Reija Kaskiaho
174 s.
2002
WSOY
Nuortenkirjaviikolleni kuuluu tietenkin myös vakava aiheisempaa kirjallisuutta, ja nyt käsittelenkin syömishäiriö kirjallisuutta, nimittäin saadaan Pientä purtavaa.
Eihän elämä voinut olla tällaista. Ja kuitenkin se oli.
Tuulin elämässä on koira nimeltä Risto, jalkapuoli isä, ja paras ystävä Lea. Lean kanssa Tuuli roikkuu kahviloissa ja jakaa hänen kanssaan kaiken. Melkein. Tuuli nimittäin oksentaa. Joka paikassa, ja jokaisen ruokailun jälkeen. Tuulilla on vääristynyt kuva itsestään, hän on mielestään läski, joskaan sitä ei kukaan muu tunnu näkevän. Ironista kyllä, hän tapaa poikaystävänsä Mison juuri karkkikaupassa...
Oli syötävä, että saisi oksennettua. Oli oksennettava, että saisi rauhan. Rauhan mistä? Tuuli ei oikein tiennyt. Koko prosessi oli jollain tavalla käsittämätön ja silti vapauttava.
Olen lukenut Pientä purtavaa monta kertaa. Niin monesti että muistan parhaiten omaan elämääni sattuvat lauseet ulkoa, ja olen käyttänyt niitä itsekin. Bulimia aikoinani tämä tuntui enemmän kuin vähän elämääni sopivalta kirjalta, mutta vaikka ne ajat ovat toivottavasti pysyvästi ohi, kosketti kirja vieläkin.
Pientä purtavaa ei ole pelkästään riutumista bulimian ja oksentelun maailmassa. Siinä on terävää huumoria, joka ainakin minua nauratti aidosti. Varsinkin dialogit ovat hauskoja ja toimivat hyvin.
Lukijaa, joka ei ole asiaan paneutunut, saattaa ärsyttää Tuulin vääristynyt kuva itsestään. Mutta minua, joka olen elänyt tuossa maailmassa, se ei ärsyttänyt vaan tunsin hämmästystä - miten Kaskiaho on onnistunut sujahtamaan niin täydellisesti nuoren bulimiaa sairastavan tytön maailmaan?
Suosittelen Kaskiahoa lämpimästi. Hänen muutkin kirjansa ovat vakavista aiheista, mutta niissä on mukana terävää huumoria
★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!