maanantai 19. elokuuta 2013

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

Rautakolmio
Leena Lehtolainen
352 s. 
2013
Tammi







Arvostelukappale



Tammi lähetti minulle arvostelukappaleeksi pyynnöstäni Leena Lehtolaisen uusimman, josta ilahduin suunnattomasti. Kirjapostia on aina mukava saada, mutta tämä oli sellainen josta ilahduin tavattomasti kun se postiluukustani kolahti. Olenhan vannoutunut Maria Kallio-fani!

Epätyypillisten rikosten solu, jossa Maria Kallio työskentelee saa tutkittavakseen kummalliselta tuntuvan kaksoismurhan. Toisella uhreista, Saila Lindillä, on runsaasti vihollisia ja suku jossa tapahtumia (myös sellaisia joihin poliisin täytyy puuttua) löytyy tavallista enemmän. Mutta mikä on Lindin suhde toiseen uhreista? Ja mikä paikallispoliisi Jon Berg on miehiään, hän kun tuntuu sattuvan joka paikkaan? Samaan aikaan Marian perhe purjehtii Pohjanmerellä, ja Marian sydäntä lämmittää eräs murhaan osallinen henkilö...

Sydäntäni lämmitti palata Maria Kallion pariin pitkästä aikaa. Se sai muistamaan nämä kirjat uudelleen, ja miettimään että pitäisi lukea uudelleen sarjan kirjoja. Joo joo, olen siitä kummallinen että pystyn lukemaan dekkareitakin uudelleen, vaikka tiedänkin kuka on murhaaja. Mutta niin se vain on, hyviä kirjoja lukee uudestaan ja uudestaan! Ja sitä Maria Kallio-sarja ehdottomasti on.

Rautakolmio ei vain ollut parhaita tästä sarjasta. Siinä oli vetävä juoni, ja suuni loksahti yllätyksestä auki loppuratkaisun tullessa selville, joten Lehtolainen on tehnyt onnistunutta työtä. Kuitenkin jotain, joku pieni vivahde jäi puuttumaan että tämä olisi ollut täydellinen dekkari. En jännittänyt loppuratkaisua yhtä paljon kuin vaikkapa Lehtolaisen Rivo satakieli kirjaa lukiessani, joka on yksi parhaista Maria Kallio kirjoista. Myös edellinen osa, Minne tytöt kadonneet, on loistava.

Vaikka kaikki ei loksahtanutkaan kohdalleen tämän kirjan kanssa, toivon sydämestäni että Maria Kallio sarja jatkuu edelleen. Lehtolainen on päässyt tämän punatukkaisen komisarion kanssa niin tutuksi, että pystyy maalaamaan lukijalleen kuvan Maria Kalliosta kasvojen eteen täysin vaivattomasti. Itse tosin olen maalannut eteeni Mariasta sellaisen kuvan, joka on enemmän punk ja rock kuin Minna Haapkylä oli tv-sarjassa.

Kyllä tämän parissa silti jännittää sai!

+ + + +

2 kommenttia:

  1. En tykännyt kirjasta, henkilöhahmot persoonattomia ja paperinmakuisia, loppuratkaisu jotenkin väkisin väännetty. Se tuli selväksi, että Maria on miesten mieleen, vaikka feministi onkin. Sitä alleviivattiin tarpeettomasti useissa kohdin. Lehtolaisen taso pudonnut, ei kestä vertailua vaikkapa Unni Lindelliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuli tosiaan kirjassa selväksi että Maria on miesten mieleen, useampaankin kertaan. :) En olekaan Unni Lindelliä lukenut, ehkä pitää kokeilla...

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!