamatta samaa kuin aikuistenkirjoissa.

      Viivamaalari oli kyllä oikeasti valitettavasti... hyydyttävä. :/

      Poista
  3. Mä oon kutosella oleva tyttö ja ope otti kaikille tän kirjan ja tää ei yhtään nappaa. Ei jaksais lukee, mutta ope senkun vaa kiduttaa tekemällä kuulustelun, johon voi vastata vain lukemalla kirjan. Ähh...

    Me luettiin sitä ennen 3 hyvää kirjaa: Paahde, Riskitekijä ja Takapulpetin poika. Nää on kaikki samalta kirjailijalta. Olikse joku Luis Sachar. noi kirjat on hyviä aikuisille ja meidän koko luokka jäi niihin koukkuun. Myös ope. Jos nyt alkaa noita lukemaan ni Paahdetta suosittelen ensimmäisenä, toi Riskitekijä on jatkoa sille ja sit toi Takapulpetin poika on ihan oma kirja, mikä myöskin hyvä. Toi viimeinen eli Takapulpeti poika oli sellanen, joka sopii ehkä paremmin alakoululaisille.

    VastaaPoista
  4. Tämä sattui silmiini kirjaston hyllystä kun olin villasukkalasten kanssa etsimässä heille luettavaa. Kirja näytti sen verran kiinnostavalta, että poimin sen omaan koriini ja olisin ahmaissut tämän heti yhdeltä istumalta, mutta kun piti välissä töissäkin käydä ja kotonakin puuhastella vaikka mitä :D Tykästyin kovasti hautausmaahan ja sen väkeen, erityisesti tietysti Eikkuun ja Silasiin. Yllättävän julma kirja, jotenkin odotin pehmeämpää jännitystä kun kyseessä kuitenkin on lanu-kirja. Kirja oli siis oikein positiivinen yllätys :) Sen verran pelottava tämä oli, että en suositellut 9-vuotiaalle esikoiselle (vaikka hän lukeekin paljon). Toivottavasti hän tarttuu tähän kuitenkin myöhemmin, sen verran mukava ja koukuttava lukuelämys tämä oli, synkästä kuvituksesta lisäpisteet. Pitänee lukea Gaimanilta muutakin!

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!