tiistai 13. elokuuta 2013

Silloin kun mikään ei riitä!

...Nimittäin kun on kyse kirjoista. Muutenkin tänään on menty sellaisella vauhdilla eteenpäin, nimittäin mielentiloissa, kirjastokäynnistä huolimatta olen fyysisesti pysynyt kohtalaisen paikoillani. Tällaisia päiviä rrrrrrakastan! <3

Mutta mitäs mitäs, niin niistä kirjoista. Posti on muistanut minua kirjapaketeilla parina päivänä, eilen toi Myllylahdelta esimerkiksi Taisit narrata, Stella-kirjan, josta sain innostuksen ihanalta Kuuttarelta. Lisäksi eilen tipahti postiluukusta Salla Simukan Valkea kuin lumi, joka on juuri nyt luvun alla.

Tänään tuli paljon odottamani Leena Lehtolaisen Rautakolmio. Maltan kuitenkin mieleni ja aloitan sen vasta viikonloppuna, kun edessä on yhteensä kuusitoista tuntia intensiivistä autossa istumista. Siskoni menee naimisiin, Raumalla, ja sinnehän on täältä Susirajan tuntumasta aika pitkä matka... Onneksi kuitenkin pystyn lukemaan autossa, matkapahoinvointi on jäänyt nuoruuteen onneksi. Otava muisti myös kolmen kirjan paketilla, joka oli riemullinen yllätys.

Kirjastoautokin pyörähti, niin niin, lisää lukemista. Mitäs tällä kertaa sieltä tarttui mukaan? Esimerkiksi nämä;

Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa
P. L. Travers: Maija Poppanen
Tuomas Kyrö: 700 grammaa
Tuija Lehtinen: Mies taskussa
Marian Keyes: Vielä on toivoa
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Tuomas Lius: Keisari
Sofi Oksanen: Baby Jane
Tuija Lehtinen: Sara@crazymail.com

Niinpä niin. Ettei vain lukeminen pääse loppumaan, eikö niin?

3 kommenttia:

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!